Ateisti kirkossa

Olen itse eronnut kirkosta jo useita vuosia sitten. Oma lapseni sitä vastoin kuuluu kirkkoon ja saa kuuluakin niin kauan kuin haluaa. Tässä joulun alla "erehdyin" viemään hänet kuuntelemaan kauneimpia lasten lauluja paikkakuntamme kirkkoon. Olin erittäin yllättynyt tuttavieni reaktiosta. Heidän mielestään minun ei ole soveliasta käydä kirkossa, koska kiellän heidän Jumalansa olemassa olon. Se siitä suvaitsevaisuudesta :-). Kieltämättä itsellenikin tuli fiilis, että teinkö nyt jotain todella väärin, mutta silti tuntuisi hölmöltä olla viemättä lastani kirkkoon joka kuitenkin nauttiin laulamisesta muiden lasten kanssa. No kohtapahan toi on jo niin iso, ettei enää äitiänsä mukaan tarvisekaan. Pääseepähän tästäkin "ongelmasta".
2333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Valitettava tapaus. Monenlaisia tallaajia mahtuu joka joukkoon. Toivottavasti suvaitsevaisuus lisääntyisi. Minusta on hienoa että kaikesta huolimatta annoit lapsellesi kauniin kokemuksen.

Äänestä

Olit rohkea. Myös lapsesi antaa varmuudella, ainakin myöhemmin iän myötä, sinulle kunnioitusta. Varmaankaan kaikki kirkossa olijat eivät suhtautuneet sinuun negatiivisesti. Itse olen kristitty, kasvattanut lapseni varmaan samalla tavalla kuin sinäkin kaikella kunnioituksella kirkkoa kohtaan. Toivon, ettet pahastu joidenkin ihmisten kummallista suhtautumista. Toivon sinulle ja lapsellesi hyvää joulua ja kaikkea hyvää elämällenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M kirjoitti:

Olen itse eronnut kirkosta jo useita vuosia sitten. Oma lapseni sitä vastoin kuuluu kirkkoon ja saa kuuluakin niin kauan kuin haluaa. Tässä joulun alla "erehdyin" viemään hänet kuuntelemaan kauneimpia lasten lauluja paikkakuntamme kirkkoon. Olin erittäin yllättynyt tuttavieni reaktiosta. Heidän mielestään minun ei ole soveliasta käydä kirkossa, koska kiellän heidän Jumalansa olemassa olon. Se siitä suvaitsevaisuudesta :-). Kieltämättä itsellenikin tuli fiilis, että teinkö nyt jotain todella väärin, mutta silti tuntuisi hölmöltä olla viemättä lastani kirkkoon joka kuitenkin nauttiin laulamisesta muiden lasten kanssa. No kohtapahan toi on jo niin iso, ettei enää äitiänsä mukaan tarvisekaan. Pääseepähän tästäkin "ongelmasta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu