Lehtitietojen mukaan Matinkylän ammattioppilaitosta ja Puolarmetsän sairaalaa/terveyskeskusta oltaisiin purkamassa ensi vuonna.
Ovatko kaupunkimme virkamiehet tulleet kesän aikana hulluiksi, vai mistä on kysymys.
Muistelen, että alkuvuodesta puhutiin, että Espoon kaupungintaloa oltasiin purkamassa hometalona.
Ovatko kaupunkimme virkamiehet tulleet kesän aikana hulluiksi, vai mistä on kysymys.
Muistelen, että alkuvuodesta puhutiin, että Espoon kaupungintaloa oltasiin purkamassa hometalona.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ko. rakennukset ovat rakennetut siihen aikaan kun rakennusaineetkin olivat kehnompia kuin nyt: betoni on huokoista kuin pesusieni ja kerää kosteudet sisäänsä.
On rakennettava uudet vanhojen sairaalat jo nyt, sillä kohta meillä ei ole enää tarpeeksi veronmaksajia osallistumaan kustannuksiin kun vanhusten määrä senkun kasvaa ja työikäisistä on pulaa.
Ei puolarmetsän potilaille ole paikkoja Espoossa muualla. Kauniala nyt voisi ehkä tulla kyseeseen..
Talon kuntokartoitushan on tehty että ei puolarmetsänsairaala ole purkukunnossa. Seinät, ikkunat on kunnossa, katto ja lattiat. Talon tekniikka kai se eniten vanhentunut on. Tilan puute on toinen kohta ja huono tilojen suunnittelu tai vanha sellainen.
No saa nähdä mitä aikovat tehdä.
Matinkylän ammattioppilaitos on ainakin helvetin ruma ja varmaan senkin tekniikka on lopussa.
Jos uuden sairaalan sijoituspaikka olisi jossakin keskuskuksessa on se minun mielestä kaikkein älyttömin paikka sijoittaa. Puolarmetsän sijainti on kaunis, toivottavasti ei rakenneta uutta kauppakeskuksen yhteyteen! Kun tilaa kerran on Suomessa niin ei ole pakko.
Onhan se Puolarmetsän sijainti kaunis. Mutta pitääkö potilaat sijoittaa välttämättä metsään, keskelle ei mitään!
Puolarmetsän rakennus joutaa ehdottomasti purkaa, se on home- ja aspestihaittoineen vaaraksi ihmisille.
Leppävaarastakin (Perkkaalta) purettiin puolet vanhasta ammattikoulusta puoli vuotta sitten. Nyt siihen rakennetaan uutta tilalle.