Oletko yksinäinen helluntaiseurakunnassa?Kysyn siksi tätä että itseni tunnen yksinäiseksi helluntaiseurakunnassa ja siitä tulikin mieleeni että kuinka moni tuntee itsensä yksinäiseksi seurakunnassa.
Minä toivon itselleni uskonystävää joka todella olisi luotettu ystävä jonka kanssa jakaa uskonasioita ja myös ilot ja surut.
En etsi puolisoa,koska olen avioliitossa mutta kumminkin toivon kaveria jonka kanssa voisi puhua luottamuksella asioita.
Jos seurakunnassa on yksinäisiä niin miksi yksinäiset ihmiset eivät löydä toisiaan,onko näin että siellä pelätään kohdata toisiaan.
Eikö seurakunnassa voisi järjestää jotain toimintaa yksinäisille?
Minä toivon itselleni uskonystävää joka todella olisi luotettu ystävä jonka kanssa jakaa uskonasioita ja myös ilot ja surut.
En etsi puolisoa,koska olen avioliitossa mutta kumminkin toivon kaveria jonka kanssa voisi puhua luottamuksella asioita.
Jos seurakunnassa on yksinäisiä niin miksi yksinäiset ihmiset eivät löydä toisiaan,onko näin että siellä pelätään kohdata toisiaan.
Eikö seurakunnassa voisi järjestää jotain toimintaa yksinäisille?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Lyhyt vastaukseni kysymykseesi on kyllä.
Onko sun seurakunnan naiset todellakin noin ujoja? Älä loukkaannu, tämä oli todella nuoren ihmisen puhetta...
Yksinäisyyttä varmasti löytyy jokaisesta seurakunnasta. Etenkin isommissa seurakunnissa on helpompi jäädä huomaamatta. Mutta kuten kaikissa ystävän löytämis asioissa, on nähtävä hieman vaivaa ja esiteltävä itsensä, oltava aktiivinen saamaan- ja ylläpitämään ystävyyttä.
Onko teidän seurakunnalla esim. solu-iltoja tai jotakin harrastus toimintaa naisille johon sinä voisit mennä mukaan? Sitä kautta tulee muut tutuksi ja muut oppivat tuntemaan sinua.
Haluan rohkaista sinua olemaan aktiivinen, ei ystäviä saa jos ei kohtaa muita ja tee itseään tunnetuksi. Varmasti jokaiselle ystävä löytyy jos niin haluaa.
Jos haluat jotain, mene ja hae se!
Pitää olla itse aktiivinen. Mene kysymään joltain viehättävältä vastakkaisen sukupuolen edustajalta, et läheks leffaan huomenna? Se saattaa sanoa siihen, et no en varmaan lähe leffaan (mä sanoisin silleen). Jos on niin peelo, että menee kysymään leffaan, niin kannattaa kuitenkin kysyä sit sen jälkeen, et läheks raamikseen... Siiitä se sitten lähtee...
No moi.
Solut kyllä auttaa asiaan. Uskoisin, että tämä henkilö, joka viestitti palstalle on hieman vanhempi kuin sinä ja aikuisille olevaa ohjelmaa on aika vähän seurakunnissa, joten täytyy todellakin olla itse aktiivinen.
Itse sain ystäviä soluista ja olemalla mukana seurakunnan eri toiminnoissa.
Ja mitäs vikaa siinä jos kysyy, että lähtiskö leffaan?
Kyllä me ainakin leffaan olisin lähtenyt.
Ja mitä muuten tarkoittaa sana Peelo, onks tää jotain Habbo-hotel slangia?
Anteeksi tietämättömyyteni.. ;)
Hauskaa päivänjatkoa
Aikuiset tarvitsee toki omanlaistansa ohjelmaa. Mä en ainakaan lähtis leffaan. Leffat on nykyään tajuttoman huonoja ja miten se leffa edistäisi ystävyyssuhteen kehittymistä? Leffat on leffoja, antaa porukan kattoa niitä, jos ne haluaa alentaa inhimillisyytensä tasoa...
Peelo on jokin ihme uusvanha haukkumasana (hyi minua), jonka luin jostai nuorille aikuisille tarkoitetusta artikkelista, jonka tarkoituksena oli valistaa tänne Helsinkiin muuttaneita wannabe-city ihmisiä olemaan trendikkäitä kielenkäytössään... Mä nauroin sille artikkelille, koska sen oli kirjoittanut joku kutvonen, mutta omaksuin jostain syystä "peelo" sanan...
meitä yksinkulkijoita on h-seurakunnissa enemmänkin,jsotain syystä vieraantuneita tai eristyneitä,kuka mistäkin syystä,ja onko sillä syyllä mitään merkiystäkään.
Jo se,että maetitä on niin paljon,osoitta,että jokin ei pelitä seurakunnissa,en syytä ketään mistään,mutta jotain pitäis tehdä,mutta mitä?
Pitäiskö perustaa yksinäisten uskovien helluntaiseurakunta?
Entä sitten ,jos se vaikka kasvaisi,vaikka sadan jäsenen kokoiseksi,olisko sitten olemassa vaara,että sieltäkin taas olisi niitä jotka utevat olevansa yksinäisä,ja kierre senkun jatkuisi.
On siis vaan seurakunnissa aletava kiinnittämään huomioita sen jäseniin,eikä vain aina ajatella kuin "kommunistit",yksilö ei ole mitään,vaan yhteisön hyväksi on kaikki,ja näin ihminen unohtuu!
Eikö Jeesuskin ajatellut sitä YHTÄ joka oli joutunut laumasta erilleen?
Meidätkin on siirretty isohkosta kaupungista tänne hieman pinempään,jo n. 6 vuotta sitten,eikä kukaan ole kunahtanut,sen koommin,ei se kai heidän vika ole,itse kaiketi vaan olisi oltava aktiivisempi.mutta oonneksi on jokakesäinen konferenssi,siellä voi sitten tavata ainakin jossain määrin serakuntalaisten yhteyttä,kovin hatara on vastine aktiiviseen seurakuntaelämään verrattuna.
me olemme eronneita molemmat,menty naimisiin,on oltu avioassa jo ,elokuun 12 päivä tuli 23 vuotta täyteen.
Yhteiselomme akuvaiheessa meidät erotettiin seurakunnasta,myöhemmin sitten Saalem seurakunnassa helsingissä meidät siunattiin uudestaan seurakuntaan,olimme siihen menssä oolleet aviossa 4 vuotta,ja sillä perusteella,katsottiin anteeksianto Raamattuun perustuvaksi,koska liittomme oli kestänyt,eikö nyt,kun aikaa on kulunut 23 vuotta,olisi jo aika unohtaa taustamme,ja antaa anteeksi oikeasti,että myös unohdetaan ?
Vai oliko se enne tästä menneestä 19:sta vuodesta siinä,kun saarnaaja joka ,heitä oli tosin useampia,joka siunatessaan laski kätensä hateilleni,isona ja kookkaana miehenä kun oli,painoi minua harteista aika voimakkaasti ollessamme polvillamme penkkiä vasten,hieman ihmettelin hänen kovakouraista kohtelua,mutta se unohtui,nyt ymmärrän sen viestin,ei kai sitten oikeasti kuitenkaan anteeksi annettukaan,ulkoisesti ja sanoilla,mutta olisko veljien sydän ollut jossain muualla?
En kuitenkaan iahan oikeasti ole mitenkään sinnepäin katkera,tunnen edelleen Hengenyhteyttä veljiin,ja varsinkin saarnaaja veljiin,heidän tehtävänsä takia olen saanut Jumalata armon rakastaa heitä,ja kyllä he varmaan minuakin rakastavat?
tunnen yhä heitä kohdatessani selvän yhteyden sydämssäni,helposti murrun kyyneliin heitä tavatessani,Jumalan rakkaus sen vaikuttaa,se on Jeesuksen veren voiman sisältöä ja voimaa todellisessa Hengeyhteydessä.
Ja tämä veljesrakkaus on uskoani Jeesuksessa ylläpitänyt.
Olenhan toki erimielenaloissa vaihtelevsti monasti arvostellutkin,ja ollut sanoissani heitä loukkaava,kadun kuitenkin aina,aina saan tehdä tiliä Herran edessä sanomisistani,ja siitä on joskus hyvin vaikea selviytyä tasapainoon itsensä kanssa.
Harvoin ketään nimeltä olen maininnut,joskus tosin,Anteesksi anto on kuitenkin aina sydämeni vapauttanut Jumalan edssä,keneltä ihmiselstä anteeksi pyytelisin?
Olen mikä olen,ja jos puhun tai kirjoitan,se perustuu aina Raamattuun,siksi en voi siinä mielessä anteeksi pyydella,se on taakkani,Herran kuorma,ja Jumalan armosta,sitä aikaajoin kevennetään taivaasta päin,muuten en jaksaisi,muutenkaan en kuitenkaan voisi elää! Niin hullulta kuin se kuulostaakin !
Löytyy pitkin Suomenmaata.
Luotettavuudesta voi uumoilla katsovat pitkään ja kuiskuttelevat kuka tehnyt mitä ja tietää.Miksi oteta yhteyttä,kun tietämättömät sukulaiset heidän jäseniinsä yhteyttä pidä ,vaikka koskaan nähneetkään syntyneetkin kymmeniä vuosia aikaisemmin.Yksin moni jää lähimmäisyys omien tunnettujen parissa.Seurakunta ei yhdistä eikä paranna jäsentensä perhesuhteita joillakin useita jopa sijoitettu muualle.
Koska olet onnen kultalapsi kuitenkin joka elää ainaisessa onnessa ja menestyksessä. Ole sen kaveri joka on vielä sinuakin yksinäisempi. Anna omastasi sille jolla ei mitään ole. Kerro toivosta sille jolla ei toivoa ole.
Vai että menestysteologiaa tuputat,ei Raamattu tunne koko menestysteologiaa.
Olin viime viikonloppuna eräässä tilaisuudessa helluntaiseurakunnassa jossa eräs puhuja puhui menestymisestä ja onnistumisesta,ihan vihaksi kävi että sellainen puhuja tulee julistamaan ja puhumaan menestysteologiasta,joka ei ole kokenut elämän karua puolta eikä tiedä millaisia taisteluja ihmiset käyvät omassa elämässään ja siihen kuuluu myös yksinäisyys.
Seurakunnissa on paljon yksinäisiä,jotka kaipaa ystäviä ja heidätkin huomioitaisiin.
Mutta näyttää siltä että he jäävät syrjään ja tuntevat itsensä yksinäisiksi ja orvoiksi.
Kiitos kaikille vastanneille.
Minua lohduttaa että on muitakin yksinäisiä seurakunnassa vaikka ollaan eri puolella suomenmaata.
Hyvä ajatus olisi tosiaan se solutoiminta tai eri piirit seurakunnassa,mutta ehkä yksinäisille pitäisi silti olla omaa toimintaa.
Mutta se on vaikeampaa miten yksinäiset saataisiin toimintaan mukaan ja olisi todella rohkeutta tulla toimintaan mukaan ja nimeenomaan yksinäiset ihmiset.
Seurakunta johon kuulun,siellä on enimmäkseen vanhoja ihmisiä,heillä on taas omat juttunsa.
Lontoon skidit sanoo tääl on tylsää..
Sanooko kaikki yksinäiset Jeesusta rakastavat samoin seurakunnissamme, vaikka Jeesus on isoveli, joka vaeltaa kaikenaikaa vierellämme?
Kyllä seurakunnassa voi tuntea itsensä yksinäisemmäksi kuin yksin omassa kodissaan. Kokoukset keskittyy kuunteluun, ei toisille puhumiseen. Voit käydä seurakunnassa kohtaamatta oikeasti ketään, vaikka ympärilläsi on kymmenittäin ihmisiä.
Pitäisi olla solutoimintaa, mutta sitä ei monessakaan seurakunnassa ole. En osaa laulaa enkä puhua, niin jään yksin penkkiin hiljaa.
Omituista, että ns. maailman ihmisistä saan helposti ystäviä, mutta seurakunnassa koen kaiken jäykäksi. Minussako vika?
En kyllä itsekään koskaan uskossa oloni aikana saanut ystäviä uskovaisista.
Luultavasti minussa oli vikaa, en kait ole osannut olla tarpeeksi hyvä ystäväksi.... minussa kait ei ollut sellaisia ystävän ominaisuuksia, joista olisi voinut pitää.
Suurin 'este' taitaa olla se, että kun seurakuntiin ovat jo muodostuneet ne omanlaisensa kuppikunnat, jossa tutuiksi tulleet pamlaavat keskenään, niin eipä niihin sessioihin ole sitten vierailla asiaa, vaikka vierailla uskovilla heille asiaa olisikin. Vieraita ja tuntemattomia ei oikein noteerata noissa tuttavien kuppikunnissa miksikään. Riippuu tietysti paikkakunnasta ja seurakunnan koosta.
Mitä isompi seurakunta, sen vieraampia ovat jäsenet toisilleen, vaikka sama Herra Jeesus vaikuttaa kaikissa seurakuntalaisissa Pyhän yhteisen seurakunnan yhteyttä rakentaen.
Ja vastaavasti, mitä pienempi yhteisö, sen paremmin kaikki tuntevat ja huomioivat toisensa.
Ja vaikka Sinä et ole vielä saanut kontaktia kehenkään, niin ajan kuluessa tilanne yleensä muuttuu, kun jaksat kärsivällisesti odottaa.
Monet silmäparit seurakunnassa tarkkailevat Sinua ja kun eivät itse rohkene tehdä aloitetta Sinun lähestymiseesi, niin rohkaise mielesi ja aloita keskustelu. Kysy vaikka julkisesti joiltakin juuri tuosta tilanteestasi, joka lienee toisillekin tuttu, että mistä johtuu, ettei täällä meinaa saada kontaktia keneenkään. Ja vallitseeko täällä vierailijoita kohtaan aina tällainen ilmapiiri.
Vähän kornia, mutta tehokasta.
Ongelma oli aloittajalla, ettei hän kaivannut pinnallista ystävyyttä, vaan jotain sellaista, jossa kokee toista kohtaan jonkinlaista "hengenheimolaisuutta". Ei se auta vaikka olisi kuinka puhelias tai vähemmän puhelias ja vaikka sinulle puhuttaisiin.... syvemmässä ystävyydessä, toisesta tiedetään asioita ja toiseen voi luottaa ja tietää, että toinen on aina olemassa ja... että välitetään aidosti, se on sitä kun ystävän kanssa viihtyy ja on mukava olla, varmaan silloin voi olla puhumattakin ja hiljaa ja viihtyy, se toisen läsnäolo palkitsee.
Seurakunnissa kaikki on niin väkinäistä... ehkä käydään puhumassa sen verran että kerrotaan kymmenysten tärkeydestä tai kyselläään kuulumisia johon vastaa, "ihan hyvää", kun ei osaa muutakaan sanoa.
Sama ongelma vapaissa ja luterilaisissa srkssa. Sisäpiirijuttuja. Itse kun istun kahvipöytään, yleensä kukaan ei tule kuin pakosta istumaan samaan pöytään
Olen kai niin pelottava.
En tiennyt että tämä on näin yleinen ongelma. Olen itse kokenut ulkopuolisuutta ja joukkkoon kelpaamattomuutta helluntai srk:ssa Helsingissä.
Haluaisin perustaa solun jossa voisi rukoilla omista ja toisten asioista, kohdata, keskustella, nauraa ja vaikka itkeä jos tilanne sallii:).
Eilen en mennyt koko srk:aan. Pastorit on hyviä, vaikkei kaikki niin selkeitä ulosanniltaan. Kuulun onneksi sekä luterilaiseen kirkkoon että helluntailaiseen. Aion mennä edelleen molempiin. Luterilaisten kirkossa on helpompi tutustua ihmisiin? I dont know… olen vain väsähtänyt siihen, että vaikka olen itse aktiivinen ja helposti lähestyttävä ja olen käynyt rukouspiirissä, minut lytättiin kunnolla viimeksi. Itkin ihan hiljaa ja en aio jättää seurakuntaa ’ ovet paiskoen’ ei ole syytä . Joudun kuitenkin puntaroimaan, miksi annan aikaani ja varojani kolmatta tuhatta euroa vuodessa paikkaan jossa harmittaa ( että en pääse joukkoon), jossa ( introvertti)miehelleni sanottiin niin ikävästi yhdessä illassa, että emme menneet toista kertaa. Jeesus on oikeasti paras ystävä. Ja mieheni on hyvä kakkonen . Mutta muualta on ystävät , ne, kenen kanssa jaetaan asioita, nauretaan. Ehkä on tarkoitus että tämä srk on minulle itkun ja kärsimyksen paikka. Ainostaan ylistyslaulu, rukoukset, saarna…
Mutta kun kuuntelen vaikka New Yorkin times square churchin ( sen david wilkersonin perustaman) kirkon tilaisuuksia, tai olen käynyt siellä kolme kertaa ainakin paikan päällä, koen enemmän yhteislllisyyttä, haloo Helsinki . Haloo minä. Missä menee pieleen että emme kohtaa toisiamme???