outoa kontrollointia

Galleria

Gohar

Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: ASUN ULKOMAILLA

On aika omituista, että suomalaisten mielipidekirjoituksia sensuroidaan ulkomailta käsin. Muslimit kontrolloivat Suomea.
8260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tätä olen aina pelännytkin. Onneksi jotkut urheat siionistit ja natsit vielä jaksavat taistella vastaan.

Kiitos teille urheille kuulapäille tästä suunnattomasta rohkeuden osoituksesta isoveljen valvomassa yhteiskunnassa.

Äänestä

Suomalaiset ovat sitä mieltä mitä ulkomailla halutaan heidän olevan.

Sensurointeja tehdään jo satoja vuorokaudessa mutta kukaan ei kiinnitä tähän mitään huomiota, kaikki tapahtuu ylläpidon vakaalla siunauksella.

Tähän suuntaan meidän halutaan kehittyvän.

Äänestä

Suomen sisäisiin asioihin, Tarja ja Erkki tehkääpä asialle pikaisesti jotain.

Äänestä
  • Jos asuisi USA:ssa niin varmasti tehtäisiinkin ja kiireen vilkkaan. Täytyy toimia nopeasti silloin kun on UHKAKUVIA.

    Äänestä

"mielipidekirjoittajia". Kehuvat vielä olevansa isänmaallisia, mutta sopivasti unohtavat mainita nykyisen kotimaansa.

Äänestä
  • Britanniassa asuvat muslimitkin toimivat kiihkeämmin aatteensa eteen kuin kotimaassa asuvat veljensä.

    Äänestä

  • Sydämeen, Henkeen ja Vereen kirjoitti:

    Britanniassa asuvat muslimitkin toimivat kiihkeämmin aatteensa eteen kuin kotimaassa asuvat veljensä.

    Se isänmaallisuus on niillä vaan vitsi. Nauravat niille, jotka eivät ymmärrä, että he palvelevat nyt toista maata.

    Äänestä

  • Suomen hylänneitä kirjoitti:

    Se isänmaallisuus on niillä vaan vitsi. Nauravat niille, jotka eivät ymmärrä, että he palvelevat nyt toista maata.

    Minä olen asunut Austraaliassa ja Ruotsissa yhteensä n.35 vuotta. Austraalia on kyllä paras kotimaa ja Ruotsissakin viihtyy hyvin. Tietysti Suomessakin voisi olla, jos saisi järjestettyä hyvän asunnon. Ei siinä mitään sen kummempaa ole. Säät ei kyllä oikein miellytä pohjoisessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkomailta.. kirjoitti:

Galleria

Gohar

Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: ASUN ULKOMAILLA

On aika omituista, että suomalaisten mielipidekirjoituksia sensuroidaan ulkomailta käsin. Muslimit kontrolloivat Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu