Suhteeni ev.lut. kansankirkkoon on tullut aina vain jännitteisemmäksi.
Paljon on lapsuudestani asti muuttunut kirkkomme opetuksessa.
Naispappuden takia aikoinaan erosinkin, mutta liityin takaisin ehkäpä ns. "sosiaalisen paineen" tai pelon vuoksi.
On pappeja, jotka opettavat oikeaakin oppia, mutta eivät torju harhaopettajia, vaikka se kuuluu paimenen tehtäviin.
Sallitaan siis monenlaista totuutta ja oppia. Totuudesta on tullut suhteellinen ja subjektiivinen asia.
Mielestäni olemalla tällaisessa sekaoppisessa yhteisössä hyväksytään väärät opettajat.
Tämä koskee niin pappeja kuin maallikoitakin.
Ei uskota neitseestäsyntymiseen, syntiinlankeemukseen, vedenpaisumukseen, Jeesuksen takaisintuloon, jne.
Raamatun arvovalta on mennyttä.
Raamatun maailmakuva ja ihmeet ovat myyttejä; maapallo on litteä pannukakku ja Jeesus oli vain juutainen opettaja ja profeetta,
kuten islamissa opetetaan.
Kaikki uskonnot ovat sama asia, jne.
Piispamme suulla luin lehdestä: Raamattu sisältää luonnontieteellisiä ja historiallisia virheitä.
On raskas olla. En näe muita vaihtoehtoja kuin erota kirkosta ja siirtyä siviilirekisteriin. Pienten tunnustuksellisten kirkkokuntien jäseneksi en halua liittyä, koska siellä piilee pyrkimys sääntöineen ja pappiskeskeisyyteineen muodostaa "totinen pyhien yhteisö".
Eroaminen näyttää vain ajan kysymykseltä. Homoliittojen siunaaminen on sitten jo varmaan viimeinen pisara...
Kysyisin vielä neuvoja teiltäkin.
Mitä tehdä? Olisin neuvoista hyvin kiitollinen.
Ystävällisin terveisin: apuva
Paljon on lapsuudestani asti muuttunut kirkkomme opetuksessa.
Naispappuden takia aikoinaan erosinkin, mutta liityin takaisin ehkäpä ns. "sosiaalisen paineen" tai pelon vuoksi.
On pappeja, jotka opettavat oikeaakin oppia, mutta eivät torju harhaopettajia, vaikka se kuuluu paimenen tehtäviin.
Sallitaan siis monenlaista totuutta ja oppia. Totuudesta on tullut suhteellinen ja subjektiivinen asia.
Mielestäni olemalla tällaisessa sekaoppisessa yhteisössä hyväksytään väärät opettajat.
Tämä koskee niin pappeja kuin maallikoitakin.
Ei uskota neitseestäsyntymiseen, syntiinlankeemukseen, vedenpaisumukseen, Jeesuksen takaisintuloon, jne.
Raamatun arvovalta on mennyttä.
Raamatun maailmakuva ja ihmeet ovat myyttejä; maapallo on litteä pannukakku ja Jeesus oli vain juutainen opettaja ja profeetta,
kuten islamissa opetetaan.
Kaikki uskonnot ovat sama asia, jne.
Piispamme suulla luin lehdestä: Raamattu sisältää luonnontieteellisiä ja historiallisia virheitä.
On raskas olla. En näe muita vaihtoehtoja kuin erota kirkosta ja siirtyä siviilirekisteriin. Pienten tunnustuksellisten kirkkokuntien jäseneksi en halua liittyä, koska siellä piilee pyrkimys sääntöineen ja pappiskeskeisyyteineen muodostaa "totinen pyhien yhteisö".
Eroaminen näyttää vain ajan kysymykseltä. Homoliittojen siunaaminen on sitten jo varmaan viimeinen pisara...
Kysyisin vielä neuvoja teiltäkin.
Mitä tehdä? Olisin neuvoista hyvin kiitollinen.
Ystävällisin terveisin: apuva
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kristinusko palvelee saatanaa joten luota vilpittömään sieluusi koska vaikuttaa siltä ettet ole vielä turmeltunut mahdollisen lapsipakkokasteen, ehtoollisen jne vaikutuksesta...
Kristinusko itse on teoillaa todistanut ketä palvelee:
Suuret murhat jopa omia uskovaisia joihin kristityt ovat syyllistyneet:
- Jeesuksen murha
- Jeesusta seuranneiden varhaiskristittyjen murhat
- mustasurma (levisi samaan aikaan kristinuskon levitessä miekan voimalla, heitteile jätetyt ruumiit synnyttivät taudin jota rotat jne levittivät)
- ristiretket murhineen
- noitavainot kidutuksineen ja murhineen
- kristinuskon poliittisin perustein suorittama murhat (esimerkiksi suomessakin; sisällissota 1918)
Siis satoja vuosia jatkuneet ihmisten murhaamiset ja joukko murhaamiset kristinuskon toimesta vastoin Jumalan tahtoa jotta teoillaan osoittaisivat saatanan olevan herransa.
Tämä ei ole panettelua vaan selvää faktaa. Ja peittääkseen saatanallisuutensa, kristinusko jakaantuu yli 3000 toisiaan syytteleviin kristinuskon suuntiin.
Meillä on Yksi Jumala ja jos Hän hallitsis maailmaa niin meillä olis vain YKSI "usko" tai oikeastaan Jumalallinen TIETOUS.
Meille on opetettu ja raamatussa lukee että esivaltaa tulee kunnioittaa.
Tuleeko meidän kunnioittaa Jumalan ja raamatun vastaista esivaltaa?
Jos niin silloinhan murhaajien, kuten Stalinin, Husseinin, Hitlerin jne esivallat ovatkin kristittyjen mielestä ilmeisesti Jumalallisia koska esivaltaa tulee kunnioittaa!
Valtionkirkko taitaa yrittää istua kahdella tuollilla asioiden suhteen, puolesta ja vastaan.
Raamatussa ja sen tulkinnassa täytyy olla selvää saatanallisuutta muuten tuollainen älä tapa käskyn rikkominen eivät voi olla mahdollisia. Jumalan antama älä tapa käsky on raamatussa yhdeksän kertaa ja Jeesuskin on sen vahvistanut ja tuli murhatuksi. Älä tapa käsky on käskynä niin selvä, ettei siitä ole mahdollisuutta edes kiistellä jos Jumalaa kunnioittaa. Ja siinä käskyssä ei ole kristunuskollekkaan erivapautta koska Jumala; kaikkiviisana halusi suojella omia pahaa esivaltaa vastaan niin HÄN piti tappo määräyksien oikeuden itsellään kuten VT:kin osoittaa. Saatana on asettanut itsensä Jumalan tahdon yläpuolelle ja seuraukset siitä ovat tiedossamme.
Kuinka paljon krintinuskon ja sen avustuksella ja myötävaikutuksella pitää saada tappaa ja tapattaa ihmisiä ennenkuin olemme valmiit tunnustamaan että saatana on kristinuskon hallitsijana?
Alkuseurakuntakaan ei ollut mikään täydellisten yhteisö, monenlaista vaivaa oli voitettavana. Yhdessä me kestämme toinen toistamme matkalla auttaen.
Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva,
koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.
Erityisesti kannattaa varoa uudestikastein epävarmoja sieluja saalistavia uskonlahkoja, jotka eivät mielettömyydessään pitemmälle edisty.
Olen samassa tilanteessa kanssasi, toisin sanoen lähiaikoina tulen eroamaan ev.lut. kirkosta samoista syistä kuin kirjoitit.
Paikkakuntani Vapaaseurakunta hyväksyy jäsenekseen ilman uudestikastamista, joten koen, että se voisi olla minulle tarkoitettu kristittyjen yhteisö. En voisi nimittäin mennä toistamiseen kasteelle. Ehkä voisit kysellä oman paikkakuntasi Vapaaseurakunnasta tätä asiaa.
Pääasia kuitenkin, että olemme maailmanlaajuisessa "Kristuksen seurakunnassa". Eikö ole valtavaa, että saamme elää aikana, jolloin Jeesuksen paluu on aivan kynnyksellä!
Käsite "kirkon (tai jonkin muun lahokon) jäsenyys" on täysin epäraamatullinen. Miksi siitä on niin raskasta luopua? (Matt.15:13)
Raamattu ei tunne jakoa papistoon ja maallikoihin. Pappiskeskeisyys on sitä nikolaiittojen oppia, joka ei ole kirkollekaan mitenkään vierasta.
Onko "totinen pyhien yhteisö" paha asia? Millä tavalla mielestäsi Baabelin sekoitus ja hajaannus voisi toteuttaa Jumalan tahtoa paremmin?
Me olemme koettaneet parantaa Baabelia,
mutta ei hän ole parantunut.
Jättäkää hänet ja menkäämme pois,
kukin omaan maahansa;
sillä hänen tuomionsa ulottuu taivaaseen asti,
kohoaa pilviin saakka. (Jer.51:9)
http://groups.msn.com/Tunnustustellistenluterilaistenfoorumi/general.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=7230
http://groups.msn.com/Tunnustustellistenluterilaistenfoorumi/general.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=11815
Linkistä poimittu:
"Seurakunnan jäsenenä saa olla henkilö, joka
on oikein kastettu,
tunnustaa, että Pyhän Raamatun sekä Vanhan että Uuden Testamentin kaikki kanoniset kirjat ovat Jumalan omaa sanaa ja ilmoitusta ja sellaisina ainoa tuomari ja määrääjä opin ja vaelluksen asioissa,
tuntee Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoista vähintään Lutherin Vähän katekismuksen ja tunnustautuu sen oppiin ja jonka ei tiedetä missään kohdassa poikkeavan Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjojen opista,
vaeltaa kristillisesti eikä elä julkisynnissä (Gal. 5:19-21),
alistuu veljellisesti ojennettavaksi vaelluksen ja opin hairahduksissa,
ei halveksi armovälineitä, vaan jatkuvasti käyttää Jumalan sanaa ja osallistuu Herran Pyhälle Ehtoolliselle, jos hän kuuluu sille oikeutettuihin,
ei ole minkään Jumalan sanan vastaisen seuran tai yhdistyksen jäsen ja
hyväksyy voimassaolevat seurakunan säännöt.
Lapset, jotka eivät ole vielä käyneet rippikoulua, saavat olla seurakunnan jäseniä kasteen perusteella.
Joka aikoo liittyä seurakuntaan, antakoon tarvittavat tiedot seurakunnan pastorille, jonka asiana on tutkia, täyttääkö kyseinen henkilö 3 §:ssä mainitut ehdot. Hyväksyminen ilmoitetaan seurakunnalle. Seurakunnankokous vahvistaa hyväksymisen tai hylkää sen, jos käy ilmi, ettei henkilö täytä 3 §:ssä mainittuja ehtoja.
Henkilö, joka tulee toisesta samaa luterilaista oppia tunnustavasta seurakunnasta, voidaan ottaa seurakuntaan ilman tutkimista, jos hänen edellinen seurakuntansa sitä puoltaa. Asia ilmoitetaan seurakunnankokoukselle."
Kysymys:
Onko kehitysvammaisilla, mielisairailla ja kuuromykillä ja muilla "huonokuntoisilla" mitään mahdollisuutta liittyä tähän armoitettuun joukkoon?
Ymmärrän kyllä, että alkoholistit, huumeiden orjat ja kaikki muutkin julkijumalattomat ovat out...