Kerronpa oman tarinani: Olen vähän yli kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Synnyin vanhoillislestadiolaiseen suureen perheeseen. Isäni on ollut minulle aina hyvin etäinen, hän on paljon poissa kotoa.
Minua kiusattiin koulussa vakaumukseni vuoksi, myöskin suuri perheeni oli pilkan kohteena.
Itsetuntoni jäi hyvin heikoksi ja olen ollut huomion ja hellyyden kipeä koko aikuisikäni.
Miehelleni oikuttelin milloin mistäkin ja kun keskustelimme asiasta, mitään varsinaista syytä pahaan olooni ei löytynyt. Sovimme, että pyydän miestäni ottamaan minut syliin ja pitämään hyvänä silloin kun sitä tarvitsen..
Hyväksynnän tarpeeni johti siihen, etten työpaikallani puhunut uskostani mitään, vaan salasin ja piilottelin asiaa. Yritin kiertää vaikeat kysymykset ja osittain valehtelinkin.
Lopulta minusta alkoi tuntua, että olen eri ihminen töissä ja vapaa-aikana. Mietin olenko lainkaan uskomassa tai haluanko olla.
Sairastuin ja jouduin miettimään arvomaailmaani.
Mietin mikä tässä elämässä on minulle tärkeintä. Ihmisten hyväksyntä ja ulkonainen kauneus vai usko ja hyvä omatunto. Kun olin ratkaisuni tehnyt, kerroin vakaumuksestani työkavereilleni ja esimiehilleni.
Heidän suhtautumisensa on ollut todella positiivista ja ne pahimmatkin pilkkaajat ovat vaienneet.
Itselläni on todella hyvä olla.
Eli ei se auta, vaikka kävisi seuroissa ja pyytäisi syntejään anteeksi, jos ei elämässään seuraa Herraa Jeesusta ja Hänen opetuslapsiaan.
Hyvä omatunto heijastuu koko elämään.
Minua kiusattiin koulussa vakaumukseni vuoksi, myöskin suuri perheeni oli pilkan kohteena.
Itsetuntoni jäi hyvin heikoksi ja olen ollut huomion ja hellyyden kipeä koko aikuisikäni.
Miehelleni oikuttelin milloin mistäkin ja kun keskustelimme asiasta, mitään varsinaista syytä pahaan olooni ei löytynyt. Sovimme, että pyydän miestäni ottamaan minut syliin ja pitämään hyvänä silloin kun sitä tarvitsen..
Hyväksynnän tarpeeni johti siihen, etten työpaikallani puhunut uskostani mitään, vaan salasin ja piilottelin asiaa. Yritin kiertää vaikeat kysymykset ja osittain valehtelinkin.
Lopulta minusta alkoi tuntua, että olen eri ihminen töissä ja vapaa-aikana. Mietin olenko lainkaan uskomassa tai haluanko olla.
Sairastuin ja jouduin miettimään arvomaailmaani.
Mietin mikä tässä elämässä on minulle tärkeintä. Ihmisten hyväksyntä ja ulkonainen kauneus vai usko ja hyvä omatunto. Kun olin ratkaisuni tehnyt, kerroin vakaumuksestani työkavereilleni ja esimiehilleni.
Heidän suhtautumisensa on ollut todella positiivista ja ne pahimmatkin pilkkaajat ovat vaienneet.
Itselläni on todella hyvä olla.
Eli ei se auta, vaikka kävisi seuroissa ja pyytäisi syntejään anteeksi, jos ei elämässään seuraa Herraa Jeesusta ja Hänen opetuslapsiaan.
Hyvä omatunto heijastuu koko elämään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä anna epätoivon vallata sielusi. Herran armo ja rakkaus on meissä kaikissa ja erityisesti niissä, jotka sitä eniten tarvitsevat. Minäkin jouduin syvän masennuksen valtaan synnyttyäni aviottoman lapsen. Olen kuitenkin siitäkin selvinnyt uskon ja rukouksen voimalla.
Kiitos, viestisi lämmitti mieltäni.
Voimia myös sinulle. Lämpöistä joulun aikaa sinulle ja lapsellesi.
Toivottavasti sinulla on voimia olla lapsellesi tasapainoinen vanhempi.