Seinäjoen Käyttöauto

Mitä mieltä olette seinäjoen käyttöauton kolarikorjaamosta. Sain itse kolaroidun autoni takasin, ja koko auto on kierossa joka suuntaan konepelti on kiero, toinen etuvalo sojottaa minne sattuu, toinen lokasuoja sisässä siten että rengas tulee ulos kaaresta, automaali on niikun ihan eri planeetalta mitä orggis ja aluvanteen keskiö myös katosi samalla reisulla. Olen sanonut asiasta heille moneen kertaan eip auta mitään eivät lupaa korjata. Lupasivat etsiä vanteen keskiön asiasta on nyt kulunut puolivuotta eikä keskiötä ole löytynyt, eivätkä lupaa korvata uutta koska se ei ole hajonnut kolarissa.
3412396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

En koskaan viel autoani sinne korjattavaksi tai huollettavaksi, koska siellä on kuitenklin joku ammattikoulupoika tekemässä työn. TOTTA.

Äänestä

Ostin vuonna 2004 Käyttöautosta uuden Volvo S60 2,5T henkilöauton. Ensiksi alkuun auton luovutus siirtyi viikolla, koska tehtaalta tullessa siinä havaittiin viallinen tuulilasi. No, uusi tuulilasi tilattiin ja vaihdettiin, mutta luovutustarkastuksen yhteydessä todettiin että ilmastointilaite pitää kummaa surinaa ja rätinää. Auto vietiin taas korjaamohalliin jossa ilmastointilaite purettiin. Yllätys, yllätys, sen sisältä löytyi tuulilasin vaihdon yhteydessä sinne joutuneita tiivisteen ja silikonin palasia sekä 3,5 CM PITKÄ MATTOPUUKON TERÄ. Meni usko kerralla koko Käyttöauton huoltoon ja korjaamoon.
No, sainpahan hyvityksenä 2 pyyheliinaa....

Äänestä
  • Kaksi kertaa ollut chrysleri telakalla.
    Eka kerralla kuskinpuoloinen lokari meni uusiksi, maalaus oli ok, mutta "passaus" päin persettä.
    Lokarin ja ajovaloumpion välistä olisi kyllä kottarainen lentänyt läpi!!No korjasivat sen kun käskettiin.
    Toka kerralla apukuskin ovi uusiksi, maalaus yms. ok. mutta lasinnostimen moottorin johto oli jätetty ruuvinkannan väliin.Parinviikon aikana eriste kului puhki ja käräytti moottorin, että sillee...

    Äänestä

Ko. liikkeessä kyllä osataan veloittaa hintaa töistä, mutta työnjälki on mitä sattuu. Pitää itse olla vieressä seisomassa kun autoa korjataan. Muidenkin paikkakuntien samannimisissä paikoissa olen havainnut samanlaista toimintaa.

Äänestä

Itse sain myös kolaroidun autoni takaisin ja kävi sitten niin, että kun olimme mieheni kanssa lähdössä juhannuksen viettoon niin toinen etuovi tipahti ykskaks irti sijoiltaan. Juuri ovi oli korjattu... että näin. Tuttavan poika laittoi oven paikoilleen ja käyttöauto ei enää tule kysymykseenkään meidän autoista puhuttaessa.

Äänestä

piti korjata vw puoltavat takajarrut koska ei mennyt läpi katsastuksesta, mutta tulos oli sama korjauksen jälkeen ja hintaa tuli yli 300euroo.

taisivat antaa pelkkää valohoitoa

Äänestä
  • Oman mersun takuu loppui juuri. Ei ole VEHO leima /tähtileima niin tärkee mun huoltokirjassa.
    Mielummin vien autoni soivuoreen mersuhuoltoon, kun tiedän että työn suorittaa ammattilainen eikä amisjuippi, ja ettei autoni tosiaankaan saa valohoitoa.

    Äänestä

  • ei ei ja ei kirjoitti:

    Oman mersun takuu loppui juuri. Ei ole VEHO leima /tähtileima niin tärkee mun huoltokirjassa.
    Mielummin vien autoni soivuoreen mersuhuoltoon, kun tiedän että työn suorittaa ammattilainen eikä amisjuippi, ja ettei autoni tosiaankaan saa valohoitoa.

    mersut on huoltanut Koskinen.
    Emännälle pitäis laittaa joku uusi. Volsu tai nissan olisi kyllä hyviä, mutta se huolto.?????
    Oootteko huomannut kylttiä seinässä.
    -anna meille työRAUHA-....

    Äänestä

  • meillä kirjoitti:

    mersut on huoltanut Koskinen.
    Emännälle pitäis laittaa joku uusi. Volsu tai nissan olisi kyllä hyviä, mutta se huolto.?????
    Oootteko huomannut kylttiä seinässä.
    -anna meille työRAUHA-....

    laskuttaa kyllä osaavat, tuntitaksa enemmän mitä duunari tienaa päivässä.

    Äänestä

  • köyhät kyykkyyn. kirjoitti:

    laskuttaa kyllä osaavat, tuntitaksa enemmän mitä duunari tienaa päivässä.

    Ihan sama mitä maksaa kunhan työ tulee tehtyä ja sen suorittaa alan rautainen ammattilainen, mutta KA:ssa näin ei valitettavasti asia ole.

    Äänestä

  • ei ei ja ei kirjoitti:

    Oman mersun takuu loppui juuri. Ei ole VEHO leima /tähtileima niin tärkee mun huoltokirjassa.
    Mielummin vien autoni soivuoreen mersuhuoltoon, kun tiedän että työn suorittaa ammattilainen eikä amisjuippi, ja ettei autoni tosiaankaan saa valohoitoa.

    Oikeenko oma mersu,ettei pankin....ei se soivuorikaan mikä jumala oo..

    Äänestä

  • köyhät kyykkyyn. kirjoitti:

    laskuttaa kyllä osaavat, tuntitaksa enemmän mitä duunari tienaa päivässä.

    Joo vitun kallis paikka. Ois ollu työt 100 e ja osat 500e vein eri huoltoon työt makso 45 e ja osat 180. Pikkanen hinta ero

    Äänestä

Oma kokemukseni Käyttöauton kolarikorjaamosta on kyllä ihan OK. Nissanin kylki laitettiin niin hyvin, ettei siitä virhettä löydä vaikka kuinka koittaisi zoomata eri kulmista. En olisi varmaan ko. kolarikorjaamoa muuten valinnut, mutta kun maksajana oli toisen osapuolen vakuutusyhtiö niin mikäs siinä.

Homma kesti kolme päivää, mikä on aika paljon siihen pienehköön mälliin, mutta se ei haitannut koska käyttöön sai vara-auton. Senkin muuten maksoi vastapuoli, joka nyt varmaan muistaa, että joka risteyksessä ei ole kärkikolmioita...

Äänestä
  • ...nähnyt unta ?

    Äänestä

Huonoa vauriokorjausjälkeä olivat tehneet.

*Listat väänelty/ asenettu repsottamaan

*Maaliraja näkyvissä

*selvä sävyero!

*Maalissa valumajälki

*Maalipinassa rasvainen sormenjälki, joten viimeistelylakkaus ei tarttunut kyseiseen kohtaan. näin ollen metallihohto pohjamaali ilman side lakkausta kuluu pesussa pois ja siitä alkaa heti ruostua!

Ko. puljua piti uhkailla, vasta sitten tehtiin työ uusiksi täysin maksutta ja myönnetiin selvät työvirheet maalauksessa. Miksi sama työ pitää tehdä 2-kertaa kun sen voi tehdä keralla kunnolla valmiiksi!

Keskinketainen, jos sellainenkaan on heidän työnjälki. Arvioitutin työn jälkeä muualla myös.

Mitä (TE) tästä opitte?

Äänestä

En tiedä kolarikorjaamosta mutta eivät kyllä hääviä jälkeä tee korjaamon puolellakaan.Ja tunti veloitus on aivan tähtitieteellinen työn jälkeen nähden.

Äänestä

Ota yhteys kuluttaja-asiamieheen. Itse ihmettelen miten kyseinen pulju edes toimii enää ?

Äänestä

Vieläkö on nykyään samanlaisia kokemuksia Seinäjoen K A:n vauriokorjaamosta vai kannattaako viedä muualle lokasuojan oikaisuun ja maalaukseen. Hinnalla ei ole väliä..

Äänestä
  • Älä missään tapauksessa vie sinne. Etsi joku pienempi firma missä jokainen asiakas halutaan käymään toistekin. Kaksi autoa ko. talon merkkiä on pihassa, mutta kumpaakaan ei huolleta siellä, enää.

    Äänestä

  • woiroru kirjoitti:

    Älä missään tapauksessa vie sinne. Etsi joku pienempi firma missä jokainen asiakas halutaan käymään toistekin. Kaksi autoa ko. talon merkkiä on pihassa, mutta kumpaakaan ei huolleta siellä, enää.

    Ok. Kerran olen huollossa tuolla autoa käyttänyt, mutten vauriokorjaamolla kertaakaan.

    Äänestä

Volkkarissa oli takaisunkutsu, löytyi jopa ihan netistä. Soitin käyttöautoon, ja sieltä joku ynseä henkilö mongersi kuin peruna oisi ollut suussa, että ei oo mitään takaisinkutsua sun autolles. Sanoin että jumalauta varmasti on, niin tämä vain mongersi monotonisella äänellään, että paskapuhetta. Soitin takaisinkutsusta sitte erääseen toiseen merkkiliikkeeseen (ei tässä maakunnassa). Sieltä ystävällinen asiakaspalvelija katsoi ja totesi että joo kyllä takaisinkutsukampanja on. Sovimme sitten ajan ja vaihteistoon vaihdettiin joku eri laatuinen öljy, sitä tämä takaisinkutsu siis koski. Niin ei saatana käyttöauto voinut näinkään yksinkertaista asiaa osata hoitaa, mistähän se on saatana merkkiliikkeen logon katolleen saanut?

Äänestä
  • Mitävarten sä volkkarin olet ostanut, volkkarin laatuhan on täyttä kuraapaskaa.
    Ajele palanmatkaa kuortaneen suuntaan ja käännyt lusikkakäden puolelle, siellä on luotettavia autoja sullekin.
    Itte kerran oon kyseisen liikkeen oven avannut autoa vahtaessa, oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.

    Äänestä

  • sitävarte kirjoitti:

    Mitävarten sä volkkarin olet ostanut, volkkarin laatuhan on täyttä kuraapaskaa.
    Ajele palanmatkaa kuortaneen suuntaan ja käännyt lusikkakäden puolelle, siellä on luotettavia autoja sullekin.
    Itte kerran oon kyseisen liikkeen oven avannut autoa vahtaessa, oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.

    Joo en mä toista kertaa volkkaria ostakaan. Enkä toista kertaa käyttöautoon soita.

    Äänestä

  • Hyvä päätös.

    Äänestä

Itse en vie autoani mihkään korjaamolle, jossa en saa olla korjauksessa mukana.

Jos korjaaja EI pysty tekemään työtään asiakkaan ollessa mukana, siinä tapahtuu jotain ihan muutakin.( Esim: annetaan valohoitoa, tai asennetaan osia joita asiakas ei autoonsa halua, hintaluokka, jne.....) näin se vain on, joillakin korjaamoilla.

Äänestä

Muutama vuosi sitten Rellun korjauskulujen arvio KA:lla 8500€. Rintajouppi teki homman 300€.

Äänestä
  • Paskapuhetta. Harhaista tekstiä.

    Äänestä

  • äläpuhupaskaa kirjoitti:

    Paskapuhetta. Harhaista tekstiä.

    No ei välttämättä. Itselläni oli kustannusarvio KA:lla: varaosa 738€ työt ?€, ja tuolla ei vielä luvattu että vika korjaantuu. No toisessa paikassa sitten korjatiin hintaan 28,50 varaosaosa 35€ työt. Vika oli siis aivan eri komponentissa kun mitä KA:ssa olisi lähdetty ensimmäisenä vaihtamaan. Sama tilanne saattoi olla tuossakin.

    Äänestä

Seinäjoen käyttöautossa on kyllä luokaton myynti, huolto sekä takuu. lähipiiristäni jo kolmas tapaus tiedossa, kun sieltä on ostettu auto, joka on mennyt välittömästi rikki tai ollut korjauksen tarpeessa ja vika on peitelty. Huollossa sulle nauretaan jos kyseenalaistat niiden tutkimuksia ja korjauksia, hintaa kyllä kertyy mutta vika ei poistu ja sitten kun sanot niille asiasta että tämä ei tullut kuntoon, niin tyyliin nauretaan päälle että älä nyt ole tyhmä! itse en tule enää jalallakaan astumaan kyseiseen liikkeeseen!

Äänestä

Kerran kävin vahingossa ja meinasivat tehdä laillisen ryöstön, onneksi olin viisaampi!

Äänestä

Varaosa tiskiltä tingattuna 185€. Sama varaosa asennettuna 340€ työt. Oli kuulemma väärä osa katteltu ensin... enää tänne ei oo asiaa...

Äänestä
  • Eli tarjous kirjallisena, jos sittenkään...

    Äänestä

Tyttö parkaa viilasivat linssiin monissa miehin, oli helppo saalis,rahat kyllä kelpas terv valk.audi

Äänestä
  • Ei koskaa siihen putiikkiin....vaikka kuinka on merkkiliike. Se ei takaa mitää vie vain rahat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan sama kirjoitti:

Mitä mieltä olette seinäjoen käyttöauton kolarikorjaamosta. Sain itse kolaroidun autoni takasin, ja koko auto on kierossa joka suuntaan konepelti on kiero, toinen etuvalo sojottaa minne sattuu, toinen lokasuoja sisässä siten että rengas tulee ulos kaaresta, automaali on niikun ihan eri planeetalta mitä orggis ja aluvanteen keskiö myös katosi samalla reisulla. Olen sanonut asiasta heille moneen kertaan eip auta mitään eivät lupaa korjata. Lupasivat etsiä vanteen keskiön asiasta on nyt kulunut puolivuotta eikä keskiötä ole löytynyt, eivätkä lupaa korvata uutta koska se ei ole hajonnut kolarissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu