lähtijät

Ymmärrän hyvin,minkä takia sarjasta lähtee tasaisesti pois näyttelijöitä.Esimerkiksi Jannekin varmasti alussa piti rooliaan ihan hauskana,mutta pidemmän päälle juoppoa esittäminen käy varmasti raskaaksi..Toivon myös,että jatkossa käsikirjoittajilla olisi enemmän mielikuvitusta ja vaihtoehtoja kirjoittaessaan henkilöitä ulos sarjasta.Eiköhän kuolemakiintiö ala pikkuhilhaa olemaan täynnä..
5648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kuoleehan niitä ihmisiä aika paljon enempi monissa (amerikkalaisissa) sarjoissa.

Mutta mielikuvitusta tosiaan tarvitaan uusien jaksojen kirjoittamisessa. Sarja on alkanut jo kauan sitten polkea paikoillaan.

Esimerkiksi Jennillä, Amilla, ja etenkään Nikolla ei ole pitkään aikaan ollut mitään virkaa koko sarjassa. Niko on aina vaan "pieni", vaikka on oikeasti varmasti jo 10-vuotias. Ikinä sillä ei ole ketään kavereita, mikä ei sinänsä ole mikään ihme, kun on sellainen nynny.

Lassekin joutais pois narisemasta, samoin Katri, oka on aina otsa rypyssä. Ja sais rouva Sievinenkin välillä sulkea suunsa, eikä aina möllöttäisi suu auki. Ja Laura... arggggh... ei vieläkään osaa näytellä, vaikka on alkuperäisjäseniä.

Äänestä

Moi, tietääkö kukaan missä joukkueessa Janne pelaa jalkapalloa?

Äänestä
  • norkoilemaan, vai??

    Äänestä

  • kentän laidalle kirjoitti:

    norkoilemaan, vai??

    En tiedä, miksi ei. Jos vaan sais tietää missä pelaa ja milloin.

    Äänestä

  • Laamu kirjoitti:

    En tiedä, miksi ei. Jos vaan sais tietää missä pelaa ja milloin.

    laita googleen janne vakio ja etsi sieltä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kebabvarras kirjoitti:

Ymmärrän hyvin,minkä takia sarjasta lähtee tasaisesti pois näyttelijöitä.Esimerkiksi Jannekin varmasti alussa piti rooliaan ihan hauskana,mutta pidemmän päälle juoppoa esittäminen käy varmasti raskaaksi..Toivon myös,että jatkossa käsikirjoittajilla olisi enemmän mielikuvitusta ja vaihtoehtoja kirjoittaessaan henkilöitä ulos sarjasta.Eiköhän kuolemakiintiö ala pikkuhilhaa olemaan täynnä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu