Kuinkahan paljon Topelius on laittanut omiaan esimerkiksi maamme-kirjan historia osaan. Onkohan se alunperin kirjoitettu ruotsiksi. Jotkut kohdat on metkasti kirjoitettu esim. "Minä, sanoi kuningas, olen suomessa enemmän kuin missään muualla, havainnut vääryyttä... Meni jotenkin noin kun selvitettiin Kaarle herttuan toimia suomen suhteen hänen tullessaan kuninkaaksi. Myös Kustaa toisen Aadolfin piti kuolla koska jumala katsoi että hänestä on menestyksen myötä tullut ylpeä. Topeliuksen historian kirjoitus on pitkälti samaa kun Sarvan ja sen toisen hemmon senaikuinen historiankirja. Asia on vaivannut päätäni, vaikka tästä on luultavasti 10 vuotta kun olen kirjaa lukenut. Miten muuten saa näppäimistöltä roomalaiset luvut?
Satu setä topelius.
pauli
2242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Historia on aina kertojansa näköinen..
"Onkohan se alunperin kirjoitettu ruotsiksi. "
On se alunperin ruotsiksi, nimi on Boken om vårt land.
"Miten muuten saa näppäimistöltä roomalaiset luvut?"
Isoilla kirjaimilla I, V, X, L, C, M