Kuuluisikohan tää ollakin runo-palstalla...
-LÖYSIN ILON
En tarvise sitä enää,
ei enää tutisevia aamuja,
en silloinkaan halunnut,
katsoa peilistä itseni haamuja.
Ei tarvitse itseään komentaa:
valkaisemaan jo nenää.
Ei tarvitse sitä enää,
lähteä selkä vääränä
kaupasta kantamaan, falskein
vastauksin "iloa antamaan"
Jos se totta ois, tokihan
sen tuoteseloste mainita vois.
Ilon odotuksin tyytyväisnä jois pois,
Eikä kärsimystä mitään krapulois.
En tarvise sitä enää,
Joku yrittää voi tarjota,
sitä olla ottamatta, -ei tee tenää.
Sitä taakkaa jota kaupasta ennen,
kantaa täytyi mun monta kiloa,
ei sitä taakka mulla enää, sen jättä sain.
En saanut siitä hakemaani iloa.
Tuli hetki mun elämässä,
jälkeen tuskan, pimeyden, ahdistuksen,
jälkeen synkän, pitkän piinan,
näin vihdoin valon, se ristiltä loisti.
Valon pimeyteeni näin, kun sen nähdä halusin.
Ristille riensin, nöyrtyen polvistuin eteen Jeesuksen.
Silloin tuskan Hän poisti sisältäni.
Taakkani, jotka olivat mut jo lähes maahan painaneet,
ne ristinsä juurelle hyljätä sain.
Kaikesta saastasta ahdistavasta,
Hän mun runnellun sieluni puhdisti ja vapautti.
Ei iloa enää tarvitse mun yrittää jostain hakemalla hakea.
Hän mun sisälleni ilon antoi.
Sen teki Hän, meni viatonna, kuolemaan ristille,
kärsien puolesta kaikkien,
minunkin syntini kantoi.
Nyt itseni syytöksistä vapaana,
iloiten, aidosti elää saan.
Hän ilman ansiotani teki sen, syntikuormani kantaen,
Jeesus, Hän minut vapautti.
Mä uudesta elämästä, Häntä nyt kiitän vaan.
-LÖYSIN ILON
En tarvise sitä enää,
ei enää tutisevia aamuja,
en silloinkaan halunnut,
katsoa peilistä itseni haamuja.
Ei tarvitse itseään komentaa:
valkaisemaan jo nenää.
Ei tarvitse sitä enää,
lähteä selkä vääränä
kaupasta kantamaan, falskein
vastauksin "iloa antamaan"
Jos se totta ois, tokihan
sen tuoteseloste mainita vois.
Ilon odotuksin tyytyväisnä jois pois,
Eikä kärsimystä mitään krapulois.
En tarvise sitä enää,
Joku yrittää voi tarjota,
sitä olla ottamatta, -ei tee tenää.
Sitä taakkaa jota kaupasta ennen,
kantaa täytyi mun monta kiloa,
ei sitä taakka mulla enää, sen jättä sain.
En saanut siitä hakemaani iloa.
Tuli hetki mun elämässä,
jälkeen tuskan, pimeyden, ahdistuksen,
jälkeen synkän, pitkän piinan,
näin vihdoin valon, se ristiltä loisti.
Valon pimeyteeni näin, kun sen nähdä halusin.
Ristille riensin, nöyrtyen polvistuin eteen Jeesuksen.
Silloin tuskan Hän poisti sisältäni.
Taakkani, jotka olivat mut jo lähes maahan painaneet,
ne ristinsä juurelle hyljätä sain.
Kaikesta saastasta ahdistavasta,
Hän mun runnellun sieluni puhdisti ja vapautti.
Ei iloa enää tarvitse mun yrittää jostain hakemalla hakea.
Hän mun sisälleni ilon antoi.
Sen teki Hän, meni viatonna, kuolemaan ristille,
kärsien puolesta kaikkien,
minunkin syntini kantoi.
Nyt itseni syytöksistä vapaana,
iloiten, aidosti elää saan.
Hän ilman ansiotani teki sen, syntikuormani kantaen,
Jeesus, Hän minut vapautti.
Mä uudesta elämästä, Häntä nyt kiitän vaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos hienosta ja aidontuntuisesta runostasi :)
Positiivisia viestejä kaipaa aina,
kiitos tästä!