YK:n ja EU:n on vaadittava Israelia vapaauttamaan laittomasti kidnappaamansa palestiinaliset ministerit.
Israelin vastuupoliitikot on haastettava Haaginn sotatuomioistuimeen, koska ovatg syyllistyneet yli 1000 siviilihenkilön murhaan ja lasten joukkomurhaan.
YK:n ja EU:n on otettava vastuunsa.
Israelin vastuupoliitikot on haastettava Haaginn sotatuomioistuimeen, koska ovatg syyllistyneet yli 1000 siviilihenkilön murhaan ja lasten joukkomurhaan.
YK:n ja EU:n on otettava vastuunsa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen samaa mieltä!
Hamasin palestiinalaishallitus on vapautettava hallitusvastuusta, koska eihän terroristijärjestö voi edustaa rauhantahtoisia palestiinalalsia, eihän?
hamas on rauhaa edistävä puolue tänä päivänä ja demokraattisesti valittu johtamaan palestiinalaisia, YK oli valvomassa vaaleja.
Demokraattisia vaaleja on kunnioitettava.
Sehän on juuri demokratiaa.
Hamas on koko hallitusaikansa toiminut rauhan puolesta, toiset ryhmät mellakoivat.
Israel on rikkonut kaikki sopimuksensa myös Hamas-hallituksen kanssa ja jatkaa samaa rataa tulitaukosopimuksen suhteen Libanonissa.
toisiaankin. Rauhaarakastavia. Sarkastinen KYLLÄ!
Eihän se, että Hitler valittiin demokraattisesti tee hänestä yhtään vähemmän natsia.
Hamas on meidän terroristijärjestöksi rekisteröimämme ja siten meidän hallituksemme siihen tulee suhtautuakin. Palestiinalaisia äänestäjiä pitänee alkaa kouluttaa. Saksalaisetkaan eivät koulutuksen jälkeen äänestäneet enää totalitaristeja. Eli virheistä pitää oppia.
Minusta Hamas-hallitus on ollut erittäin rauhaa rakastava hallitus verrattuna Israelin hallituksen toimiin.
EIkö sinusta?
EI sille mitään voi jos ihmiset mielestäsi äänestävät väärää miestä.
Hamas ei ole enää mikään terrorijärjestö, ja siispä meidänkinkin hallituksen olisi päivitettävä kantansa Hamakseen.'
Suomi tukee tuolla määritelmällään USA:n epädemokraattista päätösvaltaa YK:ssa toimimalla hyvin epädemokraattisesti jokaiste USA:n politiikkaa vastustavaa ryhmää tai puoluetta tai hallitusta vastaan.
USA ryhtäilee milloin mihinkin maailmankolkkaan viemään raskailla aseillaan "demokratiaa" n maihin jotka eivät tanssi sen pillin mukaan.
HERÄÄ JO!
tapa toisiaan ,niinkun palet.
"Palestiinalaisia äänestäjiä pitänee alkaa kouluttaa. Saksalaisetkaan eivät koulutuksen jälkeen äänestäneet enää totalitaristeja. Eli virheistä pitää oppia."
Tarkoitatko että jos äänestää väärin niin tästä pitää rangaista ja äänestää niin kauan uudestaan kuin tulee "hyväksyttävä" lopputulos? Eiköhän se Hamas ole omilleen tehnyt yhtä paljon hyvää, kuin vastustajilleen pahaa, eli puntit on tasan, koska niinhän ne kaikki tekee.
Jos ihmiset äänestävät hullun johtajakseen (saksalaiset Hitlerin) ei mikään ulkopuolinen taho voi pelastaa surkeista seurauksista. Demokratiaan sisältyy siis riski.
Hamas täyttänee edelleen EU:n terroristivaatimukset, koska määritelmää ei ole muutettu, eikä ole EU:n taholta arvosteltu Israelia terroristien pidättämisestä, vaikka nämä sattuvatkin olemaan Palestiinan ministereitä.
Se, että USA on toiminut epädemokraattisesti ei vapauta saksalaisia tyhmän äänestämisen seurauksista, eikä tietenkään palestiinalaisiakaan. USAlla vaan on "oikeus" toimia kuten se toimii. Sitä oikeutta kutsutaan vahvemman oikeudeksi, ja lopulta sen jokainen joutuu tunnustamaan, ellei vielä vahvempaa löydy. Tykinpiipulla viety demokratia ei ole minusta mitään aitoa demokratiaa.
Suomen itsenäisyyden alkuaikona tapahtui joitain ylilyöntejäkin. Nyt olemme jo ilmeisesti oppineet, ettei riehuminen tai uhoaminen kannata. Toivotaan, että oppimisprosessi pääsisi käyntiin Lähi-idässäkin.
Ja meidänkö pitäis vain se hyväksyä?
Hei kuule tuollaisesta on demokratia kaukana.
Ja se ettei EU ole sanonut mitään, se on KAMALA HÄPEÄ ja todistaa että USA:lla on kova ote EU:hun. Onhan Blair Bushin paras kaveri.
Ja se ettei ole muutettu Hamasia normaaliksi demokraattiseksi puolueeksi YK:n ja EU:n silmissä, todistaa vain USA:n valta-asemaa noissa kummissakin organisaatioissa.
Siis Bush sanelee kuka on terroristi kuka ei.
Itestä ei oo niin väliä.
Mielestäni sekä USA että Israel kuuluvat tämän päivän TERRORISTIVALTIOIHIN.
Vai pitää palestiinalaisia ihmisiä opettaa äänestämään oikeaa puoluetta?
Kuule kyllä se Israel on sitä yrittänyt opettaa melko kovilla panoksilla ja opettaa yhä.
Vaan eivätpä opi, koska palestiinalaiset ovat kokeneet niin paljon pahaa alistamista ja huonoa kohtelua israelilaisten taholta, niin etteivät enää luota heidän "hyvään puolueeseen", mikä se nyt sitten olisikin.
EIhän Israelille ole kelvannut Arafatinkaan puolue, yrittivät tappa häntäkin koko ajalla.
Israel tahtoo hävittää koko palestiinalaiskansan, etkö ole jo tätä ymmärtänyt?
Hamas on palestiinalaisille hyvä demokraattinen puolue, se nyt vain on Israelin ja Bushinkin hyväksyttävä.
vähänpä on Israelin hallitus ottanut oppia saksan 30-luvun tapahtumista, tai paljon.
Riippuen näkökulmasta.
Inhimilliseltä kannalta tuon saman kehityksen toistaminen ei lupaa hyvää.
Loputkin terroristit kiven sisään vedelle ja leivälle. Hamas ei ole ansainnut mitään terrorismillään.