sudet

Jehovalaisuus on linee siitä yksi muoto.
Mitään tekemistä jehovalaisilla todellisuudessa ei ole raamatun knssa. Järjestö käyttää omaa vartiotorniseuran tekekemää vääännöstä.
Heille on opetettu kristikunnan väärentäneen raamatun ja vartiotornijärjestön tehneen siitä ainoan oikean "suomennoksen".
Tuon uudenmaailmankäännöksen nimellä kulkevan opuksen ensisijainen tarkoitus on kieltää : Jeesuksen jumaluus. Ainoa mahdollisuus ihmisen pelastukselle. Pyhä Henki latistetaan heidän opissaan vartiotorniseuran opiksi. Tämä tee itsesi hyväksi,jumalalle kelpaavaksi oppi on samanlaista, kuin se farisealaisuus ja juutalaisuus, josta ihmiskunta etenkin Juutalaiset vetivät kirouksen päälleen.
Hän tuli omiensa tykö ja he eivät ottaneet häntä vastaan.
Jumala on kuitenkin armollinen. Vaikka laki on se, että niität sitä mitä kylvät, niin Jumala vihassaankin muistaa laupeutta.
Tällä hetkellä Israel on sodassa. Israel on Jumalan omaisuuskansa hänen valintansa mukaan. Jos sinä yksittäinenkin ihminen käännyt israelia vastaan, niin silloin sinä käännyt Jumalan valittua kansaa vastaan.
Israelilaiset eivät ole hyviä ihmisiä---niinkuin et sinäkään, mutta se on Jumalan valittu kansa.
Meidän jokaisen suomalaisen pitää siunata Israelia.
Meidän pitää siunata sitä siksi, että se on Jumalan valittu kansa ja siksi, että raamattu siihen meitä kehottaa.
13575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Israel O L I Jumalan valittu kansa aikoinaan mutta ei ole sitä tänä päivänä!

Äänestä
  • "21. Mutta Israelista hän sanoo: "Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden."
    1. Minä sanon siis: EI kaiketi Jumala OLE HYLJÄNNYT kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    2. EI Jumala OLE HYLJÄNNYT kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    3. "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
    4. Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
    5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
    6. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo."
    Room.10

    Äänestä

  • "24. Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin NÄMÄ LUONNOLLISET OKSAT tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
    25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
    26. ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
    27. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
    28. Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta VALINNAN kannalta he ovat rakastettuja ISIEN tähden.

    29. Sillä EI Jumala armolahjojansa ja KUTSUMISTANSA KADU.
    30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
    31. samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden."
    Room.11

    Äänestä

  • Heprealaiskirjeessä kerrotaan:
    8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
    8:9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
    8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
    8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."

    Israelilaiset olivat vanhan liiton osapuoli (ei siis Jehovan todistajat) ja liitto uudistetaan raamatun sanojen mukaan eli uuden liiton osapuolena ei ole uusi uskonnollinen liike (ei siis Jehovan todistajat).
    Jos Jehovan todistajat olisivat tuo uuden liiton uusi osapuoli, niin mitkähän olisivat heidän vanhat syntinsä, jota uudistamisvaiheessa on annettu anteeksi?

    Äänestä

  • "8. Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
    9. Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga."
    Ilm.2

    Löytyykö maailmasta muuta ryhmää ei-juutalaisia, jotka väittävät olevansa juutalaisia ja uusi Israel paitsi jt:t?

    Äänestä

>>
Tällä hetkellä Israel on sodassa. Israel on Jumalan omaisuuskansa hänen valintansa mukaan. Jos sinä yksittäinenkin ihminen käännyt israelia vastaan, niin silloin sinä käännyt Jumalan valittua kansaa vastaan.
>>

Menipäs jo hieman katteettoman yksisilmäisen ylistyksen puolelle.

Kun lukee VT:ta, niin huomaa kuinka Jumala toistuvasti kuritti juutalaisia sodalla antamalla vihollisen kukistaa Israel, koska se ei seurannut Jumalan tahtoa. Yksistään Jerusalem on hävitetty maan tasalle ja rakennettu uudelleen lähes 30 kertaa.

Kun Israel oli langennut vääryyteen, niin tällöin sen viholliskansat toteuttivat Jumalan tahdon antaessaan Israelille rangaistuksen.

Juutalaiset olivat ja ovat sangen kovapäistä kansaa. Etten sanoisi oikea Jumalan ongelmalapsi, joka ei millään meinaa totella Jumalaa.

-Theos- tuossa ylempänä siteeraa Paavalia:

Heprealaiskirje 8:
"Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut."

No, tuntevatko Israelilaiset Jeesuksen Jumalan poikana? Eivät taida tuntea. Jeesusta tarjottiin ensiksi juuri Israelilaisille, mutta kun nämä hylkäsivät Jeesuksen, niin:

"Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä." (Matt. 21:43)

Israel siis menetti erityisasemansa Jumalan silmissä.

Juutalaisia voi toki hyvin siunata siinä missä kaikkia muitakin kansoja. Heidän valtionterrorinsa sen sijaan pitää tuomita. Raamatussa on kymmeniä kohtia, joissa Jumala lähettää profeettansa varoittamaan ja tuomitsemaan Israelin hallitsijoiden teot!

Samoin arabeja voi siunata, mutta ei arabiterroristien tekoja!

Äänestä
  • Kirjoitit:
    >>No, tuntevatko Israelilaiset Jeesuksen Jumalan poikana? Eivät taida tuntea. Jeesusta tarjottiin ensiksi juuri Israelilaisille, mutta kun nämä hylkäsivät Jeesuksen, niin:
    "Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä." (Matt. 21:43)

    Israel siis menetti erityisasemansa Jumalan silmissä.

    Äänestä

  • -theos- kirjoitti:

    Kirjoitit:

    'Kansa' ei siis ollut jokin muu uskonnollinen ryhmittymä. Kansa tarkoitti yksinkertaisesti juutalaisten tavallista kansaa eli Jeesuksen mukaan ylipapeilla, fariseuksilla ja kirjanoppineilla ei ollut enää valtaa heihin.
    >>

    Tuo tulkinta on sinänsä yhtä mahdollinen kuin myös se, että Jeesus tarkoitti juutalaisia ylipäänsä. Jeesushan puhuu rakentajien hylkäämästä kulmakivestä, jolla Hän viittasi itseensä. Tämä ei ole kovin laajasti juutalaisille koskaan kelvannut, vaikka toki sielläkin on kristittyjä.

    Juutalaisilla ei kuitenkaan ole enää erityisasemaa myös muidenkaan kohtien perusteella:

    Gal. 3:26-29
    "Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    --> Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan."

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    >>Tuo tulkinta on sinänsä yhtä mahdollinen kuin myös se, että Jeesus tarkoitti juutalaisia ylipäänsä.>Jeesushan puhuu rakentajien hylkäämästä kulmakivestä, jolla Hän viittasi itseensä. Tämä ei ole kovin laajasti juutalaisille koskaan kelvannut, vaikka toki sielläkin on kristittyjä.>Juutalaisilla ei kuitenkaan ole enää erityisasemaa myös muidenkaan kohtien perusteella

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    >>Tuo tulkinta on sinänsä yhtä mahdollinen kuin myös se, että Jeesus tarkoitti juutalaisia ylipäänsä.>

    Aivan kaikki ihmiset tulkitsevat lukemaansa vakaumuksestaan riippumatta, theos hyvä. Ihan nykyaikaisistakin tietokirjoista eri ihmiset (jopa ateistit ja tutkijat keskenään) saattavat vetää erilaisia johtopäätöksiä ja tulkintoja.

    Esimerkiksi minä opin yläasteen fysiikassa sen että vesi johtaa hyvin sähköä. Lukion fysiikan tunneilla minulle puolestaan opetettiin ettei vesi johda sähköä. Kun ihmettelin eri opetusta aiemmin, niin sain tarkennuksen että vedessä olevat epäpuhtaudet johtavat hyvin sähköä ja että käytännössä vesi ei juuri koskaan ole niin puhdasta etteikö se johtaisi sähköä, vaikka puhdas vesi ei niin teekään. Yläasteen opettaja tulkitsi siis veden käytännön tasolla ja lukiossa opettaja tulkitsi veden puhtaana kemiallisena aineena.

    >>
    Tuossa galatialaisille Paavalin kirjoittamassa kirjelmässä ei puhuta muusta kuin siitä, että muutkin kuin lihalliset juutalaiset kelpasivat tuon uuden tulkinnan mukaisesti pelastettavien joukkoon ja heitä voitiin ottaa mukaan (kastaa jäseniksi) tuohon uuteen JUUTALAISEEN herätysliikkeeseen.
    >>

    Kun kerrotaan suoraan että:
    1.) Jumala lupasi perinnön vain juutalaisilla Aabrahamille antaneessa lupauksessaan, niin juutalaisilla oli tuolloin erityisasema.
    2.) Jeesuksen jälkeen ei ollut enää eroa juutalaisilla ja kreikkalaisilla, vaan he kaikki olivat Jumalan Aabrahamille annetun lupauksen perillisiä uskossa Jeesukseen, niin siinä on hyvin hankala nähdä mitään erityisasemaa juutalaisille.

    >>
    Lihallinen juutalaisuus ja lain noudattaminen ei ollut enää puhadasoppista juutalaisuutta. Hengellinen sitoutuminen ja uuden juutalaislakon sanomaan uskominen riitti, jotta pakanat kastettiin tuon juutalaisen Jeesus-liikkeen jäseniksi.
    >>

    Tästä ei meillä ole erimielisyyttä ja tuokin osaltansa osoittaa sen, ettei juutalaisella rodulla ollut lihallisena rotuna enää erityisasemaa Jumalan silmissä.

    Ensiksikin tarkennan sen (mikä tietänetkin), ettei minulle sinäsä merkitse juutalaisuus sen enempää kuin mikään lahkoilukaan.

    Olet kuitenkin asiassa totaalisen väärässä, kuten koko kristinusko tässä keskeisessä käsityksessään ja niinpä teenkin tästä kinostavasta aiheesta kokonaan uuden avauksen. Kunhan hieman myöhemmin ehdin.

    Tiesin. Totean että sama vika rahikaisella ja myös Gospelilla, vaikka vakaumuksemme ovatkin erilaiset.

    Perinteisen kristinuskon tulkinnasta löytyy pahojakin puutteita, kuten myös Jehovan todistajien opista. Raamattua ei voi pitää erehtymättämänä pysyvänä Jumalan ilmoituksena, vaan aikalaistensa ilmoituksina aikalaisilleen. Edustankin sarjaa "kerettiläinen hihhuli" (minkä taisit jo tietääkin)

    Pidän kommenttejasi kuitenkin mielenkiintoisina, vaikka joistain asioista erimielisiä olemmekin:)

    Äänestä

  • Gospel. kirjoitti:

    >>
    >>Tuo tulkinta on sinänsä yhtä mahdollinen kuin myös se, että Jeesus tarkoitti juutalaisia ylipäänsä.>

    Aivan kaikki ihmiset tulkitsevat lukemaansa vakaumuksestaan riippumatta, theos hyvä. Ihan nykyaikaisistakin tietokirjoista eri ihmiset (jopa ateistit ja tutkijat keskenään) saattavat vetää erilaisia johtopäätöksiä ja tulkintoja.

    Esimerkiksi minä opin yläasteen fysiikassa sen että vesi johtaa hyvin sähköä. Lukion fysiikan tunneilla minulle puolestaan opetettiin ettei vesi johda sähköä. Kun ihmettelin eri opetusta aiemmin, niin sain tarkennuksen että vedessä olevat epäpuhtaudet johtavat hyvin sähköä ja että käytännössä vesi ei juuri koskaan ole niin puhdasta etteikö se johtaisi sähköä, vaikka puhdas vesi ei niin teekään. Yläasteen opettaja tulkitsi siis veden käytännön tasolla ja lukiossa opettaja tulkitsi veden puhtaana kemiallisena aineena.

    >>
    Tuossa galatialaisille Paavalin kirjoittamassa kirjelmässä ei puhuta muusta kuin siitä, että muutkin kuin lihalliset juutalaiset kelpasivat tuon uuden tulkinnan mukaisesti pelastettavien joukkoon ja heitä voitiin ottaa mukaan (kastaa jäseniksi) tuohon uuteen JUUTALAISEEN herätysliikkeeseen.
    >>

    Kun kerrotaan suoraan että:
    1.) Jumala lupasi perinnön vain juutalaisilla Aabrahamille antaneessa lupauksessaan, niin juutalaisilla oli tuolloin erityisasema.
    2.) Jeesuksen jälkeen ei ollut enää eroa juutalaisilla ja kreikkalaisilla, vaan he kaikki olivat Jumalan Aabrahamille annetun lupauksen perillisiä uskossa Jeesukseen, niin siinä on hyvin hankala nähdä mitään erityisasemaa juutalaisille.

    >>
    Lihallinen juutalaisuus ja lain noudattaminen ei ollut enää puhadasoppista juutalaisuutta. Hengellinen sitoutuminen ja uuden juutalaislakon sanomaan uskominen riitti, jotta pakanat kastettiin tuon juutalaisen Jeesus-liikkeen jäseniksi.
    >>

    Tästä ei meillä ole erimielisyyttä ja tuokin osaltansa osoittaa sen, ettei juutalaisella rodulla ollut lihallisena rotuna enää erityisasemaa Jumalan silmissä.

    >>Esimerkiksi minä opin yläasteen fysiikassa sen että vesi johtaa hyvin sähköä. Lukion fysiikan tunneilla minulle puolestaan opetettiin ettei vesi johda sähköä.

    Jos et itse ole lipsunut opetuksesta, niin tuo on oivallinen osoitus opetuksen huonosta tasosta. Se taas tuo minulle mieleen Raamatun ja Jeesuksen, joka lupasi opetuslapsilleen, että palaa pian. Niinpä opetuslapset olettivat aikojen lopun saapuneen ja Jeesuksen palaavan heidän elinaikanaan.

    Nyt jää arvattavaksi oliko silloin syy opettajan pedagokiikassa, vai oppilaissa, tai peräti molemmissa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lammasten vaatteissa kirjoitti:

Jehovalaisuus on linee siitä yksi muoto.
Mitään tekemistä jehovalaisilla todellisuudessa ei ole raamatun knssa. Järjestö käyttää omaa vartiotorniseuran tekekemää vääännöstä.
Heille on opetettu kristikunnan väärentäneen raamatun ja vartiotornijärjestön tehneen siitä ainoan oikean "suomennoksen".
Tuon uudenmaailmankäännöksen nimellä kulkevan opuksen ensisijainen tarkoitus on kieltää : Jeesuksen jumaluus. Ainoa mahdollisuus ihmisen pelastukselle. Pyhä Henki latistetaan heidän opissaan vartiotorniseuran opiksi. Tämä tee itsesi hyväksi,jumalalle kelpaavaksi oppi on samanlaista, kuin se farisealaisuus ja juutalaisuus, josta ihmiskunta etenkin Juutalaiset vetivät kirouksen päälleen.
Hän tuli omiensa tykö ja he eivät ottaneet häntä vastaan.
Jumala on kuitenkin armollinen. Vaikka laki on se, että niität sitä mitä kylvät, niin Jumala vihassaankin muistaa laupeutta.
Tällä hetkellä Israel on sodassa. Israel on Jumalan omaisuuskansa hänen valintansa mukaan. Jos sinä yksittäinenkin ihminen käännyt israelia vastaan, niin silloin sinä käännyt Jumalan valittua kansaa vastaan.
Israelilaiset eivät ole hyviä ihmisiä---niinkuin et sinäkään, mutta se on Jumalan valittu kansa.
Meidän jokaisen suomalaisen pitää siunata Israelia.
Meidän pitää siunata sitä siksi, että se on Jumalan valittu kansa ja siksi, että raamattu siihen meitä kehottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu