on muutaman Arabimaan hallitukselle tae pysyä vallassa. Nämä korruptoineet ja vain pienen vähemmistön etua ajavat hallitukset tarvitsevat ulkoisen uhan/ongelman. Tätä on jatkunut jo vuosikymmeniä,bensaa tuleen tuli ideologisesta taistelusta.
Suomessa puoli valittiin suomettumisen kultaisian vuosina, Neuvostoliitto tuli korruptiohallituksia elätellen ajatusta muslimimaissa tapahtuvalla kommunistisella vallankumouksella.
Suomen politiikassa näiden vanhojen pierujen valinta näkyy edelleen, ajatusmaailmaan ei näillä taida sopia neutraalisuus.
Länsimaat eivät ole aiemmin millään tavalla halunneet puutua Libanonin kiviä naapurin ikkunaan heittämään käenpoikaseen yli kahteenkymmeneen vuoteen.
Nyt näyttäisi ?? ehkä olevan yhteisymmärrystä lähettää sinne rauhanturvaajia.
Aika näyttää, pystyykö kansainvälinen yhteisö tässä mihinkään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Liennekö paljon muuttunut?