Luin juuri Hal Lindseyn kirjaa, jossa hän hyvin kuvasi tilannetta, joka on kohta meidän kaikkien uskoamme tunnustavien edesä. Antikristus tulee johdattamaan maailman uuteen uskonnolliseen aikakauteen, joka perustuu uudelle Maailmauskonnolle.
Antikristus on valitettavasti johtamassa uskovaisiakin uuden maailmanuskonnon syliin totuttamalla uskovaisia saatanallisiin voimatekoihin. Antikristus tulee saamaan maaiman puolelleen ihmeillä ja merkeillä ja se haluaa saada uskovaisetkin petettyä, jotta Seurakunta olisi voimaton antikristuksen ilmestyessä. Antikristuksessa asuu saatana itse ja siksi myös antikristuksen hengessä ihmeitä tekevät torontolaiset ovat suoraansanottuna saatananpalvojia, joiden missio on tehdä hengellisestä kentästä niin sekasortoinen, että kukaan ei nouse vastustamaan Antikristusta tämän ilmestyessä ja tuodessa kaiken laittomuuden Jumalan Seurakunnan keskuuteen.
Tällä palstalla olevat kiusankappaleet edustavat sitä antikristillistä vihaa, joka tulee viemään myös meillä Suomessa joitakin uskovia tapettaviksi. Karmeinta on se, että torontolaiset omaavat tuon saman vihan uskovaisia kohtaan: He todela vihaavat valkeuden lapsia, koska itse ovat perkeleen vaikutuksen alla. Tälläkin palstalla antikristuksen hengessä olevcat pakanat ja eksyneet uskovat löytävät toisena. Kummankin ryhmän yhteinen vihollinen on Jeesusta seuraavat uskovat, jotka ainoana tahona kykenevät Pyhän Hengen voimassa vastustaman antikristuksen henkeä ja sen tuomaa laittomuutta, kuten kristillinen rock ja muu moraalittomuus.
Noituuden henki johtaa antikristilliseen maailman uskontoon myös uskovaiset. Siksi sellaiset velhoudet, kuten NÄKY-konferenssiovat ulkoisesta vaarattomuudestaan huolimatta äärimmäisen vaarallisia, koska sitä tapahtumaa ohjaava noituuden henki vihaa elävää uskoa hirvittävällä vihalla. Joten varo NÄKY-konferenssia!!! Olet vaarassa joutua saatanan otteesee, niin että sinusta tulee pahojen henkien ohjauksessa oleva ekstysten välikappale, joka vihaa Pyhää jäännöstä, jonka Kristus tulee pelastamaan Lunastajansaapuessa Siioniin.
Kannattaa lukea Wilkersonin saarnoja tästä aiheesta. Times Square Pulpit Series-sivut tarjoavat mainioita opetusta noituuden vaarallisuudesta Jumalan seurakunnassa.
Uskot, tai et, eksyneet uskovat tulevat vainoamaan eläviä uskovia yhdessä ei-uskovien "henkisten ihmisten" kanssa.
Torontolaisuus on hirvittävän vaarallista, koska se on osaltaan langettamassa uskovia vihaan toisia, Jeesusta seuraavia uskovia kohtaan. Me kaikki Jumalan kouluissa olevat saamme osamme tästä vihasta, tälläkin palstalla, niin hasusulta kuin se kuulostaakin.
Tämä oli hieman raflaava aloitus, mutta olen jo oppinuit, että vain se saa keskustelua aikaiseksi... Totuus on tuotava sellaisenaan esille, ei väliä, miten ruma se on...
Antikristus on valitettavasti johtamassa uskovaisiakin uuden maailmanuskonnon syliin totuttamalla uskovaisia saatanallisiin voimatekoihin. Antikristus tulee saamaan maaiman puolelleen ihmeillä ja merkeillä ja se haluaa saada uskovaisetkin petettyä, jotta Seurakunta olisi voimaton antikristuksen ilmestyessä. Antikristuksessa asuu saatana itse ja siksi myös antikristuksen hengessä ihmeitä tekevät torontolaiset ovat suoraansanottuna saatananpalvojia, joiden missio on tehdä hengellisestä kentästä niin sekasortoinen, että kukaan ei nouse vastustamaan Antikristusta tämän ilmestyessä ja tuodessa kaiken laittomuuden Jumalan Seurakunnan keskuuteen.
Tällä palstalla olevat kiusankappaleet edustavat sitä antikristillistä vihaa, joka tulee viemään myös meillä Suomessa joitakin uskovia tapettaviksi. Karmeinta on se, että torontolaiset omaavat tuon saman vihan uskovaisia kohtaan: He todela vihaavat valkeuden lapsia, koska itse ovat perkeleen vaikutuksen alla. Tälläkin palstalla antikristuksen hengessä olevcat pakanat ja eksyneet uskovat löytävät toisena. Kummankin ryhmän yhteinen vihollinen on Jeesusta seuraavat uskovat, jotka ainoana tahona kykenevät Pyhän Hengen voimassa vastustaman antikristuksen henkeä ja sen tuomaa laittomuutta, kuten kristillinen rock ja muu moraalittomuus.
Noituuden henki johtaa antikristilliseen maailman uskontoon myös uskovaiset. Siksi sellaiset velhoudet, kuten NÄKY-konferenssiovat ulkoisesta vaarattomuudestaan huolimatta äärimmäisen vaarallisia, koska sitä tapahtumaa ohjaava noituuden henki vihaa elävää uskoa hirvittävällä vihalla. Joten varo NÄKY-konferenssia!!! Olet vaarassa joutua saatanan otteesee, niin että sinusta tulee pahojen henkien ohjauksessa oleva ekstysten välikappale, joka vihaa Pyhää jäännöstä, jonka Kristus tulee pelastamaan Lunastajansaapuessa Siioniin.
Kannattaa lukea Wilkersonin saarnoja tästä aiheesta. Times Square Pulpit Series-sivut tarjoavat mainioita opetusta noituuden vaarallisuudesta Jumalan seurakunnassa.
Uskot, tai et, eksyneet uskovat tulevat vainoamaan eläviä uskovia yhdessä ei-uskovien "henkisten ihmisten" kanssa.
Torontolaisuus on hirvittävän vaarallista, koska se on osaltaan langettamassa uskovia vihaan toisia, Jeesusta seuraavia uskovia kohtaan. Me kaikki Jumalan kouluissa olevat saamme osamme tästä vihasta, tälläkin palstalla, niin hasusulta kuin se kuulostaakin.
Tämä oli hieman raflaava aloitus, mutta olen jo oppinuit, että vain se saa keskustelua aikaiseksi... Totuus on tuotava sellaisenaan esille, ei väliä, miten ruma se on...
Vastaukset 74
Vanhimmat
Voi voi! Kirjoituksestasi ihan huokuu toive, että joutuisit vainottavaksi. Uskovainenhan ei tunne itseään oikeaksi uskovaiseksi, ellei häntä ole edes hieman vainottu. Toteutan siksi toiveesi ja vainoan nyt hieman sinua, niin saat tuntea itsesi ihan hyväksi uskovaiseksi:
hus, mene heti pois täältä, noh menetkö, hus hus...
Auttoiko? Tunnet nyt itsesi erittäin pyhäksi ja voimatekoihin kykeneväksi ja saat julistaa tovereillesi, miten sinua on vainottu, joten olet siis hyvä uskovainen, parasta A-luokkaa.
Ja jos joskus haluat vielä lisää vainoa, niin ei sinun tarvitse muuta kuin pyytää. Vainoan sinua ihan ihmisystävällisyydestä ja voin keksiä uusia ja parempia vainosanojakin.
vainottavaksi? Asian kieltäminen ei muuta sitä miksikään, että sinäkin (jos seuraat Jeesusta) joudut niiden vihattavaksi, jotka uskovat "tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle" tappamalla meitä uskovia.
No kukas "teitä uskovia" on täällä nyt sitten tappanut tai on aikeissa tappaa?
Tässä keskustelussa tuon vaino-sanan voi mielestäni liittää toiseen, täysin eri merkityksen omaavaan sanaan.
Sana on VAINOharhaisuus.
olettekin aivan erityisen vanoharhaisia suhteessa meihin uskoviin.
koska minua vainotaan jo,koen sitä lähipiirissä tämän tästä.
Ei nyt kuitenkaan kukaan vielä oo henkeä vienyt,niikuin nyt tästäkin huomaat,että täällä vielä ollaaan!
Tiedämme varmaan, jokainen Kristuksen verellä ostettu lapsi, että meitä vastaan taistelee taivaan henkivallatkin.
Ei kuule tarvii, kun autoos paat pari Kristus aiheista plaakaatia, nii jo jollekin tulee "paha-olo" ja pitää hiukan sapotoida, vaikka ei tunne omistajaa.
Näitä saatanallisia esimerkkejä vois kirjoittaa pitkät listat ja paljon siellä Suomessakin käydessäni, olen tuota kokenut.
No taitaa vielä suomalaisten "jumalan-vihaajien" arkuus olla syynä, ettei enempää pahuuksia tehdä.
Tottahan nää saatanan palvojat ja muutamat muut, ovat nousseet takajaloilleen, poltamalla kirkkoja ja hiukan hautuumaalla lomailleet.
Vainoja tosin on ja tulee olemaan enenevässä määrässä.
Me kaikki saamme varmasti osamma vainoista. Minun osallani se on tähän asti ollut lähinnä kiusaamista koulussa jne. Kovin pahasti ei kiusattu ja ystäviäkin oli kivasti, mutta aina sitä vähän sorsittiin.
Kannattaisikos vierailla mielenterveystoimistoossa sen helluntaiseurakunnan sijaan? Voisi saada jopa apua harhoihin...
Eihän tuollaisia teinimäisiä heittoja voi ottaa vakavasti. Miten sinä nyt tuollaiseen sorruit?
Mutta Wilkersonin opetus on monesti liian pastorikeskeistä. Pastori nostetaan jalustalle seurakunnassa ja riviseurakuntalainen ei ole mitään. Lienee Herätetyn naisen kirjoitus jonkinlaista satiiria tästä. Toinen pastorikeskeinen opettaja on John Bevere. Hyvä Raamattu-opetus korostaa aina henkilökohtaista ja omakohtaista suhdetta Herraan.
Minä olen lukenut jokaisen suomeksi ilmestyneen Wilkersonin kirjan, paitsi uusimman, ja Wilkersonin opetus lähtee AINA siitä, miten ensiarvoisen tärkeää on jokaisen yksilöuskovan henkilökohtainen suhde Jumalaan. Se on koko Wilkersonin sanoman ydin ja se on antanut Suomen uskovaisille todella paljon.
Olet kyllä oikeassa sen suhteen, että meidän tulee varoa ihmisen nostamista jalustalle.
Kanssasi samaa mieltä. Monesti juuri hänen kirjoistaan olen saanut voimaa elämäni vaikeisiin hetkiin. En väheksy Raamattun merkitystä, mutta Wilkersonin opetus on antanut todella paljon.
että Wilkersonin kirjat on heti Raamatusta seuraavana. Meidän seurakunnassa hänen kirjansa ovat ehdottomasti kaikkein luetuimpia ja odotetuimpia kirjoja. Kyllä Kuva ja Sana kaikesta eksytyksestään huolimatta ansaitsee kiitoksen siitä, että julkaisee Wilkersonin kirjoja kiitettävästi.
Wilkerssonin kirjoja?
Minä sain kylläkin muutaman CD hänen sarjoistaan, kun vieraili täällä pohjolassa ja tuolla Tallinnassa poikansa Garyn kanssa, ihan oli raamatullista opetusta ja muistutusta missä elämme.
Hyvä, että meillä on vielä julistajia, jotka uskaltavat synninkin tuoda esille ja samalla tarjota tuohon eheytämis-lääkkeeksi sopivasti armoa.
ilmestyä joku aika sitten. Ei vain vielä ole löytänyt tietään meikäläisen hyppysiin. En ole asiasta varma ja voi olla, että kirja on vasta tulossa.
Onhan ne kumpikin, isä ja poika, erinomaisia puhujia. Kumpikin osaa todella tuoda selaiset lääkkeet ihmisten ulottuville synnin sairauksia vastaan, että jos ei ota onkeensa, niin voi syyttää vain itseään.
Kristuksen seurakunta ei ole antikristuksen manipuloitavana kun peto ilmestyy ja vaatii huomiota lukuineen ja kummarruksineen,sillä Jeesus palastaa seurakuntansa tulevasta vihasta,eli antikristuksen vainoilta.
Ne kristityt jotka ovat täällä antikristuksen aikana ovat ne,joilla on JEESUKSEN TODISTUS,eli uskovat,jotka olivat "kylmässä" tilassa,lampuista puutti öljy Jeesuksen tullessa. Nyt he kuitenkin ,koska tietävät totuuden siitä,mihin suurin uskovaisten joukko on kadonnut,saavat siitä voimaa ja varmuuden,ja uhraavat henkensä Jeesuksen todistuksen tähden,se on vielä viimeinen Jeesuksen armon osoistus heitä kohtaan,että saavat hengellään lunastaa paikan Jeesuksen luona taivaassa.
että lopun aikoina on oleva vainoa, ja "joitakin" meistä tapetaan. Mehän kuljemme kiihtyvällä vauhdilla kohti antikristillistä yhteiskuntaa, joka vihaa kristinuskoa. Raamattu myös viittaa selkeästi siihen, että toiset uskovaiset (eksytetyt) tulevat tappaamaan toisia uskovaisia (Jeesuksen seuraajat).
On totta, että me emme jää vihan aikaan, mutta juuri ennen Jeesuksen tuloa me joudumme kokemaan vähän aikaa vainoa.
Aloituksessani varoitin ensisijaisesti siitä, että torontolaisuus vie eroon Jumalasta ja lopulta helvettiin.
kuitata kohtaamansa kritiikki ja arvostelu toteamalla, että "joo, nämä ovat nyt niitä ennusmerkkejä tulevista uskovien vainoista, jotka tulevat lisääntymään hurjiin mittoihin".
Normaalisti kun ihminen ottaa saamansa kritiikin kuulevien korviensa väliin ja omien pohdiskelujensa jälkeen ehkä jopa pyrkii muuttamaan itseään, niin uskovainen usein vain kuittaa kritiikin toteamalla "tämä on osa Jumalan suunnitelmaa" eikä pysähdy miettimään, kritisoitiinko häntä aiheesta.
kun leimaat meidät joksikin vain siksi, että et voi hyväksyä sanomaamme, jonka keskeinen viesti on: Sinä olet kadotettu ja tarvitset pelastajaa.
Demonisoit uskovia, vaikka me emme ols syyllisiä omiin epäonnistumisiisi, emmekä estä sinua elämästä, niin kuin haluat.
Vihaat meitä ja Jumalaa siksi, että Jumala tuomitsee syntielämäsi. Olet kuin pikkulapsi, jolta on tikkari varastettu.
Jeesuksen tulemus surmaa jumalattomat jotka vainojen ja kuoleman uhalla yrittävät saada Jumalan lapset luopumaan ja ottamaan pedonmerkin. Kyllä Raamattu aiheesta varoittaa pedonmerkistä. Ei varoitusta ole sinne laitettu turhan takia. Suurin osa ihmiskuntaa ottaa merkin, sillä se on niin yleinen käytäntö jo tällä hetkellä. Vain pieni joukko, jäännös, poikkeaa valtavirrasta tälläkin hetkellä: tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja jolla on usko Jeesukseen. Jeesuksen todistus ilmenee profetian henkenä.
saatana yrittää saada vainojen kautta ihmiset ottamaan pedon merkin. Kyse on ennen kaikkea hengestä, joka vaikuttaa ihmisissä raivoa todellista Jeesuksen seuraamsiat kohtaan.
Antikristuksen henki ilmenee tottelemattomuutena ja kapinana suoraa tietä kohtaan, mikä voi jotkut viedä siihen pisteseen, että he ottavat pedon merkin ylimielisyydessään.
monestikin noita kadotustuomioita, mutta ei niillä minulle ole sen kummempaa, edes yöunia vievää merkitystä. En jaksa uskoa, että mahdollisia kadotustuomioita jaetaan kristittyjen saarnaamien kriteerien perusteella kuten että uskotko Jeesukseen Jumalan poikana, uskotko Jumalaan jne vaan todennäköisesti aivan joillain muilla perusteilla.
Mistäs muuten tuollaisia keksit, että syyllistän uskovaisia omista epäonnistumisistani? Alempana olevassa ketjussa juurikin kerroin, mitkä ovat motiivini kirjoitella täällä. Joskus tuntuu, että motiivini löytyvät juuri sinun kaltaisistasi älyttömyyksiä haastelevista tyypeistä.
Sinullehan se on oikein mieluinen ajatus, että minä vihaisin teitä. Kuuluuhan se sinun käsityksiisi siitä, mitä "oikeille tosikristityille" tulee käymään. Tuotan pettymyksen, kun sanon, että en vihaa uskovaisia siinä kun en oikein muitakaan ihmisiä osaa vihata. Kyllä ne vihantunteet jäivät lähinnä sinne yläaste-, lukio- ja armeijaikään.
Sitäpaitsi olen melko vakuuttunut siitä, että sinä kuohahtaisit ennemmin kuin minä mahdollisessa tapaamisessamme ja keskusteluissamme. Sellaisen voisimmekin järjestää täällä Helsingissä.
etkä sinä näe meissä mitään inhimillistä. Sinä siis hyvin viheliäisellä tavalla leimaat meitä ja kokonaikuva sinusta on se, että sinulta ei uskovainen voi odottaa mitään positiivista. Olenko oikeassa? Siis sinulla on joko todella pahoja traumoja, tai sitten olet vain muuten outo. Sinulle uskovaiset ovat kaikista suurimpia rikollisia ja ainoa vikamme näyttää mieletsäsi olevan se, että me emme halua irstailla niin kuin ei-uskovat irstailevat.
Kysynkin nyt sinulta, mitä me olemme tehneet väärin? Me elämme omaa elämäämme ja haluamme palvella Jumalaamme vapaassa maassa. Kirjoituksesi ovat ristiriitaisia. Väität, että sinua ei kiinnosta tippaakaan uskomme, mutta kuitenkin podet suurta vihaa meitä kohtaan. Johtopäätös siis väistämättä on, että sinä valehtelet jossain. Mikä nyt mättää?
ja mustavalkoiseksi kärjistävää. Voit toki kertoa, mitkä kirjoittamani asiat vihamielisyydeksi vaikka toisaalta voit oman mielesi mukaan väittää löytäväsi vihamielisyyttä kaikista kirjoittamistani lauseista, jos niin haluat.
Millä tavalla sinä leimaat uskostasi osattomia? Ne ovat "juopottelijoita ja huoraajia", mutta kerkesitkin kuitata tuon tuolla alempana "vain retoriikaksesi". Retoriikkasi kuitenkin kertoo paljon ajattelumaailmastasi.
>kokonaikuva sinusta on se, että sinulta ei uskovainen voi odottaa mitään positiivista. Olenko oikeassa?<
Kokonaiskuvasi minusta luonnollisestikin loppuviimein on se, minkä sen haluat olevan.
Uskovaisia on moneksi. Sinä olet kiihkeimpiä uskovaisia, joiden kans olen ajatuksia vaihtanut. Äitini puolen suvussa on joitakin hyvin fiksuja uskovaisia, joiden en ainakaan mitään negatiivista usko odottavan minulta. Et ole oikeassa.
>Sinulle uskovaiset ovat kaikista suurimpia rikollisia<
Älähän nyt sorru siihen, että laitat sanoja toisen suuhun.
Kysyt, mitä olette tehneet väärin, mikä on vikanne? En puhuisi muodossa 'te', sillä yleensäkin haluan välttää puhumista ihmisistä ryhmänä. Puhun nyt vaikkapa vain sinusta ja kaltaisistasi uskovista.
Ainoa vikanne ei todellakaan ole se, että ette halua "irstailla" kuten ei-uskovaiset. En edes näe sitä vikana vaan teidän omana valintananne.
Yleisestikin väitän kaikkien maailmassa olevien ongelmien taustalla ongelmallisen suhtautumistavan kanssaihmisiin ja ympäröivään luontoon. Sinun kaltaisilla uskovilla näen ongelmallisen suhtautumistavan toisiin ihmisiin, muihin kuin omaan poppooseenne, olevan erittäin yleistä ellei jopa vallitsevaa. Näette ihmiset mustavalkoisesti Jumalan lapsina ja perkeleen lapsina ja todellakin viestitätte tätä asetelmaa ihmisille.
Ymmärrätkö mikä on puhuttujen ja kirjoitettujen, kuultujen ja luettujen sanojen merkitys ihmisten ilmoilla? Joku voisi sanoa, että nehän ovat vain pelkkiä sanoja, ei niistä sikäli tarvitte sen kummemmin välittää. Kuitenkin kuullut ja luetut sanat luovat ihmismielessä tiettyjä mielikuvia, saavat joitain merkityksiä, joihin ihminen saattaa reagoida ja joiden pohjalta saattaa toimia hyvinkin voimakkaasti.
Kun viestitätte itsenne olevan puhtoisia Jumalan lapsia ja muiden vaikkapa juopottelevia, huoraavia perkeleen lapsia, aiheuttaa se luonnollisestikin monissa ihmisissä kielteisiä reaktioita. Teillä on siis yksinkertaistavasti jaotteleva ja kärjistävä suhtautumistapa ihmisiin, joka aiheuttaa ongelmia. Pahimmillaan ongelmallisista suhtautumistavoista toisiin ihmisiin kehkeytyy sotia. Eiväthän esimerkiksi Hizbollahin ja israelilaisten suhtautumistavat toisiinsa kovin ongelmattomat ole.
Itse en niin välitä vaikka mua mikskä tahansa kadotukseen meneväksi, juopottelija-huoraajaks nimitteletkin, olenhan tottunut siihen ja tiedän, mistä sellainen viestiminen kumpuaa. Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu siihen niin tyynesti. Siksi haluan olla tälläkin palstalla omalta osaltani ja mahdollisuuksieni rajoissa keskustelemassa/väittelemässä se ajatus taustallani, että ihmisten aiheuttamat ongelmallisuudet vähenisivät maailmassa.
Minun puolestani ihminen saakoon uskoa mihin haluaa, vaikkapa kristinuskon, islamin, buddhalaisuuden tai mihin tahansa uskonnollisiin oppirakennelmiin, vaikka toiset ihmiset pitäisivätkin niitä täytenä puppuna. Saa olla puolestani myös uskomatta mihinkään, jos niin pystyy olla. Uskonkappaleetkaan eivät kuitenkaan saisi olla peruste ongelmalliselle suhtautumistavalle muihin ihmisiin.
>Kirjoituksesi ovat ristiriitaisia<
Olen tottunut siihen ajatukseen, että kun esittää väitteen niin myös perustelee sen. Ole hyvä vaan.
>kuitenkin podet suurta vihaa meitä kohtaan<
En edelleenkään vihaa teitä. Mehän voitaisiin järjestääkin tapaaminen jossain täällä Helsingissä. Katotaan kumpi vihastuu ensin :)
>Johtopäätös siis väistämättä on, että sinä valehtelet jossain<
Väitteellesi taas perustelua kaipaan. Jännä ettet mitenkään hoksaa ajatella, että joskos kristinuskon teoriat ovatkin täyttä puppua, valehtelua.
väittänytkään,ettei noin olisi.
Mutta se ei koske uskovaisa,sillä he ovat jo silloin taivaassa Herran luona.
Kun seurakunta otetaan ylös,niin silloin juuri poistuu se,joka pidättää vielä nyt antikristuksen tuloa,samoin Pyhä henki poistuu seuraunnan mukana,silloin antikristuksen on helppo tulla,henkivallat vapautuu,Kristuksen Hengen seurakuntaa suojelevasta vaikutuksesta.
mutta vasrsinainen antikristuksen vainon aika alkaa vasta,kun seurakunta on temmattu taivaaseen.
Matt 24 luku kertoo Jeesuksen uudesta plauusta ylösoton jälkeen,silloin Hän tulee pelastamaan lähinnä Israelin.
pedon merkistä ja muutenkin Raamatussa annetaan ymmärtä, että uskovia tullaan vainoamaan juuri ennem ylöstempausta.
En usko, että vaino tulee olemaan sellaista, mitä se on Jeesuksen tulemisen jälkeen, mutta ilmapiiri tulee kiristymään huomattavasti ja mahdollisuuden evankelioida vähenevät huomattavasti. Eikö siellä jossain sanota, että "tulee aika, jolloin te ette voi työtä tehdä"?
Tulkitset väärin Paavalin sanoja joka kys. kohdassa tarkoittaa Rooman valtakuntaa joka vielä pidätteli paavillisen vastakristillisen voiman ilmestymistä. Tuo vainoava kirkkovaltio toimi pyhiä vainoten 1260 vuoden ajan, mutta sai kuolinhaavan. Tuo kuolinhaava on parhaillaan paranemassa ja USA:n ja EU:n tukemana tuo valta tulee vainoavaksi ja pakottaa ottamaan valtansa merkin, pedonmerkin, vainojen ja kuoleman uhalla. Kristus ei tule ennen ahdistuksen aikaa, eikä seurakuntaa temmata pois siitä suuresta ahdistuksesta. Jumalan lapset voivat turvata sen aikana yksin Jumalaan ilman minkäänlaista maallista turvaa. Sen koettelumuksen lopussa vitsaukset vuodatetaan niiden ylle jotka ottivat pedonmerkin, mutta Jumala on suojeleva omansa. Vasta sitten Kristus saapuu herättämään kuolleet ja yhdessä heidän kanssaan meidät temmataan pilviin Herraa vastaan.
väärän profeetan toistoa
Sinullapa ei ollut mitään asiaa. Adventisteilla sentään on selvä kanta asioihin ja Raamatulla perusteltu. Missä sinun perustelusi Raamatulla?
tänne, sillä viestin hierarkia meni liian syväksi tuolla toisessa ketjussa.
>Kyllähän intiaanit säilyttivät omat uskomuksena aika pitkään, joten väärän johtopäätöksen teit. Lapset joka tapauksessa pääsivät taivaaseen, joten huolesi heidän kohtalostaan oli aiheetonta<
Mutta miksi tässä vaiheessa kun kristinusko oli leviämässä Amerikkaan? Miksei Jumala ole sitten muita uskontoja harjoittavien kansojen lapsia ja kulttuureitaan tuhonnut siistinyt samalla tavalla pois kartalta kuin intiaanien vastaavia? Esim. buddhalaiset, hindulaiset ja islamilaiset kulttuurit ovat säilyneet aika elinvoimaisina.
Melko mielivaltaistahan tuo Jumalan toiminta vaikuttaa puheittes perusteella olevan. Antaa lapsien kuolla silloin ku Jumalaa itteään huvittaa. Ei antanut näille perkeleellisten intiaanivanhempien lapsille mahdollisuutta kokea elämää aikuisena, ehkäpä Jumalaa palvelevana kristittynäkin, vaan otti isolta joukolta lapsia hengen pois kertaheitolla. Joillekin taas antaa.
Ei sillä, että itse mistään jumalasta/jumalista selitystä näille historian teoille hakisin. Luulisi kuitenkin sinunkin huomaavan, kuinka mielipuolisen mielivaltaisia tuollaiset jumala-selittelyt ovat; kukin ihminen voi veistellä omanlaiset versionsa ja kehittää niistä oman "totuutensa".
Niin tehään muisakin uskonnoisa. Muslimitkin selittävät miltei kaiken ympärillään olevan Allahin kautta, buddhalaiset omien jumaliensa kautta jne. Kukin väittää olevansa oikeassa kuten sinäkin. Jotenkin ihmettelen, mikseivät uskovaiset laajemmin hoksaa tätä seikkaa jumala-selittelyvimmassaan. Niitä erilaisia "totuuksia" kun maailmalta löytyy liki ihmisten lukumäärää vastaava määrä.
on tarkoitettu Jumalan suunnitelmissa vapaan uskonnonharjoituksen alueeksi. Alueelle syntyneen valtion siis tuli toimia protestanttisen uskon turvapaikkana ja myöhemmin lähetystyön ja muun kristillisen toiminnan tukialueena. Amerikka onkin ollut vahva linnake menneinä vuosikymmeninä vapaudelle ja ennenkaikkea uskonnonvapaudelle.
kaikkivaltiudessaan saavuttaa päämääränsä eli kristillisen sanoman levittämisen hiukan yksinkertaisemminkin. Ei olisi tarvinnut tuhota hienoja alkuperäiskulttuureja, hävittää biisonikantoja lähes olemattomiin ja aiheuttaa muutenkin laajaa luonnon tuhoutumista.
Jännä kun sen Jumalan toiminnan rajat noudattavat vain rajoja, joissa ihminen kykenee toimimaan..
Mistä tiedät, että ihmiset Amerikassa olisivat halunneet toimia kaikessa oikein, kun he eivät missään muuallakaan halua toimia oikein kaikessa?
Olisihan Jumala voinut tehdä vaikka mitä toisin, mutta se on turhaa spekulaatioita. Joku voisi esittää kysymyksen, että miksi Jeesus ei syntynyt Suomessa? Olisihan Jumala voinut johdattaa Israelilaiset Egyptistä Suomeen. Jumala ei kuitenkaan halunnut tehdä niin... jostain kumman syystä.
uskovaisten väittämien perusteella kaiken ja hän voi tehdä mitä vain. Jos kerta Jumala voi tehdä mitä vain, niin miksi hän ei juurikin lopeta sotia, jossa lapset kärsivät? Kovin mielivaltaisesti Jumala antaa niiden sallimuksiensa sattua..
Kirjoitat, että kaikkihan on vain spekulaatiota. No niinhän se onkin. Mutta eikös alla olevat, aloituksestas poimimani kohdatkin ole pelkkää spekulaatiotasi tai Hal Lindseyn spekulaatiota?
Olen muuten lukenut joitakin Hal Lindseyn kirjoja pätkittäin. Melkoisen mestarillinen pelkoskenaarioiden luoja, joilla onnistuu vaikuttamaan uskoviin pommin lailla. Täyttä spekulaatiota höystettynä joillain tosiasioilla, jotta saisi vakuuttavuutta uskovien keskuudessa. Hän onnistuu ylläpitämään uskovien mielissä asetelmaa "vainotut Jumalan lapset" ja "vainoavat perkeleen lapset".
>Antikristus tulee johdattamaan maailman uuteen uskonnolliseen aikakauteen, joka perustuu uudelle Maailmauskonnolle<
>Antikristus tulee saamaan maaiman puolelleen ihmeillä ja merkeillä..<
>..joka tulee viemään myös meillä Suomessa joitakin uskovia tapettaviksi<
>Tälläkin palstalla antikristuksen hengessä olevcat pakanat ja eksyneet uskovat löytävät toisena<
>Noituuden henki johtaa antikristilliseen maailman uskontoon myös uskovaiset
tahallasi. Eikö sinulle ole vielä selvinnyt (kun olet ollut niin paljon uskovien kanssa tekemisissä) että Jumala antoi ihmiselle sellaisen ihmellisen asian kuin vapaan tahdon? Se tarkoittaa sitä syntiinlangenneessa maailmassa, että ihminen voi valita Jumalan tahdon mukaisesti, tai olla valitsematta.
milloin kirjoitusteni ristiriitaisuudesta, vihamielisyydestä, valehtelemisesta, paisuttelemisesta tai tahallisesta väärin ymmärtämisestä, mutta et ole vielä kertaakaan esimerkkiä edellisistä. Kovin vakuuttavia eivät siis syytöksesi ole.
Olen kuullut uskovaisten kertovan, että Jumala antoi ihmisille vapaan tahdon. Osoittaakin Jumalalta erittäin fiksua tämän antamansa vapaan tahdon huomioon ottamista, kun sitten ihmisen valitessa väärin niistä tuhansista(?) maailmassa esiintyvistä "totuuksista" rakastava isä kiduttaa väärän valinnan tehnyttä lastaan ikuisesti helvetin liekeissä. Sellaisen teorian vapaan tahdon antajasta näen miltei täysin mahdottomana. Sanonkin, että kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden jumala-käsitykset ovat kaikkinensa jo kohtuuttoman ankarat ja väkivaltaiset.
herkkää minuuttasi hihhulin jutuilla. Koita selvitä tästä elämästä. Vaikeaksi se sulle tulee, jos koko ajan kehität ongelmia mitä kummallisemmista asioista.
Niin siitä syyttelystä vielä... olet todellakin syyllinen kaikkeen, mistä olen sinua syyttänyt.
kirjoittelullasi, minkä aiemmin kerroit olevan yksi syysi kirjoitella tällä palstalla, kristillisen lämpimään tyyliin. Sillä tiedänhän, että kaltaisesi uskovan puheet nurkkaan ajettuna pohjautuvat lähinnä vain vilkkaaseen mielikuvitukseen, jopa suoranaiseen valehteluun.
>Niin siitä syyttelystä vielä... olet todellakin syyllinen kaikkeen, mistä olen sinua syyttänyt<
Kovin vakuuttava et tyyppinä ole, jos luulet pelkän toteamuksen riittävän todistamaan väitteesi todeksi.
Meillehän ei ole mikään ongelma järjestää pientä debaattia jossain Helsingin kahviloista. Katotaan, irtoaako miehestä hiki ennen mua. Niin kovastihan kehuit ärsyttämistaitojas :)
Olet vahva ihminen, kun et ärsyynny mistään... vihaat vain uskovaisia ja pidät heitä vaarallisiana omien kuvitelmiesi pohjalta.
tosiaan nään sun suhtautumistavassa muihin ihmisiin.
Itse asiassa kyseessä on sama asia muslimimaiden kiihkoilijoiden kanssa. Elät vain rauhallisesa Suomesa, josa kiihkoilus pysyy aisoisa. Kiihkomuslimeilla on maissaan huomattavasti leveämmät rajat toteuttaa mielenoikkujaan.
sinut oikeuteen. Koita nyt tässä vaiheessa tajuta, että muslimifundikset ovat fundamentalisteja Islamin suhteen ja kristityt fundikset ovat fundamentalisteja Kristinuskon suhteen. Kristinusko opetta asioista täysin vastakkaista, mitä Islam opettaa. Joten johtopäätös on se, että kristilliset funamentalistit opettavat kristinukon perusteiden pohjalta täysin toista, mitä muslimit opettavat oman uskonsa perusteiden pohjalta.
raivonpuuska esiin ilman tapaamistakin ;)
Kyllähän nyt sen tietenkin tiedän, että muslimit ja kristityt opettavat ja tunnustavat erilaisia oppeja. Yhteistä sinulla ja kiihkomuslimeilla on kuitenkin se, että kiihkoilette omien oppienne puolesta. Sinua onneksi rajoittaa yhteiskunnalliset olosuhteemme.
Eihän meitä uskovaisia mikään rajoita.
Tiesitkö muuten, että radikaali Islam ei voisi toimia niin tehokkaasti kuin se toimii ilman länsimaista mielipiteen ja toiminnan vapautta.
On kohtuutonta verrata meitä muslimifundamentalisteihin, koska me opetamme päinvastaista, mitä he opettavat. Siksi tyrmistykseni oli oikeutettua.
kuinka päinvastaista opetatte islamiin nähden? Kummatkin kuitenkin kiihkoilevat omansa puolesta; se on sinussa ja kiihkomuslimeissa yhteistä.
Ja eikä opetuksenne kovin päinvastaistakaan ole: kummallakin on vain yksi jumala, kummatkin pääsevät kuoleman jälkeen paratiisiin kuhan vain siis uskovat jumalaansa sekä Koraaniin tai Raamattuun jumalansa sanana jne. Paljonhan yhteistä kristinuskolla on islamin kanssa.
>Millä lailla rajoittaa? Eihän meitä uskovaisia mikään rajoita<
No ohhoh tulipas sieltä yllättävä veto. Eikös teitä uskovaisiakin rajoita täällä Suomen laki ja niiden päälle vielä Raamatulliset ohjeenne?
Sinua täällä Suomessa rajoittaa erilainen lainsäädäntö kuin esimerkiksi Irakin muslimeita oma lakinsa. Lisäksi kansakuntamme henkinen "kypsyysaste" on hiukan korkeampaa tasoa kuin Irakissa. Täällä eivät ole sallittuja vääräuskoisten lynkkaukset, kivitykset, hirttämiset jne. kun virallisesti käsitettä vääräuskoinen ei Suomessa edes tunneta.
Yksinkertaistetusti: asut erilaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kuin Irakin muslimit. Olet tottunut toisenlaiseen, rohkenisin sanoa kypsempään toimintaympäristöön.
kunhan kiihkoilee hengessä. Muslimien ja muiden kiihkoilua paisutellaan liikaa. Suomalainenkin kihkoilee vaikka mitä sairasta, mutta tekee sen eri tavalla kuin etelän ihminen. Etelässä ihmisillä on sellainen temperamentti, että ne kiihkoilevat siellä ihan joka asiasta. Se on tietenkin heille sopivaa, koska kun kaikki kiihkoilee kaikesta, mikään osapuoli ei pääse liikaa voitolle.
Meitä ei ajatusten ja julistuksen suhteen rajoita yhtään mikään. Minä vaan tiedän sen.
Irak ja Afganistan ovat yhteiskunnalliltaan ja henkisen kehitysasteen kannalta tiloissa, joissa on piirteitä Euroopan pimeästä keskiajasta. Ja historiahan kertoo, minkälaisia tekoja tehtiin kristinuskon nimissä Euroopassa tuolloin. Paljon samoja piirteitä. Kirjoitan suhtautumisesta islamiin lisää linkissä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000018661477
Oma käsitykseni viiden suurimman uskonnon oppirakennelmien vaarallisuusasteesta on seuraavanlainen. Käsitykseni ovat pitkälti mutu-tietoa, sillä en ole niin hyvin perehtynyt muihin uskontoihin kuin kristinuskoon, buddhalaisuuteen ehkä parhaiten kristinuskon jälkeen. Listaan ne kuitenkin omaan "vaarallisuusjärjestykseeni":
1. islam
2. juutalaisuus
3. kristinusko
...
4. hindulaisuus
5. buddhalaisuus
Kolmannen ja neljännen väli on pitkä, sillä näen kristinuskon ja hindulaisuuden vaarallisuuden olevan tyystin eri luokkaa. Kolmella ensimmäisellä ei suuria keskinäisiä eroja liene, mutta ehkä pieniä kuitenkin. Buddhalaisuus on sitten miltei jo rauhan uskonto.
Jos otetaan vertailuksi jokin ei-uskonnollinen oppirakennelma, joka onnistuttiin syöttämään kansalle, niin esimerkiksi Hitlerin arjalaisopin sijoittaisin kärkipään kolmikkoon, ehkä jopa kärkeen.
>Meitä ei ajatusten ja julistuksen suhteen rajoita yhtään mikään. Minä vaan tiedän sen.<
Ei minuakaan mikään estä ajattelemasta miten sattuu. Pyrin kuitenkin muiden kuin minulle perituttujen ihmisten ilmoilla liikkuessani pitämään esittämäni ajatukset edes järkevyyden rajoissa.
muslimimaat ovat takapajuisia. Me kyllä saamme raportteja niissä maissa olevilta lähetyssaarnaajilta (Afganistanissa oli lähetyssaarnaajia ennen Taleban hallintoa) ja ne ovat korutonta kertomaa.
viittasin ensisijaisesti siihen, että ihmisten temperamentti on etelän mailla, kuten esimerkiksi modernissa israelissa aivan toinen, mitä se on täällä pohjolassa. Israelilaisillaon oma sanansa (doogri) kuvaamaan tietynlaista suorasukaisuutta ja aggressiivisuutta, mikä on heillä verissä. tämä kertoo siitä, että ihmisten sisäsyntyiset ominaisuudet, kuten temperamentti muokkaavat myös kulttuuria. Siinä saattaa jäyhä pohjolan asukki olla hätää kärsimässä ja vihainen aiheettakin...
Vilkaisepa herätysliikkeet-keskusteluun!
-- Siellä sitä vainoa on ... adventistit uskova ykkösen kimpussa
Mutta hei, adventistit... adventistit... joo joo... Toivottavasti Jumala johdattaa mahdollisimman monta adventitia Jeesuksen luokse.
Annahan aikataulu "joka on kohta meidän kaikkien uskoamme tunnustavien edesä". Kohtalo näyttää olevan yhtä selvillä kuin bussin nro;6 liikenne
aikataulu.
Totuuden puhujat muuttavat ilman uskontohuumaa elävien ihmisten elämisen, vihamielisyydeksi uskovia kohtaan. Saatana tuntuu koplaavan myös kaikkia muiden uskontojen harjoittajia. Miksei
tämä saatanan vaikutus tunnu puntissa, koska
halu ja tahto on vain rauhalliseen rinnakkaiseloon, ei sotimiseen tai ihmisen mielen taivutteluun. Olisi hyvä tietää tarkka
ajankohta uskovien "lupaus"-paremmasta tapahtumasta. Kannattaako enää rakentaa kesämökkiä tai ottaa lainaa pankista.
koska jostain olen lukenut, että uskova jää tänne, jos on lainaa yli omaisuuden...
En ole varma tuon opetuksen oikeelisuudesta, mutta taloudelliset olosuhteet tulevat kiristymään. Kaikki Jumalan palvelijat varoittavat ottamasta lainaa. "Älkää antako minkään kahlita itseänne..."
Rakenna mökillesi kasvimaa. Tulet hyötymään siitä.
Saatana on tullut tappamaan tuhoamaan ja valehtelemaan ja tietää oman aikansa olevan vähissä, siksi yhä hurjemmin vihaa Jumalan tulemusta ja suunitelmaa, joka täyttyy prikulleen oikeaan aikaankin.
Tuon ajankohdan läheisyyden näet Matt. 24 ja myös Tess. kirjeestä, että se ei meitä uskovia yllätä, koska voimme lukea sen "viikunapuun puhkeamisesta kukkaan"
kerrotaan pankinjohtajalle sitten, että tuleekin kasvimaa tontille hirsimökin sijasta eikä lainaa tarvita. Tämähän onkin oikein somassa sovussa uskonnollisen painostuksen kanssa joka johtaisi tässä kontekstissa kohti talouselämän lamaa. Rahan kierto pysähtyy kyllä pankeissa tarpeeksi suuren pelättimen avulla.
pysäytä. Meidän osuutemme BKT:sta tuskin on kahta prosenttia suurempi. Jos joku hellari jättää lainan ottamatta, niin joku ei-uskova sen lainan kuitenkin ottaa...
Eikö nyt ole puhuttu sitä, että suomalaisilla on liikaa lainaa? Eihän se nyt ole kovin paha, jos joku jätää ottamatta lainan tässä tilanteessa. Lainaa toki voi ottaa, mutta niin, että siitä varmasti selviää... Kyllä monet tuntemani uskovat ottavat lainaa ja omassa lähipiirissänikin otetaan, mutta hyvin kohtuullisesti.
Joten älä hyvä ihminen maalaile piruja seinille tällä palstalla, äläkä uudessa mökissäsikään sitten kun sellaisen hankit eläkepäivien ratoksi...
No, sen saatanan ainakin minä olen jo tavannut valehtelevien ja jääräpäisten uskovaisten hahmoissa täällä. Asiatietoa ei oteta vastaan, omia pikku "tulkintoja" jankutetaan kuukaudesta kuukauteen vailla järjen hippuakaan. Siinä jo rauhallinenkin ihminne kimmastuu, kun sinunkin alkkisjurrujasi lukee ja epätieteellistä höpinääsi tavailee.
Seinämaalarithan täällä tepastelevat kertomassa lopun ajoista ja eläkepäivistä. Tuo 2 % voisi
ymmärtää että sisäpiirikertomuksenne muuttuu todelliseksi uhkakuvaksi herkkien sieluparkojen
pumpatessa sitä päivittäin pääruokanaan. Minä uskallan ottaa "vaivan ajan" lainan ja kutsua uskovaisia ystäviä uudelle terassille
juomaan kahvia. Itse otan konjakkia, että kestän
lohikäärmeiden kruunut ja muut mytologiset tarinat, sillä ystäviä tässä ollaan.
(Luuk.21:8 "...he sanovat...'Aika on tullut'. Mutta älkää lähtekö heidän perässään").
nykyään.
Muinoin se Työmies usein frihetin kintereillä,nykyään poikalapsi?
(sanoin tään hyymörimieles)
No on aikoihin eletty, jos hellari ottaa kojakkia hermojen rauhoittamiseksi, eikä välitä ottaa hermojen ollessa koetuksella yhteyttä taivaalliseen Isäämme. Sieltä se apu löytyy, takuu varmasti.
että luet juttujamme, jos niiden lukeminen ottaa noin lujille. Ole armollisempi itseäsi kohtaan.
että väkisinkin näitä homoystäviämme alkaa suututtamaan rehellisyys, jonka vaikutuspiiriin he joutuvat Frihetin juttuja lukiessaan.
friihetillä on kaksi roolia. nöyrä hurskas uskovainen, ja sovinistisika. sianlihan tuoksu
on kristuksen tuoksua piirun vahvempi.
ihmisen alentaminen ei ole kristillistä ( missään muussa kuin nykyisessä israelin sodassa )
mutta hyvin se täällä hyväksytään
jutun keksit? Eihän Frihet ole feministi (jotka ovat ainoita tosi sovinisteja).
Ihmisen alentaminen? Kuka täälä alentaa ja ketä? Israel voitti sodan. Eikö se ole hieno asia?
On itse kirjoittanut, että "alkoholistit ja homot ovat synnynnäistä", eli siihenhän minä vetoan, kun poika kertoo todistavansa synnynnäisyydestään, vaikken minä nyt sitä sellasena aina pidäkään, eli eihän ole linkittänyt tuota lääkärin diagnoosia synnytys laitokselta, että tuli äiteelle homo-poika.
Eikä mulla edes koulu-aikaan annettu sellasta diagnoosia, että olis alkis.
Kun nyt kummankin tavan elämisessä saattaa käydä niin, että harrastaapi sellasta, joka ei kuulu Jumalan tahtoon, nii eiks vaa parannuksen paikalle kipitetä ja hyljätään sellaset iljetykset, kuten juoppous ja homostelu.
Se joskus poikalapsi kiivastuu ja sen huomaa siitäkin, kun alkaa minun tyyliin kirjoitus virheitä tulla.
Minulla on kylläkin jo nuo virheet puolittunut ja kohta varmaan voisin sinne poikalapsen naapuriin muuttaa, ehkä se kaffeet tarjois, olenhan suosinut hänen lempi aihettaan, että viihtyy meidän seurassa.
Kristus kuitenkin rakastaa meitä jokaista yhtäläisellä rakkaudella ja armo-istuimen eteen saamme jokainen uskalluksella käydä.
Ei sitä tarvitse ihan noin hurjaks muuttua, kun me suosimme sentään palestiinalaisiakin ja ihan tarjoamme Kristuksen sovinto-työtä heillekin, kaikessa rakkaudessa.
Synti on nii iljettävä asia, että se on vaikea kirjoittaakin, ilman iljettävyyttä, vaikka saatana tuokin synninkin kauniina ihmisen valittavaksi ja vielä tänäänkin kyselee, "onko Jumala todellakin sitä mieltä...
Aatteles mikä puute se ois jos poikalapsikin myötäkarvaan silittelis uskovia mut sithän se vasta ihme SYNTYS, kun poikalapsi uudestisyntys ylhäältä ja alkas Kristuksen tahtoa julistamaan.
Siis synti älköön sydäntä painako.
Ei tullut synnytyslaitokselta minullekkaan todistusta siitä, että olen "kusipää" (anteeksi kovasti tämä ilmaisu, mutta se on välttämätön nyt).
Kerran istuin penkillä ja siihen istahti pienessä maistissa oleva mies. Hän kysyi kohta, että olenko aina ollut kusipää. Minun ei auttanut kuin myöntää, että kyllä kai minä aina olen ollut sitä.
Joten kyllä ne todistukset olisivat hyviä. Olisi saanut tietää meikäläisenkin mutsi heti synnytyksen jälkeen, että kusipäisen pojan taisit nyt saada...
Se on muuten valtavan hieno asia kun sen tunnustaa,ja kyllähän sen toiset huomaa kumminkin minustakin.Mutta Jamalanlapsi olen kans ja PELASTUNUT HERRASSA.
Mutta tuota olisin kysynyt (ei minun vaiva),jos homo tekee parannuksen niin kuin alkoholistikin.
Ja he sinnittelevät eivätkä tee syntiä,taistelevat homostelua ja alkoholia vastaan.
mutta edelleen homolla tekee mieli langeta homouteen,ja alkoholistilla halu alkoholiin koska kiusattuna sitä ollaan uskossa.
Kysynkin pelastuvatko he,vai onko homon eheydyttävä ja alkoholistin parannuttava,että he perisivät Taivas osuuden.
Oliskohan frihetillä tähän kans lausuntoo.
Sen voin sanoa, että minä tunnen yhden ex-homon henkilökohtaisesti ja hän on ns. kokonaan eheytynyt ja ilmeisesti se tapahtui silloin kun seurakunnassamme oli todella voimakasta Pyhän hengen toimintaa 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa. Silloin todella monenlaisissa kahleissa olevat vapautuivat siinä silmänräpäykseesä kun Jumalan henki kosketti heitä. Nykyään hän on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. En kuitenkaan tiedä tarkemmin, miten on niiden laita, jotka joutuvat kammpailemaan taipumuksensa kanssa koko loppu elämänsä ja uskossaolo aikansa.
Sanoisin, että jos kerran ihminen todella on uudestisyntynyt ja verellä pesty, niin Jumalan armo takuulla riittää. meidäthän vanhurskautetaankristuksessa, eli itsellämme ei ole siihen osaa, eikä arpaa. Kaikki on lahjaa uskosta Kristukseen. Joten, kyllä Jumala omansa kotiin huolehtii, vaikka mitä tapahtuisi ja vaikka minkälaiset kamppailut olisivat ihmisellä.
Vai tunnet sä ex-homon? Semmosia ei ookkaan, se on bi-seksuaali.
Synnit on annettu silloin anteeksi, kun "Golgatalle polvistutaan" ja se merkitsee, että joka AINUT SYNTI on anteeksi saatu ja niitä ei muistella, mutta asia muuttuu "hiukan" mutkallisemmaksi, kun tuosta hetkestä aloitetaan kaidantien matkaaminen.
Katos kun sitä tulee unohdettua joitakin asioita reppuun, jotka eivät ehkä olekkaan rakennukseksi, eli ehkä huomaamatta tulee säästettyä syntejä uuden repun pohjalle.
No kun nimi taivaan isän kirjoihin ja hänen lapsekseen hyväksytään, suuresta armosta ja rakkaudesta, niin ei se Isä niin kireä ole, että sanos ihan pikku asiasta, että et oo enää mun poika.
Minä saan ihmetellä hiukan normaalia enemän, kun ei oo viinan himoja tullu sen koomin, kun Herra omakseen otti.
Tuo tosiaan on aivan armoa ja kaikki kunnia Jumalalle.
Toisille taas kompurointia noista helma-synneistä useinkin tulee, mutta eihän tämä tie tuskaton olekkaan, mutta hyvä muistaa sekin, että Kristus on johdattava lapsensa perille, kaiken taistelujenkin keskeltä.
Siis, kun Pietari mainitsee, että "ette ole vielä verille asti tehneet vastarintaa syntiä vastaan, niin voin myöntää, etten minäkään ole tuohon asti taistellu.
Enpä tiedä tulitko hullua hurskaammaksi minun kirjoituksestani, mutta kun nimammarini olit tuohon laittanut, nii tää kiireinen vastaus tuli väsättyä.
Jeesus sanoo Raamatussa;JOKAINEN joka tahtoo ELÄÄ JUMALISESTI, KRISTUKSESSA, JOUTUU VAINOTTAVAKSI, MINUN NIMENI TÄHDEN..
-mitä siis Jeesus tässä sanoi, Hän sanoi että JOKAINEN, ei joka toinen, ja joka ELÄÄ JUMALISESTI KRISTUKSESSA ! ehkäkö joutuis joskus, kiusatuksi ?
-Ei vaan jokainen joutuu, sanoin Jeesus !
-jos elämässämme ei ole minkäänlaista tämän sortin kiusaamista, vainoamista tai mitään, muutakaan sellaista joka herättäisi mailman vihan ja vastenmielisyyden,- niin olemmeko me oikeassa uskossa alkaa päälle ollenkaan, siis jos kukaan ei ota mitään, kantaa, ei kehu eikä, moiti !?
-tässä on varmasti kysymys jota sietää tutkia ja pohtia,-millaista on juuri minun uskonelämäni?
-en tarkoita että pitäisi olla semmoinen ahdasmielinen ihmisten kiusaaja ja ahdistelija joka saa varmasti enkelitkin taivaassa,tappelemaan keskenänsä, vaan tarkoitan oikeaa, suolaisuutta, uskovan elämäsä !
-Jeesushan sanoi tästä meille:Jos suola käy suolattomaksi niin se ei käy muuhun kuin heitettäväksi tunkiolle!
-Uskovat ovat olleet ja ovat edelleen mailman valo ja suola, Sanan varsinaisessa, merkityksessä !
-jos uskovien usko menee mailmanmielisyydeksi ja liehittelyksi siihen suuntaan, mitä virkaa sillä on ?Kyllä kannattajajäseniä saa joka porukkaan, mutta lähteä totuuden, tielle on asia aivan, erikseen..ja varmasti vielä Suomessakin tulee se aika jolloin usko maksaa, jotakin se ei ole niinkuin halpaheikin pöäydällä, että vielä vitosella, pari !
Uskovaisia vainotaan joka puolella maailmaa, myös Suomessa. On mahdotonta selviytyä vainoitta, jos elää jumalisesti Jeesuksen kanssa. Tämä on myös oma kokemukseni. Monesta olen pelastunut, mutta tullut myös hakatuksi, kun olen sanonut vastustajalle Kristuksen evankeliumin totuuden. Ja valheiden ja syytösten vainot ovat kovin tuttuja varmasti monen uskovaisen elämässä.
"kuten kristillinen rock"
HAHAHAHAHAHAHAHA! päivän paras....tipahin penkiltä. Se on kauhia synti, kun musiikkia esitetään tavalla joka saattaa vaikka kuullostaa hyvältä. Hohhoh....hulluja immeisiä riittää.