oli vieraana 1:n aamuteeveessä tänään noin noin klo 8:15. Hän tunnusti, että molemmat jouluevankeliumit ovat pelkkää legendaa, eivätkä pidä paikkaansa historiallisesti. Hän asiantuntijana myönsi, että Herodeksen aikana ei ollut mitään väestölaskentaa. Hän painotti vanhaa totuutta, että evankeliumit on kirjoitettu useita sukupolvia myöhemmin kuin aika josta ne kertovat.
Kun teologian ja eksegetiikan asiantuntijat suoraan myöntävät, että evankeliumit ovat legendaa joiden kertomukset eivät käy yksiin historian kanssa, niin mitä jää jäljelle Jeesus-tarusta? Jää jäljelle VAIN uskonto! Uskonto joka ei kerro mistään enemmästä kuin mikään muukaan uskonto! Uskonto joka perustuu vain legendoihin ja taruihin, ei mihinkään korkeampaan ilmoitukseen!
Kun teologian ja eksegetiikan asiantuntijat suoraan myöntävät, että evankeliumit ovat legendaa joiden kertomukset eivät käy yksiin historian kanssa, niin mitä jää jäljelle Jeesus-tarusta? Jää jäljelle VAIN uskonto! Uskonto joka ei kerro mistään enemmästä kuin mikään muukaan uskonto! Uskonto joka perustuu vain legendoihin ja taruihin, ei mihinkään korkeampaan ilmoitukseen!
Vastaukset 62
Vanhimmat
että tämä kyseinen yli-itsevarma professori eli tuohon aikaan?
Itseasiassa ihmisten tulkinta näiden "jouluevankeliumeiden" ajoituksesta on katolaisen kirkon replacement-kamppanjan peruja, joten nämä Kristuksen syntymän ajoitukset ovat epäeksakteja.
Oikea aika olisi lähempänä syksyä..
Läntisessä ajanlaskussakin on pieniä virheitä, joista viimeisin merkittävä tapahtui keskiajalla.
Lopun epälooginen yleistyksesi on jälleen niin pakanallista tuubaa että huumorintajuisimpia huvittaa.
"Kun teologian ja eksegetiikan asiantuntijat suoraan myöntävät, että..."
Tarkoititko että näin tulee tapahtumaan, vaiko että kaikki jo myöntävät?
"oikea aika olisi lähempänä syksyä"
Jaaha mihinkäs todisteeseen tuo perustuu,kun noin varmasti kumoaat professorin väitteet?
Ei nyt ollut kyse joulun ajoituksesta, eli siitä mihin aikaan vuotta "oikea" joulu pitäisi olla.
Mitä tulee pappismiehen, tässä tapauksessa ihan tohtorismiehen, puheisiin, niin kyllä minä en sille mitään voi, että koen hänen puheensa luotettavampina kuin sinun. Hänellä sentään on jotain tietopohjaa asiaan toisin kuin sinulla.
aika oli syys-marraskuulle ajoitettu, mitä tuli ajoituksen perusteisiin niin niitä ovat esim. paimentolaisten liikkumisen aikatauluista aina tähtitieteeseen.
Tohtorismiehen teorioiden käsittäminen totuutena on sokeutta irrelevanteille asioille.
Kuten huomasit, niin vihjasin että oliko tohtorismies todella ollut tuohon aikaan, jotta voisi esittää tietona jotain, mitä kumminkin huomattavasti kronologisesti lähempänä oleva opus on kertonut.
Tuskin olisi ollut kovin kannattavaa uskottavuuden puolesta, kirjoittaa evankeliumeihin epätosia väittämiä, mitä tulee esim. väestön laskuun.
oli vankat todisteet."paimentolaisten liikkeet ja tähtitiede"
Tuo tähti juttu,joilla uskovaiset tähtitieteilijät ovat yrittäneet asiaa todistaa onkin koko asian naurettavin juttu.
Tähtihän se pystyy näyttämään paikan maanpäällä.Teeppä koe jä läde seuraamaan tähteä tai planeettaa,kumpi se muuten oli?No miten vain,tule sitten takaisin kun ne on näyttänyt sinulle jonkin paikan maanpäällä,taitaa jäädä tulematta.
kuten varmaan huomasit niin tarkoitukseni ei ollut esittää mitään tyhjnetävää analyysiä, sillä juuri nyt minulla ei ole osoittaa materiaalia siitä.
Sitäpaitsi tarkoitn 'paimentolaisten liikkeistä tähtitieteeseen.'
Mutta millä perusteella tuolla tohtorismiehellä olisi paremmat todisteet?
olisiko ollut kovin fiksua laittaa jotain siihen aikaan nähden väärää evankeliumiin, olisihan ihmiset älähtäneet.
Kirjanoppineiden sokea seuraaminen on sitä kun molemmat putoavat kuoppaan.
"olisihan ihmiset älähtäneet",siis mistä älähtäneet?
Taruja,tarinoita ja satuja on kerrottu niinkauan kun ihmisellä on ollut kieli millä kertoa.
Kun joulutarina kirjoitettiin oli tätä tariinaa kerrottu jo lähes sata vuotta ja varmasti tarin muuttui vuosien varrella niinkuin kaikki tarinat muuttuvat.
Sinä muuten olet todella syvässä kuopassa jonne järjen valo ei juuri paista.
Kuten tuo proffa kertoi, niin Herodeksen aikana roomalaiset eivät voineet järjestää väestönlaskentaa alueella jota Herodes hallitsi. Sellainen voitiin järjestää vasta aikana jona Herodesta ei ollut, eikä siis juutalaisilla omaa vasallikuningasta. Kyreniuksen aikana sellainen kyllä saattoi olla, ja ehkä olikin. Jeesuksesi kannalta vain ikävä fakta on, että tuohon aikaan Herodes Suuri oli ollut manan majoilla jo noin 10 v.
Miksi evankeliumin kirjoittajat olisivat yrittäneet kusettaa tuossa asiassa, oli todennäköisempää ettei heillä ollut tarkoitus odottaa että aikaa kuluu sen verran että sitä ei enää muistettaisi.
Näet Suurella varmuudella Jeesus syntyi Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, jolloin Kyrenius ei vielä ollut Syyrian maaherra. Tällaista Luukas ei kreikaksi väitäkään. Hän ei kutsu Kyreniusta legaatiksi, vaan toteaa hänen "olleen vallitsemassa" Syyriaa (hegemoneuontos tes Syrias Kyreniou).
Tapahtumat luultavasti ajoittuvat legaatti Saturninuksen ja hänen seuraajansa Quintilius Varuksen toimikausien välille. Kyreniuksen "ensimmäisen verollepanon" ajankohta onkin näin n. 7 eKr, jolloin Herodes oli vielä varsin hengissä. Kyrenius oletettavasti hoiti tämän tehtävänsä menestyksekkäästi, sillä keisari Augustus asetti hänet Syyriassa vuonna 7 jKr toimitetun verollepanon johtajaksi.
Eli lopeta huru-ukkojen kuuntelut, niin voit olla onnellinen.
Miksi syötät tarkoitushakuista valhetta? Huono usko sinulla on, kun sitä pitää valheiden avulla todistella.
JA proffalla oli hyvä pointti se, että mitään roomalaista väestönlaskentaa ei voinut olla Herodes suuren aikana, koska valta oli delegoitu Herodekselle. Väestönlaskennat tapahtuivat vasta kun hallinto siirtyi roomalaisille itselleen. Kyreniuksen ollessa maaherrana se olikin mahdollista, mutta ei Herodeksen ollessa vasallikuningas.
Muistaakseni orientalisti Heikki Palva myönsi raamatun titokirjassaan, että Luukkaan kertomus saattaa olla pääpiirteittäin totta (tämä on sikäli mielenkiintoista, että Palva ei todellakaan ole mikään "fundamentalisti", vaan varsin kriittinen tutkija). Itse en esitä mitään, koska en ole riittävästi perillä kysymyksenasettelun kaikista puolista. Seuraavassa kuitenkin perusteellisen oloinen artikkeli englannin kielentaitoisille aiheesta:
http://www.christian-thinktank.com/quirinius.html
Pakanan yleistykset kohdan oletetun epähistoriallisuuden perusteella voidaan jättää omaan arvoonsa. Yksi - eikä useampikaan virhe - tee historiateoksesta tykkänään epäluotettavaa.
Kukas muuten tämä professori oli? Heikki Räisänen? Lars Aejmelaeus?
Niin kuin tuo professorikin totesi, kyseessä on vain legendat jotka on noin 90-luvulla kirjoitettu.
Proffan nimi meni minulta ohi, mutta hänen kerrottiin olevan eksegetiikan professori Helsingin yliopistosta. Asian voi tarkistaa ehkä Ylen sivuilta, jos oikein paljon kiinnostaa.
"Seuraavassa kuitenkin perusteellisen oloinen artikkeli englannin kielentaitoisille aiheesta: "
http://www.infidels.org/library/modern/richard_carrier/quirinius.html
Eli kerroppa että mitä minä valehtelin?
Tiesitkö että despootti Herodeshan oli myöskin melkoinen perseennuolija, miksei hän olisi voinut suorittaa roomalaisten hyväksi väestönlaskentaa,Hän esimerkiksi poltti elävältä kaksi Rabbia jotka olivat poistaneet rooman kaksipäisen kotkan porteiltaan.
ja miksi ihmeessä evankeliumien kirjoittajat olisivat tälläistä valehdelleet?
Miten tyhmä ja subjektiivinen ihminen voikaan olla, sinä olet oikea nuija!
jos evankeliumeiden kirjoittajat olisivat puhuneet palturia, niin olisihan siihen ollut toisinajattelijoiden hyvä iskeä.
Heillä tuskin olisi ollut varaa siis jättää moisia päivänselvyyksiä lapsuksien varaan.
Käytä nyt päätäsi, jos vain pysty/osaat/ omaat sellaisen!
Mitä tulee tähtitieteeseen, niin kyllähän eri aikakausina tapahtuvia konjunktioita voidaan laskea ja ennustaa.
Tuohon ajanlaskun alun aikaan, esim. nämä kaldealaiset (itämaan tietäjät) sekä jopa roomalaiset odottivat hallitsijaa.
Roomalaiset suurta augustinusta, ja zarahustralaiset myöskin suurta mestaria, jonka eräät heistä jopa uskoivat polveutuvan Abrahamista.
Tuohon aikaan konjunktiossa olivat pakananoiden ja juutalaisten väkevimmät planeetat jupiter ja saturnus.
(Kristus on pelastus pakanoille ja kaikille.)
Noin onnettomilla tiedoilla varustettujen ihmisten tulisi olla vain hiljaa ja kuunnella.
jos evankeliumeiden kirjoittajat olisivat puhuneet palturia, niin olisihan siihen ollut toisinajattelijoiden hyvä iskeä.
Heillä tuskin olisi ollut varaa siis jättää moisia päivänselvyyksiä lapsuksien varaan.
Käytä nyt päätäsi, jos vain pysty/osaat/ omaat sellaisen!
Mitä tulee tähtitieteeseen, niin kyllähän eri aikakausina tapahtuvia konjunktioita voidaan laskea ja ennustaa.
Tuohon ajanlaskun alun aikaan, esim. nämä kaldealaiset (itämaan tietäjät) sekä jopa roomalaiset odottivat hallitsijaa.
Roomalaiset suurta augustinusta, ja zarahustralaiset myöskin suurta mestaria, jonka eräät heistä jopa uskoivat polveutuvan Abrahamista.
Tuohon aikaan konjunktiossa olivat pakananoiden ja juutalaisten väkevimmät planeetat jupiter ja saturnus.
(Kristus on pelastus pakanoille ja kaikille.)
Noin onnettomilla tiedoilla varustettujen ihmisten tulisi olla vain hiljaa ja kuunnella.
Olet mainio tyhmyydessäsi. Minähän en ole historian tosiasioita keksinyt.
säälittävää reppanaa.
säälittävää reppanaa.
Evankeliumit kirjoitettiin niin myöhään, ja ne otettiin laajempaan käyttöön vasta 200-luvulla, joten sen aikaisilla ihmisillä ei ollut mitään keinoa tarkistaa historiallisia tosiasioita.
JA Kaanoniin kyseiset viritelmät pääsivät vasta 380-luvulla.
koska heidän teorioitansa on syytä olettaa keksityiksi.
Suomessa on pappiskoulutus valehtelijoiden ylläpitämää.
Arvaapa kumpaa minä ennen uskon, oppimatonta moukkaa (Pimennys-ressukka) vai asiantuntijaa?
syvässä kuopassa.
Teillä uskovaisilla on se vika,etteette osaa erottaa tarinoita tosiasioista.
Jos minä kerron sadun tai tarinan,miksi siheen pitåisi "toisinajattelijoiden"iskeä?
Toiseksi siihenaikaan kristittyjen sadut ja tarinat tuskin herättivät sen suurempia tunnekuohuja,että niihin olisi jonkun pitänyt "iskeä".
Mitenhän on tuo oma "pään käyttö" surkealta kuulostaa.
Konjuktioita varmaan osattiin joten kuten ennustaa,ainakin mesobotaniassa siihen aikaan.
Mutta se ei tee jouluevankeliumia sen uskottavammaksi.
Jos uskot,että nämä kaldealaiset,niinkuin sanot seurasivat jotakin konjuktiota joka näytti heille tietä ja paikan,en sinuna puhuisi "pään käytöstä" mitään.
Mieti nyt itsekkin,nämä tietäjät olisi kulkeneet öisin,(tähdet kun ei päivällä näy,ei edes joulu tähdet)kameleilla,ratsain tai kävellen,siis jotensakin ihtaasti,ylittäen suuria jokia,aavikoita,vuoristoita,maan pyöriessä,tähtitaivaan muuttuessa enpä usko että olisi mahdollista seurata mitään konjuktiota saati että se osoittaisi jonku paikan maanpäällä,jo ajatuskin on naurettava.
Sinä näköjään uskot,että tähdisä ja planetoista voi ennustaa,eli kuninkaiden syntymän.Olet siis kaiken lisäksi taikauskoinen,ja nähtävästi uskot myös horoskooppehin.
"väkevimmät planeetat" jupiter ja saturnus,niinpä niin,mitkä sinulle?Näytät uskovan kuitenkin niiden voimaan.
Mitä noihin "onnettomiin tietoihin" tulee,sinä ainakin olet viimeisiä ihmisiä arvostelemaan niitä,sen verran hepponen järjenjuoksusi näyttää olevan.
kirjoittajat olisivat puhuneet palturia,niin olisihan siihen ollut toisin ajattelioiden hyvä iskeä" Siis mihin iskeä?
Jos joku keroo hyvän tarinan tai sadun,mihin pitäisi iskeä?
Toiseksi siihenaikaan kristityt olivat juuri niitä toisinajattelioita,sinulla tuntuu olevan vaikeuksia hahmottaa senaikaista maailmaa.
Olisiko sinunmielestä Egybtiläisten pitänyt "iskeä" jotenkin Waltarin Sinuheen?
Sinulla ainakin on ongelmia tuon pään eli järjenkäytön kanssa.
Totta kait "konjuktioita voidaan laskea ja ennustaa jopa jotenkin siihenaikaankin,mutta ei se silti tee tarinaa sen uskottavammaksi.
Konjuktiot eivät opasta eikä osoita ainuttakaan paikkaa maanpäällä,toisin kuin es. pohjantähti joka sentään näyttää suunnan pojoiseen jos yö on sees.Eli näillä kaldealaisilla miksi näitä "tietäjiä"kutsut olisi ollut mahdotonta löytää ainuttakaan paikkaa maanpäällä kulkiessaan öisin yli aavikkojen,vuorien ja jokien,maanpyöriessä ja tähtitaivaan muuttuessaan koko ajan.
Kaiken lisäksi tunnustat olevasi myös taikauskoinen kun väität tähdistä tai planetoista voivan ennustaa,uskotko myös horoskooppehin sehän on sama asia.
Sinä varmaan olet viimeinen ihminen arvostelemaan kenenkään tietoja,sen verran hepposta on toi sinun järjenjuoksu.
iskeä?
Tarinaan ja satuun?Nekö on "päivänselvyyksiä"?
Toiseksi kristityt olivat siihenaikaan juuri niitä toisinajattelioita.
Miten on tuo oma järjenkäyttö,nyt se meni ainakin jo naurettavuuksiin.
Totta kait "konjuktioita" voidaan laskea,jopa jonkin verran jo siihen aikaan,mutta ei se tee tarinaa sen uskottavammaksi koska mikään planeettojen "konjuktio ei näytä suunttaa tai paikkaa maanpällä.
Sinä siis uskot että planetoista voidaan ennustaa,eli olet myös "taikauskoinen",luetko myös horoskoopit?
Sinä olet yksi niistä viimeisistä ihmisistä joka pystyy arvostelemaan kenenkään tietoja,sen verran haperoo on nuo omasi.
Pakana (mömmö), rinta rottingilla toteaa, (irstaan virtsan hajun noustessa haaroista):
- "kyllä kaikki on totta mitä TV:ssä sanotaan, ja jos sen vielä sanoo oikein prohvesoorimiesi!"
Sitten vielä hämmästytät kaikki sanomalla muita opittomiksi, vaikka itse olet osoittanut vain valmistuneesi jonkinlaisessa, epävirallisessa mäntti-instituutissa.
oikea asiantuntija.:D
että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Lisäksi, osoittaa todellista tyhmyyttä tai täydellistä epärehellisyyttä esittää mitään lausetta sitaateissa, jos kyse ei ole aidosta sitaatista.
sen sinä olet tehnyt selväksi jo pitkän aikaa.
Ja lopun kommentti osoitti että taas taisi tulla turpaan:
" en hyväksy tappiotani sillä tuon nauhat olivat auki.., sitäpaitsi minä olen pahimman luokan jäykkis!"
Vain epärehellinen ihminen kykenee luomaan uuden uskonnon. Se vaatii että on kykenevä tietoisesti keksimään olemattomia sitaatteja.
tuohan on ollut itsestään selvää jokaiselle joka on viitsinyt vähänkin asiaan perehtyä.
Mutta katsos jos aikoo pitää uskonnostaan kiinni on pidettävä myös sadusta kiinni.
tuo proffa kuitenkin on pappismies, ja hän opettaa tulevia pappeja yliopistossa. Hänkään ei pidä sadusta kiinni väenväkisin, vaan tunnustaa sadut saduiksi.
tietysti siltäosin oikeassa,tarkoitinkin näitä hihuleita,jotka pitävät koko Raamattua "jumalan sanana"kirjaimellisesti.Mitä tähän professoriin tulee en tunne häntä enkä nähnyt juttua ja siksi en tiedä hänen vakaamustaan,muutta tuntuu että näiden fiksumpien on karsittava näitä mahdottomia satuja säilyttääkseen edes jonkinlainen uskottavuus ja saahan tuosta jonkinlaista liksaa varmaan.
Sinä et sitten ymmärrä. Se, mitä ihmiset puhuvat, ei merkitse mitään Herran sanan rinnalla. Tiede saa minun puolesta kehittää mitä teorioita tahansa, mutta mikään niistä ei tule muuttamaan sitä seikkaa, että kaikki ympärilläme, jopa tiede, on Jumalan luoma.
...vai onko lähtökohtasi siinä että "kaikki ympärilläme, jopa tiede, on Jumalan luoma." vain siksi, että sinä satut olemaan sitä mieltä?
Jeesus syntyi sekä Herodes Suuren aikaan (Herodes kuoli muistaakseni v.2 eKr.), että Kyreniuksen (tuli valtaan muistaakseni v. 7 jKr.) aikaan?
Mutta, silloinhan Jeesus-lapsia täytyi olla kaksi eri henkilöä!
pilkkaa Jumalasta sen lisäksi että rienaat jatkuvasti hänen nimeään. Kaiken tämä Herra tulee muistamaan Tuomiopäivän aattona
Mitään asiallista perustelua ei siis löydy? Ei siis muuta, kuin siirrytään uhkailemaan:
"pilkkaa Jumalasta sen lisäksi että rienaat jatkuvasti hänen nimeään. Kaiken tämä Herra tulee muistamaan Tuomiopäivän aattona"
Sinä olet sokea asioille. Sinä et näe totuutta sellaisena kuin se on. Et ymmärrä, että Saatana on illuusioiden hallitsija nro.1 Hän ohjaa sinua kuin marionettia ilman, että sinä tiedät asiasta yhtään mitään
Minä vain kerron sen minkä jokainen historiaa tunteva tietää. Raamattu esittää, niin kuin aamun televisio-ohjelmassa myös teologi kertoi, Jeesukselle kaksi toisistaan poikkeavaa syntymäajankohtaa.
Sille, että Raamattu on täynnä vastaavia ei-tosia asioita, en minä voi mitään, eikä tosiasioiden esittäminen ole mitään pilkkaa. Se joka kieltää totuuden, on pilkkaaja.
on ajoitettu n. 6 eKr. Kyllä sinä tämän tiesit.
Sano että et ole tosissasi! Ethän?
Nimittäin, jos olet, niin huh huh!
Jos halutaan uskoa, että Jeesus syntyi Herodes Suuren aikaan, niin tuo vuosi olisi uskottava. Silloin ei kuitenkaan ole voinut olla mitään Augustuksen käskyttämää verollepanoa, eikä Kyreniusta maaherrana.
joka sopii kaikkiin noihin hemmoihin. Jos lähde kaivautuu esiin, niin muistaessani lainaan. Koska Augustus ja Kyrenius sitten olivat vallassa?
Augustus oli kyllä jo keisarina Herodes Suuren kuoleman aikoihin, mutta hän ei olisi voinut käskyttää verollepanoa niin kauan kun Herodes oli vasallikuninkaana. Kyrenius tuli maaherraksi noin 10 vuotta Herodeksen kuoleman jälkeen. Muuten, mitään "koko maailman" kattavaa verollepanoa ei historia edes tunne.
Asia on noin vaikka lainaisit mitä tahansa muistaessasi.
"Sellainen vuosiluku" on silkkaa valhetta, jos sellainen on. Herodes Suuri ja Kyrenius eivät olleet vallassa samaan aikaan. He eivät edes olisi voineet olla vallassa samaan aikaan, koska Herodeksen ollessa kuningas eivät roomalaiset voineet asettaa maaherraa. Se valta mikä Kyreniuksellä myöhemmin oli, kuului Herodeksen aikaan Herodekselle.
kun olet noin tietoviisas, niin sanoppa se, tulevatko ufot sisä- vai ulkoavaruudesta?
...vai ajattelitko turvautua pelkkään merkityksettömään lässytykseen?
Kreikaksi koko maailma eli (kuten Luukkaan evankeliumissa sanotaan se akkusatiivissa) "pasan teen oikuumeneen" tarkoittaa kaikkia. Ja jos Keisari Augustus määrää kaikki verolle pantavaksi, niin silloin se tarkoittaa kaikkia, jotka ovat hänen valtansa alla.
Sanotaan ranskaksikin tout le monde, eikä kukaan ole niin tyhmä, että luulisi sen tarkoittavan koko maapalloa.
No niin.
Yksi vaihtoehto on seuraavanlainen:
Herodes Suuren kuolinaika on oikein samoin Kyreniuksen valtaantuloaika. (no okei näistä ei hirveää epäselvyyttä muutenkaan ole, vuosi suuntaan tai toiseen).
Syyrian käskynhaltija oli Quintilius Varus (n.7 eKr. -). Tähän aikaan Kyrenius oli Rooman valtakunnan itäisissä provinsseissa tiedusteluretkillä (Tacitus, Florus). Kyrenius oli keisarin luottomies, kun taas Varus oli kokematon ja ainakin myöhemmän historiankirjoituksen mukaan varsin epäpätevä (Teutoburgerin metsä, Saksa, n. 9 jKr...). Herodes Suurikin menetti keisarin suosion n. 5 eKr, joten on hyvin mahdollista, että Augustus käski samalla suunnalla olleen Kyreniuksen auttamaan Varusta verollepanossa. Tällöin myös on todennäköistä, että ainakin kansan silmissä pätevämpi Kyrenius oli todellinen käskynhaltija ja Varus pelkkä sätkynukke.
Helpompikin selitysvaihtoehto löytyy. Mikään historiankirjoitus ei nimittäin suoranaisesti kerro, kuka oli Syyrian legaatti vuoden 3 eKr tienoilla. Ehkä Kyreniuksella oli aikaisempikin hallintokausi. Itse asiassa Sir William Ramseyn mukaan useat todisteet viittaavat tähän suuntaan.
Myös epätarkkuus käännöksessä voi aiheuttaa ongelman. On mahdollista, että Luukas tarkoitti verollepanon tapahtuneen ennen Kyreniuksen hallintokautta. Kreikan kielen sana 'protos' voidaan kääntää myös 'ennen'.
Todella hätäinen johtopäätös on sanoa, että Luukas on väärässä. Uuden testamentin kirjoittajista nimenomaan Luukas näyttää olevan kiinnostunut historiallisesta tarkkuudesta. Jos Luukas olisi erehtynyt evankeliumin uskottavuus olisi varmaan horjunut heti alkukirkon aikana. Tästä ei kuitenkaan varhaisimmissa kirkkoisien kirjoituksissa näy merkkiäkään.
kumpaistakin jouluevankeliumia paikkansapitämättömänä legendana. Se on erittäin todennäköinen vaihtoehto. Joka tapauksessa, hyvä pointti oli, että Herodes Suuren aikana eivät roomalaiset määränneet mitään verollepanoa TAI väestölaskentaa yms. Herodeksen hallintoalueella.
Herodes Suuren alamaiset eivät olleet Augustuksen vallan alla siten, että Augustus olisi määrännyt "verollepanoa" Herodeksen hallintoalueella. Mikäli sellainen määrättiin, niin vasta Herodeksen jälkeen.
Kauankos Helsingin yliopiston professorien mielestä Herodes Suuri hallitsi? Roomalaisilla oli nimittäin tapana laskea väestö joka neljästoista vuosi... Sir William Ramsey sijoittaa väestönlaskennan alkamisen vuosien 10 eKr ja 5 eKr välille. Luultavimmin n. 8-7 eKr. Palestiinan alueella se olisi siten todennäköisesti alkanut n. 6-5 eKr.
Herodes Suuren hallintokauden loppupuolella keisarin ja Herodeksen välit kävivät niin kireiksi, että on varsin mahdollista, että Augustus määräsi väestönlaskennan (ehkä verotusta varten) pitääkseen Herodeksen ja jatkuvasti kapina-aikeita hautoneet selootit kurissa.
"Hyvä pointti" kyllä, mutta ei siitä mitään todisteita ole. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ei ole mitään merkittävää osaamista, joka asettaisi Helsinkiläisen professorin lausunnot kenenkään muun eksegeetin edelle. Ainut "merkittävä" asia kyseisessä tiedekunnassa on sen kansainvälisessä mittakaavassakin erittäin liberaali linja.
Miten yleensäkin ihminen, joka ei usko Raamattuun Jumalan "täydellisenä ilmoituksena" ihmiskunnalle voi pitää evankeliumeja minään muuna kuin legendana? Oli sitten professori tai ei..
Kauankos Helsingin yliopiston professorien mielestä Herodes Suuri hallitsi? Roomalaisilla oli nimittäin tapana laskea väestö joka neljästoista vuosi... Sir William Ramsey sijoittaa väestönlaskennan alkamisen vuosien 10 eKr ja 5 eKr välille. Luultavimmin n. 8-7 eKr. Palestiinan alueella se olisi siten todennäköisesti alkanut n. 6-5 eKr.
Herodes Suuren hallintokauden loppupuolella keisarin ja Herodeksen välit kävivät niin kireiksi, että on varsin mahdollista, että Augustus määräsi väestönlaskennan (ehkä verotusta varten) pitääkseen Herodeksen ja jatkuvasti kapina-aikeita hautoneet selootit kurissa.
"Hyvä pointti" kyllä, mutta ei siitä mitään todisteita ole. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ei ole mitään merkittävää osaamista, joka asettaisi Helsinkiläisen professorin lausunnot kenenkään muun eksegeetin edelle. Ainut "merkittävä" asia kyseisessä tiedekunnassa on sen kansainvälisessä mittakaavassakin erittäin liberaali linja.
Miten yleensäkin ihminen, joka ei usko Raamattuun Jumalan "täydellisenä ilmoituksena" ihmiskunnalle voi pitää evankeliumeja minään muuna kuin legendana? Oli sitten professori tai ei..
pitää jouluevankeliumeja vain legendana.
pitää jouluevankeliumeja vain legendana.
Onhan se käsky voinut tulla alunperin Herodekselta, mutta kansan mielestä se on yks ja sama kuin Augustukselta.
No sehän nyt on tiedetty jo aikaa, että joulukertomukset eivät välttämättä pidä kirjaimellisesti paikkaansa? Mitä se vaikuttaa mihinkään?
"No sehän nyt on tiedetty jo aikaa, että joulukertomukset eivät välttämättä pidä kirjaimellisesti paikkaansa? Mitä se vaikuttaa mihinkään?"
Eivät suurin osa uskovaisista tuota tiedä. Muuten, kyseisen professorin mukaan molemmat jouluevankeliumit ovat totaalisesti legendaa. Jo kertomus Beetlehemistä Jeesuksen syntymäkaupunkina on legendaa.
Mitä se vaikuttaa mihinkään, että jouluevankeliumit ovat ei-totta? No minusta se vaikuttaa Jeesus-kultin uskottavuuteen melkoisesti.
Ei se minusta vaikuta siihen mitenkään. Minusta on ihan normaalia, että on voitu kehitellä vajavaisten faktojen avulla jotain juttuja Jeesuksen lapsuudesta. Silti ei voi sanoa sen perusteella, että siinä on virheitä, että koko evankeliumit ovat puppua. Eihän Aejmelaeuskaan niin meinaa, vaikka yrität nyt kovasti vakuutella, että hän meinaa niin. Ja hän on sentään alan asiantuntija, sinä et.
Ja se, etteivät ne joulukertomukset olisi täyttä historiallista faktaa, ei vähennä yhtään niitten arvoa. Ei Raamattua olekaan tarkoitettu historiankirjaksi.
luetaan tarinat tarinoina,sadut satuina.
Waltarin Shinue on ihan mukava tarina,mutta ei sitäkään tarvitse todesta ottaa ja tutkia milloin ja missä hän olisi syntynyt vaikka kirjasta varmaan saa aika tarkankin vuosisadan.
että jouluevankeliumit eivät ole totta, tarkoittaa, että evankeliumeissa on kertomuksia jotka eivät pidä paikkaansa. Samanlaisia paikkansapitämättömiä juttuja on mm. se, että haudoista ylösnousivat "pyhien" ruumiit.
Kun on selvillä, että evankeliumeissa on kertomuksia jotka ovat satua, ei kukaan voi mennä väittämään uskottavasti, että jokin toinen kohta olisi totta. Vaikka jotkin evankeliumien osiot olisivat totta, kukaan ei ole kykenevä kertomaan, että mitkä niistä ovat totta.