Joosua

Tällänen olli tuolla yhellä foorumilla:

Kahden viikon takaisessa Israelin sotatoimia vastustaneessa rauhanmarssissa Helsingin keskustassa heiteltiin Jeesus-bussin väkeä kananmunilla, pulloilla, tomaateilla, kepeillä ja kukkaruukuilla.

Pysäyttäkää sota -verkoston mielenosoitusväki myös poltti julisteita Israelin suurlähetystön luona. IS on saanut tapauksesta videoita.

Tapahtumat kuumenivat rajusti aivan ydinkeskustassa Forumin kulmalla. Lopulta poliisi käskytti bussin poistumaan paikalta.

Operaatio Joosua -ryhmän bussi oli saanut samana päivänä Helsingin kaupungilta luvan tuoda teetupa-autonsa Forumin luo. Mielenosoituslupaa ryhmä ei kuitenkaan ollut tajunnut hakea. (IS)

Aika reipasta menoa.
Joosua porukka kyllä on Paavalin jalanjäljillä.
Hänhän oli metelinnostaja ja sai aikaan mellakoita.
Lestadiolainen hiljainen omalla elämällä todistaminen ja harmooninen usko on erilaista, mutta varmasti paikkansa on molemmilla.
Toisaalta kyllä jos itse elää lähellä Jeesusta sen huomaa uskovasta ilman huutoa ja meteliäkin.
Itse olen huomannut, että minulle sopii paremmin henkilökohtainen hartaus ja tavallinen vaellus ilman julistamista muille.
Toisaalta kadehdin kovasti Joosualaisia.
Joku uskova jakoi lehtisiä tai lehetti niitä Englannista Israeliin ja Israelissa paikalliset uskovat joutuivat vainotuksi joissain määrin sen vuoksi.
En osaa kyllä tuomita sitä lappusten lähettelijää, mutta ikävää että kaikki uskovat kärsivät joidenkin toimien vuoksi.
_________________________________
Onko nämä Joosualaiset helluntailaisia?
Ihan hienoa toimintaa sinänsä.
Olisimpa itse yhtä rohkea..
3129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1222197
"Rauhanmarssin osanottajista suuri osa oli maahanmuuttajataustaisia. Marssi kohtasi Mannerheimintien ja Simonkadun risteyksessä Forumin kulmalla Jeesus-bussin. Sen väki levitti kaksi uskonnollista julistetta, joista toinen oli Israelin lipun tavoin bussin katolla."

Äänestä
  • Arabit riehuivat taas. Miksi tähän maahan haalitaan rikollista väkeä?

    Äänestä

Lestadiolaiset häpeävät uskoaan, he eivät julista. Ja miksi julistaisivatkaan, kun kukaan ulkopuolinen ei voi pelastua, ainoastaan lestadiolaisiksi syntyvät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helluntailainen järjestö?? kirjoitti:

Tällänen olli tuolla yhellä foorumilla:

Kahden viikon takaisessa Israelin sotatoimia vastustaneessa rauhanmarssissa Helsingin keskustassa heiteltiin Jeesus-bussin väkeä kananmunilla, pulloilla, tomaateilla, kepeillä ja kukkaruukuilla.

Pysäyttäkää sota -verkoston mielenosoitusväki myös poltti julisteita Israelin suurlähetystön luona. IS on saanut tapauksesta videoita.

Tapahtumat kuumenivat rajusti aivan ydinkeskustassa Forumin kulmalla. Lopulta poliisi käskytti bussin poistumaan paikalta.

Operaatio Joosua -ryhmän bussi oli saanut samana päivänä Helsingin kaupungilta luvan tuoda teetupa-autonsa Forumin luo. Mielenosoituslupaa ryhmä ei kuitenkaan ollut tajunnut hakea. (IS)

Aika reipasta menoa.
Joosua porukka kyllä on Paavalin jalanjäljillä.
Hänhän oli metelinnostaja ja sai aikaan mellakoita.
Lestadiolainen hiljainen omalla elämällä todistaminen ja harmooninen usko on erilaista, mutta varmasti paikkansa on molemmilla.
Toisaalta kyllä jos itse elää lähellä Jeesusta sen huomaa uskovasta ilman huutoa ja meteliäkin.
Itse olen huomannut, että minulle sopii paremmin henkilökohtainen hartaus ja tavallinen vaellus ilman julistamista muille.
Toisaalta kadehdin kovasti Joosualaisia.
Joku uskova jakoi lehtisiä tai lehetti niitä Englannista Israeliin ja Israelissa paikalliset uskovat joutuivat vainotuksi joissain määrin sen vuoksi.
En osaa kyllä tuomita sitä lappusten lähettelijää, mutta ikävää että kaikki uskovat kärsivät joidenkin toimien vuoksi.
_________________________________
Onko nämä Joosualaiset helluntailaisia?
Ihan hienoa toimintaa sinänsä.
Olisimpa itse yhtä rohkea..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu