Ihmetyttää

Ihmettelen, miksi tämä keskustelupalsta on muutautunu EU:n vastustajien ja puolustajien taistelukentäksi? Eikö olisi aika keskustella EU:n ajankohtaisista asioista, eikä tapella siitä, kuulummeko EU:hun vai emme. Eli eiköhän olisi aika keskustella järkevästi..
5147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Järkevästi ajatellen, jos joku EU:n puolustaja kertoisi miten EU näkyy positiivisessa mielessä tavallisen tallaajan arjessa.

Siitä olisi hyvä aloittaa.

Ja pliis, sellaisia asioita jotka ilmiselvästi ovat EU:n ansioita ja jotka kuittaavat jäsenmaksun maksamisesta aiheutuvat kulut.

Äänestä
  • Kauppa käy, valuutanvaihdot pois turhana ajanhukkana ja kustannuseränä, korot matalalla jo kohta kymmenen vuotta. Voin suunnitella elämääni aivan toisin kuin 90-luvun laman aikana. Siinä aluksi jotain, jotka olivat päällimmmäisenä. Loputon listahan näistä tulisi tavallisen ihmisen kannalta katsottuna. En tiedä, joillekin liikemiehille EU:n tulo vei markkinat alta, esim Ruotsin laivat ja valuutanvaihtobisnes. Haitannoonko tuo!

    Äänestä

  • Tavallinen sähköinsinööri kirjoitti:

    Kauppa käy, valuutanvaihdot pois turhana ajanhukkana ja kustannuseränä, korot matalalla jo kohta kymmenen vuotta. Voin suunnitella elämääni aivan toisin kuin 90-luvun laman aikana. Siinä aluksi jotain, jotka olivat päällimmmäisenä. Loputon listahan näistä tulisi tavallisen ihmisen kannalta katsottuna. En tiedä, joillekin liikemiehille EU:n tulo vei markkinat alta, esim Ruotsin laivat ja valuutanvaihtobisnes. Haitannoonko tuo!

    suunnittelu sekosi.
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000018686553

    Äänestä

EU:sta eroaminen ei ole mahdollista - ei nyt eikä tulevaisuudessa. Keskustelkaa siis, kuinka EU:ta voisi kehittää. Sellaista juuri on järkevä keskustelu.

Äänestä

Talolliselle niin,että sekin änkyrä ymmärtäisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


désintéressé kirjoitti:

Ihmettelen, miksi tämä keskustelupalsta on muutautunu EU:n vastustajien ja puolustajien taistelukentäksi? Eikö olisi aika keskustella EU:n ajankohtaisista asioista, eikä tapella siitä, kuulummeko EU:hun vai emme. Eli eiköhän olisi aika keskustella järkevästi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu