=============================
Millä perusteella jeh.todistajat väittävät, että Jeesus on ylienkeli Miikael?
=============================
Millä perusteella jeh.todistajat väittävät, että Jeesus on ylienkeli Miikael?
=============================
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Koska viisas Vartiotorniseuran hallintoelin sanoo niin.
JEESUS OLI ENKELI MIIKAELIN INKARNAATIO
Ilmestyskirja sanoo että Miikael ja hänen sotajoukkonsa käy sotaa Saatanaa vastaan taivaassa.
Ilm. 12:7
Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
Kuka oli tämä taivaallisen sota joukon johtaja? On ilmiselvää että Miikael on sama enkeli kuin "Valkoisen hevosen selässä istuja", sillä kumpaakin sanotaan taivaallisen sotajoukon johtajaksi:
Ilm.
19:11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. [...] ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.... 19:14 Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen... Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra."
Tätä taivaallisen sotajoukon johtajaa kutsutaan siis Ilmestyskirjassa nimillä "Jumalan Sana" ja "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra". Viittaus Jeesukseen nimityksellä "kuningasten Kuningas ja herrain Herra" löytyy 1.Tim. 6:15. Viittaus Jeesukseen nimityksellä "Jumalan Sana" Joh.1:1
Jeesus tunnetaan taivaallisessa ruumiissa enkeli Miikaelina. Osa ilmestyskirjassa mainittua Miikaelin enkelijoukkoa inkarnoitui maan päälle Jeesuksen maallisen vaelluksen aikana. Jeesuksen opetuslapset olivat Miikaelin enkeleitä.
Luuk.10:17
Niin ne seitsemänkymmentä [opetuslasta] palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden." Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
Sanan peistä taitettiin ja Saatanan enkelit (fariseukset) eivät kyenneet vastustamaan Miikaelin enkeleitä (opetuslapsia). Tämän takia Jeesus (Miikael), enkelijoukkonsa johtajana sanoi profetiaaliset sanat "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman." Tämä alas lankeaminen on imoitettu myös Ilm.12:7 missä juuri Miikaelin enkelit sotivat.
Todella kaukaa haettua! Ja ei kukaan rehellisesti Raamattua tutkiva voi omaksua tuollaista muutamaan kohtaan tukeutuvaa selitysmallia, kohtaan jotka eivät todellakaan todista sitä että Jeesus olisi enkeli. Lähinnä kuulostaa "Da Vinci-koodi selitykseltä". Oikeasti! Mitä Raamattu siis itseasiassa sanookaan Jeesuksesta??? Luetaanpa seuraava kirjoitus luotettavasta Raamatusta:
Hebr.1:4-8: ..Tullen enkeleitä (Mikaelkin on enkeli!) niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.5. Sillä kelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" ja taas: Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? 6.Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sano: "Ja kumartakoot häntä KAIKKI Jumalan enkelit". 7.Ja enkeleistä hän sanoo: Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvlijansa tulen liekiksi". 8.mutta Pojasta: " Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka"....
1:16: Hänessä luotin KAIKKI , mikä taivaissa ja maan päällä on...ja hän on ennen KAIKKEA.. (ei kaikkea MUUTA, koska sana MUUTA on lisäys joka sekoittaa ja harhaanjohtaa jos se LISÄTÄÄN)
Selvää opetusta johon ei kaivata mitään ihme Jeesus (Poika) = Arkkienkeli Mikael-juttuja....ellei sitten halua Panettelijan kanssa kanssa "veljeillä"..
Kun Luojaa sanotaan luoduksi on kysymyksessä mitä
räikein harhaoppi.
Isä on luonut kaiken Jeesuksen kautta, joten siinä mielessä
Jeesus on Luoja.
"Taivaat ovat Sinun kättesi tekoa" (Jeesus). Hebr. 1.
Alentaa Jeesus luodun enkelin tasolle, on törkeää
Jeesuksen halveksimista.
______________________
naisen ja nainen synnyttää niin ei nainen tavallaan luo uutta elämää vaan jumala viisaudessaan on saanut sen aikaan ja nainen vaan tavallaan välikäsi...
Jeesuskin!
”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.” – Kol. 1:15–17. (KR-38)
Mitä apostoli tarkoitti sanomalla Jeesusta Kristusta ”esikoiseksi ennen kaikkea luomakuntaa”?
Paavali selittää jatkossa laajemmin tätä asiaa: ”Hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” – Kol. 1:18, KR.
Huomaamme tässä, että sekä kreikkalaiset sanat ”esikoinen” (protótokos) ja ”alku” (arkhé) kuvailevat Jeesusta ensimmäisenä ryhmästä eli luokasta, ’ruumiista, seurakunnasta’, ja siksi hän on huomattavin tässä suhteessa. Hän on huomattavin myös siten, että hän oli ensimmäinen, joka sai ylösnousemuksen loputtomaan elämään kaikkien kuolleiden ihmisten joukosta. – 1. Kor. 15:22, 23.
Koska Jeesus esikoisena ennen kaikkea luomakuntaa on luotu persoona, hän ei voi olla Kaikkivaltias Jumala. Raamattu kuvailee hänet toistuvasti Jumalaa alemmassa asemassa olevana. Esimerkiksi apostoli Paavali kirjoitti ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta: ”Minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” (1. Kor. 11:3, KR) Kun Jeesus antoi apostoli Johannekselle henkeytetyn ”Ilmestyksen”, hän sanoi itsestään: ”Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.” (Ilm. 3:12, KR) Huomasitko, että yksistään tässä jakeessa Jeesus puhuu neljä kertaa Isästään, Jehovasta, ”Jumalanani”? – Vrt. Fil. 2:5, 6, KR.
Tämä ei millään tavalla merkitse sen kiistämistä, että Jeesuksella on korotettu asema Jumalasta seuraavana. Ennen kuin Jeesus kohosi taivaaseen, hän sanoi opetuslapsilleen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” (Matt. 28:18, KR) Jumalan oli sopivaa ’antaa’ Pojalleen tällainen valta, koska Poika oli esikoinen kaikkien luomusten joukossa. Täysin sopusoinnussa esikoisoikeuden kanssa apostoli Paavali saattoi kirjoittaa Jeesuksesta: ”[Jumala] herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle.” – Ef. 1:20–22, KR.
Kysyit:Mitä apostoli tarkoitti sanomalla Jeesusta Kristusta ”esikoiseksi ennen kaikkea luomakuntaa”? Ja sitten yritit selitellä sekoittamalla asioita ja vielä myöhemmin väittämällä Jeesusta ihan pokkana luoduksi..Höh! Johan tuo em. kysymykseesi liittynyt Raamatun kohta kertoo asian. Jeesus EI OLE osa luomakuntaa! Eikö mene perille yksinkertaiset totuudet?
Jos uskot minkä tahansa järjestön, vaikkapa Vartitorniseuran selitysmallit, eksyt varmasti, vaikka itse Jumala taasen haluaisi sinut johdattaa sanallaan tunteemaan Totuuden. Luepa siis sitä, äläkä selittele, vaan usko:
Luetaanpa seuraava kirjoitus luotettavasta Raamatusta:
Hebr.1:4-8: ..Tullen enkeleitä (Mikaelkin on enkeli!) niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.5. Sillä kelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" ja taas: Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? 6.Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sano: "Ja kumartakoot häntä KAIKKI Jumalan enkelit". 7.Ja enkeleistä hän sanoo: Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvlijansa tulen liekiksi". 8.mutta Pojasta: " Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka"....
1:16: Hänessä luotin KAIKKI , mikä taivaissa ja maan päällä on...ja hän on ennen KAIKKEA.. (ei kaikkea MUUTA, koska sana MUUTA on lisäys joka sekoittaa ja harhaanjohtaa jos se LISÄTÄÄN)
Mysteryn kirjoitus ei sitten ollut Jt:n tekemä, että silleen. Mutta tuosta Jeeesuksen asemasta vielä. On kiistaton Raamatun tosiasia, että Jeesus on JHVH:lle alamainen. Sitä ei pysty millään konstilla kumoamaan.
Mitäpä sinulle sanoo tuo "esikoinen" ilmaus. Onko Kaikkivaltiaita useampikin? Esikoinen tarkoittaa ainakin minun sanastossani sitä, että se on ensimmäinen ties kuinka monesta. Koska Jeesuksella on selkeästi alku sekin erottaa hänet aluttomasta JHVH:sta.
Lahkon kirjoituksissa on Mikael esitetty myös paavina.
Ehkä oikeampi kysymys kuin että onko Mikael Jeesus onkin kysyä, että mikä on se kirjoittaja, joka kirjoittaa eilen tuota, tänään tätä ?
.
Tässä kaikille eräs kirjoitus, josta pitäisi käydä ilmi, mitä
Raamattu asiasta opettaa.
Ei siis niin kuin uskonsuunnat Raamattua tulkitsevat:
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/ajatuksiajumalasta.htm
.
Ilmestyskirjan 12 luku kertoo Miikaelin TAIVAASSA käymästä taistelusta.
Ilmestyskirjan 19 luku kertoo sotimisesta, joka käydään MAANPÄÄLLÄ, kuten seuraava jae osoittaa:
19:15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi KANSOJA. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
>>eivät todellakaan todista sitä että Jeesus olisi enkeli.
Hebr.1:4-8: ..Tullen enkeleitä (Mikaelkin on enkeli!) niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
kun lahkolaiset esiintyvät lahkonsa puolesta ja lahko on esittänyt Mikaelin paaviksi, niin eikö siihen sisälly problematiikkaa, että paavi on eräänlainen virka taikka titteli, jota hoitaa taikka jonka saa vuoroin eri henkilöt ?
Entä kun paavia ei ollut olemassa, paavihan on opetuslasten muodostaman yhteisön historiallisessa kehityksessä aikanaan syntynyt johtaja.
Nuo kysyisin lahkon edustajilta.
Mutta Raamatussahan Jeesus on eri henkilö kuin Mikael. Ja kun Jeesus oli orjan muodon ottanut Jumala, oli ihmisen osassa ihmisen rajoittein.
ole jumala.
”esikoiseksi ennen kaikkea luomakuntaa”?
Eikös "ennen" tarkoita "ennen" eikä "ensimmäiseksi"?
"Koska Jeesus esikoisena ennen kaikkea luomakuntaa on luotu persoona, hän ei voi olla Kaikkivaltias Jumala."
Jeesuksesta sanotaan "Iankaikkinen Isä", ei "tästälähin ei kuole" tms
Jeesus=Jumala joka "alensi" itsensä ja otti ihmisen muodon. Jotta tämä kävisi Raamatun lukijoille selväksi, on Herra sanassaan sen tehnyt selväksi. Hän puhuu Jeesuksesta usein kun hän on ihminen, Kristuksesta kun hän puhuu jumalaisesta alkuperästä...molemmat samassa "paketissa"...hoks hoks..
Jeesuhan voitti kuoleman ylösnousemuksellaan!.."alennustilasta takas ylennystilaan"...hoks hoks...tulee Raamatunteksteihin ymmärrystä, eikä tarvi nielläjotain puppua jonkun sat vuotta sitten perustetun lahkon toimesta..ei onneksi..totuus on aina ollut esillä ja miljoonat ovat sen omaksuneet ja vastaanottaneet..niin myös koko ajan tulee uskoon tuhansia ja tuhansia..
Milloin Jehovan Todistajat ovat muka väittäneet Jeesuksen olevan arkkienkeli Miikael? Ole hyvä ja perustele väitteesi. En ole ikinä kuullut moista valetta.
Jehovantodistajien amerikasta tullut oppi pitää sisällään sen, että Jeesus ja
ylienkeli Miikael ovat yksi ja sama henkilö.
Se on heidän suuri harhansa; ehkä suurin.
Monille selviäisi paljon asioita, jos lukisivat kirjoituksen tästä linkistä,
jossa ei ole yhdenkään kirkon tai muun lahkon opetusta.
Eikä tästä myöskään löydy kolminaisuusoppia.
Ei siis niin kuin uskonsuunnat Raamattua tulkitsevat, vaan niin kuin apostolit
asian ymmärsivät:
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/ajatuksiajumalasta.htm
- - -
.
Nyt kuulet:
”Raamatullisten todisteiden mukaan nimeä Mikael käytettiin Jumalan Pojasta ennen kuin tämä lähti taivaasta tullakseen Jeesukseksi Kristukseksi ja sitä käytetään hänestä myös hänen paluunsa jälkeen.” (it-2-FI sivu 240)
Tämän keskustelun jälkeen varmaan jokainen rehellinen
jehovantodistaja tunnustaa, että pieleen on mennyt ja pahasti.
Itse en aina uskonutkaan, että énkeli Miikaelia todella pidetään
Jeesuksena jehovantodistajien parissa.
Jokainen rehellinen ihminen tietää nyt, että kysymyksessä on
selkeä harhaoppi.
..
Ylienkeli
Miikaelista kerrotaan myös Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Luemme Juudaan kirjeestä: ”Mutta kun ylienkeli Miikael oli eri mieltä kuin Panettelija ja väitteli Mooseksen ruumiista, hän ei uskaltanut lausua tuomiota häntä vastaan pilkkaavin sanoin, vaan sanoi: ’Nuhdelkoon sinua Jehova.’ ” (Juudas 9) Tämä välikohtaus osoittaa Miikaelin olleen läheisesti tekemisissä Jumalan muinaisen kansan kanssa. Niinpä tämä tukee sitä väitettä, että hän oli se enkeli, joka kulki israelilaisten edellä heidän suojelijanaan.
Juudaan kirjeestä saamme tietää Miikaelin olleen ylienkelin asemassa. Todellisuudessa hän oli ainut ylienkeli, sillä Raamatussa ei mainita muita ylienkeleitä eikä sanaa ”ylienkeli” käytetä Raamatussa monikollisesti. ”Ylienkeli” merkitsee ’enkelien esimiestä’. Jumalan henkipalvelijoitten joukosta on poimittavissa vain kaksi nimeä, joiden kantajilla on valtaa muihin enkeleihin, ja ne ovat Miikael ja Jeesus Kristus. (Matteus 16:27; 25:31; 2. Tessalonikalaisille 1:7) Tämäkin todistaa sen puolesta, että Jeesuksella ja Miikaelilla tarkoitetaan samaa.
On kiintoisaa, että Jeesuksen nimi kytketään sanaan ”ylienkeli” yhdessä Paavalin kirjeistä. Apostoli kirjoittaa: ”Herra [Jeesus] itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa.” (1. Tessalonikalaisille 4:16) Tekstiyhteys sijoittaa tämän tapahtuman ”Herran läsnäoloon”, aikaan jolloin Jeesus on alkanut hallita kuninkaana. – 1. Tessalonikalaisille 4:15; Matteus 24:3; Ilmestys 11:15–18.
Jehovan tahto ja järjestely on, että Jeesus herättää kuolleet. (Johannes 6:38–40) Jumalan trumpetti kaiuttaa kuolleille kutsun tulla jälleen eloon, kuten trumpetteja käytettiin muinoin Jumalan ohjeitten mukaan hänen kansansa koolle kutsumiseen. (4. Mooseksen kirja 10:1–10) Jeesus antaa kuolleille ”käskyhuudolla” kutsun tulla esiin samoin kuin hän teki tarpeen tullen maan päällä ollessaan. (Johannes 11:43) Mutta nyt hän ei kutsu ihmisen äänellä kuten silloin vaan koko ”ylienkelin äänen” (en foné arkhaggélou) voimalla. Kuitenkin vain ylienkeli voi kutsua ylienkelin äänellä. Ainoastaan Jeesukselle on annettu valta herättää kuolleita. Tämä innostava profetia antaa siis voimakkaan lisäsyyn sille, että voimme samastaa Jeesuksen ylienkeli Miikaeliin
lahkon opit perustuvat siihen että eri puolilta Raamattua nykäistään jakeita, sekoitetaan ne sillä tavoin että saadaan uusi oppi.
Lahkolle kehittyneisiin oppeihin oli syntynyt poikkeama Pyhästä Kolminaisuudesta, joten se kumottiin ja Mikael otettiin tilalle. Vaikka aiemmin oli suollettu että Mikael oli paavi.
ja aiemmin lahkon kirjoituksessa myös Pyhä Henki oli Persoona.
Jouluevankeliumissa on enkelillä osansa, enkeli ilmoitti. Jeesus oli Jumala. Ei olisi ollut estettä ilmoittaa, että enkeli Mikael on synnytetty maan päälle. Niin ei vain ollut.
Dan 10:13 AV
But the prince of the kingdom of Persia withstood me one and twenty days: but, lo, Michael, one of the chief princes, came to help me; and I remained there with the kings of Persia.
Miikael on yksi monesta muusta ylienkelistä. Hän on Israelin enkeliruhtinas. Myös muilla kansoilla on omat enkeliruhtinaansa: Jaavanilla, Persialla jne. Miikael on enemmän esillä Raamatussa kuin muut, koska hän on juuri Israelin enkeliruhtinas.
Kun Herra Jeesus tulee takaisin maan päälle, kuuluu huudahdus, ylienkelin ääni ja pasuunan törähdys.
1Thes 4:16
For the Lord himself shall descend from heaven with a shout, with the voice of the archangel, and with the trump of God: and the dead in Christ shall rise first:
Herra Jeesus ei ole tuo huudon(shout) antaja, eikä ylienkelin ääni, eikä Jumalan pasuunaan puhaltaja. Joku toinen huutaa, joku ylienkeli antaa äänen ja joku muu puhaltaa pasuunaan. Eli, kun Herra saapuu taivaasta, annetaan hänelle "fanfaarit" huudon, ylienkelin äänen ja pasuunan törähdyksellä.
Hebrealaiskirjeessä nimenomaan sanotaan, että Jeesus ei ole enkeli, enkeli-henkiolento. Kaikki enkeli-henget ovat palvelijoita, palvelevia henkiä. Mutta Jeesus, joka on ihmiseksi tullut Jumalan Poika, istuu Isän vierellä valtaistuimella.
Jeesus ei ole ikinä ollut enkeli, vaan Jumalan Poika ja Herra Jumala, luoja. Jeesus ei tullut enkeliksi vaan ihmiseksi. Messias, jolle kuuluu Daavidin valtaistuin, ei ole enkeli vaan ihminen. Enkeleiden alle ei olla tulevaa maailmaa alistettu, vaan ihmisen Messiaan hallintaan. Messias on ihminen ei enkeli.
Tälläkin hetkellä Jeesus on täydellinen ihminen, ei enkeli. Hänessä ASUU(preesens) jumaluuden koko täyteys RUUMIILLISESTI. Hänellä on fyysinen ihmisen ruumis, taivaallinen kirkastettu sellainen. Jeesus ei voisi olla ikuisesti ylipappi, ellei hän olisi nyt ikuisesti ihminen.
Pojasta sanotaan: Heb 1:6
And again, when he bringeth in the firstbegotten into the world, he saith, And let all the angels of God worship him.
Palvokoot kaikki Jumalan enkelit häntä, Messiasta, joka on syntynyt maailmaan.
Minä huudan Jeesusta avukseni joka päivä, sillä hän on Herra.
>>”Mutta kun ylienkeli Miikael oli eri mieltä kuin Panettelija ja väitteli Mooseksen ruumiista, hän ei uskaltanut lausua tuomiota häntä vastaan pilkkaavin sanoin, vaan sanoi: ’Nuhdelkoon sinua Jehova.’ ” (Juudas 9)>>
Oletko sitä mieltä, ettei Jeesus uskalla lausua tuomiota saatanaa vastaan taikka uskalla vastustaa saatanaa?
Todellako?
>>On kiintoisaa, että Jeesuksen nimi kytketään sanaan ”ylienkeli” yhdessä Paavalin kirjeistä. Apostoli kirjoittaa: ”Herra [Jeesus] itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa.”>>
Kytketään, mutta kyseessä on kaksi eri persoonaa.
VERTAA:
Tarja Halonen astuu ulos ovesta presidentin tervehdyksen ja soittokunnan äänen kuuluessa.
(Huokaus) ja tämä kytkentäkö ilmaisisi sinulle, että Tarja Halonen on suomen presidentti? Näinkö teikäläiset tuon asian ilmaisisitte?
Tässä psalmi 47 AV:stä. Lukekaa erit. jae 5.
5.¶ God is gone up WITH A SHOUT, the LORD with the sound of a trumpet.
1Th 4:16
For the Lord himself shall descend from heaven WITH A SHOUT, with the voice of the archangel, and with the trump of God: and the dead in Christ shall rise first:
Jeesukselle annetaan "fanfaarit".
Ps 47:1
¶ To the chief Musician, A Psalm for the sons of Korah. O clap your hands, all ye people; shout unto God with the voice of triumph.
Ps 47:2
For the LORD most high is terrible; he is a great King over all the earth.
Ps 47:3
He shall subdue the people under us, and the nations under our feet.
Ps 47:4
He shall choose our inheritance for us, the excellency of Jacob whom he loved. Selah.
Ps 47:5
¶ God is gone up with a shout, the LORD with the sound of a trumpet.
Ps 47:6
Sing praises to God, sing praises: sing praises unto our King, sing praises.
Ps 47:7
For God is the King of all the earth: sing ye praises with understanding.
Ps 47:8
God reigneth over the heathen: God sitteth upon the throne of his holiness.
Ps 47:9
The princes of the people are gathered together, even the people of the God of Abraham: for the shields of the earth belong unto God: he is greatly exalted.
Mikael
(’Kuka on Jumalan kaltainen?’).
1. Ainoa pyhä enkeli, joka Gabrielin lisäksi mainitaan Raamatussa nimeltä, ja ainoa, jota sanotaan ”ylienkeliksi” (Ju 9). Tämä nimi esiintyy ensimmäisen kerran Danielin 10. luvussa, missä Mikaelin sanotaan olevan ”yksi huomattavimmista ruhtinaista” ja tulleen erään vähäisemmän enkelin avuksi, jota vastusti ”Persian kuningaskunnan ruhtinas”. Mikaelin sanottiin olevan ”teidän [Danielin kansan] ruhtinaanne”, ”suuri ruhtinas, joka seisoo kansasi [Danielin kansan] poikien puolella”. (Da 10:13, 20, 21; 12:1.) Tämä viittaa siihen, että Mikael oli se enkeli, joka johti israelilaiset erämaan halki (2Mo 23:20, 21, 23; 32:34; 33:2). Päätelmää tukee se, että ”ylienkeli Mikael oli eri mieltä kuin Panettelija ja väitteli Mooseksen ruumiista” (Ju 9).
Raamatullisten todisteiden mukaan nimeä Mikael käytettiin Jumalan Pojasta ennen kuin tämä lähti taivaasta tullakseen Jeesukseksi Kristukseksi ja sitä käytetään hänestä myös hänen paluunsa jälkeen. Ainoastaan Mikaelia sanotaan ”ylienkeliksi” eli ”arkkienkeliksi”, huomattavimmaksi enkeliksi. Tämä nimitys esiintyy Raamatussa pelkästään yksikössä, mikä näyttää viittaavan siihen, että Jumala on nimennyt enkelijoukoille vain yhden pään. 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:16:ssa kuvaillaan kuolleista herätetyn Herran Jeesuksen Kristuksen ääntä ylienkelin ääneksi, minkä perusteella hän on itse tuo ylienkeli. Tuossa jakeessa hänen kerrotaan laskeutuvan taivaasta ”käskyhuudon, ylienkelin äänen” kuuluessa (”suurella huudolla, ja ylimmäisen enkelin äänellä”, KR-1776; kirjm. ”käskyhuudolla, ylienkelin äänellä”). On siis vain johdonmukaista, että ääntä, joka antaa tuon käskyhuudon, kuvataan sanalla, joka ei vähennä eikä alenna sitä suurta valtaa, joka Kristuksella Jeesuksella nyt on kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana (Mt 28:18; Il 17:14). Jos nimitystä ”ylienkeli” ei käytettäisi Jeesuksesta Kristuksesta vaan muista enkeleistä, viittaus ”ylienkelin ääneen” ei olisi sopiva. Siinä tapauksessa se tarkoittaisi ääntä, jolla on vähemmän valtaa kuin Jumalan Pojan äänellä.
On myös muita vastaavuuksia, jotka osoittavat, että Mikael on todellisuudessa Jumalan Poika. Mainittuaan Mikaelin ensimmäisen kerran (Da 10:13) Daniel merkitsi muistiin profetian, joka ulottui ”lopun aikaan” asti (Da 11:40), ja sanoi sitten: ”Ja siihen aikaan nousee Mikael, suuri ruhtinas, joka seisoo kansasi [Danielin kansan] poikien puolella.” (Da 12:1.) Mikaelin ’nousemisen’ oli määrä liittyä ”ahdingon aikaan, jollaista ei ole saatettu olemaan siitä saakka, kun yksikin kansakunta tuli olemaan, aina siihen aikaan asti” (Da 12:1). Danielin profetiassa ’nouseminen’ viittaa usein jonkun kuninkaan toimintaan, joko kuninkaan valtaannousuun tai voimakkaaseen toimintaan kuninkaana (Da 11:2–4, 7, 16b, 20, 21). Tämä tukee sitä päätelmää, että Mikael on Jeesus Kristus, sillä Jeesus on Jehovan nimittämä Kuningas, joka on valtuutettu tuhoamaan kaikki kansakunnat Har-Magedonissa (Il 11:15; 16:14–16).
Ilmestyksessä (12:7, 10, 12) mainitaan Mikael nimenomaan Jumalan valtakunnan perustamisen yhteydessä ja yhdistetään tämä tapahtuma maan päällä esiintyviin ongelmiin: ”Ja taivaassa syttyi sota: Mikael ja hänen enkelinsä taistelivat lohikäärmettä vastaan, ja lohikäärme enkeleineen taisteli. Ja minä kuulin suuren äänen sanovan taivaassa: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Kristuksensa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä – – on heitetty alas! Tämän vuoksi iloitkaa, taivaat ja te niissä asuvat! Voi maata ja merta.’ ” Myöhemmin Jeesuksen Kristuksen kuvaillaan johtavan taivaallisia armeijoita sotaan maan kansakuntia vastaan (Il 19:11–16). Tämä merkitsee niille ahdistavaa aikaa, mikä sisältyisi johdonmukaisesti siihen ”ahdingon aikaan”, joka liittyy Mikaelin nousemiseen (Da 12:1). Koska Jumalan Pojan on määrä taistella kansakuntia vastaan, on varsin järkeenkäypää, että hän oli se, joka aiemmin taisteli enkeleineen yliluonnollista lohikäärmettä Saatana Panettelijaa ja tämän enkeleitä vastaan.
Ennen kuin Jeesus syntyi ihmiseksi, häntä sanottiin ”Sanaksi” (Joh 1:1). Hänellä oli myös erisnimi Mikael. Säilyttämällä nimen Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen (Ap 9:5) ”Sana” osoittaa, että hän on sama kuin maan päällä elänyt Jumalan Poika. Se että hän ottaa jälleen käyttöön nimen Mikael ja arvonimensä (tai nimensä) ”Jumalan Sana” (Il 19:13), yhdistää hänet siihen, mikä hän oli ennen ihmiseksi tuloaan. Jo Mikaelin nimi, joka kysyy ’Kuka on Jumalan kaltainen?’, osoittaa, ettei kukaan ole Jehova Jumalan kaltainen eikä vertainen ja että hänen ylienkelinsä Mikael on hänen suuri Esitaistelijansa tai Kunniaansaattajansa
>>missä Mikaelin sanotaan olevan ”yksi huomattavimmista ruhtinaista” >>
Siis yksi huomattavimmista. Toisin sanoen yksi joukosta huomattavia ruhtinaita. Yksi ensimmäisistä - ei ainut eikä edes ensimmäinen vaan YKSI heistä.
********
>> Päätelmää tukee se, että ”ylienkeli Mikael oli eri mieltä kuin Panettelija ja väitteli Mooseksen ruumiista” (Ju 9).>>
Mitä päätelmää? Sitäkö, että Miikael on enkeli, niin kuin Raamattu hänen kertoo olevankin.
EIKÖ Jeesus olisi uskaltanut kiistellä saatanan kanssa? Eikö todellakaan???
>>Raamatullisten todisteiden mukaan nimeä Mikael käytettiin Jumalan Pojasta ennen kuin tämä lähti taivaasta tullakseen Jeesukseksi Kristukseksi>>
Minkä todisteiden?
>> ja sitä käytetään hänestä myös hänen paluunsa jälkeen.>>
Minkä paluun? Vuoden 1914 paluunko?
>>Ainoastaan Mikaelia sanotaan ”ylienkeliksi” eli ”arkkienkeliksi”, huomattavimmaksi enkeliksi.>>
Mutta häntä sanotaan myös yhdeksi ensimmäisistä, kuten tuli jo todettua.
>>1. Tessalonikalaiskirjeen 4:16:ssa kuvaillaan kuolleista herätetyn Herran Jeesuksen Kristuksen ääntä ylienkelin ääneksi, minkä perusteella hän on itse tuo ylienkeli.>>
Ei kuvata. Todetaan vain, että Jeesus saapuu ylienkelin äänen kuuluessa.
>>On siis vain johdonmukaista, että ääntä, joka antaa tuon käskyhuudon, kuvataan sanalla, joka ei vähennä eikä alenna sitä suurta valtaa, joka Kristuksella Jeesuksella nyt on kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana>>
???
>>Jos nimitystä ”ylienkeli” ei käytettäisi Jeesuksesta Kristuksesta vaan muista enkeleistä, viittaus ”ylienkelin ääneen” ei olisi sopiva.>>
Raamattu EI KÄYTÄ Jeesuksesta nimitystä ylienkeli. Hallintoelimenne tämänhetkinen tulkinta käyttää.
Hieman eri asia.
******************
>>Koska Jumalan Pojan on määrä taistella kansakuntia vastaan, on varsin järkeenkäypää, että hän oli se, joka aiemmin taisteli enkeleineen yliluonnollista lohikäärmettä Saatana Panettelijaa ja tämän enkeleitä vastaan.>>
Yhtä järkeenkäypää kuin se, että tulkintanne mukaan koko Ilmestyskirjan tapahtumat liittyvät teikäläisten konventteihin ja muuhun tekemiseen.
>>Ennen kuin Jeesus syntyi ihmiseksi, häntä sanottiin ”Sanaksi” (Joh 1:1). Hänellä oli myös erisnimi Mikael.>>
Milloin tästä asiasta "päätettiin"?
>>Hänellä oli myös erisnimi Mikael. Säilyttämällä nimen Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen (Ap 9:5) ”Sana” osoittaa, että hän on sama kuin maan päällä elänyt Jumalan Poika. Se että hän ottaa jälleen käyttöön nimen Mikael ja arvonimensä (tai nimensä) ”Jumalan Sana” (Il 19:13), yhdistää hänet siihen, mikä hän oli ennen ihmiseksi tuloaan. Jo Mikaelin nimi, joka kysyy ’Kuka on Jumalan kaltainen?’, osoittaa, ettei kukaan ole Jehova Jumalan kaltainen eikä vertainen ja että hänen ylienkelinsä Mikael on hänen suuri Esitaistelijansa tai Kunniaansaattajansa>>
MIKSI Jeesusta ei käsketty kutsua Mikaeliksi VAAN Immanueliksi, joka merkitsee JUMALA ON MEIDÄN KANSSAMME/LÄSNÄ.
Mikäli Jeesus olisi ollut Mikael, olisi ollut varsin luonnollista, että häntä olisi kutsuttu tuolla nimellä edes yhden kerran - tai enkeliksi myös suoraan UT:n tekstissä.
Päin vastoin sanotaan, että Poika ei ole enkeli, koska yhdellekään enkeleistä Jumala EI OLE SANONUT: Sinä olet minun Poikani, tänään minä olen sinut synnyttänyt.
>>>>Miikaelista kerrotaan myös Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Luemme Juudaan kirjeestä: ”Mutta kun ylienkeli Miikael oli eri mieltä kuin Panettelija ja väitteli Mooseksen ruumiista, hän ei uskaltanut lausua tuomiota häntä vastaan pilkkaavin sanoin, vaan sanoi: ’Nuhdelkoon sinua Jehova.’ ” (Juudas 9) Tämä välikohtaus osoittaa Miikaelin olleen läheisesti tekemisissä Jumalan muinaisen kansan kanssa. Niinpä tämä tukee sitä väitettä, että hän oli se enkeli, joka kulki israelilaisten edellä heidän suojelijanaan.
>>>On kiintoisaa, että Jeesuksen nimi kytketään sanaan ”ylienkeli” yhdessä Paavalin kirjeistä. Apostoli kirjoittaa: ”Herra [Jeesus] itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa.”
Kuule, musta tuntuu että puhut (kirjoitat) mut pyörryksiin. Luin kirjoittamasi ja hengästyin, siis oikeasti.
Uskon raamatun olevan Jumalalta, ja tuo oppi ei ollut raamatusta. Ainakaan "synkassa" sen kanssa.
hebr 1: 5-9 sanoo (sulle on varmasti tämä laitettu ennenkin)
"5. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
6. Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit"."
Siis kaikki enkelit kumartaa. Kaikki tarkoittaa kaikki. Mikael on Jeesus ainostaan sen jälkeen kun raamatun jakeet on leikkaaliimattu tukemaan sitä ja lisätty rutkasti ihmislogiikkaa ja mielipidettä.
"7. Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";"
8. mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
9. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi."
Jeesus on Jumala, jonka valtaistuin pysyy iankaikkisesti. Isä, Poika ja Henki.
Jeesusko enkeli?
Jotkut ovat sitä vastaan, että Jeesus samastettaisiin kyseiseen heprealaisissa kirjoituksissa mainittuun Jehovan enkeliin. Esimerkiksi kolminaisuusopin kannattajille tällainen yhtäläisyysmerkkien vetäminen on ongelmallista, sillä se osoittaa lopullisesti, ettei Jeesus ole Jehova Jumalan vertainen. Toisaalta jotkut sellaisetkin, jotka eivät hyväksy kolminaisuusoppia, katsovat Jeesuksen samastamisen enkeliin alentavan jollain tavalla hänen arvoaan.
Tulee kuitenkin muistaa, että sanan ”enkeli” (hepr. mal’ák, kreik. aggelos) merkitys on ”sanansaattaja”. ”Sanana” (kreik. logos) Jeesus on Jumalan huomattavin sanansaattaja. On myös muistettava, että sekä ylienkelinä että ”koko luomakunnan esikoisena” Jeesus oli enkeleistä korkea-arvoisin jo ennen maan päälle tuloaan. – Kolossalaisille 1:15.
On totta, että apostoli Paavali kirjoitti heprealaisille: ”Hänestä [Jeesuksesta] on tullut enkeleitä parempi siinä määrin, että hän on perinyt nimen, joka on oivallisempi kuin heidän.” (Heprealaisille 1:4; Filippiläisille 2:9, 10) Tässä kuitenkin kuvataan hänen asemaansa sen jälkeen kun hän oli ollut maan päällä. Hän oli edelleen ylienkeli ja ”Jumalan luomakunnan alku”. (Ilmestys 3:14) Mutta hänestä tuli enkeleitä parempi. ”Oivallisempi nimi” on selvästi jotain sellaista, mitä hänellä ei ollut ennen maan päälle tuloaan. (Nämä raamatunkohdat sotivat sitä kolminaisuusopin kannattajien käsitystä vastaan, että Poika on ja on aina ollut joka suhteessa Isänsä vertainen.)
Se, että Miikael on ylienkeli, enkeleitten esimies, että hän nousee hallitsemaan Kuninkaana ja että hän Jumalan valtakunnan syntyessä ottaa johdon Saatanan taivaasta heittämisessä, tuo meidät siihen johtopäätökseen, ettei ’enkeliruhtinas Miikael’ voi olla kukaan muu kuin Jeesus Kristus. – Daniel 12:1.
Siis olenko nyt ymmärtänyt oikein: siis Jeesus on Mooses, Paavi ja Mikael? Sekä joskus myös Saatana -joka myöskin on Paavi- ja Maria Matkaleena. Sekä Pyhä Henki on välillä tuulenpuuska ja välillä taas siittää ihmisiä (Maria->Jeesus) ja luo elämän maapallolle. Ja Mooses on välillä Arkhimedes ja Kaarle Suuri? Suuryliahtaaja Nooa on taas ihan vain Nooa. No entä sitten Pietari-Paavali-setä, jonka linnoitus on Pietarin (ent.Ленинград) edustalla. Voiko Raamatun henkilö todella olla venäläinen?
Entäs sitten JHWH-JHVH-Jahve-Jehova-אדני מלך- אהיה- jne. jne. Välillä ko.hahmo on yhdessä, kahdessa tai kolmessa kappaleessa? Miten se on mahdollista? Entä menevätkö palaset varmasti aina samaan järjestykseen?
Miksei Guinean viitakosta löytynyt alkuasukasheimo ajattele samoin jumalasta kuin jt tai kristityt, jos kerran J. on ainoa totuus? Ilmestyykö hän heimolle esim. paviaanin hahmossa, eikä valkokauhtanaisena setänä kuten kuulemma vaikka eurooppalaisille? Joutuvatko tuo heimo suoraan helvettiin vai ei? Entä jos vaikka heidän päällikkönsä on saanut käsiinsä jostain VT-lehden, niin pelastaako Y-Ei-A-W-O-setä heimon, kun löytää VT-lehden päällikön hetekan patjan alta?
Rauhoitu hyvä mies! Tässä apua!
http://www.tukiasema.net/teemat/terveys.asp
Tuossa kirjoituksessa ei ollut mitään todellisia perusteluja sille. että Miikael = Jeesus. Typeriä heittoja vain.
Jos usko on tuollaisella pohjalla niin uskon pitää olla todella luja. Tietoon se ei näet voi perustua.
Apua minulle? Mihin?