Mikä mies oli Jaakko Ilkka

Tunnetuin nuijasodan päällikkö oli Jaakko Ilkka, josta Kaarlo Kramsu runoili sanoin "parempi orjan elämää on kuolo hirsipuussa" on 1500-luvun nuijasodan eräänlaiseksi symboliksi noussut päällikkö. Oliko hän lopultakin minkälainen henkilö? Käsitys lienee muodostunut romantisoidusta käsityksestä sortajaa vastaan nousseesta talonpoikaispäälliköstä, mutta kuva ei ole näin yksikertainen.

Vanhastaan häntä pidettiin talonpoikaispäällikkönä, joka nousi kapinan johtajaksi talonpoikaistosta ollen “priimus inter pares“. Vanhassa tutkimuksessaan Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen piti Jaakko Ilkkaa köyhänä talonpoikana, mikä käsitys oli kuitenkin väärä. Puhuttiin myös pitkään, että Ilmajoella oli tuohon aikaan kaksi Jaakko Ilkkaa. Käsitys perehtyi väärään asiakirjojen tulkintaan. Myöhemmin käsitys kahdesta Jaakko Ilkasta on osoittautunut vääräksi.

Jaakko Ilkka oli ajan oloihin nähden melkoisen suuren maaomaisuuden omistaja ja oman laivan omistanut kauppias. Laivalla oli tehty matkoja ainakin Tukholmaan , Hän oli myös verovapautuksen saanut ratsutilallinen, siis ns. knaapi, joka varusti kaksi palkkasotilasta eli huovia . Ratsumiehenä Ilkka sai itse koottua linnaleirituloja. Nämä linnaleirintulot eivät olleet vähäisiä tuon ajan mittapuun mukaan.

Knaapeiksi nimittäin kutsuttiin näitä ratsutilallisia, joiden asema lähenteli aatelistoa. Ilkka otti osaa ratsumiehenä joihinkin sotaretkiin 1590-luvullä käydyssä Venäjän sodassa. ja hankki sotilaallista kokemusta.

Jos ajattelemme Ilkan asemaa, hänen oletetut intressinsä olisivat olleet enemmänkin aateliston intressejä kuin talonpoikaiston intressejä. Tyypillistä oli nuijasodassa johtajistolle se, että johtajistoon kuului varsin varakkaitakin miehiä, muun muassa Ylistarolta ollut Pentti Pouttu, jolla oli paljon yhteyksiä Ruotsiin. Mielenkiintoista on se, että aiemmassa keskustelussa puhuin tuosta Daavidin kapinasta, tietyllä tavalla Lempäälän Anian Heikkilän talon Daavidkin oli sen ajan mittapuulla varakas mies. Johtajisto oli näissäkin liikkeissä seudun ylärakennetta

Luin tuossa äskettäin Heikki Ylikankaan pohdiskelua siitä miksi Jaakko Ilkka ryhtyi toimiin, jotka päällisin puolin saattoivat olla vastaan hänen yhteiskunnallista asemaansa ja sen myötä esille tulevia ja tavoiteltavissa olevia intressejä. Ylikangas toi esille monia kysymyksiä. Jos Jaakko Ilkka tähtäsi aivan perustellusti perinnölliseen aatelisarvoon, olisi liittoutuminen Klaus Flemingin ja kuningas Sigismundiin huomattavasti johdonmukaisempaa kuin ryhtyä talonpoikaiskapinan johtajaksi. Muistettakoon, että tuossa vaiheessa Kaarle-herttua oli talonpoikien tukija. Siis nuijasota liittyi Kustaa Vaasan jälkeiseen valtakamppailuun, jossa oli myös vallantavoittelijoiden lisäksi pienempiä pelureita. Pelasiko Jaakko Ilkka ehkä “väärää hevosta “ luottaessaan Kaarle- herttuan voittoon valtataistelussa, jolloin Ilkalle olisi avautunut laajempaakin arvovaltaa ja asemaa.

Jännittävää Ilkan toiminnassa oli muun muassa se, että hän keräsi pois joukolta huoveja ja kihtejä Pohjanmaalta kannetun linnaleiriviljan. Ilkka totesi ilmeisesti linnaleiriveron perusteettomaksi, koska Juhana III oli vapauttanut pohjanmaalaiset linnaleiristä eikä Ilkka koonnut 1595 tehdyn Täyssinän rauhan jälkeen liinaleiriveroa. Ylikangas katsoo, että Ilkan keskeinen motiivi oli linnaleirinveron oikeutuksen Pohjanmaalta. Kuningas Juhana oli 1592 antanut vapautuksen linnaleiristä Pohjanmaalla.

Ainakin tietyssä mielessä samanlainen motiivi oli Ilkan välittömänä perusteena silloin, kun hän ensi kerran astui kapinan tielle. Hän nimittäin keräsi muutamien suoraan toimintaan valmiitten talonpoikien seuraamana upplantilaisilta ja varsinaissuomalaisilta huoveilta ja nihdeiltä pois sen linnaleiriviljan, minkä nämä olivat lopulla vuotta 1595 eli Täyssinän rauhan jälkeen Pohjanmaalta kantaneet. Ilmeistä on, että Ilkka katsoi linnaleirin perimisen rauhanteon jälkeen perusteettomaksi vallankin, kun pohjalaisilla oli tukenaan Juhana III:n kesällä 1592 antama vapautus linnaleiristä. Tämän vapautuksen oli herttua sittemmin useaan kertaan vahvistanut ja Fleming kuninkaan jälkikäteissuostumuksella yhtä monta kertaa kumonnut. Ilkka ei ainakaan toukokuussa 1595 solmitun rauhan jälkeen enää itse kantanut linnaleiriä.

Mitä Ilkka tavoitteli? Omaa asemaa ja valtaa vaiko oliko hän sorrettujen johtaja vailla omanvoitonpyyntöä. Olkiko kuitenkin kumpikin syy hänen pontimenaan.

Mielenkiintoa herättävät myös marski Klaus Flemingin omat motiivit. Flemingin asema suhteessa kuningasvaltaan oli varsin itsenäinen ja käytännössä hän oli Suomen valtias. Olisikohan mielessä ollut myös laajempia valtakuntaa koksevia ajatuksia. Elettiinhän tuolloin varsin vakiintumatonta aikaa, jossa toimekkaalle miehelle avautui mahdollisuuksia.

Näin ollen Ilkan ratkaisun selitykseksi jää vain se, että hän viimeistään rauhanteon jälkeen kiisti oikeutuksen linnaleiriin Pohjanmaalla. Ylikangas katsoo, että tätä käsitystä Ilkka katsoi oikeutetuksi puolustaa myös väkivalloin.

Ylikangas toteaa edelleen, että Jaakko Ilkkaa tarvittiin ja pyydettiin sotilaallisen kokemuksensa perusteella talonpoikaiston johtoon. Aivan kuten 1918 kapinoitsijoilla oli nuijamiehilläkin puute hyvistä sotilaallisista johtajista, upseeristosta. Ilkka oli ratsumiesasemansa takia sellainen, mutta yhteiskunnalliselta asemaltaan lähempänä perintöaatelia kuin talonpoikaista kansaa.

Ylikangas toteaa näin “ Jaakko Ilkka kuuluu niihin harvoihin historian henkilöihin, joiden tiedetään toimineen oman ryhmänsä - tässä tapauksessa ratsutilallisten -etua ja pyrkimyksiä vastaan. Vielä harvemmassa on sekä menneisyydessä että nykyisyydessä henkilöitä, jotka asettuvat heikomman puolelle niitä vastaan, jotka tuosta heikommasta hyötyvät ja joihin itsekin ulkonaisesti kuuluu. Juuri näin menetteli Jaakko Ilkka. Tehdessään niin hän otti kohdaltaan suuren riskin. Hänellä itsellään oli paljon vähemmän voitettavana ja paljon enemmän menetettävänä kuin oli niillä, joita hän johti. Sen kaiken hän myös menetti.”


Mielenkiintoa herättävät myös Klaus Flemingin omat motiivit. Flemingin asema suhteessa kuningasvaltaan oli varsin itsenäinen ja käytännössä hän oli Suomen valtias. Olisikohan mielessä ollut myös laajempia valtakuntaa koksevia ajatuksia. Elettiinhän tuolloin varsin vakiintumatonta aikaa, jossa toimekkaalle miehelle avautui mahdollisuuksia.

Kirjoitus perustuu Heikki Ylikankaan nuijasotaa koskeviin kirjoituksiin ja teokseen Nuijasota