56 pulloa Koskenkorvaa

Jokainen suomalainen vuonna 2005. Tiedetään sekin, että sen viinan juo muutama prosentti suomalaisista.

Tilastoista on siivottu lappilaiset.
5192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

arviolta 4000 pulloa olutta ja ehkä parikymmentä sisuviinaa, henkkoht

Äänestä
  • Niin uuden elämän voimasta (Jeesus pelasti, vaikka vähäistä käyttöä ennen uskoontulonikin), mutta ei ole tehnyt edes mieli enää, kun on todellisesti vapaa ja voi antaa siitä kunnian Jumalalle.

    Äänestä

Eiköstä se ollut pullo viikossa? eli 52 pulloa vuodessa, minäkin otan tuon sanapullon kerran viikossa, mitäs pahaa siinä olisi ?

Ja Lappilaisten viinanjuonti tilastoja on hieman vaikeaa tehdä, sillä täältähän kannetaan viinaa mm, Norjaan ja Ruotsiin ihan älyttömästi, ja eteläsuomalaiset käyvät täällä huppailemassa useamman kerran vuodessa !
Tuokin Tornion pieni putiikki myy vuosittain enenmän alkomahooli juomia kuin mikään muu alkon putiikki Suomessa ! Eikä ihme siinä missä minä ostan yhden pullon wiskiä tai konjamiinia, ostaa veli Ruotsalainen koko laatikon , jopa kaksikin !
Vaikuttaakin siltä että me Suomalaiset juopot olemme pelkkiä harrastelijoita esimerkiksi Ruotsalaisten ja Norjalaisten rinnalla !

Äänestä
  • läikyttää - 56 pulloa oli Aamu-TVssä.

    Äänestä

  • Ottakaa pois lestadiolaiset, adventistit ja muutamia muita ryhmiä. Hehän ovat virallisesti raittiita. Nyt on aika ryhtyä hoitamaan, niitä joilla ongelma on. Sitten heitä on pistetty vankilaan elätettäväksi. Olisi aika auttaa ennen kuin häkki putoaa niskaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oscar N. kirjoitti:

Jokainen suomalainen vuonna 2005. Tiedetään sekin, että sen viinan juo muutama prosentti suomalaisista.

Tilastoista on siivottu lappilaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu