Entisenä hellarina eksyin Livets Ordin raamattukouluun Uppsalaan, josta jäi melkoiset traumat: kaikken saman perheen sisällä piti ostaa omat oppikirjat vaikka koulumaksutkin tekivät yli tonnin kuussa (kruunua). Kaikki kirjat ja kasetit oli korkealle hinnoiteltuja, päälle tietty kymmenykset ja uhrit. Pukeutumiskoodi oli olemassa, vaikka sanaton sellainen. Kerran erhdyin verkkareissa raskaan työpäivän jälkeen iltakokoukseen, niin melkoisen halveksuvia katseita sain osakseni.
Loputtomia seminaareja ja iltaohjelmaa, viikonloppukokoussarjoja jne että meinasin läkähtyä. Menin niin hajalle kuin ihminen voi mennä. Kaikki vapaa-aika ja raha meni järjestön käyttöön. Eräänä päivänä kävelin viinakauppaan, ostin korillisen tuontikaljaa Suomesta ja viinapullon vaikka muita seurakuntalaisia kulki ohi ja mulkkas ihmeissään. Tuona päivänä vapauduin seurakunnan otteesta.
Olen sittemmin käynyt hellareissa joskus ja ihan kiva ilmapiiri on ollut. Kuitenkin meni vuosia ennen kuin menin seurakuntaan edes käymään. Ihmettelen että vaikka ex-pastorini tiesi että olen tullut Suomeen, hän ei kertaakaan soittanut ja kysellyt kuulumisia, saatika pyytänyt kokoukseen! Olin niin hajalla etten jaksanut lähteä mihinkään seurakuntaan oma-aloitteisesti, mutta myöskään entiset seurakuntalaiset eivät ottaneet yhteyttä.
Sitten kun menin seurakuntaan, kaikki ihmiset vain häipyivät koteihinsa kokouksen jälkeen, yhtään kyläilykutsua en saanut. Ajattelin ratkaista asian siten että pyysin meille kylään ihmisiä, mutta vaikeaa oli sekin. Oli kuin olisin aivan eri henkilö kuin ennen lähtöäni pois seurakunnasta. Ihmiset toki yrittävät olla ystävällisiä, mutta hyvin pian kahvipöytä kokouksen jälkeen täyttyy niin ettei minulle jää siihen tilaa. En sitten ole jaksanut kokouksissa käydäkään koska mielestäni seurakuntiin mennään tapaamaan ihmisiä ja nauttimaan samanuskoisten seurasta. Minulle tosin sanottiin että seurakunnassa kohdataan ennenkaikkea Jumala, mutta olen eri mieltä: Jumala on kaikkialla, ihmisiä tapaa vain seurakunnassa. Toki Jumalakin antaa asioita kokouksissa muiden kautta, mutta juuri ne muut IHMISET ovat avainasemassa.
No, sittemmin olen aikas harvoin kokouksissa käynytkään, ja onneksi minulla on hyviä ei-uskovia kavereita, koska sosiaalisena ihmisenä en kestäisi pelkkää seinien tuijottelua.
Loputtomia seminaareja ja iltaohjelmaa, viikonloppukokoussarjoja jne että meinasin läkähtyä. Menin niin hajalle kuin ihminen voi mennä. Kaikki vapaa-aika ja raha meni järjestön käyttöön. Eräänä päivänä kävelin viinakauppaan, ostin korillisen tuontikaljaa Suomesta ja viinapullon vaikka muita seurakuntalaisia kulki ohi ja mulkkas ihmeissään. Tuona päivänä vapauduin seurakunnan otteesta.
Olen sittemmin käynyt hellareissa joskus ja ihan kiva ilmapiiri on ollut. Kuitenkin meni vuosia ennen kuin menin seurakuntaan edes käymään. Ihmettelen että vaikka ex-pastorini tiesi että olen tullut Suomeen, hän ei kertaakaan soittanut ja kysellyt kuulumisia, saatika pyytänyt kokoukseen! Olin niin hajalla etten jaksanut lähteä mihinkään seurakuntaan oma-aloitteisesti, mutta myöskään entiset seurakuntalaiset eivät ottaneet yhteyttä.
Sitten kun menin seurakuntaan, kaikki ihmiset vain häipyivät koteihinsa kokouksen jälkeen, yhtään kyläilykutsua en saanut. Ajattelin ratkaista asian siten että pyysin meille kylään ihmisiä, mutta vaikeaa oli sekin. Oli kuin olisin aivan eri henkilö kuin ennen lähtöäni pois seurakunnasta. Ihmiset toki yrittävät olla ystävällisiä, mutta hyvin pian kahvipöytä kokouksen jälkeen täyttyy niin ettei minulle jää siihen tilaa. En sitten ole jaksanut kokouksissa käydäkään koska mielestäni seurakuntiin mennään tapaamaan ihmisiä ja nauttimaan samanuskoisten seurasta. Minulle tosin sanottiin että seurakunnassa kohdataan ennenkaikkea Jumala, mutta olen eri mieltä: Jumala on kaikkialla, ihmisiä tapaa vain seurakunnassa. Toki Jumalakin antaa asioita kokouksissa muiden kautta, mutta juuri ne muut IHMISET ovat avainasemassa.
No, sittemmin olen aikas harvoin kokouksissa käynytkään, ja onneksi minulla on hyviä ei-uskovia kavereita, koska sosiaalisena ihmisenä en kestäisi pelkkää seinien tuijottelua.
Vastaukset 23
Vanhimmat
-jep olen kokenut hiukan samanlaisia kuvioita joskus ja tiedän monia muitakin jotka on olleet uskonnollisen oravanpyörän ja kilpapyörän, uhreja..
-monesti menee sillä tavalla ihmiselämä että kun ollaan oltu avioliitossa kymmeniä vuosia ja srk:ssa kymmeniä vuosia, tulee sekin päivä allakan nurkkaan
jolloin elämään tulee kriisi, usein on vielä niin että se tulee avioliittoon sekä hengelliseen elämään, samaan aikaan...voi tulla henkinen romahdus sekä hengellinen, romahdus..ja sitten sitä istuu sielä samassa allikossa, niiden kanssa, joille ennen on sormi pystyssä saarnannut..
-ns.uskovat veljet ja sisaret ei montaakaan kertaa käsitä tällaisia tilanteita ja toisaalta eivät uskalla ottaa edes, yhteyttä asianosaiseen...
-silloin on hyvä jos on joku sellainen kaveri jonka kanssa voi keskustella, asioista ja joka on ehkä kokenut samanlaisia kokemuksia ja kriisejä, elämässään..Herra kuitenkin on voimallinen ja Armollinen ja Hän rakastaa, sitäkin joka on poies poikennut ja syrjään, jäänyt..uskovat ovat enimmäkseen niitä, jotka arvostelevat ja supattelevat, mitähän syntiä sekin on tehnyt, kuin noin huonosti, menee jne ?!
-ja monestihan se on niinkin että todellisuudessa Jumala ei pääse syventämään, meissä työtään eikä, meitä ymmärtämään syntisiä, ihmisiä ennenkuin olemme itse kokeneet, elämässämme läpi, ehkä syviä persoonallisuus ja identiteettikriisejä ja monta muuta asiaa..tässä voidaan tarvita ihan psykiatristakin apua ja terapiaa..
-sitäkin monet uskovat väheksyy, mutta ken senkin on joutunut kokemaan, ei enää väheksykkään, niitäkään asioita !
Mutta Kiitos olkoon Jumalan Hän Nostaa, Kantaa ja Pelastaa, uudelleen ja uudelleen jos meidän sydämemme on vain otollinen...
-en siis tarkoita sitä, että pitäisi mennä mailman rapakoille, uudistuakseen, mutta joskus niinkin vain käy!
ja paljon on tänä päivänä näitä em.uskovia jotka on loppuun palaneet, monellakin tapaa, kuka heitä auttaa, paitsi Herra ?
-tapio rautavaaran Ontuva Erikson...niin hyviä, hurskaat on jne..kuinka se sitten meneekään...
TAI SITTEN VALEHTELET, OLET LUOPUNUT USKOSTA JA NYT MITÄTÖIT MENNEISYYTTÄSI TAI ROLLAAT RULLAATI,,,
-tämä rollipeikko melkoisella varmudella kokee vielä omassa ns.uskonelämässään suuren konkurssin !ja ihan TOSISSAAN !
...
PASKAPÄIDEN vuoksi en käy seurakunnassa!
Olen luopunut uskosta monta kertaa ja aina välillä palannut Herran tielle. Luulisin että useammin olen luopuneessa tilassa kuin uskossa, ja sitäpaitsi luopuneena olon ajanjaksot pitenevät koko ajan! En oikein enää voi uskoa Jumalaan, en vain usko!
Ja kaltaisesi arvostelijat ovat hyvä keino pysytellä vieläkin kauempana teikäläisistä. On minulla eräs ex-helluntaipastoriystävä, jonka kanssa olen kaljallakin käynyt, kun hänellä meni todella huonosti yhteen aikaan. Kova masennus päällä ja aviokriisi, mutta hänkin asuu nykyään 500 kilometrin päässä ja sitäpaitsi perheessään on pieniä lapsia ettei kyläillessä kovin syvällistä keskustelua voi syntyäkään. Sittemmin hänellä on mennyt paremmin hengellisesti, pastorinhommiakin tehnyt, mutta se mistä hänessä pidän on rehellisyys, oman vajavaisuuden tunnistaminen ja tunnustaminen. (Nyt kun hän on siis pastori, kaljaa hän ei juo enää, tämä siis selvennykseksi) Hän kärsii aika ajoin kovasta masennuksesta ja tappelee vaimonsa kanssa niin että astiat lentelevät, mutta suurimmat siunaukset olen kokenut siinä rehellisyyden ja avoimuuden ilmapiirissä joka heillä vallitsee: Asiat ovat kuin ne ovat eikä kulisseja pidetä pystyssä, jos elämä välillä on paskaa niin sitten se on sillä hetkellä paskaa, so not!
Mutta kuten sanottu, en enää juuri usko Jumalaan, epäilen suuresti koko äijän olemassaoloa, siinä olet kyllä oikeassa. En minä muita ihmisiä voi syyttää tilastani, enkä haluakaan, itse uskon tai en usko, mutta nyt on iham hyvin asiat sillä minulla ei tod ole mitään kaipausta kaltaistesi paksupäiden joukkoon, not anymore!
ole paksupäitä? Suureen joukkoon mahtuu monenlaista.
että hän kestää loppuun asti. Muiden tuomitseminen on kuitenkin paha asia.
Että pahalta tuntuu.
Ulf Ekman on minullekin tuttu "elämän sana" harhaopistaan ja minulla on ystäviä, jotka kävivät täällä Göteborgissa aikoinaan Livet`s Ordin Raamattukoulun.
He ovat jo aikoja sitten muuttaneet pois täältä, mutta silloin tällöin soitellaan ja kysellään kuulumisia.
Toinen heistä oli menettää uskonsa tuota koulua käydessään.Se oli hyvin auktoritäärinen ja johtajaa piti totella kaikessa.Mitään eriäviä mielipiteitä Raamatun opetuksista ei saanut esittää ääneen.
Hänet hiljennettiin heti.Tämän nainen kertoi että raha kyllä kelpasi ja sitä manipuloiden kerättiin joka kohtaan ja hetkeen.
Häneltä meni suuri omaisuus sinne.
Jälkeenpäin hän on hävennyt sitä, kuinka sinisilmäinen hän olikaan.
Hän ei oikein vieläkään ole selvinnyt niistä traumoista mitä siellä sai
Jeesus Kristus voi kuitenkin hiljalleen parantaa haavat kun Hänen puoleensa kääntyy, eikä kiirettä ole, Hän ymmärtää ja kuuntelee.
KUN LIHASI EI TAIVU JUMALAN TAHTOON TULEE DEMONIT JA TRAUMAT
muita harhaoppisiksi ei tee sinusta oikeaoppista. Kristuksen ruumis on yksi.
Lihapa ei taivukaan Jumalan tahtoon. Ja sitä juuri lahkoissa yritetään.
Surulliseksi teki kirjoittamasi teksti. En osaa vastata missä tai kenessä on vika. Olen tavannut monia kaltaisiasi ihmisiä ja myös itse kokenut tulleeni syrjään jätetyksi joissakin seurakunnissa ja kyläkutsuja tuleekin lähinnä heiltä, jotka harvemmin itsekään enää käyvät kokouksissa. Mutta kokouksissa, joissa Jumala on todellisesti läsnä, on hyvä käydä. Tämä on myös oma kokemukseni. Luotan siihen, että Herra johdattaa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja tekee työnsä loppuun asti, kun on sen aloittanutkin.
Voin vain toivottaa Sinulle Jumalan armahtavan laupeuden osallisuutta ja voimia kärsivällisesti odottaa, että Hän auttaisi Sinua. Näin sanoo Herra: "Minä olen Herra, sinun parantajasi!" ja "Minä Herra en anna kunniaani toisille enkä ylistystäni epäjumalille!" Apusi tulee siis Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan ja tuntee Sinut.
että ihmiset ajattelevat seurakunnassa olevan jotain Jumalallista ja pyhää, vaikkei asia niin olekaan.
Siksi on monelle niin suuri pettymys, kun "jokin seurakunnassa nyt mättää". Syitä sitten haetaan milloin vääristä hengistä, milloin eksyttäjistä jne.
Ei ymmärretä eikä selitystä osata hakea siitä, että ihan tavallisia ihmisten muodostamia yhteisöjä seurakunnatkin vain ovat, joissa vielä varsin usein ymmärrys/empatia kanssaihmistä kohtaan on kaikkea muuta kuin läsnä.
Uskovaisilla on Jumalalliset odotukset/haavekuvat seurakunnastaan - todellisuus on kuitenkin karu, jonka huomatessaan uskovainen palautuisi takaisin maan pinnalle.
En tarkoita tällä nyt jotain uskonsuuntaa tai itseään seurakunnaksi nimittävää yhteisöä, vaan kuten isoilla alkukirjaimilla kirjoitinkin, tarkoitan Jumalan Seurakuntaa, johon ei yksikään ihminen voi liittyä omasta tahdostaan ja voimastaan vaan siihen liittää Herra itse, Hän joka avaa eikä kukaan sulje ja joka sulkee eikä kukaan avaa.
Paikallisissa seurakunnissa syntyy monenlaisia pettymyksiä ja ongelmia. Olet ihan oikeassa. Unohdamme Jumalan Sanan opetuksen, että monen ahdistuksen kautta on meidän mentävä sisälle Jumalan valtakuntaan. Toiseksi emme osaa ottaa vastoinkäymisiä ja koettelemuksia Jumalan kädestä ja sallimuksesta tulleina asioina. Emme näe, että Jumala hallitsee juuri nyt eikä edes hius tipu päästämme Hänen tietämättään ja sallimattaan.
Jumalan Seurakunnan muodostavat "uudet luomukset", kuten Paavali opetti, tai niin kuin Jeesus omistaan sanoi: "He eivät ole tästä maailmasta niin kuin en Minäkään tästä maailmasta ole". Tähän seurakuntaan voi kuulua vain perimän kautta, ts. ihminen on syntynyt Jumalasta Hänen lapsekseen. Kaikki muut paikallisissa yhteisöissä, kuinka hurskailta näyttävätkin, ovat Jumalan Seurakunnan ulkopuolella.
>>>Uskovaisilla on Jumalalliset odotukset/haavekuvat seurakunnastaan - todellisuus on kuitenkin karu, jonka huomatessaan uskovainen palautuisi takaisin maan pinnalle
"kyläkutsuja tuleekin lähinnä heiltä, jotka harvemmin itsekään enää käyvät kokouksissa..."
Turha teilate Livets Ordin Raamattukoulua kokemuksista, kokemasi ovat omia valintojasi. Itsepähän valitsit mennä Raamattukouluun ja varmasti tiesit, että yksityset koulut maksavat jotain, samoin kuin Iso-Kirja opisto täällä Suomessa. Samoin kolehdit ja kymmenyksetkin ovat omia valintoja, eivät nekään ole pakkoja.
Sanot, että miksi ihmiset eivät välitä seurustella kanssasi seurakunnan kokouksen jälkeen, onkohan niin että vika olisi sinussa? Sen sijaan kun syyttelet muita, katsoisit itseäsi peilistä ja etsisit vikaa itsestäsi.
Tässä asiassa voit itse tehdä asialle, muuttaa ajattelumalliasi, pyytää apua, jutella jonkun kanssa seurakunnassa ( jonkun kanssa johon luotat ja joka todella voi auttaa sinua pääsemään eteenpäin). Eli hae apua, äläkä jää yksin, äläkä vertaa itseäsi muihin. Olet tärkeä ja arvokas juuri itsenäsi, sellaisena kuin olet.
Siunausta
"miksi ihmiset eivät välitä seurustella kanssasi seurakunnan kokouksen jälkeen, onkohan niin että vika olisi sinussa? Sen sijaan kun syyttelet muita, katsoisit itseäsi peilistä ja etsisit vikaa itsestäsi."
Ehkäpä vika tosiaan on minussa. Olen aika ruma. Toisekseen en käy kovin usein kokouksissa.
Mutta onneksi sentään on ei-uskovaisiakin joiden luo voi mennä tuosta vaan kylään, jopa ennestään ventovieraat voivat kohdella kuin parasta kaveria. Naapurini pyysi minua mukaansa käymään entisessä kotikaupungissaan, ja siellä oli heti lämmin vastaanotto. Naapuri sanoikin että heilläpäin kaverin kaveritkin on hyviä ystäviä. Oli todella lämmin ja mukava ilmapiiri. Siinä sitä saunottiin ja vietettiin iltaa yhdessä ja oltiin ihminen toiselle ihmiselle.
Livets Ordin raamattukoulu sinänsä on varmasti hyvä koulu jos Raamattua haluaa opiskella, ei siinä mitään. Kymmenykset ja uhritkin ovat vapaaehtoisia. Mutta se miten painostavana ja ahdistavana itse koin jatkuvan rahankeruun (vaikkakin toki vapaaehtoisen), jatkuvan tekohymyilyn jota oli liikkeellä, ja sen ettei oikeasti sitä oravanpyörää jaksanut oli itselleni henk koht melko raskasta. Kovin oli autoritäärinen ilmapiiri eikä mitään saanut kyseenalaistaa. Piti olla menéstyvä, vaatteet piti olla hyvät vaikka kaikki rahat meni vuokraan, ruokaan ja koulumaksuihin. Jos yhdenkin kuukauden koulumaksu myöhästyi, joutui rehtorin puhutteluun ja jos ei sittenkään ollut varaa maksaa, lensi ulos koulusta.
Rehtori Svante Runmar lupasi auttaa kaikkia jotka ovat maksuvaikeuksisa, ja niinpä menin hänen puheilleen kun ei ollut varaa maksaa sen kuukauden maksua. Svante katsoi minua kulmien alta ja kysyi onko minulla nyt niitä rahoja mukana kätreisenä. Sanoin ettei ollut, ja juuri siksi olin tullut juttelemaan, koska hän oli sanonut että juttelemaan voi tulla jos maksukykyä ei juuri silloin ole. No Svante tähän tokaisi että tuo rahat huomenna käteen tai joudut lopettamaan koulun kesken piste! No, sain rahat lainattua eri seurakuntalaisilta kun aikani kiertelin kerjäämässä. Seuraavana päivänä vein rahat Svantelle ja hän hymyili ja sanoi:"No saithan sinä ne rahat tuotua, eikös ollutkin helppoa?!!" Eräskin opiskelija joutui jättämään koulun kesken maksuvaikeuksien vuoksi.
Koulussahan oli silloin siis 1000 oppilasta ja massaluennoilla käytiin kuuntelemassa raamattutunteja. Ei siinä pieni armonosoitus jossain välissä olisi haitannutkaan varmaan?!? Missä muussa tahansa yksityiskoulussa olisikin annettu esimerkiksi maksuaikaa tai vaikkapa pienen koron kanssa maksuaikaa koulumaksuihin tai ainakin neuvoteltu maksusuunnitelmasta, ei kuitenkaan olisi oltu niin ehdottoman jyrkkiä mutta ei Livets Ordissa! Livetsissä ei tehdä kompromisseja heikkouden kanssa, siellä kasvatetaan ja ollaan inhottavia, ei olla hiljaisia nyssyköitä joita uskovaiset perinteisesti ovat olleet, Livets Ordin filosofia on olla RADIKAALI myös tällä YSTÄVÄLLISYYDEN tasolla. Selvin sanoin opetettiin ettei uskovaisen tarvitse olla ystävällinen, alistuva ja nöyrtyvä, mutta pitääkö sitä nyt noin paljon tehostaa ja ampua yli että kaikki inhimillisyyden häiväkin saadaan poistettua!?!
Käsittääkseni uskovan ylin tehtävä ei ole olla epäystävällinen, joustamaton, suorastaan ilkeä paska joka piiskaa muita epäinhimillisiin suorituksiin kunnes nämä väsyvät!
Ketään ei kiinnosta!
poraamaan!
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7. kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Lisään vielä että ilman uskoa Jeesukseen en olisi elämässäni saavuttanut mitään. Tällä hetkellä olen saavuttanut elämässäni sellaisia asioita joita en olisi voinut kuvitellakaan saavuttavani omin voimin.
Minussa taistelee kaksi voimaa: toisaalta tunnen katkeruutta ja vääryyttä ja vihaakin kokemuksieni perusteella ihmisiä kohtaan, toisaalta olen Jumalalle kiitollinen kaikesta mitä olen saanut.
Välillä olen vahva uskossa ja välillä en ole. Tämän keskustelun aloitushetkellä, ja kauan ennen sitä on ollut kovin heikkoa uskonelämän kanssa. Jotenkin joka kerta kun seurakuntaan menen ja arki alkaa, väsyn enkä jaksa. Varsinkin jos joku katsoo nenänvarttaan pitkin tai muuten kommentoi pitkäaikaista poissaoloani seurakunnasta. Toki on paljon seurakuntia, mutta aika hörhöä porukkaa niissä, varsinkin pienemmissä liikkuu.
Minulla oli aika rankaa lapsuus alkoholistiperheessä, mutta kun nuorena tulin uskoon, elämäni muuttui ja sain uuden identiteetin Kristuksessa. Opiskelinkin sittemmin hyvään ammattiin ja elämässä on mennyt todella mukavasti. Uskon että tämä siunaus on kohdannut minua koska jo nuorena kohtasin Jeesuksen. Hivenen vanhempana olisin varmasti jo sekaantunut huumeisiin tai rikoksiin.
Rankat lapsuuden kokemukset kuitenkin jättivät sellaisen käyttäytymismallin etten yhtään kestä poikkipuolista sanaa. Toisaalta olen oppinut pitkämielisyyttä, mutta jos joku kohtelee epäoikeudenmukaisesti, koen sen niin pahana asiana, etten koe tarvetta olla enää tekemisissä ko henkilön kanssa.
En tiedä saiko kukaan sekavasta sepustuksestani selvää, mutta tahdoin vain sanoa että taistelen kovasti uskonelämäni kanssa.