sota ja doping

Tietääkö kukaan käytettinkö sodassa huumeita ja muita piristeitä vai sodittiinko reilun pelin hengessä? Entä oltiinko huolissaan ko. aineiden sivuvaikutuksista tai haitoista taistelijan terveydelle? Ko. aineethan saattavat olla hengenvaarallisia.
5832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nykyäänkin urheilussa dopingaineena käytettävät anaboliset steroidit on saksalaisten kehittämiä toisen maailmansodan alussa. Saksalaisille sotilaille niitä annettiin siksi, että nämä sotisivat ja erityisesti hyökkäisivät agressiivisemmin.
Haittavaikutuksia ei kai kukaan edes ajatellut.

Äänestä
  • Lisätäämpä vielä saksalaisten kehittämä Pervitiini, sitähän käyttivät esimerkiksi suomalaiset kaukopartiot piristeenä väsymyksen yllättäessä. Tuo aine oli lähes puhdasta amfetamiinia, joka aiheuttaa/aiheutti harhanäkyjä, niistä onkin useita mainintoja kaukopartiosta kertovissa kirjoissa.

    Äänestä

"Pervitiniä käytti muun muassa Mannerheimristin-ritari, jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Komentaessaan rykmenttiä Karjalan kannaksen torjuntataisteluissa 1944 Ehrnrooth söi pervitiniinä niin ahkerasti, että hän joutui klassiseen päihderiippuvaisen kierteeseen: vuoroin piristeitä, vuoroin unilääkkeitä."

http://www.kultti.net/jutut/2001/40_sisutabletteja.html

Äänestä

Luulenpa että noi mömmöt ei ollut ehkä niitä vaarallisimpia aineita. Lyijyhän on raskasmetalli ja liikaa sisäisesti nautittuna saattaa johtaa kuolemaan, eikä kuulu doupingin piiriin. Fosfori kranaattikin ulkoisesti otettuna oli yhtä vaarallinen. Rauta oikein nautittuna on tärkeää, mutta 20 tonnin möykky yli ajaessa saattaa aiheuttaa ongelmia saati sitten sirpalemuodossa? Taisi pahimmat toupingit kumminkin olla natsismi ja kommunismi, niillä kyllä oli epämiellyttäviä sivuvaikutuksia. Toinen niistä kuuluu tänäpäivänä kiellettyihin aineisiin, ja toista on yritetty -45 vuodesta alkaen kieltää.

Äänestä

vietnamissa lentäjille annettiin piristeitä jotta voisivat lentää ja rauhoittavia jotta saisivat nukuttua... samoihin aikoihin kokeiltiin erilaisia agresiivisyyttä lisääviä aineita, eivät oikein toimineet... tai toimivat liiankin hyvin.

Nykyisyydestä en tiedä, mutta en ihmettelisi... eiköhän nämä kaikki post traumat ole mömmöistä lähtöisin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


haitalliset sivuvaikutukset kirjoitti:

Tietääkö kukaan käytettinkö sodassa huumeita ja muita piristeitä vai sodittiinko reilun pelin hengessä? Entä oltiinko huolissaan ko. aineiden sivuvaikutuksista tai haitoista taistelijan terveydelle? Ko. aineethan saattavat olla hengenvaarallisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu