Ostetaan Fretti tai kaksi

Ferrro

Hei!

Eli frettiä vailla olisin.
Haen joko kahta naaras frettiätai yhtä urosta.
Häkki saa olla mukana mutta ei välttämätön.

Olen ensikuun alussa muuttamassa omakotitaloon, joten olisin valmis ottamaan fretit/fretin vasta ensikuun alkuvaiheilla, koska en haluaisi ottaa niitä mukaan muutohäslinkiin vaan vasta sitten kun muutto on ohi. Ihan eläimen parasta tässä ajatellen...
Olen siksi näin ajoissa liikkeellä, jos vaikka saisin varatuksi fretit/fretin tai jos ensikuun aikoihin sattuisi olemaan pentuja luovutusikäisinä.

Aikaisempaa kokemusta freteistä ei ole mutta niistä on paljon luettu ja nyt tuntuu sopivalta ajankohdalta hankkia sellainen omaksi.
Aikaisempaa kokemusta on kuitenkin seuraavista eläimistä: Gerbiili, hamsteri, Degu, chinchilla, rotta, kani, marsu, kissa ja hiiri.

Tällä hetkellä taloudessa asuu koira ja richarsoninmaaorava.
Olen jo täydeniän ylittänyt.

Fretti/fretit tulisi vastuuntuntoiseen ja huolehtivaan kotiin jossa otetaan huomioon eläimen tarpeet niin varusteissa, ruokinnassa kuin huomioinnissakin.

Tarkoituksena olisi, että fretti/fretit olisivat minulla häkeissä vain yöt ja kotoonta poissaollessaan. Muutoin vapaana.

Koira on tottunut muihin eläimiin, mutta olen myös varautunut siihen, jos koira ja fretti eivät tule toimeen. Tällöin freteille on mahdollista tehdä omahuone.

Jos sinulla on varattavissa fretti tai kaksi niin ilmoittele minulle, sillä täältä löytyisi rakastava koti suloisille veijareille!

17

2315

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etebe

      Siilinjärvellä sijaitsevassa eläinkaupassa Har-Min farmilla on kaksi Frettiä. Hinta yhteensä muistaakseni 200€. Ja tulikohan tähän pakettiin vielä tarvikkeet ja häkitkin.. En muista, mutta sen voitkin itse tutkia Har-Min farmin nettisivuilta:
      http://www.harminfarmi.com/

      • viivi76_

        kannattasko kuitenkin tukea kasvattajia jossa ne olisi vapaana ja saaneet perusoppinsa kuten käsittelyn ja astialle. Ja päälle tulee itse kasvattaja joka tarvittaessa neuvoo ja muutenkin.
        Ja välttämättä fretti ei tarvitse häkkiä lainkaan. Muut jutut onkin sitten asia erikseen


      • Etebe
        viivi76_ kirjoitti:

        kannattasko kuitenkin tukea kasvattajia jossa ne olisi vapaana ja saaneet perusoppinsa kuten käsittelyn ja astialle. Ja päälle tulee itse kasvattaja joka tarvittaessa neuvoo ja muutenkin.
        Ja välttämättä fretti ei tarvitse häkkiä lainkaan. Muut jutut onkin sitten asia erikseen

        Ihan miten vaan, ajattelin vaan, kun kaveri ei mitään puhunut käsittelystä eikä astialla käynnistä, että tällaiset mielestäsi huonotkin vaihtoehdot käyvät, mutta antaapi olla kun SINÄ et halua..


    • Vili

      Hei,

      meillä on 3v leikattu uros, jonka joudumme myymään pitovaikueksien takia. Vili on tottunut käsittelyyn, osaa käydä astialla sekä on tottunut muihin fretteihin. Häkki ja muita tarvikkeita kuuluisi samaan kauppaan. Oletko jo löytänyt fretin vai vieläkö olet vailla?

    • D.A.G.

      We have a young ferret (4,5 months old) who is looking for a good home. It came as a gift to our new apartment but my husband has allergy to it and we cannot keep it:( It has a fully equipped cage with a hammock, food and water containers, litter box and 2 shelves. The cage size is 80x50x60. We'll give it away for the price of the cage (about 80€). We live in Vantaa.

      • frettti

        onko se naaras vai uros ja minkä värinen? asun helsingissä, ja voisin sen ostaa, saisi hyvan kodin. minkä niminen?


      • D.A.G.
        frettti kirjoitti:

        onko se naaras vai uros ja minkä värinen? asun helsingissä, ja voisin sen ostaa, saisi hyvan kodin. minkä niminen?

        It's a female named Lucretia. She's "soopeli" coloured. I can send you a picture if you give me your email. Or then call me 050 5123173.


      • ...
        D.A.G. kirjoitti:

        It's a female named Lucretia. She's "soopeli" coloured. I can send you a picture if you give me your email. Or then call me 050 5123173.

        sähköposti on [email protected]
        onko laittaa kuvaa myös häkistä?


    • _anastasia_

      Moi.
      Meillä olis alle vuoden ikäinen fretti uros joka etsii rakastavan kodin. Joudumme luopumaan fretistä koska meille tulossa kesäällä vauva, niin joudumme etsimään meidän lemmikille uuden kodin. Fretti meillä yleensä yöt häkissä ja silloin kun ollaan pois kotoa, muuten se liikkuu vapaasti. Myydään mielellään häkin ja kaikkien tarvikkeiden kanssa.
      Kysele lisää jos olet kiinnostunut, voin myös lähettää kuvia. =)

      • iitu75

        heips!onko fretti poika mennyt jo?


      • iitu75

        moi olen tosi kiinnostunut fretistä missä päin fretti asustaa ja mitä hintaa pyydät?asun orimattilassa ja olen kauan harkinnut fretin ostamista.ota yhteyttä puhelimitse iltasin puh 0449156524 tai sähköpostitse [email protected]äältä löytyis rakastettava koti.


      • _anastasia_
        iitu75 kirjoitti:

        moi olen tosi kiinnostunut fretistä missä päin fretti asustaa ja mitä hintaa pyydät?asun orimattilassa ja olen kauan harkinnut fretin ostamista.ota yhteyttä puhelimitse iltasin puh 0449156524 tai sähköpostitse [email protected]äältä löytyis rakastettava koti.

        Moi.Fretti on vieläkin kotia vailla , yritin tässä muutaman päivän aikana saada sinuun yhteyttä. Soittele niin voidaan keskustella tarkemmin jos fretti poika vielä kiinnostaa. Fretin sijainti on jyväskylässä, ja hintapyyntö 200€ ( tarvikkeet ja häkki sis. hintaan).
        Puh. : 0451207574 Anastasia


    • iitu75

      moikka!otappa yhteyttä jos kiinnostaa n.1v leikattu uros fretti.puh.0449156524

    • ZeMoZ

      jos jokku haluaa fretteja niin meillä olisi naaraita/uroksia (vasta penikoinut) eli kohta saa omaksi

      • ja omistajille

        mutta - vaikka tästä aina puhutaan, jäitä hattuun kaikille vaikka nyt olisi tilaisuus! Kuten huomaatte fretitkin etsivät uusia koteja, joka tarkoittaa että fretti ei sovi kaikkiin talouksiin. Miettikää tarkkaan, tilaisuuksia tulee myöhemminkin! Jos olet siivousintoilija, herkkänenäinen, pelkäät puremista, et halua kaaosta kotona tai kakkoja lattialle, allergiaa, jyrsijöitä tai kaneja kotona, kaikki taloudessa eivät ole 100% fretin hankinnan kannalla, jos ei ole itsestään selvää että eläinlääkärikuluihin voi mennä satasia - ja sitä rahaa on oltava tarvittaessa, tai maksaja - ja usein paras ruoka on kalleinta mutta huonolla ruualla tulee niitä lääkärikuluja, jaksatko etsiä uutta tietoa internetistä yms jne ... asioita mitä kannattaa miettiä uudestaan ja uudestaan. Itselläni kolmattta vuotta frettejä ja sekä ne "pahat" että hyvät jutut mitä freteistä kuulee ovat tulleet tutuiksi kantapään kautta! Moni perinteisempi lemmikki (esim.kissa tai koira tai jyrsijä tai kani) voi tuottaa monille paljon enemmän iloa ja vähemmän murhetta kuin fretti, mutta riippuu tietenkin ihmisestä. Toivon silti että jokainen frettiä oikeasti haluava ja vastuullisen kodin antava saa lemmikkinsä ennemmin tai myöhemmin, ja uutta kotia vailla olevat näädät löytävät vastuullisen pysyvän kodin :) Oli vaan pakko kommentoida - ei kannata heti ostaa sitä frettiä siltä istumalta koska nyt niitä olisi ettei joku muu vie niitä nenän alta :)


      • fretit! <33

        oisin tooosi! kiinnostunut..., että jos kaikki ei oo jo menny uudele omistajalle, ni ilmoittaisitko jottai... :DD


    • viktor4444

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      508
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    Aihe