Lapsen kaste

Jos äiti on ortodoksi ja isä luterilainen, miten uskonto yleensä periytyy lapselle Suomessa ristiäisissä? Jossain lukee että jos muuta ei sovita niin äidin puolelta, mutta toisen lähteen mukaan ortodokseilla uskonto periytyykin isän puolelta jotenka sovelletaanko tätä käänteisesti luterilaisen isän mukaan? Mikä on yleinen käytäntö?
3757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lain mukaan lapsi seuraa äitinsä uskontokuntaa, mutta mikään kohta laissa ei kiellä kastamasta lasta isän uskontoon. Kyseessä on siis asia, jonka vanhemmat saavat keskenään suuressa viisaudessaan päättää. Ennen vanhaan laki oli ymmärtääkseni hiukan tiukempi ja periaate oli, että lapsi kastetaan isän uskoon. Suomen ortodokseissa linee yhtäläisesti sekä isän että äidin puolelta ortodokseiksi tulleita.

Äänestä

isän, äidin tai molempien vanhempien puolelta. Nykyään puolisot saavat vapaasti päättää kumpaan uskoon kastavat lapsensa.

Aikaisempi laki sääti, että lapset piti kastaa isän uskoon. Koska tämä laki oli voimassa hyvin kauan ortodoksisessa kirkossa korostettiin hyvin voimakkaasti sitä. Laki (alunperin kai keisarillinen asetus) oli säädetty 1800-luvun alussa ja oli voimassa vuoteen 1970 asti.

Myöhempi laki sääti, että lapset piti kastaa äidin uskoon. Tämä laki oli voimassa 1990-luvulle, jolloin säädettiin uusi uskonnonvapauslaki. (En muista lain voimaan tulo vuotta.)

Uudenkin lain mukaan, jos puolisot eivät pääse yksimielisyyteen lapsen uskontokunnasta, niin lapsi kastetaan äidin uskoon. Perheen kaikki lapset tulee myös kastaa samaan uskoon. Aviottomat (esim avoliitossa syntyneet)lapset pitää aina kastaa äidin uskoon.

Äänestä

siten että liityt ortodoksi kirkkoon. Ei tarvitse miettiä tuota kaste asiaa sen enempää. Yhteisen uskon mukaan kastatte lapsen :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koepa kirjoitti:

Jos äiti on ortodoksi ja isä luterilainen, miten uskonto yleensä periytyy lapselle Suomessa ristiäisissä? Jossain lukee että jos muuta ei sovita niin äidin puolelta, mutta toisen lähteen mukaan ortodokseilla uskonto periytyykin isän puolelta jotenka sovelletaanko tätä käänteisesti luterilaisen isän mukaan? Mikä on yleinen käytäntö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu