Mistä kaikki uskonnot on alkaneet. Onko ihmisellä joku halu uskoa johonkin tuntemattomaan. Uskontoja on niin monenlaisia ja monta suuntaa. Suurimmalla osalla näistä on usko johonkin mitä ei näe. Sitten on nämä "valtioiden" kirkot johon suurimmaksi osaksi kansalaisia kuuluu. Kuitenkin näistä tunnetuimmista suurin osa perustuu raamattuun. Niistä on kuitenkin eri tulkintoja. Miksi? jos se on niin kuin on kirjoitettu,ei pitäisi olla tulkintoja. Ihminen on itse alkanut "vääntämään" sitä mieleisekseen. Olisiko näistä sitten eri lahkot ja uskontokunnat sitten syntyneet. Mistä muuten helluntalaisuus on lähtenyt aikoinaan ja miten?
Jos joku kertoisi niin olisi taas viisaampi. Ilman uskontoa olevia on suuri määrä, en tiedä onko enemmän vai vähemmän. Miksi he eivät ole uskomassa johonkin näkymättömään. Jotenkin tuntuu kun nyt islamisti on kovin leviämässä että tulee aina piikkejä kuulumista johonkin uskontoon. Suurin osa suomalaisiakin kuuluu johonkin kirkkoon vaikka eivät heidän palveluksia käytäkään. Ollaan tapakristittyjä niinkuin "valloissa". Alkuperäinen kysymykseni oli että mistä kaikki uskonnot on lähteneet ja suuntautuneet eri uskontokuntiin.
Jos joku kertoisi niin olisi taas viisaampi. Ilman uskontoa olevia on suuri määrä, en tiedä onko enemmän vai vähemmän. Miksi he eivät ole uskomassa johonkin näkymättömään. Jotenkin tuntuu kun nyt islamisti on kovin leviämässä että tulee aina piikkejä kuulumista johonkin uskontoon. Suurin osa suomalaisiakin kuuluu johonkin kirkkoon vaikka eivät heidän palveluksia käytäkään. Ollaan tapakristittyjä niinkuin "valloissa". Alkuperäinen kysymykseni oli että mistä kaikki uskonnot on lähteneet ja suuntautuneet eri uskontokuntiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mooseksen 1.kirjassa on kuvaus 1.uskonnon synnystä. Tämä sai nimekseen Baabel (=sekoitus).
1. Kaikkialla maan päällä oli sama kieli ja yksi puhetapa.
2. Siirtyessään itään päin ihmiset löysivät tasangon Sinearin maassa (Mesopotamiassa.) ja asettuivat sinne.
3. He sanoivat toisilleen: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi." He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja maapikeä (luonnon-asfalttia) laastina.
4. He sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu on taivaassa* ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan."
5. Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, minkä ihmiset olivat rakentaneet.
6. Herra sanoi: "He ovat yksi kansa, heillä kaikilla on sama kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Nyt heille ei ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.
7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme* siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."
8. Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat rakentamasta kaupunkia.
9. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti koko maan kielen. Sieltä Herra hajotti heidät yli koko maan. (1.Moos.11:1-9)
Uskonto sano merkitsee kahlitsemista.
(vrt. usko = vapaus)
Ihmisen perusluonteeseen kuuluu itsekkyys, ahneus, omahyväisyys, itsensä korottaminen/toisen alistaminen. Jos Jeesuksen rakkaus ei saa meissä sijaa, nämä aatamilta perityt taipumukset pääsevät voitolle, hallitsevat meitä ja synnyttävät uskontoja, joissa voimme toteuttaa näitä syntejä.
Jeesus tuli vapauttamaan ihmisen näistä rakastamaan muita ihmisiä. Jos Jeesuksen oppi olisi saanut sijaa, ei uskontojen kehitykselle olisi jäänyt tilaa, vaan Jumalan seurakunta kehittyisi ja kasvaisi yli maanpiirin ja rauha vallitsisi maan päällä.
Näin ei kuitenkaan käynyt.
Syntyi uususkonto, Rooman kirkko, joka oli sekoitus Jeesuksen oppia, mytologiaa, taikauskoa yms.
Rooman kirkko jakautui n. 1000 idän uskontoon, Kreikan kirkkoon.
Rooman kirkosta irtautui 1500 luvulla protestantteja, mm luterilainen kirkko
Kirkkojen sisällä on tapahtunut liikettä ja on syntynyt "herätysliikkeitä", jollainen helluntailiikekin on.
Ekumeeninen liike yhdistää (yrittää ainakin) erilaiset opit: Idän ja lännen kirkot, buddhalaisuuden, yms., jolloin voidaan puhua jälleen Baabelin sekoituksesta.
Islamilaisuus periytyy Aabrahamin ensimmäisen pojan, haureudesta syntyneen Ismaelin jälkeläisistä. Ismael oli "villivarsa", joka ei pystynyt rauhanomaiseen eloon Iisakin jälkeläisten kanssa.
On tärkeätä muistaa, että uskonto ja usko Jeesukseen ovat kaksi eri asiaa, joilla ei mitään tekemistä toistensa kanssa.
Uskonto kahlitsee ja orjuuttaa ihmisiä.
Usko Jeesukseen vapauttaa ihmisen sisimmän, koska pyyteetön Jeesuksen rakkaus tekee ihmisen todella vapaaksi.
vastauksista.
Kait ihmisellä on sisäisesti tietoisuus Jumalasta... Sisäinen tietoisuus etsiä Jumalaa ja Hänen olemustaan... Ehkä se on jäänne Aatamin ja Eevan ajoilta tähän päivään, ken tietää.
Silti kaikki eivät löydä elävää Jumalaa, ikävä kyllä... sen takia Evankeliumin Sanoman vieminen eteenpäin on tärkeää...
Miksi on Kristinuskon sisällä eri tapoja toimia esim. sakramenttejen suhteen... niin jos yksilön kannalta katsotaan... Pyhä Henki avaa, mitä kellekin avaa, ehkä minkä Jumala katsoo meidän kunkin on tarpeen tietää... ei ole kuin yksi Totuus, joka löytyy Raamatusta...
Jokaisella Kristityllä on itselle epäselviä kohtia Raamatussa, näiden osalta on vaikea ymmärtää asioita, ennen kuin PyhäHenki sen avaa... jos avaa tässä ajassa... On Raamatussa tietenkin sellaisia asioita, joita kaikkien UudestiSyntyneiden Kristittyjen tulee pitää itsestään selvyytenä... esim. Jeesuksen Herruus... tämä tieto ei voi olla kenelläkään pimennossa, muutenhan ei usko itse Raamattuun ja sen Sanaan. Ydin kysymyshän on Sana ja sen vastaanottaminen... siinä on Pelastus.
Salassa on paljon ihmiseltä asioita... yksi tuo asia on juuri nuo näkemyserot meidän seurakuntien kesken... tähän ei luultavasti löydy yksiselitteistä vastausta... tämänkin takia on tärkeää, että luemme Sanaa ja pyydämme PyhänHengen opastusta näissä asioissa. Ne asiat, jotka meille valkenevat sitten PyhänHengen kautta tulevat jotenkin niinkuin itsestään selviksi, ikäänkuin peite otettaisiin pois silmiltä.
-sitä Jumalkaipuuta josta Raamattu puhuu..
-siis että Jumala on asettanut jokaisen ihmisen sisimpään tarpeen ja kaipauksen Jumalan puoleen joka on kuin musta aukko, ihmisen sisimmässä ennen kuin hän löytää Jeesuksen ja yhteyden Jumalaan, uudestisyntymisen yhteydessä ja kautta !?
-uskoisin että kaikki ihmiset kaipaavat Jumlaa ja Hänen yhteyttään tai ainakin miettivät sitä asiaa jossakin elämänsä, vaiheessa..
-olisikohan tästä syystä uskonnotkin alkaneet..