Nolottaa

Lapsena tietenkin kastelin vuoteeni, mikä on ihan normaalia. Sen jälkeen se loppui ja alkoi uudestaan aikuisiällä, joskus 24-vuotiaana.

Pahimmillaan olen kastellut sänkyni joka yö, joskus "vain" kerran kuukaudessa parissa. Normaaliyönä herään vessaan kerran. Aina en herää ja tuloksena märkä sänky.

Nykyään ongelma on pahentunut tai sanoisinko laajentunut. Sängyn kasteleminen ei tapahdu edes joka kuukausi, mutta muunlaista ongelmaa on alkanut esiintyä. Ensinnäkin ravaan vessassa useasti ja toisekseen minulla on jonkinlaista pidätyskyvyttömyyttä. Vaikka kuinka rakko olisi tyhjä ja vaikka kuinka kuivaisin, niin joka helvetin kerta lirahtaa vähän housuun. Arvatkaa onko noloa haista kuselle?

Mikä tähän auttaisi? En oikeastaan kehtaisi mennä lääkäriin... On tullut muutenkin käytyä vähän liikaakin siellä. Mitään virtsatietulehduksia minulla ei ole lapsuusajan jälkeen ollut.
127100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Laita vaippa aina yöksi!

Äänestä

Voisko olla, että ejakuloit? Itse luulin, että pissaan alleni, mutta asiaa tarkemmin tutkineena, luulen, että ejakuloin. Sitä tapahtuu joskus harvoin yhdynnässä, eikä ole ollenkaan mahdotonta, että se tapahtuisi unessakin.

Äänestä
  • Suurin ongelma nykyään ei ole se vuoteenkastelu, vaan jatkuva vessassa ravaaminen (joskus 20krt päivässä) ja kokoajan ilmenevä tiputtelu. Toisin sanoen jos aamulla laitan puhtaat hyvältä tuoksuvat vaatteet, niin illalla on housut kosteat ja pahalle haisevat. Jonkinasteista pidätyskyvyttömyyttä?
    Ei nyt sentäs koko rakko tyhjene, mutta jatkuvaa pientä tiputtelua jota en edes huomaa, kuin hajusta ja housujen märkyydestä. Ei kiva...

    Äänestä

  • N78 kirjoitti:

    Suurin ongelma nykyään ei ole se vuoteenkastelu, vaan jatkuva vessassa ravaaminen (joskus 20krt päivässä) ja kokoajan ilmenevä tiputtelu. Toisin sanoen jos aamulla laitan puhtaat hyvältä tuoksuvat vaatteet, niin illalla on housut kosteat ja pahalle haisevat. Jonkinasteista pidätyskyvyttömyyttä?
    Ei nyt sentäs koko rakko tyhjene, mutta jatkuvaa pientä tiputtelua jota en edes huomaa, kuin hajusta ja housujen märkyydestä. Ei kiva...

    Kärsit selvästi jonkinasteisesta yliaktiivisesta rakosta. Mene ihmeessä lääkäriin! Itsellekin se oli kova kynnys aluksi, mutta lääkärissä kerran käytyäni moni kynnys asian suhteen laski... tsekkaa www.yliaktiivinenrakko.fi

    Äänestä

  • ja äkkiä kirjoitti:

    Tein tuolla yliaktiivinenrakko.fi:ssä testin, joka kehotti menemään lääkäriin. Ja tunnistan kyllä itsessäni paljon oireita.

    Mitä lääkäri voi tehdä? Lääkkeitä?
    Miten lääkäri tutkii?

    Oikeasti, minua nolottaa todella paljon. Ei kai tämän ikäisellä tälläistä pitäisi olla.
    Muutenkin olen ravannut paljon lääkärissä (mielenterveysongelmat), pelottaa kai että luulosairaaksi luokittelee

    Jotkut masennuslääkkeet aiheuttavat lievää karkailua. Itse syön Cipralexeja ja mulla on alkanut vähän karkailla sen jälkeen kun aloitin. Mielestäni ne ovat muuten auttaneet hyvin, enkä niistä halua tällä hetkellä luopua. Joissain tilanteissa pidän virtsankarkailuun tarkoitettuja siteitä. Ne voisi auttaa sullakin.

    Äänestä

Minulla oli joskus sama vaiva, tosin lapsena, mutta siinä määrin, ettei se ollut normaalia. Koulumatkat olivat esimerkiksi mahdottomia (10-15min).

Ratkaisuna minulla oli lääkkeet (en tiedä mitkä) ja kertakatetrointi. Kuulostaa kamalalta, mutta ei ole se kummempaa kuin terveyssiteen vaihto, kun siihen tottuu.

Eihän se välttämättä sinun ratkaisusi ole, mutta suosittelen silti lääkärissä käyntiä. Oman vaivani syy on ainakin minulle vielä epäselvä (saattaa liittyä vauvaiässä tehtyyn kasvaimen poistoon). Rakko ei jostain syystä vain tyhjentynyt kunnolla.

Äänestä

Et kehtaisi mennä lääkäriin, nolottaa.
Mutta kerrot senkin nolottavan, kun "haiset".
Kumpikohan noista on nolompaa.

Ja toisekseen, vaivasi voi tulla todella korjaamattomaksi aikaa myöten.

LÄÄKÄRIIN MAR MARS. Ne on nähnyt ja kokenut kaikkea. Eikä ne edes muista mistä olikaan kyse, kun taas seuraavan kerran menet saman lääkärin vastaanotolle.

Äänestä
  • Oireesi viittaavat virtsatietulehdukseen. Sinun on välttämätöntä mennä lääkäriin ensiavun saamiseksi. jatkossa tulehduksen parannuttua yritä juoda karpalo- ja puolukkamehua ja syödä hedelmiä.

    Äänestä

Itsellä yliaktiivinen rakko ja etenkin yöt olisivat ilman vaippoja ihan mahdottomia. Vähän hävettää, mutta tiedän, että monilla, joilla on sama vaiva ei auta kuin turvautua toisinaan vaippoihin. Ekat kerrat vaipan kanssa tuntuvat todella nöyryyttäviltä, mutta nopeasti niihin tietyllä tavalla tottuu. Ja vinkki, kannattaa vaipan päälle laittaa alushousut, niin vaippa pysyy öisin napakammin päällä.

Äänestä

Käytä vaippaa, niin ongelma todennäköisesti helpottaa jo sillä, kun et stressaa vessaan menemisestä ja ehtimisestä. Nykyajan vaipat ihan ok mukavia housuissa.

Äänestä

Yliaktiivinen rakko myös itsellä. Vaippoja tullu käytettyä säännöllisesti jo 4 vuotta. Onneksi nykyään vaipat ovat huomaamattomia ja mukavan tuntusia käyttää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

N78 kirjoitti:

Lapsena tietenkin kastelin vuoteeni, mikä on ihan normaalia. Sen jälkeen se loppui ja alkoi uudestaan aikuisiällä, joskus 24-vuotiaana.

Pahimmillaan olen kastellut sänkyni joka yö, joskus "vain" kerran kuukaudessa parissa. Normaaliyönä herään vessaan kerran. Aina en herää ja tuloksena märkä sänky.

Nykyään ongelma on pahentunut tai sanoisinko laajentunut. Sängyn kasteleminen ei tapahdu edes joka kuukausi, mutta muunlaista ongelmaa on alkanut esiintyä. Ensinnäkin ravaan vessassa useasti ja toisekseen minulla on jonkinlaista pidätyskyvyttömyyttä. Vaikka kuinka rakko olisi tyhjä ja vaikka kuinka kuivaisin, niin joka helvetin kerta lirahtaa vähän housuun. Arvatkaa onko noloa haista kuselle?

Mikä tähän auttaisi? En oikeastaan kehtaisi mennä lääkäriin... On tullut muutenkin käytyä vähän liikaakin siellä. Mitään virtsatietulehduksia minulla ei ole lapsuusajan jälkeen ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu