Syntikysely

Kun nyt olemme kaikki syntisiä, niin uteliaisuuttani kyselen kumpaan ryhmään kuulut?
Oletko julkisyntinen vai salasyntinen?
6225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aika lailla uskovaisena olen sitä mitä olen. Eikä sitä oikein voi piilottaa mihinkään, esille tulee "paheellinen minä" myös.

Osaako joku olla salasyntinen ja kuinka pitkään?
Nuorenpana uskovaisena salaa polttelin tupakkaa jonkin aikaa. Kävi niin vaikeaksi että lopetin, ja sitten elämä helpottui huomattavasti.

Äänestä

Normaalissa tunnustuksellisessa uskonnonopetuksessa maassamme (luterilainen) puhutaan ns. olemusssynnistä eli perisynnistä ja tekosynnistä. Heprealainen opetus (Vt) esittää synnistä kolme näkemystä. Synti ilmenee luonteen kieroutena eli nurjuutena, tahallisena kapinana ja velvollisuutta tehdessään tapahtuvana erehdyksenä. Nämä kolme syntikäsitystä esiintyvät mm. Ps. 32 alkujakeissa. Synnistä voidaan myös puhua rakkaudettomuutena, joka ilmenee suhteessa Jumalaan ja ihmisiin. Ut selvästi opettaa, että kaikki olemme syntiä tehneet (Room. 3:9, 23). Ilman Kristusta kaikki ansaitsemme iankaikkisen eron Jumalasta. Pelastus on Jumalan lahja meille Kristuksessa. "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Pelastus ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä" (Ef. 2:8-9).

Äänestä

riippuu vähän mitä synnillä tarkoitetaan..

Omasta puolestani näen synnin tekona Jumalaa vastaan - mikä siis periaatteessa tarkoittaa että kaikki synti on tekemistä sitä elämää vastaan jonka Jumala on meille lahjoittanut. Esimerkiksi jos ihminen valehtelee, se on vahingollista elämälle, jopa pienikin valhe tai jos ei tunne lähimmäisen rakkautta sekin on vahingollista elämän säilymiselle ja täten Jumalan tahdon vastaista. Joskus emme oikeastaan itse ymmärrä että jotkut teot ovat elämälle vahingollisia - siksi on välttämätöntä että luotamme Jumalaan ja hänen neuvoihinsa koska kaikki teot mitkä tulevat Jumalan antamista ohjeista ovat taatusti elämän myönteisiä.

Jah, synnistä voisi puhua vaikka kuinka paljon, mutta periaatteessa synti on oman elämän tuhomista - vastoin Jumalan tahtoa..

kasi

Äänestä
  • Kun katselen maailmaa aivan maallikkona yrittämättä edes ymmärtää laajalti erilaisia teologisia määritelmiä, tuntuu itsestäni ihmisten kesken jako julki- ja salasynteihin kaikkein käyttökelpoisemmalta. Se mikä itsekullekin on synniksi on veteen piirretty viiva. Omatunto ja sen herkkyys määrittää varmaan paljon kunkin omaa syntikäsitystä. Tietysti Jumala sanassaan on antanut suuntaviivat tähän.

    Tärkeintä on varmaan tiedostaa mitä se synti minun elämässäni on. Mihin olen taipuvainen ja kykeneväinen. Omassa kokemuksessani on miten ensin tiedostin ylipäänsä olevani syntinen ja tekeväni sitä. Vaikeampaa on ollut luopua siitä minkä kulloinkin tiedostaa omassa elämässään synniksi. Muiden syntäjä on ollut verrattain helppo vatvoa ja tuomita. Tätä häveten tunnustan.

    Jokainen synniksi tietämäni ja tuntemani asia ja siitä luopuninen on enemmän tai vähemmän pitkän tutkistelun ja taistelun takana. Eikä luopuminen ole aina omin voimin onnistunut. Kaikista pahinta itsepetosta on mielestäni se, mitä itsestänikin huomaan, että yrittää selittää sisäisesti synniksi tietämänsä asian itselleen parhain päin ja jatkaa tässä valheessa joko salassa muilta ihmisiltä tai julkisesti synnin harjoittamista. Jos tässä vaiheessa tajuaa tekonsa, katuu ja haluaa eroon tuostakin antaa omatunnolle mahdollisuuden kehittyä herkemmäksi. Muutoin paatuu. Jumalallehan ei salasyntiä ole edes olemassa. Omassa elämässäni tärkeimmäksi on tullut oppia rehellisestti näkemään ja myöntämään se mitä oikeasti olen, mihin hyvään tai pahaan kykenen. Tämän kautta voin oppia tuntemaan enemmän Jumalaa ja Hänen tahtoaan sekä näkemään Hänen armonsa kirkkautta.

    Äänestä

  • Lappuliisa kirjoitti:

    Kun katselen maailmaa aivan maallikkona yrittämättä edes ymmärtää laajalti erilaisia teologisia määritelmiä, tuntuu itsestäni ihmisten kesken jako julki- ja salasynteihin kaikkein käyttökelpoisemmalta. Se mikä itsekullekin on synniksi on veteen piirretty viiva. Omatunto ja sen herkkyys määrittää varmaan paljon kunkin omaa syntikäsitystä. Tietysti Jumala sanassaan on antanut suuntaviivat tähän.

    Tärkeintä on varmaan tiedostaa mitä se synti minun elämässäni on. Mihin olen taipuvainen ja kykeneväinen. Omassa kokemuksessani on miten ensin tiedostin ylipäänsä olevani syntinen ja tekeväni sitä. Vaikeampaa on ollut luopua siitä minkä kulloinkin tiedostaa omassa elämässään synniksi. Muiden syntäjä on ollut verrattain helppo vatvoa ja tuomita. Tätä häveten tunnustan.

    Jokainen synniksi tietämäni ja tuntemani asia ja siitä luopuninen on enemmän tai vähemmän pitkän tutkistelun ja taistelun takana. Eikä luopuminen ole aina omin voimin onnistunut. Kaikista pahinta itsepetosta on mielestäni se, mitä itsestänikin huomaan, että yrittää selittää sisäisesti synniksi tietämänsä asian itselleen parhain päin ja jatkaa tässä valheessa joko salassa muilta ihmisiltä tai julkisesti synnin harjoittamista. Jos tässä vaiheessa tajuaa tekonsa, katuu ja haluaa eroon tuostakin antaa omatunnolle mahdollisuuden kehittyä herkemmäksi. Muutoin paatuu. Jumalallehan ei salasyntiä ole edes olemassa. Omassa elämässäni tärkeimmäksi on tullut oppia rehellisestti näkemään ja myöntämään se mitä oikeasti olen, mihin hyvään tai pahaan kykenen. Tämän kautta voin oppia tuntemaan enemmän Jumalaa ja Hänen tahtoaan sekä näkemään Hänen armonsa kirkkautta.

    Se ei todellakaan ole välttämätöntä ymmärtää erilaisia teologisia määritelmiä. Riittää jos ymmärtää että Jumala on aina oikeudenmukainen ja rakkaudellinen ja siksi ikuisen elämän lähde ja että kaikkeen elämään tarvitaan juuri näitä ominaisuuksia - rakkautta ja oikeudenmukaisuutta, ja että ilman näitä emme voi ikuista elämää saada.

    Nythän on todistetusti niin että me emme ole täysin oikeudenmukaisia tai rakkaudellisia (koska liha on heikko), mutta yhtä varmaa on että Jumala joka meidät on luonut ON täysin oikeudenmukainen ja rakkaudellinen. Joka kieltää tämän - kieltää samalla periaatteessa sen että täysin rikkeetön oikeudenmukaisuus ja rakkaus ei voi edes olla mahdollista. Siksi meidän jotka uskomme, että täydellinen oikeudenmukaisuus ja rakkaus on mahdollista on helppo myös ymmärtää ja uskoa, että koska Jumala on rikkeetön Hän on myös ikuinen ja koska Hän ikuinen hän myös rikkeetön.

    Suuntaviivat: Jumalan suureen viisauteensa kuuluu myös se, että Hän luo ikuista elämää. Ja lupauksen mukaan myös me voimme saada ikuisen elämän - tutkimalla Raamatusta voimme nähdä kuinka ja miksi.

    Tärkeintä on: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi (toisin sanoen, että rakastaa lähimmäisiään niinkuin Jumala rakastaa meitä) mikä siis tarkoittaa, että me annamme sen Jumalan oikedenmukaisuuden ja rakkaudellisen armon mikä Jeesuksessa tulee meidän osaksemme näkyä myös meissä, (ikäänkuin meidän lävitsemme Jeesukseen, niinkuin Isä Jumalan armo näkyi pojassa Jeesuksessa), meidän tulee jokapäiväisissä toimissamme tehdä voitavamme voidaksemme osoittaa oikeudenmukaisuutta ja lähimmäisenrakkautta, vaikka emme omien tekojemme ansiosta ikinä ikuista elämää voikkaan saada (vaan vain armosta ja Jeesuksessa).

    On siis oikein ja rakkaudellista, että Jumalan armo leviää muille meidän kauttamme - kaikille jotka siitä kuulla haluavat.

    Raamatusta ymmärrämme että synti on periaatteessa teko omaa itseään vastaan (omaa elämää vastaan) ja siten myös teko Jumalaa vastaan. Synti on elämän pilaamista - Jumalan tahto on että meille käy hyvin ja että saamme elää ikuisesti. Mikä kuullostaa ehkä liiankin hyvältä (ja tavallaan myös on liian hyvää), mutta Raamatun Jumala on luvannut ikuisen elämän niille jotka Häneen turvaavat ja me tiedämme että Jumala on luotettava.

    Siis: syntisiä olemme kaikki - ei ole yhden yhtäkään joka olisi ikuisen elämän ansainnut - siksi katumus ja armo Jeesuksessa on meidän tiemme, muuta tietä kun ei ole.

    Ei ole niin tärkeää lajitella syntejään vakavuus järjestykseen tai pyydellä niitä anteeksi vakavuus järjestyksessä koska ilman katumusta ja anteeksiantoa KAIKISTA synneistämme ei meillä ole ikuista elämää. Luota Jumalaan - Hän antaa anteeksi kaikki synnit jos pyydät. Jeesus on maksanut oikeudenmukaisella tavalla - oikeudemukaisella rakkaudella - meidän kaikkien syntivelat kertakaikkisella uhrillaan (= kuolemallaan jotta me voisimme elää).

    Jumala kanssasi
    kasi

    Äänestä

Minä aikoinani ennen uskoon tuloa keskustelin erään uskovan miehen kanssa, en käsittänyt uudesti syntymistä josta hän minulle puhui, kinasin että olen taivas kelpoinen kun uskon Jumalaan, enkä tee kellekään mitään pahaa,mutta hän sanoi että olet niinkutsuttu siivo syntinen, kyllä minua aivan harmitti
se, mutta hän selvitti sen niin että jos hän ryöstäisi vaikka pankin ja sinä olisit tuossa käsityksessä uskosta, niin samassa helvetissä tavattais se oli minulle sillä kertaa aivan liikaa, en halunut kuunella enempää, sanoin vain että sinä menet helvettiin jos ryöstät pankin ja minä tällä uskolla taivaaseen se jäi sillä kerralla sikseen. Mutta vuosia sitten kun tulin uskoon koin uudesti syntymisen, muistin tuon miehen kanssa jutteluni silloin ymmärsin mitä hän tarkoitti puheellaan, että täytyy olla uudesti syntynyt ylhäältä, minä vain ajattelin että kun on hyvä ihminen ja uskoo että on Jumala taivaassa, kaikki on hyvin, tietysti se on jo hyvä sekin,mutta ei sillä pelastu.Joka päivä me silti tarvitsemme polvistua Herramme ristin eteen pyytämään anteeksi rikkomuksiamme, me teemme aina pahaa jos ei muuten niin ainakin ajatuksissamme, koska ihmisen sydämmen aivoitukset ovat jo pahat nuoruudesta asti, sillä me tarvitsemme riippua aina armon varassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lappuliisa kirjoitti:

Kun nyt olemme kaikki syntisiä, niin uteliaisuuttani kyselen kumpaan ryhmään kuulut?
Oletko julkisyntinen vai salasyntinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu