Kyllä mua kauhistuttaa mitä ohjelmia telkkarista tulee. Joka päivä paljasta pintaa. Millään ei ole enää rajaa. Kyllä kunnioitus ihmistä kohtaan on mulla ainakin murennut minimiin kaiken tän saastan keskellä. Onko Jumala on tehny väärin luodessaan näin surkean lajin kuin me ollaan?. Koirat ja kissatki osaa paremmin käyttäytyä. Hävettää ihmisten puolesta. Hyi olkoon.
Televisio saastan lähde?
televisio_kieltoon
9262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä minusta siellä ne paljaat pinnat on oikein oivallista katseltavaa, saa sitten jotain kaduttavaa, kun olen niin muuten puhdas.
Nimittäin telkkarilupamaksu! Kauheen hintanen.
http://www.tv7.fi/?sid=37
saastuttaakin.Eihän sitä jouda ees televisiota katsomaankaan.
Tietokoneelta löytyy kaikki mahdollinen saastutus mitä vain voi löytyä,on pornoa,pornoa ja pornoa joka suuntaan.
Uskovatkin joutuvat kiusaukseen,eivätkä useinkaan voi vastustaa kiusausta, vaan lankeavat juuri näihin pornosivuihin ja saastuttavat itseään.
Minä tunnustan ainakin tuon edellä mainitsemani
synnin todeksi itsestäni.
Kysynkin vaikka ei ole oma alustukseni,miten on teidän muitten laita tuleeko niitä sivuja vilkuiltua?
Internet on pahuuden sydän!!! Sen avulla terroristit räjäyttävät ihmisiä tuhansittain ja monet saavat pahuuteen johtavia ohjeita sekä vaikutteita. Tässä herääkin kysymys: "MIKSI Internetin isä sai Nobel-palkinnon?!!"
Internetisn haittoja on tuhansittain, niitä on tuhansittain enemmän, kuin hyötyjä.
Piratismi, porno, väkivalta, terrorismi, ihmisten rappeutuminen tietokoneen ääreen.
Jos minulta kysyttäisiin, olisin valmis luopuman tästä surffailusta vaikka samantien.
"Jos minulta kysyttäisiin, olisin valmis luopuman tästä surffailusta vaikka samantien."
Oletko valmis aivan tältä paikalta lopettamaan netin käytön?
Taidatpa vain puhua potaskaa ja jatkat samaa rataa kuin ennenkin!
Itse katselen mielelläni paljasta naisen pintaa, enkä pidä sitä niin kovin suurena syntinä!
Se ei ole mielestäni pornoa, eikä minua sellainen kiinnostakaan.
Koville ja/tai kielletyille pornosivuille ei noin vain eksy, vaan jos sinne joutuu, niin ei ainakaan vahingossa, ja jos eksyykin niin ei ole pakko sinne jäädä.
Koneen voi säätää niin, ettei sellaisille sivuille siepata tahtomattaan.
Jos ei osaa säätää niin voi aina mennä neuvoa kysymään tietotekniikkafoorumilta.
Miksi katselet televisiota jos sieltä tulee mielestäsi vain saastaa?
Kanavaa voit aina vaihtaa ja jos et löydä sopivaa ohjelmaa itsellesi niin vedä töpseli pois seinästä!
Voi hellan lestas kun sinullakin on tuollaiset murheet!
Taidat etsimällä etsiä juuri sellaisia ohjelmia ja kanavia, joissa näet kaipaamaasi paljasta pintaa kun itse en ole sellaisia nähnyt!
Häpeä vain oman itsesi puolesta, sivistyneiden ja kanssasi yhtä hurskaiden kissojesi sekä koiriesi kanssa, muiden ihmisten alentamista eläinten alapuolelle!
Viestisi mukaan olisit valmis oikeuttamaan kissasi ja koirasi, ihmisten edelle, taivaspaikkoihin.
Koska noin häpeät ihmisiä ja kunnioitat eläimiä meitä enemmän, niin varaa hautapaikkasi lemmikkieläinten hautausmaalta.
Se olisi sinun arvoisesi paikka luillesi!
Rukoile Elämän Herraamme Jeesusta, että hän särkisi sulta tv:n, niin eipä tartte enään sitä syntistä sontaluukkua vahtia..
Rukoile samalla myös sitä, että pornosivut menisivät netissä pannaan noin maailmanlaajuisesti..