Venäjän savut tavoittaneet jo Pohjanmaankin

Täällä yksi ukkeli puhui taas itsensä pussiin, niinkuin jokakerta hänelle käy. Syytti asian suurentelusta.

Koillisesta ja idästä vaihteleva tuuli on tänään tuonut metsäpalojen savut ennätysmäärin
Suomen puolelle.

P.s. Myös se kirjoittaja kehui liian aikaisin, ettei Pohjanmaalle
savut tule. Mikäs onkaan se uhoamasi vastatoimi.
uutiset kertoi, että Vaasan aluehälytyskeskukseen on tullut ihmisiltä lukuisia soittoja savun johdosta.

Ettei vain pelkkä pieeeruuu , se sinun vastatoimi!
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yle Teksti-TV Sivu 106/1
KOTIMAA YLE24 LAUANTAI

Savuhaitat pahenivat jälleen


Venäjän metsäpaloista Suomeen leviävät
savut ovat jälleen voimistuneet ja
levinneet entistä laajemmille alueille.

Savuhaittoja esiintyy suunnilleen
Lappeenranta - Pori -linjan
eteläpuolella.

Esimerkiksi Virolahdella pienhiukkas-
pitoisuus on ollut jopa kymmenkertainen
normaalitasoon verrattuna.

Näin korkeista pitoisuuksista on jo
haittaa ihmisille.

Sairaita sekä vanhuksia ja lapsia
neuvotaan pysyttelemään mieluimmin
sisätiloissa.

Äänestä
  • Erehdyt ja pahan kerran.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tosiasia taas kirjoitti:

Täällä yksi ukkeli puhui taas itsensä pussiin, niinkuin jokakerta hänelle käy. Syytti asian suurentelusta.

Koillisesta ja idästä vaihteleva tuuli on tänään tuonut metsäpalojen savut ennätysmäärin
Suomen puolelle.

P.s. Myös se kirjoittaja kehui liian aikaisin, ettei Pohjanmaalle
savut tule. Mikäs onkaan se uhoamasi vastatoimi.
uutiset kertoi, että Vaasan aluehälytyskeskukseen on tullut ihmisiltä lukuisia soittoja savun johdosta.

Ettei vain pelkkä pieeeruuu , se sinun vastatoimi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu