Sanat "Nimessä ja veressä"

Jotkut palstan keskusteluun osallistuneet ovat antaneet ymmärtää, että tapa saarnata synnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä" olisi vain Juhani Raattamaan keksintö, joka sitten vakiintui vanhoillislestadiolaisten keskuuteen.

Muistaakseni Jalmari Kauppalan teoksessa "Keski- ja Uudenajan marttyyrien historia" (julkaistu joskus 1900-luvun alussa) kerrotaan kahdesta marttyyristä, jotka siunasivat toisilleen synnit anteeksi lähes täydelleen samoilla sanoin, ennen kuin astuivat teloitettaviksi.

Kirja ei ole minulla käsillä, ja sen lukemisesta on jo kauan aikaa, mutta muistaakseni kyseiset tapahtumat sijoittuivat johonkin uuden ajan alkuun, joka tapauksessa siis satojen vuosien taakse. Myöskään marttyyrien nimiä en muista.

Jos jollakulla on kyseinen teos käsillä, kohdan löytää varmaan aika pikaisella selailulla. Olisi mukava, jos joku voisi sen vaikka kirjoittaa tänne kokonaisuudessaan.
101026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sinun tulisi nyt tarkistaa "muistaakseni" tietosi. Eli ihan yksinkertaisesti kuka sanoi, mitä sanoi, kenelle sanoi ja missä tilanteessa. Älä esitä, edes otsikoissa, faktoina mitään ennen kuin olet varma niistä.

Äänestä
  • No no no, hänhän juuri pyysi niiltä tarkistusapua, joilla kirja mahdollisesta on.

    Mikäs tässä tiedossa nyt noin säikäytti?

    Tuli aivan mieleen vanha sanonta, että se koira älähtää, johon kalikka...

    Äänestä

Tulevatko ne sanat siis kaukaa vaiko eivät kuten otsikossa ensin väitetään ja sitten tekstissä epäillään? Mielenkiintoista olisi saada selville tuo tulopolku.

Äänestä

Raattamaan keksintöä. Juontaa juurensa lähetyskäskyyn asti.

Äänestä
  • Pitkäänpä olivat sitten käyttämättä välillä.

    Äänestä

  • käyttämättä kirjoitti:

    Pitkäänpä olivat sitten käyttämättä välillä.

    ???????

    Äänestä

  • käyttämättä kirjoitti:

    Pitkäänpä olivat sitten käyttämättä välillä.

    Taitaa olla niin, että "Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi" juuri tässä muodossa käytettnä on lestadiolaisuuden oma sananparsi, oma korostus. Sitä ei ole historian varrella juuri tässä muodossa missään muualla käytetty. Ei edes raamatussa, ihan tässä muodossa. Sieltäkin se löytyy vain jos yhdistää kaksi raamatunkohtaa toisiinsa.

    Äänestä

  • lestadioliauuden sananparsi kirjoitti:

    Taitaa olla niin, että "Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi" juuri tässä muodossa käytettnä on lestadiolaisuuden oma sananparsi, oma korostus. Sitä ei ole historian varrella juuri tässä muodossa missään muualla käytetty. Ei edes raamatussa, ihan tässä muodossa. Sieltäkin se löytyy vain jos yhdistää kaksi raamatunkohtaa toisiinsa.

    Onko niin, ettei syntejä saa anteeksi, ellei käytä nimenomaan tuota "nimessä ja veressä" sanamuotoa.
    Tavallisessa arkikäytössähän sanotaan vain, että saat anteeksi ja sillä söpö, ei siinä tarvita Jeesuksen nimeä ja verta.

    Mitäs mieltä mahtaa Melperi olla tästä asiasta, että onko synninpäästö pätevä, ellei siinä käytetä näitä nimenomaisia sanoja.

    Ja vaikka käytettäiskin, niin synninpäästöähän ei tule, ellei lausuja ole vanhoillislestadiolainen.

    Näin ollen maailmassa annetaan miljoonia kertoja anteeksi ilman, että niitä taivaassa annettaisiin, koska ei lausuta näitä kuuluisia nimessä ja veressä sanoja ja lausujat eivät ole elävässä uskossa.

    Ja miksi yleensä pitää tosiuskovaisen koskaan uskoakkaan anteeksi, sillä oikealle uskovaisellehan ei tule syntiä, koska hän on ainoassa oikeassa uskossa ja täten hänelle ei lueta mitään synniksi. Toisin on taas epäuskoisten, joille syntikuormaa karttuu, kun ne ei menekkään pois. Toisaalta, vaäliäkö sillä syntikuorman suuruudella on, koska tuomio on aina sama, oli syntiä vähän tai paljon elämässään tehnyt.
    Näin ajatellen Jumala olisi melko epäoikeudenmukainen tuomari, jos hän tuomitsisi bodominjärven murhaajan ja muussa, kuin lestadiolaisessa uskossa vaeltaneen samaan vaivanpaikkaan.
    Ei, kyllä tämä nyt alkaa mennä jo yli hilseen.

    Äänestä

Muistaakseni Laestadius ja Raattamaa keskustelivat v. 1848 siitä, onko sanamuoto "Jeesuksen nimessä ja veressä" oikea ja milloin sitä voidaan käyttää. Laestadius aluksi epäili kyseisen synnninpäästön käyttöön ottoa, mutta hyväksyi sen lopulta. Tuloksena oli, että lestadiolaisuus kääntyi tämän jälkeen fundamentalistiseen suuntaan, jossa se on pysytellyt tähän päivään asti.

Äänestä

Kaikki varmasti tietävät, että tuota asiaa voi saivarrella loputtomiin. Totuutta sille asialle ei saada. On näet niin, että tuon mainitsemasi kirjan kirjoittaja on ihan hyvin voinut laittaa kirjaansa puolet petäjäistä. Jos kaksi marttyyriä on mestattu satoja vuosia aiemmin, tuskin heidän viimeiset sanansa ovat säilyneet muuttumattomina ja värittämättöminä sukupolvelta toiselle. Sama koskee Laestadiusta ja Raattamaata. Olivatpa he keskustelleet mitä hyvänsä, ei ole ollenkaan varmaa, että heidän sanomansa olivat juuri niin kuinka ne nykyään väitetään olleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevat kaukaa kirjoitti:

Jotkut palstan keskusteluun osallistuneet ovat antaneet ymmärtää, että tapa saarnata synnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä" olisi vain Juhani Raattamaan keksintö, joka sitten vakiintui vanhoillislestadiolaisten keskuuteen.

Muistaakseni Jalmari Kauppalan teoksessa "Keski- ja Uudenajan marttyyrien historia" (julkaistu joskus 1900-luvun alussa) kerrotaan kahdesta marttyyristä, jotka siunasivat toisilleen synnit anteeksi lähes täydelleen samoilla sanoin, ennen kuin astuivat teloitettaviksi.

Kirja ei ole minulla käsillä, ja sen lukemisesta on jo kauan aikaa, mutta muistaakseni kyseiset tapahtumat sijoittuivat johonkin uuden ajan alkuun, joka tapauksessa siis satojen vuosien taakse. Myöskään marttyyrien nimiä en muista.

Jos jollakulla on kyseinen teos käsillä, kohdan löytää varmaan aika pikaisella selailulla. Olisi mukava, jos joku voisi sen vaikka kirjoittaa tänne kokonaisuudessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu