Mieltäni vaivaa eräs asia. Olen 23-vuotias nainen ja asun pienellä paikkakunnalla keski-Pohjanmaalla. Mies, jota olen rakastanut vuosikausia on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Kaiken lisäksi hän on seurakuntamme johtavia hahmoja. Vaikka hän on kertonut rakastavansa minua, hän ei voi erota vaimostaan ja perheestään, koska minulla on nuoruuden hairahduksen seurauksena avioton lapsi. Tiedän, että on syntiä halajata toisen naisen miestä, mutta en mahda tunteilleni mitään. Olen rukoillut päivittäin Jumalalta apua, jotta hän päästäisi minut tästä ongelmasta. Toisaalta himoitsen tätä miestä aivan valtavasti, toisaalta en haluaisi pilata hänen, minun ja hänen perheensä tulevaisuutta, sillä tämä on pieni paikkakunta, jossa kaikki tuntevat toisensa. Olen epätoivon partaalla. Haluaisin siittää hänelle lapsen ja mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta en ole varma olisiko se oikea ratkaisu ongelmaan. Mitä tehdä kun rakkaus on ristiriidassa henkilökohtaisen vakaumuksen kanssa?
AUTTAKAA
Eerika
321157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Minusta on vastenmielistä, että Sinä, kaima-Eerika - mikä tarinaiskijä linetkin - voisit luoda itsellesi oman nimimerkin ja identiteetin etkä ratsastaa minun nimelläni.
Vai kuvitteleeko joku täällä olevansa selvänäkijä?
Epäilen tätä stooria jonkun MIEHEN kirjoittamaksi tarinaksi.
Olen joutunut nuoruudessani melko samanlaiseen tilanteeseen, joten tiedän miltä sinusta tuntuu. Muista että, vaikka raamattu sanoisikin toista, kuuntele sydäntäsi. Jeesuskin kuunteli aikoinaan sydäntään eikä raamatun ääntä, kun hän arvosteli fariseruksia.
Miehet ovat taitavia valehtelijoita. Tämä rakastamasi mies on ilmeisesti sekä valehdellut vaimolleen että sinulle. Älä anna sen päästä sen noin vähällä vaan kerro hänen vaimolleen koko totuus. Siinä ei ole mitään järkeä, että hän käyttää teitä molempia härskisti hyväkseen.
Jos esim. sydämmestään inhoaa jotain ja on valmis jopa tappamaan hänet niin sekö on ok. Kyllä ihimisillä pitää moraali olla. Jos mies on naimisissa silloin hän on ja sillä hyvä.
Ja jälleen kerran mies pääsisi pälkähästä, sillä erotuksella, että yhden naisen sijaan, hän saisi maata kahta naista. Aika hyvä diili miehelle, Sale, eiks vaan? Tervetuluoa sovinismi!
Kelle on kelle ei. Itse olen sitä mieltä että jos on aviossa niin eikö silloin ole luvattu olla toisille uskollisia ja mielestäni pyhä lupaus tulee pitää.
Toisin sanoen haluat sanoa, että mies saa maata kahta naista, mutta auta Armias jos nainen on se, joka makaa kahden miehen kanssa, eiks vaan? Oletko ikinä harkinnut Lähi-itään muuttoa? Siellä tulisit hyvin toimeen täkäläisten kanssa. Naisillakin on oikeus siinä kuin miehilläkin käyttäytyä kuin miehet. Menikö jakeluun?
Tämä sinun tapauksesi voidaan rinnastaa Aatamin ja Eevan tarinaan, sillä erotuksella että käärmen tilalla voisit olla sinä. Älä ole himojesi orja vaan kuuntele Jumalan ääntä sielussasi.
Milloin olen sanonut että mies saa maata kahta naista???
Ei saa.
Mies makaa vain yhden naisen kans joka on hänen vaimonsa. Tämä on minun mielipide. Jos haluat vääristellä minun sanomisiani niin pidä hauskaa sillä asialla.
Sinä varmaan olet minun ystäväni Eerika. Viisas ja kypsästi ajatteleva Nainen. Tsemppiä ja siunausta sinulle.
Ensin ajattelinkin, että mites Eerika nyt näin. Helpotuin, hän olikin eri Eerika. Nainen kyllä hänkin naisen tarpeineen. Täyttymättömine tarpeineen. Pidä sinä lippu korkealla Eerika.
Sydämesi ääntä ala seuraamaan, se on varma tuhon tie, sillä se, jos mikä on petollinen ja ilkeä:
Jer. 17:9 Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?
Jer. 17:10 Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.
SEN sijaan, ota tästä vaarin (opiksi):
Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.
Jer. 17:8 Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.
Raamatussakin sanotaan ÄLÄ TEE HUORIN! Älä tee mitään harkitsematonta ennen kuin on liian myöhäistä
Voisit pikkuhiljaa lopetella feikkaamistasi täällä IDIOOTTI!!
Olemme tämän kaima-Eerikan kanssa raapineet tänne keskustelupalstalle SAMANAIKAISESTI tekstiä: hän täällä kuin hengenhädässä apua pyytämässä - ja näköjään sittemmin saamassakin - ja minä puolestani kirjoittamassa Pakana(M):lle vastinetta "Olen nähnyt tilanteita, joissa pesukoneesta on vitsailtu" rönsyilevään keskusteluun, jossa häntä ovat alunperin askarruttaneet lestadiolaiset neitsyeet. Olemme lähettäneet tekstimme lähes minuutilleen samanaikaisesti. Jonkin ohjelmahäiriön vuoksi tekstini tulostui kahteen kertaan klo 14.40 ja 14.42.
Rakkaus on asia, jota mikään mahti maailmassa ei voi kahlita, ei edes uskonto
Kylläpä sait saatanan houkutuksen synninluvallisuuteen
kauniisti muotoiltua. Älä hyvä ihminen viljele tuota
sanaa rakkaus siellä, mistä rakkaus on kaukana.
Vai onko mielestäsi synnillinen himo ja rakkaus samoja asioita.
Kylläpä sait saatanan houkutuksen synninluvallisuuteen
kauniisti muotoiltua. Älä hyvä ihminen viljele tuota
sanaa rakkaus siellä, mistä rakkaus on kaukana.
Vai onko mielestäsi synnillinen himo ja rakkaus samoja asioita.
Ilman rakkautta maailma olisi täynnä sotia ja kurjuutta. Onneksi kaikki ihmiset eivät ajattele niin kuin sinä, sillä muuten Suomesta tulisi toinen Afganistan
jättäisin kylmästi kaikki yhteydenpidot mieheen. Jos hän rakastaa sinua todella, hän jättää vaimonsa ja perheensä ja tulee luoksesi. Tämä on ainoa oikea tapa selvittää, onko mies oikeasti kiinostunut sinusta
Kehottaisin sinua päästämään hänet, vaikka hän olisi kuinka ihana. Pienessä paikakunnassa ei kulu aikaakaan, kun kaikki jo tietävät asiasta. Mieti tarkkaan onko rakkautesi sen kaiken pilkan ja halveksunnan arvoinen, jota tulisit kohtamaan, jos toteuttaisit suunitelmasi.
Tutkimattomat ovat Herran tiet ... tämä pätee käsittääkseni myös rakkaudessa. Rakkaus on suurin voima, jota me olemme saaneet Herralta. Sitä ei pidä tuomita vaan sitä pitää kannustaa, sillä kahledittunakin se murtaa tie kaikkien esteiden läpi. Sitä on maailmanhistoria saanut kokea näihin päiviin asti.
No niin väärä palsta, mutta kipeä, tärkeä asia.
Minulla on juuri kuvaamasi lainen nuori nainen tuettavana henkilönä. Siinä mielessä aihe on tuttuakin tutumpi ja kivut on kovat, olen kuunnellut ystäväni kipuja noin vuoden.
Hän on itse vielä lisäksi aviossa. Rakastuu yhteen ja kun hylätään rakastuu palavasti toiseen, mutta huom. ei vahingossakaan omaan, perheestä vastuuta kantavaan puolisoonsa.
Taustalla on valtava isän ikävä, isäsuhde on antanut tytölle, siis tytön tärkeille tarpeille tyhjää. Jättänyt tyhjän tilan. Isä on ollut poissa oleva isää ei ehkä ole lainkaan, vanhemmat ovat eronneet. Heidän suhteensa on ollut toimimaton etäinen, ehkä riitainen. Usein tähän liittyy myös lisäksi etäinen äiti- suhde.
Tähän ei ole ensi sijaisena hoitona parisuhde, sillä mainitsemani kipu projisoituu mieheen ja taas nainen tarvitsee uuden objektin tunteilleen, joihin kiinnittää toiveensa = haaveensa.
Tyttö siis pyörii omien tunteidensa huumassa ja on itsekeskeinen ja lapsenomainen haaveilija.
Voima kuluu tuskien karusellin pyörittämiseen.
Parisuhde taas on kahden kypsän ihmisen suhde, jossa puolisot sitoutuvat täyttämään, ei omia, vaan toistensa tarpeita.
Siksi, jotta päästäisiin antoisaan ja kestävään parisuhteeseen on ennen kaikkea sisäinen eheytyminen välttämätöntä näissä tapauksissa.
Kukapa muu meitä voi eheyttää, kun tekijä itse, eli Jumala.
Myös vahva asiantuntemus, ja pitkäkestoinen terapia uskovan ammattiterapeutin kanssa on usein välttämätöntä kuvaamassasi tilassa. Lisäksi hyvä, ymmärtävä ja luotettava ystävä, mieluummin kaksikin tarvitaan tukihenkilöiksi.
Ongelma ei ole siis tämä suhde, vaan sisäinen rikkinäisyys, joka ei parane vain odottamalla ja toivomalla parempaa. Tai kiinnittämällä kuumat rakkauden tunteensa etäiseen haavekuvaan.
Tämä on vähän verrattavissa miehillä hyvin yleiseen masturbointiin, eli sukupuoliyhteyteen omien haavekuvien kanssa. Miehellä tärkein tarve
on saada hekumoida ja purkaa lastinsa.
Naisella tärkein tarve on tuo hellyyden läheisyyden ja turvallisuuden kokeminen ja se täyttyy vain toimivassa onnellisessa parisuhteessa. Henkinen masturbointi on tuo tarpeiden täyttäminen omin voimakkain kuvitelmin rakkaasta joka rakastaa vain minua ja tulisesti. Tähän naisen tarpeeseen nimittäin liittyy myös voimakas tarve purkaa puhumalla ja prosessoida näin itseään ja tarpeitaan. Samalla naiselle on hyvin tärkeätä kokea tulevansa kuulluksi ja myös ymmärretyksi.
Tällainen naiselle tärkeä taito on vain enintään 20%:lla miehistä, jotka on siihen varta vasten koulutettu.
Joten missään tapauksessa parisuhdetta ei pidä tuossa tilassa solmia. Puoliso ei korvaa isän puutetta koskaan. Tämä asia pitää hoitaa asiantuntijoiden avulla.
"Peisuhdepalstalle"
???
Aihepiiri on tuttu parisuhdeongelma.
Tietysti tämä ongelma oikeasti liittyy persoonan kehittymättömyyteen ja kypsynmättömyyteen.
Tällainmen tarve on niin polttava ja jano on kova, että kuvamassani tapauksessakin hajosi käytännössä kaksi perhettä ja monta lasta kärsii ja kuvaamani ihminen on kuitenkin sydämestään uskova.
Mitään hän ei mahda poltteelle rinnassaan. Uskovana hän ei ole, kiitos Herralle, antautunut vielä sukupuoliyhteyteen, mutta pelkään että ellei
tämä kehitys pääty ajoissa, tulee vastaan mies, joki ei kunnioita tämän ihmisen rajoja ja penetroi vaikka sitten väksin.
Mitä se merkitsisi herkälle nuorelle uskovalle naiselle, sitä en uskalla edes kuvitella.
ensin kirjoitat "olen 23-vuotias nainen" ja sitten
"haluaisin siittää"
Mikä sinä oikein olet kysyt.
Nuori nainen joka haluaa kokea lämmön ja turvallisuuden ja läheisyyden. "Olen kaunis kukka hän rakastaa juuri minua, han haluaa minua, hän saa minua".
Siittämisessä yhteys antaa tuon lämmön ja läheisyyden. Turvallisuuden tunteen, jota vailla tuo nuori nainen on. Näin tulktsen kysymättä.
Eikö vain uros voi SIITTÄÄ?
KUKAAN nuori nainen ei puhu tyyliin, että haluaisin SIITTÄÄ. Mä en ainakaan haaveile siittämisestä. Ennemmin sitä puhutaan tulevien lasten siittäjästä, nätimmin sanoen ISÄEHDOKKAASTA, you know;)
Miehellä on siittiösolu ja naisella munasolu.
Voidaan tietysti saivarrella että siittiösolulla siitetään, mutta siittiösolu laskettuna esimerkiksi omaan kouraan ei mitään kasva, eikä hedelmöitystä tapahdu.
Puhuisinkin siittämisestä sikiämisenä, tapahtumasta jossa siittiösolu ja minasolu hedelmöittyvät.
Tosinsanoen kyllä uuden sukupolven siittämiseen tarvitaan sekä mies että nainen.
Tarkemmin sanottuna molempien sukusolut. Eli nainen siittää siinä mielessä yhdessä miehen lkanssa. Mies ei yksin siitä mitään.
SIITTÄÄ = aiheuttaa (yhdynnässä) siitos. Siitti lapsia monelle naiselle. Avioliiton ulkopuolella siitetty, kihlakumppanien siittämä lapsi. Ori, joka siittää terveitä varsoja.
Kuv., ylät. synnyttää, aiheuttaa, panna alulle. Viha siittää vihaa. Kärsimyksen siittämä katkeruus.
Niimpäniin. Aivan olit kuule aika lähellä oikeaa, jos nyt on pakko saivarrella, mutta EN OLE KOSKAAN kuullut kenenkän nuoren naisen puhuvan tän aiheen avaajan tyyliin lasten siittämisestä, koska mieshän siinä on se aktiivisempi puoli, se joka SIITTÄÄ, vaikka totta sekin, ettei mies voi muuta siittää kuin naista ja hyvä näin, mutta silloinkin MIES on se SIITTÄJÄ, ei nainen.
SIITOS = biol. suvulliseen lisääntymiseen liittyvä tapahtumasarja, joka johtaa hedelmöitykseen. Sisäinen, ulkoinen siitos.
SIITTÄJÄ = harv. isästä.
Olen itsekin siitänyt viisi ihanaa lasta, josta neljä on jo aikuisia. Olen onnellisessa liitossa ja neljäs yhteinen vuosikymmen alkoi syksyllä.
Lisäksi olen viiden ihanan kersan onnellinen pappa.
Kiitos taivaan Herralle. ihanasta kypsästä viisaasta ja rakastettavasta puolisosta.
Kukaan muu kuin Jumala ei olisi kyennyt valitsemaan niin fantastista puolisoa minulle.
Kirjoittamasi on minulle arka. Koska se on minunkin elämässäni todellisuutta. Olen sinua vanhempi mies, Kuitenkin on Jumala sallinut minullekkin tunteet? Rakkaus on kaunis tunne! Soisin ja harras tunne! Haluaisinkin,että kirjoittaisi ninulle? Kirjoitanhab?