mitä se on? täällä siitä paljon puhutaan, miten se määritellään?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
näin, syntynsä perusteella: haganah, irgun, stern, israel!
Antaen oikeutuksen tuhota vääräuskoiset.
Terrorismi (ransk. terrorisme, latinankielisestä sanasta terrere, 'aiheuttaa kauhua') on yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on uhkailun ja pelottelun kautta vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.
Terrorismia ovat harjoittaneet sekä vasemmiston että oikeiston edustajat, kansalliset ja uskonnolliset ryhmät ja vallankumoukselliset. Myös valtion laitokset kuten armeijat ja tiedustelupalvelut voivat harjoittaa terrorismia, jota kutsutaan tällöin valtioterrorismiksi. Yksinäisen toimijan tapauksessa lienee mahdollista puhua myös henkilö- tai yksilöterrorismista. Tällaista melko harvinaista terrorismin lajia on edustanut esimerkiksi yhdysvaltalainen ääriympäristönsuojelija "Unabomber". Nykyään yleisin ja eniten kuolonuhreja aiheuttava terrorismin muoto on sunnimuslimeihin lukeutuvien poliittisten islamistien harjoittama terrorismi.Vuonna 2005 30% terrori-iskuista ja 55% uhreista oli Irakissa.
Yleensä terrorismin määritelmää voidaan kuitenkin pitää puolueellisena, jolloin terroristeja ovat ne, jotka ovat meitä vastaan. Kansainvälisissä keskusteluissa, kuten YK:ssa osoittautuu, että vastakkaisista tavoitteista johtuen toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Käsitteet eivät kuitenkaan ole välttämättä toisensa poissulkevia. Vapaustaistelija määritellään toiminnan tavoitteen ja terroristi käytetyn menetelmän mukaan. Vapaustaistelija voi olla myös terroristi riippuen hänen käyttämistään menetelmistä. Joissain maissa terrorilla vapaustaistelun ylivoimaa vastaan aloittanut ja voittanut järjestö voi myöhemmin muodostaa uuden valtiojohdon.
Termit "terrorismi" ja "terroristi" ovat siten usein poliittisesti erittäin värittyneitä ja niitä käytetään propagandassa vihollisen leimaamiseksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Terrorismi
"Termit "terrorismi" ja "terroristi" ovat siten usein poliittisesti erittäin värittyneitä ja niitä käytetään propagandassa vihollisen leimaamiseksi."
Wikipedia on viisas eläin.
Pommi-iskuja siviilejä vastaan, itsemurhapommittajia, maan sisäpolitiikkaan vaikuttaminen väkivallalla, suunnaton vihan lietsonta ja aivopesu, demokratian halveksunta.