minulla silloin tällöin esiintynyt ikäänkuin elohiirtä leuassa ja joskus harvoin huulessakin. Leuka nykii reunasta ja sen näkee ulospäinkin. ONko muilla? Minulla on tehty magneettikuvaus noin vuosi sitten ja kaikki oli ok. Joten mistä voisi johtua? Mistä apua vaiva on kiusallinen.
lihasnykäykset tai elohiiret
tahtoo tietää
89527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla on ollut myös n. kymmenen vuotta nyt tuo oire. Toinen puoli nykii, pystyn sen kuitenkin hallitseen, mutta jos annan huulen mennä rennoksi niin se vedättää kaulaan kohti. Mulla se tuntuu kielessä asti ja joskus on hankala ollut esim. juoda lasista. Olen menossa neurologille tutkimuksiin. Tosin aika tulee vasta puolen vuoden sisällä...
ok.
moi sinäkin.
voidaan alkaan puhumaan touretten syndrooman kaltaisista oireista sitten:
- oletko väkivaltainen?
- huudatko läheisillesi hulluja pervoja solvauksia?
jos näin on etkä hallitse tunteittenpurkauksiasi niin asap 911, ok?
mut pls vastaa meiliini niin konsultoin henk. koht.
relaa, älä mieti liikaa.
t. tigura
hei
pistä hakusanaksi vaivasi. sitä voidaan hoitaa esim. botuliinipistoksel ellen muista väärin.
Laita hakusana englanniksi, niin jo alkaa löytymään. Elohiiri on englanniksi BFS eli Benign Fasciculation Syndrome. Tuolla hakusanalla löytyy jopa keskustelupalstoja aiheesta.
Wikipediasta löytynee aika hyvin juttua aiheesta.Väsymys,stressi,magneesiumin puute,nestevajaus ja runsas kofeiini. Nuo ovat aika yleisiä syitä.Varsinkin kasvojen lihaksissa pohkeissa ovat elohiiret ihan normaaleja.Joskus harvoin ko. asiat liittyvät neurologisiin sairauksiin.Yleinen linjaveto neurologeilla on, että jos muita neurologisia oireita ei ole, niin kyseessä on hyvänlaatuinen vaikkakin kiusallinen vaiva.
Englanniksi aiheesta löytyy tuhat kertaa enemmän tietoa. Edellyttää tietysti englannin kielen taitoa!
moi.
ei ole vakavaa. liikut niin lähtee veri kiertään. ei missään nimessä vakavaa. kaikilla on. ääreiskierto tökkii kauneutesi vuoksi :) meilaa jos hät hät hätä, panu
että olisin nainen?