Jos

Jos uskovat rukoilevat tarpeeksi niin eikö Jumala voi lopettaa käynnissä olevan sodan.Eikös raamatussa sanota että rukoilemalla Jumala auttaa.
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jumala ei lopeta sotia. Sodat johtuvat maailman (Jumalan hyljänneestä ihmiskunnasta) ja ne jatkuvat Danielin ilmoituksen mukaan loppuun asti. Tällä tarkoitetaan sitä, että sodat päättyvät vasta Jeesuksen palatessa takaisin maan päälle.

Jumalan tuomiot tätä maailmaa kohtaan ovat lopullisia ja peruuttamattomia. Voimme kuitenkin rukoilla, että yhä maailmassa olevat yksilöihmiset, lähimmäisemme ym löytäisivät Jeesuksen Vapahtajanaan ja pelastuisivat maailmaa kohtaavista tuomioista.

Jumalan Sanassaan ilmoittamien tuomioiden laatu ja luonne eivät muutu. Tulee päivä, jolloin Hän tekee "nopean ja lyhyen tilin vastustajiensa kanssa (vanhurskaudessaan)".

Tästä totuudesta huolimatta saamme rukoilla ihmisten puolesta ja rukoillessamme joskus tunnemmekin sisimmässämme, että Jumala niihin yhtyy. Maailmalla ei ole mitään toivoa, mutta yksittäisillä ihmisillä on mahdollisuus kääntyä Jumalan puoleen ja hylätä maailma.

Kahta asiaa en ole Raamatustani löytänyt, että;
1)Jumala muuttaisi maailman loppuaikoina tuomioitansa
2)Evankeliumin hyljänneellä olisi toivoa kuoleman jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeesman kirjoitti:

Jos uskovat rukoilevat tarpeeksi niin eikö Jumala voi lopettaa käynnissä olevan sodan.Eikös raamatussa sanota että rukoilemalla Jumala auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu