Maailmanvalloituksen ABC

Historia on monella tapaa osoittanut, ettei globaalin hallituksen luominen puhtaasti sotimalla ja aluevaltauksin ole realistista.

Kultturierot, kielimuurit, globaalin informaation tarjonnan monipuolisuus, yhteisten maailmanlaajuisten tavoitteiden ja yhtenäisen ideologian puutos sekä mahdollisen sodan jälkeinen identiteettityhjiö tahtovat pikemminkin ylläpitää kansallista patriotismia ja heikentää mahdollisuuksia kansallisesta suvereeniudesta luopumisesta.

Se mitä tarvitsemme, on yhteinen tavoite, yhteiset ongelmat ja yhteinen pelko. Kaikkialle ulottuva energiakriisi ja talousongelmat sekä syyllinen niihin. Ote jokaisen ihmisen elämään perustarpeiden saatavuuden vaikeuttamisella tai estämisellä ja syyllinen siihen. Yhtenäisellä medialla ja kulttuurien sekoittamisella, jolloin kansallisuuden aatteelle saataisiin paheksuttava sävy yhteisen tulevaisuuden rakentamisen nimissä.

Kriisejä ja sitä kautta pakolaistulvia maailmankansalaisuuden ensiaskelten ottajiksi. Hyvä olisi saada ihmiset ajattelemaan, etteivät asu jossain maassa, vaan jonkin nimisellä alueella yhdessä muiden kanssa yhteistä etua tavoitellen suvaitsevaisuuden nimissä.

Fuusioita ja kaupan vapautumista sekä valtio-omistuksesta luopumista. Kansallisen identiteetin yksi juuri on siinä, että mitä minä omistan kun se pitäisi olla globaalin ajatuksen mukaan: mitä ME omistamme. Kun esim. Suomessa ei ole enää suomalaisia yrityksiä, vaan kansainvälisyys näkyy globaalin markkinatalouden kiiltokuvana kotimaisessa maisemakuvassa, voidaan sanoa olevamme osa tätä maailmanlaajuista markkinaa ja pyrkiä kilpailemaan sen mukaisesti alueena toisten joukossa omalla osaamisellamme ja
vapaan kaupan ehtojen mukaisesti.

On vanhanaikaista ajatella kuten silloin, että Turku vastaan Tampere. Nyt luodataan syvemmältä ja avarramme näkökykyämme maaotteluihin: Suomi vastaan Kiina tai vaikka Malesia kunnes vihdoin opimme kokonaan uuden ideologian: me kaikki yhdessä.

Mikä sitten saa ihmiset nojautumaan toisiinsa ja unohtamaan kulttuurinsa ja kansallisylpeytensä sekä hakemaan vastauksia ylikansallisista instansseista omastaan tinkien? Turvattomuus talouden, energiansaannin ja väkivallan suhteen.

Näistä epäilemättä vaikein hallita on talouden ailahteleva kiertokulku. Energia kuitenkin perustuu turvallisiin luonnonvaroihin, joita kiistatta on vielä runsaasti käyttämättä ja ekonomisuuden aikakaudella säännöstely tekee siitä vieläkin turvallisempaa ja lisäksi kustannustehokasta. Väkivalta on vastaus, joka syrjäyttää turvallisuuden ja jonka kautta myös muiden globaalien peruselementtien hallinta on mahdollista.

Vaikkakin kehittäisi yhteisen vihollisen, on se aina mahdollisuus voittaa ja sitä kautta myös hävittää. Tarvitaan yhteinen vihollinen, jota ei voi hävittää ennen kuin totalitaristiset tavoitteet on saavutettu. Jos yhteinen globaali pelko kohdistuu alueelliseen ryhmittymään, se on liian helppo tunnetuin keinoin poistaa.

Näin jouduttaisiin jälleen takaisin lähtöpisteeseen. Vihollinen, jonka olemassaolo koskettaisi meitä kaikkia mutta näkymättömistä ja saavutettavista on vastaus ja kiintotähti, jota maailman kansat voisivat yhdessä seurata matkalla kohti yhtenäisyyttä, sekularismia ja ihmisen diviniteettiä.

Jos uskontoja ei olisi, ei olisi sotiakaan. Jos uskontoja ei olisi, ei olisi syyllisyyttäkään. Jos uskontoja ei olisi, ei olisi myöskään tuomiota eikä velvollisuutta. Jos uskontoja ei olisi, voisi moraalin haudata taruina mereen ja siirtyä puhtaasti vahvemman oikeuteen selviytymismatkalla kohti itsen jumalisuutta.

Terrorismi: avain tavoitteiden saavuttamiseksi sekä tarvittavien operaatioiden suorittamiseksi siellä, missä ne muutoin olisivat mahdottomia hyväksytysti suorittaa. Sotien julistaminen yhteisen turvallisuuden nimissä ja yhteisen ideologian omaavien hallitusten muodostaminen sotienjälkeiseen anarkiaan, jos tarpeen on.

Jos minä keksisin tällaisen avaimen, olisi turvallisinta tuoda tämä avain julki kohdistamalla ensimmäinen askel kohti uutta aikakautta omaa valtiota kohti, jolloin hulluna voitaisiin pitää sitä, joka katsoisi teon olevan tavoitteideni keppihevonen. Eikä lainkaan varovasti kokeillen, vaan siten, että se olisi uskottava. Kansat uskovat mieluummin suuren kuin pienen valheen ja nyt, kun meillä on keinot maailmanlaajuisesti tiedottaa uuden uhkan olemassaolosta, on sen aika.

Myös shakissa taitava pelaaja saattaa menettää pari tornia vastustajaa hämätäkseen ja lopullisen iskun valmisteluun, vaikkakin ihan alkumetreillä.

Mikäli salaisuus alkaa paljastua, ei maksa paljoa muutama tuhat ihmishenkeä omasta kansastamme tai kaupunki jos toinenkin jonka esim. ydinräjäytyksellä tuhoamme ja saamme jälleen kirkkaamman tähden taivaalle vanhan sijaan, jota ei yksikään silmä herkeämättä tuijottaisi elämäänsä vaalien.

Jos minä saan tuhat hehtaaria metsää polttamalla kaksi, on se varsin hyvä kauppa eikä tilaisuutta kannata jättää käyttämättä.

Suuremmalle iskulle näyttäisi olevan tilaustakin, sillä on olemassa maita, jotka vastoin kansainvälisiä säädöksiä pyrkivät ydinaseen haltijoiksi ja voi olla, että "he" käyttävät niitä maatamme kohtaan hyvinkin pian jolloin vihdoin aukaisevat ovensa joukoillemme uuden maailman nimissä.

Kuka voi sanoa missä terroristi on paitsi minä? Kuka voi sanoa mitä terroristi seuraavaksi aikoo paitsi minä?
Tässä on avaimeni, jolla kansoja kuljetan kohti päämäärää, jonka olen valinnut.

1Moos 11:1 "1. Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.
2. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.
3. Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.
4. Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan."
5. Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.
6. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ENSIMMÄINEN YRITYKSENSÄ. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. "

2Tess 2:1- "1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. "
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

yhden vastauksen,tämän.Dille.

Äänestä

Hyvä kirjoitus

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuomas_the_first kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu