En jaksanut enään vanhoolis lestaatiolaisuutta ja lähin uskosta menemään. Samalla erosin miehestä ja minulle jäi lapseni.
Minun olisi pitänyt hyväksyä ja antaa anteeksi aviomiehelleni väkivalta ja rakkauttomuus. Hain aikoinaan apua ihan ammattiauttajalta muttei siitä ollut hyötyä.
Murrosiästä asti tuntui, että halusin erota uskosta, mutten todellakaan uskaltanut oli niin kauheaa painostusta ja välillä meni paremmin.
Kun tein ratkasuni ja jätin uskontoni ja väkivaltasen miehen minut hylättiin.. suku,ystävät ja lestaatiolaiset. :(
Sisarukseni haukkuvat ja eivät voi sietää uskoni kieltoa ja eroa. Ymmärrän ettei lestaatiolaisuus hyväksy eroa mutta eikö lähimmäistä pitäisi osata silti kunnioittaa???
Se on vaan harmillista kuinka kohellaan ihmistä jos lähtee lestaatiolaisuudesta poissa..
Voin sanoa, että minä uskon omalla tavallani ja minulle oli liikaa lestaatiolaisuus.. Mutta Jumalaan rakkaus minulla on omalla tavallani..
Olen itse päässyt jo jaloileen kaiken tramaattisten haukkujen jälkeen ja kokemusten jälkeen.. Se on niin kauheeaa nähä kuinka omien sisarusten/sukulaisten/ystävien lähimmäisyyden rakkaus häviää näin :(
Onneksi olen löytänyt ihmisiä ja uusia ystäviä ja auttavaa tukea.
Olen helpottunut ratkaisujeni jälkeen, mutta suuri suru miten minua kohdellaan sillä itse en haluasi kellekkään pahaa..
"Kunnioita lähimmäistä niin kuin itseäsi"

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onnittelen. Onnittelen sydämeni pohjasta, olet rohkea nainen. Voimia totisesti on sinulta kysytty. Pelastit itsesi ja lapsesi.
Siunausta toivottavat sinulle monet monet muut lähimmäisesi ja ns. tavalliset kristityt. Jumala on nähnyt ja näkee kaiken, turvaa vain siihen. Hän näkee sinun tilanteesi, ymmärtää lapsensa päälle.
Älä katso taaksesi. Eteenpäin!
Käyhän tuolla Uskontojen uhrit-palstalla, löytyisiköhän myös sieltä sinulle jotain lohtua.
luulin olevani edelleen toisella sivulla. Oieakke palstallehan sinä siis olitkon kirjoittanut.
Voisit kyllä pikku muutamalla sanalla kirjoittaa myös tuonne vl:n sivullekin. Siellä on parhaillaan menossa kiivasta väittelyä mm. mahdollisesta hajaannuksesta liikkeen sisällä.
aatella jouluaattona iso lauma lestaatiolaisia kävivät minut haukkumassa kun erosin ja lähdin poissa..
Traumat jätti..
Mutta olen pelastanut elämäni ja lasten turvallisuuden..
Kiitos sinulle.
Käyn kirjottamassa vanhoolislestaatiolaisten sivuille..
vanhoolis lestaatiolaisuus ja Otsikko: Uskonsa kieltäneen kohtelu vl piirissä..
Kirjoittanut: Uskonsa kieltänyt ja uhriks... käy lukemassa
Osaatko sanoa milloin ns. "tulit uskoon",
vai pystytkö muistamaan koko asiaa?
Synnyn tavallaan lestaatiolaisuuteen lapsena ja nyt olen nuori äiti ja olen omalla tavallani uskovainen.
Hei, uhri.
Olen iloinen että sinulla menee paremmin ja toivon todella että rakkautesi Herraan on säilynyt. On totta etteivät monetkaan uskonnonsuunnat hyväksy kuin omansa, vain heidän kauttaan pelastua. Rakkaudesta siinä ei ole kyse.
Jumala on kaikkialla ja sama kuin ennen ja on tuleva olemaan sama iankaikkisesti. Kyllä Hän näkee sinut ja tuskasi.
Jumala ei jätä rankaisematta sukulaisiasi tai ''ystäviäsi'' jotka tuomitsevat sinut,'' älä tuomitse ettei sinua tuomittaisiin''.
Itse uskon Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja hänen Isäänsä Jumalaan. En kuitenkaan tunnusta mitään tiettyä uskontoa. Jumalan valtakunta ei ole kirkossa, vaan kaikkialla sekä sydänmessämme.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja siunausta. Ole vahva Jeesuksessa ja Hän pyyhkii kyyneleesi silmistäsi ja täyttää sinut ilolla.
Marika