"Pekka Ervastin ajatuksia voi lukea monellakin sivulla internetissä. Hän sanoo karman olevan aivan välttämätön elämänlaki. ”Ihminen on itse vastuussa ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan, joiden seuraukset jokainen itse saa kohdata ja kantaa tulevissa maanpäällisissä elämissään ja monesti jo samassa elämässään. Karman lain eräänä tehtävänä on ohjata ihmistä elämäntiellä eteenpäin usein myös kärsimyksen ja vaikeuksien kautta, jotka nyt seurauksina edellisissä elämissä luoduista syistä ihmistä kohtaavat. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös karman oikeudenmukaisen lain mukaan joutuu niittämään.” " Lue lisää: http://www.ruusuristi.net/
Elämänlaki
täällä kasin ajamanakin
13346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ja tuolla harhalla ei ole Raamatun kanssa mitään tekemistä niin että se siitä..
Adventisteilla on oma Karmanlaki jonka mukaan tuomitaan elävät kuin kuolleetkin.
Adventistit käsittelevät Raamatunlakia kuten Karmanlakia samalla periaatteella.
Kun täytät lain niin olet kunnon adventisti.
Kyllä kai sinun pitää kunnioittaa maallista lakiakin, muutoin olet telkien takana, miksi Jumallalla ei olisi lakia, vai voitko väittää että olet niin synnitön että et riko mitään 10 käskyä vastaan, älä petä itseäsi, kyllä me jokainen tässä lihassamme teemme väärin, ajatuksin sanoin ja töin.En minä pysty täyttämään Jumalan lakia, mutta en minä sitä rupea poistamaan, sillä kun en pysty täyttämään. koska se olisi vain itse petosta.Jumalan laki on ja tulee olemaan myös mittapuu tuomiollakin,ja laissa ei ole mitään vikaa, vika on meidän sydämmessä.
Eipähän sitten tee mieli uudestaan rikkoa lakia!Vaikka olemmekin armon alla,laki sydämessämme toimii ikäänkuin moraalin vartiana.Ja se on siellä uudestisyntyneellä ihmisellä Jumalan tahtona ja kehoituksena,ilman lakitaulujakin.Miksi se pitäisi muuttaa niin ettemme saisi muistaa,että se on Jumalan omalla sormellaan kirjoittama.Moraali laki on kymmenen käskyä ja se on ja tulee olemaan loppuun asti voimassa,koska se on oikeudenmukaisuuden ja rakkauden laki.Neljä ensimäistä käskyä koskee rakkautta Luojaamme ja loput lähimäisiimme,nämä ovat ne jotka muodostavat Jeesuksen meille jättämän rakkauden KAKSOIS KÄSKYN:"Rakasta Jumalaa ylikaiken ja lähimäistäsi, niinkuin itseäsi.Siunausta.tv.Sirkka Iita.
Laista puhuminen ja lainomaisesti Raamatunlauseiden lainaaminen vahvistaa elämistä lain alla.
Adventistit eivät pysty erottamaan lakia ja evankeliumia.
Laki on heidän mielipuheenaiheensa niinkuin kirjanoppineilla aikoinaan.
Adventistien lähimmäisenrakkaus on omakehua.
Jeesus varoittaa kahden tien kulkijoista niinkuin Sirkka-Iita on siitä paras esimerkki.
olen vajavainen ihan kaikessa,ajatuksissa sanoissa ja töissä.Sen vuoksi voin ainoastaan huudahtaa,Herra armahda minua syntistä ihmistä.Siunausta kaikille toisillekin Kristuksen armoon turvaaville!tv.Sirkka Iita.
yksikään adventisti.(kaunaisuutesi näkyy joka viestistäsi,ilman nimimerkkiäkin.)Jos jotakin voisi sanoa "kirjanoppineeksi"käytöksen perusteella,kyllä se olet sinä paljon ennemmin kuin esim.mainitsemasi Sirkka Iita.)Näin on!
Laki ja evankeliumi kulkee käsi kädessä kyllä sinä itse olet nyt hakoteillä, vaikka toisia syytät, tutkipa paremmin Raamattusi ja pyydä Oikean PYHÄN HENGEN opastusta, niin tulet huomaamaan, että ne on aivan sovussa keskenään.JA samalla tulee se lähimmäisen rakkauskin esille,tulet huomaamaan että SIRKKA Itakin on vain yhden tien kulkija, minusta hän on kylläkin uudesti syntynyt Jumalan lapsi.
Evankeliumi pitää sisällään Jumalan lain, mikä tarkoittaa Jumalan viisauden ja mihin myös sisältyy oikeudenmukaisuus, rakkaus ja armo.
Koko evankeliumi lepää näillä perusteilla - Jumala herätti poikansa kuolemasta elämään koska "hän ei ollut kuolemaa ansainnut" - koska hänen tuomionsa oli (on) epäoikeudenmukainen, rakkaudeton ja vailla minkäänlaista armoa.Tuomio oli väärä ELI toisin sanoen "LAITON".
Vääryys on samaa kuin laittomuus mutta evankeliumi on oikeudenmukainen rakkaus ja armo täten laki ON evankeliumissa ja koskee meitä.
Laki on hyvä.
Vain ne joka ajattelevat että laki on meitä vastaan puhuvat lakihenkisyydestä. Laki ei ole meitä vastaan vaan siunaus meille koska laki tarkoittaa oikeudenmukaisuutta, rakkautta ja armahdusta. Jumalan armoa oikeudenmukaisuudessa, se on laki meille syntisille. Jumala herätti Jeesuksen kuolemasta takaisin elämään "laillisesti" koska hänet oli laittomasti tuomittu.
Sama Jeesus on sanonut meille että "jos te ette anna anteeksi muille ei teidän taivaallinen Isännekään anna teille anteeksi". Siis hyppäämmekö täman Raamatun kohdan yli vai emme. Jeesus puhui näin - en minä - vaan hän joka sinut ja minut pelastaa. Jeesus varoitti meitä samasta asiasta monesti. Se että uskova on saanut lain sydämmeensä ei tarkoita että siitä ei saa puhua???
Tätä laki uskovalle tarkoittaa.. ole oikeudenmukainen, rakastava ja armollinen niitä kohtan jotka ovat sinua vastaan rikkoneet niinkuin Jumala on oikeudenmukainen, rakastava ja armollinen sinua kohtaan, joka olet Häntä vastaan rikkonut...
Joka kerta kun itse rukoilet Isä meidän rukouksen, rukoilet itse asissa tätä kun itse sanot taivaalliselle Isälle: Anna meille meidän syntimme anteeksi NIINKUIN mekin annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. (siis rukoilet, että Jumala antaisi sinulle anteeksi samalla mitalla kuin sinä annat muille anteeksi että Jumala käyttäisi sinun rakkauttasi muihin ja sinun armoasi muihin ikäänkuin eräänlaisena perustana sille että Hän sinut Jeesuksessa armahtaa)
Matt 6
9 Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
12 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.
13 Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.*
14 "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.
15 Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
usko tai älä
kasi (luterilainen)
aina ja kaikessa olemaan vajavaisia,ainoastaan armon varassa.
Vaikka suullamme annamekin anteeksi,muisti on siitä huono juttu,että se ei helpolla unohda,jos vaikka on joutunut vääryyden tai pilkan kohteeksi.
Vaan se asia nousee uudelleen ja uudelleen mieleen.Me voimme helposti antaa anteeksi,mutta emme unohtaa ja silloin se on sama jos emme antaisi ollenkaan anteeksi,koska Jeesus näkee sydämeen.
Senvuoksi,meidän tulisi tietoisesti pyrkiä pois pahoista ajatuksistakin,sanoa mielessämme että:"Jeesus auta minua unohtamaan,en jaksa,enkä halua enää vahingoittaa itseäni pahan hautomisella."
se auttaa ihmeesti,kun heittäytyy täysillä Jeesuksen parannettavaksi tällaisessakin asiassa.
ymmärtää, että emme ole muita syntisiä parempia, silloin on helpompi antaa anteeksi "niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet".
Jumala kanssasi
kasi
Ajatus takana. Se on viisaampaa kristillisyyttä jota kaikki eivät ymmärrä. Hänkin johtaa Kristuksen luo. Siunausta
Jos on kuin sanot, niin miksi sitten esität mielipiteitäsi, jotka ovat tuon väärän mielipiuteitä.
Ei kai kukaan niitä ole sinulta pyytämällä pyytänyt?