Joulusta hieman..

Jotenkin ei tunnu edes yhtään siltä,että joulu olisi vajaan viikon kuluttua. Nykyään juhlasta on tehty liian kaupallinen ja se tärkein unohtuu. Lahjojen antaminen ja saaminen on mukavaa,mutta tässäkin pitäisi olla jonkinlainen kohtuus. Joululahjojen ostaminen seuraavaa joulua varten alkaa jo joulun alennusmyyntein aikana.
Joulu,vuoden kohokohta. Juhla,jota me kaikki odotamme. Tärkeintä on osoittaa ystäville,että välittää.Ajatus tässäkin asiassa on tärkein.
Elämäni parhaat muistot eivät suinkaan ole joulusta.Suurin osa on ystävien kanssa vietetyistä hetkistä. Ystävät ovat minulle tämän joulun paras lahja,ja ovat aina olleet. Kiitos teillekin,huuhaalaiset mukavista yhteisistä hetkistä.Joululoman aikana en internettiä käytä,joten tapaamme luultavasti vasta tammikuun puolella.

Hyvää joulua ja onellista uuttavuotta!!

-Sacred realm-
3139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että kauniita ajatuksia sinulla =) Kumpa muutkin ihmiset muistaisivat tuon kaiken häslingin keskellä :)
Minullekin ystävät merkitsevät enemmän, koska tiedän millaista on olla yksin, sekä henkisesti että fyysisesti. Olen itse henkilökohtaisesti ollut yksin 10-vuotiaasta asti. Tai onhan mulla ollut "ystäviä" ja kavereita, mut ei oikeita. Vasta nyt vähän varttuneemmalla iällä olen saanut todellisia sielun kumppaneita, joille voi kertoa kaiken, tai ainakin melkein. Varsinkin siitä olen iloinen, että olen löytänyt paljon uskovia ihmisiä ystäviksi. Nyt on olemassa ihmisiä joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksia myös siitä kategoriasta. Tietysti olen myös muista - ei uskovista ystävistä kiitollinen. Ystäviä ei ole koskaan liikaa. He ovat elämämme voimavara.

Jep, mutta nyt lähen okselle koska on ihan hemmetin paha olo... Urg! Olisin päässy koulusta jo yheltä, mutta täällähän virun vähintään puol neljään kuoroharkkojen takia, jotka alkaa 14.45... Jep, no mut hyvää päivänjatkoa =)

Äänestä

Syön mieluummin lautasellisen paskaa kuin lähden ostamaan joululahjoja.

En myöskään halua lahjoja. Kaapit pusrsuaa jo muutenkin kaikenlaista roinaa.

Älkää lähettäkö minulle myöskään joulukortteja jotta en jää "kiitollisuudenvelkaan" ja sitten minun pitäisi lähettää itse kortteja "vastalahjaksi".

Äänestä

öööhh...no kun... ei mulla ole semmoisia niin saanko pitää kaiken itselläni ja ostaa vielä vähän lisää??

Noh, joulu on joulu, nauttikaamme siitä täysillä sillä se on juhlista kaunein ja parhaiten ihmiset yhteen keräävä tapahtuma. Lahjat tulee ja menee, ystävät pysyy, siksipä ne ovat meille niin tärkeitä ja muistakaamme arvostaa heitä asiaan kuuluvalla tavalla!

Hyvää joulua myös sinulle ja olkoon uusi vuosi sinulle onnentäyteinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sacred realm kirjoitti:

Jotenkin ei tunnu edes yhtään siltä,että joulu olisi vajaan viikon kuluttua. Nykyään juhlasta on tehty liian kaupallinen ja se tärkein unohtuu. Lahjojen antaminen ja saaminen on mukavaa,mutta tässäkin pitäisi olla jonkinlainen kohtuus. Joululahjojen ostaminen seuraavaa joulua varten alkaa jo joulun alennusmyyntein aikana.
Joulu,vuoden kohokohta. Juhla,jota me kaikki odotamme. Tärkeintä on osoittaa ystäville,että välittää.Ajatus tässäkin asiassa on tärkein.
Elämäni parhaat muistot eivät suinkaan ole joulusta.Suurin osa on ystävien kanssa vietetyistä hetkistä. Ystävät ovat minulle tämän joulun paras lahja,ja ovat aina olleet. Kiitos teillekin,huuhaalaiset mukavista yhteisistä hetkistä.Joululoman aikana en internettiä käytä,joten tapaamme luultavasti vasta tammikuun puolella.

Hyvää joulua ja onellista uuttavuotta!!

-Sacred realm-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu