Erikoistehtävä

postileiman päivänä

VÄESTÖASIAINMINISTERIÖ

Väestölisäysosasto

Valtion biologinen tutkimuskeskus os. 4711/25

SOPIVAN AINEKSEN VALINTA ERIKOISTEHTÄVÄÄN

Maassamme jää vuosittain miespuolisten kansalaisten suhteellisen vähäisyyden vuoksi huomattava määrä naisia miehittämättä, joten maamme väestölisäyksen kehityksen varmistamiseksi jokaisen siitoskykyisen täysi-ikäisen miehen velvollisuus on valtion antaman asetuksen n:o 1686/4L mukaisesti huolehtia siitä, että väestön lisäys näiden yksinäisten osalta toteutuu.

Kansalainen, Teidät on valittu tähän luottamustehtävään ystäväpiirinne antaman lausunnon perusteella, jossa Teidät on todettu erittäin suorituskykyiseksi ja velvollisuudentuntoiseksi. Toimialueenne sijaitsee Tampereen alueella ja tästä piiristä Teille on varattu 6 aikuista naista, 16 nuorta tyttöä, 14 leskeä ja 5 eronnutta rouvaa.

Lähemmät toimintaohjeet osoitteineen toimitetaan Teille kirjatussa kirjeessä lähimmän viikon aikana. VBT huomauttaa, että tyttöystävänne ei tämän pienen lisäsuorituksen johdosta ole oikeutettu vaatimaan eroa, vaan hänen on valtion edun nimissä hyväksyttävä ko. asetuksen vaatimat toiminnot.

Otettuanne tehtävän vastaan Teille tullaan toimittamaan :

1 pkt poronsarviuutetta "OKASA-ATOM-BRUTAL" viikossa sekä
1 kpl laukaisupalkkio Fmk 725,- henkeä kohden ilmoittamallenne pankkitilille (veronalainen tulo)

Mikäli ette syystä tai toisesta tunne itseänne suorituskykyiseksi tarjottuun tehtävään, tulee Teidän välittömästi ilmoittaa varamies VBT:lle ja toimittaa lääkärintodistus tai vastaava paperi kyvyttömyydestänne sekä palauttaa ohjekirje avaamattomana.

Jos sitävastoin uskotte voivanne ottaa vastaan toisenkin piirin, myönnetään Teille erityinen palkkio, Tökkimestarin arvo ja I luokan siitosmitali sukkanauhoineen. Otettuanne vastaan kolmannenkin piirin vapautetaan Teidät veroista ja pääsette varhaiseläkkeelle 45-vuotiaana. 10 vuotta palveltuanne Teille myönnetään siitosristi tammenlehvien ja briljanttien kera.

Tulokset Teidän tulee raportoida suoraan VBT:lle lomakkeella A-VL-239.

Lisäksi Teidän tulee:

1 lapsen jälkeen käyttää housuissa mustaa vetoketjua

6 lapsen jälkeen käyttää housuissa hopeista vetoketjua

12 lapsen jälkeen käyttää housuissa kultaista vetoketjua

16 lapsen jälkeen kulkea housut auki.

Tässä tapauksessa velvollisuutenne on tervehtiä kaikkia naispuolisia kansalaisia, jotka ovat iältään 16 - 55 -vuotiaita.

Kunnioittavin terveisin

VÄESTÖPOLITIIKAN KESKUSVIRASTO

00202 Helsinki

puh. 09-3463 745
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

---------------------------... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu