Porin liikenne

sujuvaako

Jos pärjää autolla Porissa, pärjää missä vain, sanoi joku. Hengissä selvittiin, seuraavaksi siis Manhattanille.

Mitä mieltä paikalliset ovat Paanakedonkadun ja Maanmittarinkadun/Paperintehtaankadun risteyksestä? Itse ajoin viikko sitten Paperitehtaankatua ja käännyin vasemmalle Paanakedonkadulle. Tässä suunnassa on vain normaalit valot, ei siis nuolivaloa. Valo vaihtui vihreäksi ennen kuin tulin risteykseen, joten jatkoin matkaani pysähtymättä. Maanmittarinkatua tuli vastaan paku, joka oli myöskin kääntymässä vasemmalle. Olin onneksi hieman lähempänä risteystä, sillä vasta risteysalueelle ajettuani huomasin että ajolinjamme leikkaisivat. Syynä on, että Maanmittarinkatu ja Paperitehtaankatu eivät ole aivan vastakkain. Tuollaisessa tilanteessa sujuva ajaminen vaatisi aika erikoisia ajolinjoja.

Olimme molemmat kääntymässä vasemmalle, joten väistämisvelvollisuus suoraan ajavia kohtaan oli molemmilla. Toisiimme nähden olimme kuitenkin samanarvoisessa asemassa. Olisiko vahinko mahdettu panna puoliksi, jos olisi kolissut? Miten asiaan olisi vaikuttanut risteyksen suunnittelu?

Ajoin risteyksessä ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) kertaa, joten olisi mukava kuulla kommentteja/kokemuksia kyseisestä paikasta.

9

643

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parasta Porissa on

      ohikulkutie!!! Porilaisuus on paskaa, väkivaltaa, omahyväisyyttä, junttimaisuutta. Vältä Poria!

      • Porilainen..

        MISTÄ ITTE OTT? HELLSINGIN IHMEMAASTA?


    • The Rat

      Paikkaa tuntematta olisitte joutuneet molemmat maksumiehiksi.

      Vasemmalle kääntyvät ohittavat toisensa yleensä vasemmalta puolelta, mutta juuri tuollaiset kohdat joissa tiet eivät ole aivan vastakkain... Missä vaiheessa tuo tulkitaan kahdeksi erilliseksi risteykseksi?

      • Aloittaja

        Niin siinä olisi luultavasti käynyt.

        Kahdeksi risteykseksi tuota on maalaisjärjellä vaikea tulkita, sillä kaikista suunnista tulevat ajavat samojen valojen mukaan (toivottavasti). Mutta entäs kun valot ovat pois käytöstä? Ehkä silloin voitaisiin tulkita ensimmäiseksi risteykseen ajaneen jo suorittaa käännöksen kolarin sattuessa. Myöhemmin risteykseen ajaneella olisi siis väistämisvelvollisuus "päätietä" ajanutta kohtaan.

        Tämä lienee samaa sarjaa muiden liikennesuunnittelun kukkasten kanssa, joita Porissa näkee. Joskus siellä ajaessani huomasin, että liikenneympyrän jälkeen oli kyltti, jossa luki "Muistitko vilkuttaa?". Ihan hyvä ideahan tuo on. Mutta sitten kun näin taulun, johon oli merkitty kohdat, joissa eri suuntiin ajavien piti vilkuttaa poistuessaan ympyrästä, alkoi usko paikallisten ajotaitoihin mennä. En ole Porissa paljoa ajellut, joten sujuvuudesta en kyllä osaa sanoa. Saattaahan se sujuakin, jos jokainen tietää muiden metkut jo valmiiksi.

        Suojatien lisäkilvetkin ovat aika hauskoja. Keltainen kilpi, jossa lukee "pyörätie". Olishan sekin merkki olemassa, jossa pyöräilijät ajaa päin toisiaan. Ei tosin taida oikein sopia suoralle tienpätkälle, johon porilainen nuo lisäkilvet on lätkäissyt. Mitä lie yrittänyt viestittää? "Pyöräilijät pois ajoradalta, olis tossa toi pyörätiekin"?


    • LTJ

      Moro!

      Olen itse meinannut ajaa miljoonia kertoja kolarin siinä risteyksessä ja olenkin sitä mieltä, että siihen tarvittaisiin joko; 1.eri aikaan toimivat valot 2.liikenneympyrä 3.nuolivalo jommalle kummalle 4. STOP toiselle tai 5.lisää tilaa jotta ajolinjat eivät leikkaa, vaikka kaksi yhdistelmää kääntyisivät vastakkaisiin suuntiin...

    • Kössi

      Moro!

      Olen itse meinannut ajaa miljoonia kertoja kolarin siinä risteyksessä ja olenkin sitä mieltä, että siihen tarvittaisiin joko; 1.eri aikaan toimivat valot 2.liikenneympyrä 3.nuolivalo jommalle kummalle 4. STOP toiselle tai 5.lisää tilaa jotta ajolinjat eivät leikkaa, vaikka kaksi yhdistelmää kääntyisivät vastakkaisiin suuntiin...

    • Anonyymi

      Itse kun muutin Poriin 90-luvulla otti aikansa oppia täällä kulkemaan. Ei silti mikään mahdoton homma ollut. Sen jälkeen liikennejärjestelyt ovat parantuneet ja ovat nyt mielestäni hyvät. Suunnitelmat yksisuuntaisten katujen muuttamiseksi kaksisuuntaisiksi ovat typeriä! Porissa ongelmana on teiden ja katujen kunto ja talvikunnossapito! Ja toisena ovat teiden käyttäjät. Yksi jos toinen ajaa miten sattuu. Vaikuttaa siltä etteivät tunne liikennesääntöjä. Pyöräilijät ja lautailijat ovat oma lukunsa. Jonain päivänä joku pääsee hengestään kun ajaa puhelin kädessä ja napit korvilla suoraan jonkun auton alle omana vikanaan! Itse olin lähellä ajaa yhden päälle. Ei edes kai huomannut tilannetta. Suoraan vaan kolmion takaa kadun poikki katsomatta yhtään sivuilleen vaan katse oli puhelimessa ja napit korvilla.

    • Anonyymi

      On paikka jossa saa olla tarkkana. Miksei tuohon tehdä liikenneympyrää? Mahtuisi siihen ihan hyvin. Ja saisi sen turvallisemmaksi liikennevaloja muuttamallakin.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3550
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3038
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2515
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2409
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      66
      2349
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      20
      2325
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      132
      2294
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2185
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1825
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1756
    Aihe