Vapaus!

Missä määrin ihminen voi sanoa olevansa täysin vapaa?

Orjuus on lakkautettu, mutta ihmiskauppa rehoittaa edelleen.Kärjystyneessä muodossaan se ilmenee prostituutiona, elinkauppana, työorjuutena.
Kirkko ei ehkä käy enää sieluista Anekauppaa, mutta uskonollakin voi orjuuttaa ,milloin minkäkin profeetan nimiin.

Miehillä ei ole enää meidän kulttuurissamme oikeutta omistaa vaimoaan ja lapsiaan, mutta onko se silti edes henkisessä merkityksessä kokonaan kadonnut. Mikä oikeuttaa raiskauksiin, pahoinpitelyihin, hengenriistoon?
Millä oikeudella voi puolisoltaan, tai kumppaniltaan estää häntä kiinostavat harrastukset, elämänkatsomuksen, oman kehonsa määräämisvapauden?

Mikä on se oikeus, jolla voi kahlita toisiensa tunteita tai ajattelua?

Mikä saa ihmiset yhä uskomaan mustasukkaisuuden olevan edes osakaan rakkautta?

Miksi yhä sallitaan myös henkistä orjuuttamista?

Kuinka moni voi todeta olevansa täysin vapaa?
13862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Voiko ihminen tuntea olevansa vapaa avio/avoliiliitossa, tai parisuhteessa?

Miksi parisuhteessa on edelleenkin ilmaisuja: Sitoutunut, tai sidoksissa? Eivätkö nämä ole vastakkaisia ilmaisuja vapaudelle?

Äänestä
  • Parisuhteessa jossa molemmilla on hyvä olla ja ollaan oikealla tavalla sitoutuneita, on vapaa. Voi olla vapaa esim menemään ulos yksin jos haluaa, mutta jos ei tee mieli, voi olla kotona. Kerrostaloasuminen on semmonen asia, minkä mä koen ahdistavana ja vankilamaisena. Varsinkin meidän taloyhtiössä. Onneks on mökki, minne voi mennä koska tahansa, kesällä ja talvella.

    Äänestä

Mutta sehän riittää. Niin kauan kuin olosuhteisiin nähden voi tuntea olevansa vapaa tekemään omaa elämää koskevat päätökset toisia vahingoittamatta, väittäisin kulkijan olevan riittävän vapaa. Parisuhdekin on tietoinen vapaaehtoinen valinta. Jos siinä ei kumppani riitä, on toki vapaa purkaa sopimus.
Näillä eväillä elän, toimin ja huutelen xD

Äänestä
  • Parisuhteessa on "pakostakin" jossain määrin neuvoteltava, tehtävä kompromisseja ja oltava diplomaattinen jne...

    Mutta vapaasta tahdostahan siihenkin hingutaan:-)

    Äänestä

Oikeus, miksi yhä sallitaan ja mikä saa ihmiset yhä uskomaan jne.

Ihminen ei ole ihan ihminen inhimilliseltä kannalta katsottuna vaan toimii pitkälti alkukantaisten vaistojensa ohjaamina. Yleisesti hyväksi todetut käyttäytymismallit eivät ole vielä ehtineet geneettiseen perimäämme, ehtineekö koskaan. Käyttäydymme tiedostamattamme sopulilauman tavoin juosten jyrkänteeltä alas. Ei paljon auta vaikka muutamat sopulit paheksuisivat moista typeryyttä. Itse pidän ajatusmallista jonka mukaan kaikki on luonnollista jonka luonto sallii, myös ihmisen käyttäytyminen. Silti kannattaa yrittää elää "ihmisiksi".

Äänestä
  • Tietysti tähän voisi heittää saavillisen vettä kiukalle:-)
    Voisi myös kysyä, missä mitassa inhimillisyys on rajattavissa?

    Toisinaan tuntuu, että sama orjuus on yhä olemassa, mutta muodot vain muuttuneet.
    Oiskos myös niinkin, että kurjuuden, köyhyyden, tietämättömyyden ja riiston keskeskellä kasvaneilla ihmisillä ei vaihtoehtoja ole, kuin selvitä voittajana, tai kuolla hävijäjänä.

    Mutta entäpä näissä ns.sivistyksen ja hyvinvoinnin
    valtiossa? Pelisäännöt ovat ehkä monimutkaisemmat ja älykkyys valjastettuna riistoonkin suhteen oikeutettuimpiin ,tai suvaitsevaisimpiin tapoihin pitää valtaa ylitse ihmisoikeuksien vapaan valinnan.

    Voiko jastkuvasti vain nojata laumasieluisuuden raadollisiin taipumuksiin? Vieläkö olisi uskottava perisyntien seisemänsiin sukupolviin?
    En näe luonnollisena tarpeena tappamista, kidutusta, julmuutta. Enemminkin näen ne luonnottomina ja sairaina piirteinä, joita ei tulisi enää sallia.Miksi väkivalta koetaan viihteenä? Eläin ei tapa huvikseen ,vaan syödäksen ja jatkaakseen sukua. Ihminen tappaa, hävittää, vihaa ja käyttää julmuutta toisiinsa nähden myös
    nauttien julmuudesta.
    Viittaat myös genettiseen perimään.Entäpä jos väkivaltainen viihde lakkautettaisiin? Entäpä jos lapsille opetettaisiin uusi malli jo pienenä elämästä, jossa rakkaus , kunnioitus, rauha ja olisivat malleina?
    Jostain kaikki uusikin aina alkunsa saa.

    Äänestä

  • SikurLiina kirjoitti:

    Tietysti tähän voisi heittää saavillisen vettä kiukalle:-)

    Pitäisi tehdä ja pitäisi pyrkiä. Oman edun tavoittelu ja siitä johtuva epäoikeudenmukaisuus tekevät ylevät pyrkimyksemme vaikeiksi, niin valtiollisella kuin kansalaisten tasolla. Tässä olisi paikka itse kunkin nostaa käsi rinnalle.

    Äänestä

voisi tietysti esittää, kuinka moni ihminen edes haluaisi olla TÄYSIN vapaa kaikesta, sehän merkitsisi lähes juurettomuutta.

Uskon että monella on ainakin jonkinlainen sitoutumisen halu ja tarve. Sitä kautta ajatellen jopa sitoutuminen on vapautta, jos ihminen tekee sen vapaasta tahdostaan tuntien olevansa vapaa näin tekemään.

Äänestä
  • Tietysti sitoutumisenkin voi käsittää monella tavalla.
    Taroteissa on yksi kortti ,jonka sanomana on sitoutua rakkauteen.Siinä se on sanottuna oikeastaan kaikki.

    Sitotuessa elämään toisen ihmisen kanssa,ei mielestäni kuuluisi olla sitoutumista toisen itsekkäisiin, omistaviin ja kahlitseviin pyyteisiin.

    Miksi pitäisi sitoutua vaikkapa mustasukkaisen ihmisen ehtoihin, tai kaventaa omaa elämäänsä, vaikkapa itsetuhoisen, narsistisen, määräilevän ihmisen kanssa?

    Mikään ei saa minuavakuuttuneeksi, että kysymys olisi rakkaudesta , tai todellisesta vapaudesta.
    Pelkokin voi olla se suurin kahlitsija.

    Äänestä

  • SikurLiina kirjoitti:

    Tietysti sitoutumisenkin voi käsittää monella tavalla.
    Taroteissa on yksi kortti ,jonka sanomana on sitoutua rakkauteen.Siinä se on sanottuna oikeastaan kaikki.

    Sitotuessa elämään toisen ihmisen kanssa,ei mielestäni kuuluisi olla sitoutumista toisen itsekkäisiin, omistaviin ja kahlitseviin pyyteisiin.

    Miksi pitäisi sitoutua vaikkapa mustasukkaisen ihmisen ehtoihin, tai kaventaa omaa elämäänsä, vaikkapa itsetuhoisen, narsistisen, määräilevän ihmisen kanssa?

    Mikään ei saa minuavakuuttuneeksi, että kysymys olisi rakkaudesta , tai todellisesta vapaudesta.
    Pelkokin voi olla se suurin kahlitsija.

    tilanteissa kyseessä on lähinnä vuosien varrella kehittynyt läheisriippuvuus.

    Sitoutua rakkauteen, siinäpä haastetta meille jokaiselle :)

    Äänestä

puolustavat haluavat samalla rajoittaa toisten vapautta. Parisuhde on kyllä yksi vapaaehtoinen vankila siinä kuin työsuhdekin.

Äänestä

Ei niin pientä kansaa, etteivät he haluaisi päättää omista asioitaan. Tämä länsimainen sivistys, ei tunnu hyväksyvän aseellista vastarintaa, jonka tavoitteena on vapaus. Helposti mennään jeesustelemaan ja jakamaan laastaria, mutta auta armias kun pitäisi kerrankin sanoa napakasti ja tuomita, niin kas kummaa, tulee kinaa jostain päätöslauselman sanamuodosta.

Katselin Halosen haastattelun, ja en antanut hänen selityksilleen kovin ihmeellisiä pisteitä. Lopussa kyllä kuittasi hienosti, mutta muuten tuntui kiertelevän ja kaartelevan minne sattui. Kysymysten jälkeen pitkät miettimistauot tuntuivat kiusallisilta, en tiedä jännittikö suoralähetys, vai harkitsiko sanansa vain huolella.

Tämä menee hiukan aiheen vierestä. Mutta loppujen lopuksi, vapaudesta tässäkin on kysymys

Äänestä
  • taukoihin vastausten alussa oli tietysti Halosen haastattelussa se, että oli suora lähetys ja hän ilmeisesti sai kuulokkeeseen käännöksen ensin. Katsoin koko haastattelun ja näin minä sen ymmärsin. Kaksikin tulkkia asialla tai toinen teki tekstit sitten :) Minusta hän selvisi kohtalaisen hyvin. Ei ollut helppo haastattelija.
    Ympäripyöreästi Halonen alkuun puhui, mutta ei kai kovin radikaalia sovi odottaa jotta on linjassa EU'n kanssa. Parempi olla diplomaattinen kuin liian räväkkä. Pohjoismaissa myös aivan eri kommunikointityyli kuin noilla Välimeren ympärysmailla tai Aasiassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SikurLiina kirjoitti:

Missä määrin ihminen voi sanoa olevansa täysin vapaa?

Orjuus on lakkautettu, mutta ihmiskauppa rehoittaa edelleen.Kärjystyneessä muodossaan se ilmenee prostituutiona, elinkauppana, työorjuutena.
Kirkko ei ehkä käy enää sieluista Anekauppaa, mutta uskonollakin voi orjuuttaa ,milloin minkäkin profeetan nimiin.

Miehillä ei ole enää meidän kulttuurissamme oikeutta omistaa vaimoaan ja lapsiaan, mutta onko se silti edes henkisessä merkityksessä kokonaan kadonnut. Mikä oikeuttaa raiskauksiin, pahoinpitelyihin, hengenriistoon?
Millä oikeudella voi puolisoltaan, tai kumppaniltaan estää häntä kiinostavat harrastukset, elämänkatsomuksen, oman kehonsa määräämisvapauden?

Mikä on se oikeus, jolla voi kahlita toisiensa tunteita tai ajattelua?

Mikä saa ihmiset yhä uskomaan mustasukkaisuuden olevan edes osakaan rakkautta?

Miksi yhä sallitaan myös henkistä orjuuttamista?

Kuinka moni voi todeta olevansa täysin vapaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu