Tervehdys!

Tervehdys kaikille! Nyt on helle jakso päättynyt ja virkistävät sateet alkaneet. Johan sitä lämmintä riittikin!

Tällä kertaa en keksi mitään kirjoitettavaa, mutta jotakin löpisen kumminkin lämpimikseni, tämähän on keskustelupalsta. Ompa mukavaa kirjoittaa taas teille tänne!

Ajattelin tuossa elämäntarkoitusta ja totesin että hyvä elämäntarkoitus on varmasti hyvän tekeminen toisille ihmisille, se on ylevää ja hyödyllistä. Kun tekee hyvää ihmisille niin tulee itsellekin hyvä mieli, siinä yksi motivaatio.

Edesmennyt evankelista Kathryn Kuhlman muuten eli tehdäkseen hyvää ihmisille ja sai siitä itselleen hyvän mielen. Kathryn kertoi että kun hän järjestönsä kanssa perusti vietnamiin sairaalan lahjoituksena niin hän oli todella innoissaan kun seurasi sairaalan valmistumista ja sitä kun potilaat saavat kunnon hoitovälineet ja kaikki. Olisi luullut että Kathryn oli järjestämässä itselleen jotakin, mutta se olikin tarkoitettu muita varten.

Ihmisen pitäisi saada sisältöä elämäänsä hyvistä asioista eikä pahoista. Pitäisi saada sisältöä elämäänsä jumalisista asioista. Kathryn teki hyvää ja sai siitä itselleen hyvän olon, Kathryn oli nero!

Ei ole helppo keksiä miten tavallinen kudunmies voisi tehdä hyvää kanssaihmisilleen. Itsekin olen niin ujo etten uskalla käydä naapurissa asuvalla sukulaisella kylässä!

Internetin välityksellä on helpompi tulla juttuun ihmisten kanssa.

Tämmöistä tällä kertaa!

Hyvää päivän jatkoa!
231131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Onhan tämä feikki, provo, kusetusta... onhan? ONHAN!? Sanokaa ettei kaveri ole vakavissaan...

Äänestä
  • ja lämmin kaveri.
    Miksi hä ei voisi olla vakavissaan?

    Äänestä

Kirjoitit hyvää asiaa.
Ja meillä on melkein samanlainen nimimerkkikin.
Minulla tosin on se "ihminen" lisäys siinä.
Eihän Kristitty voi olla ellei ole ihminen. ---
Hmmm...

Siunausta sinulle!
__________________

Äänestä
  • Siunausta kaikille niille jotka sitä kaipaa, munki puolesta. Pitäkää lippu korkeella :)

    *poistuu takavasurii*

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    Siunausta kaikille niille jotka sitä kaipaa, munki puolesta. Pitäkää lippu korkeella :)

    *poistuu takavasurii*

    Jeesus on valkeuden Herra.
    Hän hallitsee siellä, missä vaelletaan valkeudessa. Pimeyden ruhtinas pakenee sieltä, missä tunnustetaan synnit ja vaelletaan totuudessa.
    Pelko, toivottomuus ja turvattomuus katoavat sieltä, missä valkeus astuu näyttämölle.
    Meidän ei tarvitse pelätä pimeyden ruhtinasta, kun seuraamme Valkeuden Herraa.
    Amen.

    Äänestä

  • *--* kirjoitti:

    sinä uskot saatanaan? Minä en.

    Äänestä

keskustella. Käy läväyttämässä tekstin pöytään ja juoksee sitten karkuun. Kattokaapa aikaisempia avauksia.

Mitä sitä mitään vastaamaan, kun keskustelu alkoi ja loppui saman tien..

Äänestä
  • julistamiseksi. Keskustellahan tuollaisen kanssa ei edes voi.

    Äänestä

  • oletko itse ajatellut että kaikki eivät voi roik-
    kua päiväänsä täällä tai päivystää kommentteja.
    Minäkin harppasin tänne työajalla ja tuskin tä-
    nään on enää mahdollisuutta tulla..

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    julistamiseksi. Keskustellahan tuollaisen kanssa ei edes voi.

    ETTÄ KUN JOKU KERTOO HYVÄNTAHTOISESTI AJATUKSIAAN
    NIIN OLLAAN SIITÄKIN HUUTAMASSA! EIHÄN KRISTITTY
    KYSYNYT TEILTÄ MITÄÄN! ETTEKÖ TE KESTÄ EDES PAI-
    NETTUJA MIELIPITEITÄ TOISINAJATTELEVILTA?! EN OLE
    NÄHNYT NÄILLÄ PALSTOILLA VASTAAVAA SUVAITSEMATTO-
    MUUTTA EI-KRISTITTYJEN TAHOLTA. NIMIM."NEUTRAALI"

    Äänestä

  • Vaikea keskustella, kun en omista konetta. Käyn vain kirjastossa joskus kirjoittamassa yhden kirjoituksen.

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Vaikea keskustella, kun en omista konetta. Käyn vain kirjastossa joskus kirjoittamassa yhden kirjoituksen.

    kirjasto on nyt kiinni!

    Äänestä

  • SUVAITSEMATTOMUUTTA kirjoitti:

    ETTÄ KUN JOKU KERTOO HYVÄNTAHTOISESTI AJATUKSIAAN
    NIIN OLLAAN SIITÄKIN HUUTAMASSA! EIHÄN KRISTITTY
    KYSYNYT TEILTÄ MITÄÄN! ETTEKÖ TE KESTÄ EDES PAI-
    NETTUJA MIELIPITEITÄ TOISINAJATTELEVILTA?! EN OLE
    NÄHNYT NÄILLÄ PALSTOILLA VASTAAVAA SUVAITSEMATTO-
    MUUTTA EI-KRISTITTYJEN TAHOLTA. NIMIM."NEUTRAALI"

    Tämä on keskustelupalsta. Ei julistamis- tai käännytyspalsta. Siksi toisekseen tuollaiselle pystyynkuolleelle höpötykselle olisi sopivampiakin palstoja.

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    Tämä on keskustelupalsta. Ei julistamis- tai käännytyspalsta. Siksi toisekseen tuollaiselle pystyynkuolleelle höpötykselle olisi sopivampiakin palstoja.

    koska ette kestä omastanne poikkeavia mielipitei-
    tä. Ja kun joku sanoo jotain "kristillistä" niin
    heti syytätte "julistuksesta:" Miten kestätte lu-
    kea edes lehtiä? Kaikkihan on jollain tavalla "ju
    listusta", myös tieto jonka ominaisuutena usein
    on vielä sen muuttuminen. Tulee mieleen vanha sa-
    nanlasku "se koira älähtää johon kalikka kalah-
    taa."

    Äänestä

  • ei-kristityillä kirjoitti:

    minun pitäisi "hyväksyä" täysin päätön höpötys? En minä ole täällä nuollakseni perseitä.

    Äänestä

Usa kylvi Vitenamiin 14 miljoonaa tonnia räjähteitä, napalmia ja kemiallisia myrkkyjä ja miinoja. Kathryn Kulmanistakin olisi ollut suurin apu, jossa hän olisi kävellyt siellä riisipellolla polkemassa miinoja tai parantanut raajansa menettäneitä siviilejä. Ihmetekoja olisi kaivattu.

Äänestä

että hyvän tekeminen ihmisille on johtanut väestöräjähdykseen, joka johtaa suureen nälänhätään tai suursotiin kun öljy loppuu, kun ei voida enää ylläpitää nykyistä tehomaataloutta/teollisuutta.

Äänestä
  • ole johtanut, vaan ihmisten itsekkyys ja ahneus,
    tehotalous mihin hintaan hyvänsä! Ilman sitä maa-
    pallon varat riittäisivät kaikille.

    Äänestä

Ongelma on siinä, että minun hyväni ei ole välttämättä sinun hyvääsi. Siksi hyvyys on lähtökohdaltaan itsekeskeistä ja voi olla jopa tekopyhää.

Kuten yllä yksi kirjoittaa, onko hyvyyttä aiheuttaa liikakansoitusta jolloin kärsimyksen määrä vain kasvaa. Kyseessähän on selkeää ihmisyyteen kuuluvaa tekopyhyyttä. Kuolema on luonnollinen asia ja mikä on muka hyvää ja pahaa riippuu kulloisista olosuhteista.

Tekopyhät erinomaisissa olosuhteissa elävät luulevat, ettei hyttystäkään saa tappaa ja yrittävät auttaa ihmisiä joiden kärsimys tuosta vain kasvaa(Medikalisaatio).

Huonoissa olosuhteissa elävillä lait ovat paljon kovempia, eivätkä he itse välttämättä auta edes naapuriaan. Vanhukset laitetaan kadulle kuolemaan ja tämä saattaa jopa vähentää kärsimyksen määrää. Ihmisillä on tapana järjestää asiat olosuhteisiin niin että kärsimys olisi vähäisintä, vaikka meistä tavat olisivatkin raakoja ja pahoja. Sitten tulee länsimaalainen ja alkaa tuputtaa omaa hyväänsä, johon niissä olosuhteissa ei ole mitään edellytyksiä ja kärsimys 100 kertaistuu. Tällöin se mitä pidämme hyvyytenä voikin olla selkeästi väärin.

Oikean ja väärän ongelma on paljon tärkeämpi kuin subjektiivisen hyvän ja pahan. Se mikä on oikein vaatii paljon tietoa ja ymmärrystä. Kykyä ymmärtää kaikki asiaan liittyvät tosiasiat eri kanteilta ennen johtopäätöksiä. Ei se välttämättä elämäntarkoitus ole, mutta mieluummin haluan tehdä oikein kuin väärin, vaikka se tekopyhästä hyvästä voi pahuudelta vaikuttaisikin.

Äänestä
  • Ihmisen tulee käyttää luovuutta selviytyäkseen , ihmisten keskuudessa.

    Ihminen on ihmiselle susi.

    Ja toisaalta mitäpä isot järjestöt pienestä tekijästä piittaa? Pikku tekijästä tulee iso tekijä kun on skandaalista kyse ja pikku tekijällä kaikki valttikortit käsissään ja todisteet ja valokuvat ja hyvä juttu medioille.

    Ja eiku blackmeilaamaan. Ja rahat pois ja firmat konkkaan.

    Mitä minä ihmisestä? Jos ihminen/ ihmiset töppää niin universaalin lain mukaan karmaisevat seuraukset syntyvät aivan kuin itsestään.

    Liikaa kansaa? No taudit pitävät siitä huolen. Liikaa ruokailijoita? Sodat ja varkaat pitävät huolen että kaikilla on kylliksi.

    Ellei ole niin terroristit alkavat pyhiinvaelluksensa pommitarvike kauppoihin.

    Maailmamme koostuu hyvin pienistä asioista. Yleistämällä ja pelkistämällä näemme vain vaahdon kun pitäisi nähdä mitä tapahtuu.

    Äänestä

moni etsiikin vain omaa hyväänsä. Mutta mielenter
veysongelmat senkun lisääntyvät ja erilaiset ad-
diktiot riiputtaa ihmistä kuin pässiä narussa.
Hyvää mieltä todella saa auttamalla toista sii-
hen - se on myös jaettu ilo. Vihje ujolle; voit
liittyä johonkin vapaaehtoisjärjestöön, ottaa it-
sellesi kummilapsen kehitysmaista (sitoudu sil-
loin) tai esim. minulle tulee erään lähetysjär-
jestön "kenttäraportteja" siitä mitä antamillani
varoilla maailman köyhyysalueilla tehdään. Se
läikäyttää ilon! Ole vain tarkka siitä että ra-
ha menee siihen mihin tarkoitat, eikä suuri osa
uppoa välikäsiin (päivärahoihin yms.)

Äänestä

Hyvän tekemisestä sen verran että teetkö samanlaista hyvää kun tuo kaatis?Käy täällä haukkumassa muita ja mollaamassa!Kyllä uskovaiset vaikuttaa niin avoimilta ja hyväksyviltä kun kattoo kaatiksen mielipiteitä.

Äänestä

Hyvä juttu että täällä joku kirjoittaa hyvien tekojen puolesta. Luettuani monta sivua ateistien juttuja, joissa enimmäkseen moititaan kristittyjä ja juutalaisia, sekä diivaillaan pelkällä kylmällä järjellä, on mukava todeta, että täällä on myös lämminsydämisiä kristittyjä jotka pyrkivät myös toteuttamaan oppiaan käytännön teoilla. Kathryn Kuhlman oli yksi tällainen, Äiti Teresa ja moni muu. Tuolla maailman kenttätyössä on paljon kristittyjä jotka tekevät erilaista avustustyötä esim. lasten, nuorten, sairaiden, vanhusten ja muiden parissa, ja monet jopa ilman palkkaa, sillä he tietävät että Jumala auttaa, jos tarvitsee jotain. Eräskin rukoili polkupyörää lähetystyössä ja pian Jumala antoi jollekin kehotuksen mennä viemään se sinne ja sinne. Hurstilta loppui kerran bensarahat ja Jumala lähetti jonkun tuomaan satasen kouraan bensa-asemalle, aivan ventovieraan. Kyllä auttamistyö on mielekästä ja autettavia aina riittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kristitty kirjoitti:

Tervehdys kaikille! Nyt on helle jakso päättynyt ja virkistävät sateet alkaneet. Johan sitä lämmintä riittikin!

Tällä kertaa en keksi mitään kirjoitettavaa, mutta jotakin löpisen kumminkin lämpimikseni, tämähän on keskustelupalsta. Ompa mukavaa kirjoittaa taas teille tänne!

Ajattelin tuossa elämäntarkoitusta ja totesin että hyvä elämäntarkoitus on varmasti hyvän tekeminen toisille ihmisille, se on ylevää ja hyödyllistä. Kun tekee hyvää ihmisille niin tulee itsellekin hyvä mieli, siinä yksi motivaatio.

Edesmennyt evankelista Kathryn Kuhlman muuten eli tehdäkseen hyvää ihmisille ja sai siitä itselleen hyvän mielen. Kathryn kertoi että kun hän järjestönsä kanssa perusti vietnamiin sairaalan lahjoituksena niin hän oli todella innoissaan kun seurasi sairaalan valmistumista ja sitä kun potilaat saavat kunnon hoitovälineet ja kaikki. Olisi luullut että Kathryn oli järjestämässä itselleen jotakin, mutta se olikin tarkoitettu muita varten.

Ihmisen pitäisi saada sisältöä elämäänsä hyvistä asioista eikä pahoista. Pitäisi saada sisältöä elämäänsä jumalisista asioista. Kathryn teki hyvää ja sai siitä itselleen hyvän olon, Kathryn oli nero!

Ei ole helppo keksiä miten tavallinen kudunmies voisi tehdä hyvää kanssaihmisilleen. Itsekin olen niin ujo etten uskalla käydä naapurissa asuvalla sukulaisella kylässä!

Internetin välityksellä on helpompi tulla juttuun ihmisten kanssa.

Tämmöistä tällä kertaa!

Hyvää päivän jatkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu