Tervetuloa hyvät ihmiset tähän saarnaan.
Lukekaa se saarna alusta loppuun tarkkan.
ISTUMME KAIKKI NYT JA ALOTAMME SE SAARNA,OTTAKAA OSAA HYVÄT IHMISET
-32 Jeesus sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu. Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla. Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.' Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!' Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'" Tänään tahdon kysyä sinulta, joka olet nuori ja jonka elämä on edessäpäin, tahdotko olla menestyjä? Onko sinulla unelmia urasta tai uraputkesta, joka häämöttää edessäpäin? Eikö olisi hienoa paistatella julkisuuden suosiossa, näkyä otsikoissa, olla menestyjä omalla alallaan. Ainakaan elämä ei silloin olisi kovin tylsää. Saisi matkustella ja nähdä maailmaa. Rahasta ei olisi puutetta, vaan saisi toteuttaa suunnitelmansa, niin kuin itselle parhaiten sopii. Vaikka omat suunnitelmat eivät yltäisi kovin pitkälle, niin moni ainakin haaveissaan kuvittelee, millaista elämä voisi olla, jos olisi mahdollisuus toteuttaa kaikki unelmansa. Joskus ainakin tuntuu siltä, että on mukavaa, kun joku suomalainen menestyy, hänestä kirjoitetaan, häntä kehutaan. Siinä ikään kuin samalla kokee olevansa osa menestystä. Ja samaa varmasti koetaan myös ulkomailla. Tämän voi päätellä yksin jo siitä, kun seuraa jalkapallon MM –kisoja. Ehkäpä tuhlaajapojalla oli unelma mielessään. Hän halusi nähdä maailmaa, toteuttaa haaveitaan ja luoda merkittävä ura ulkomailla. Tällainen ajatus ei ainakaan ole kovin kaukana, jos vähänkään tuntee ihmistä. Osa meistä haaveilee enemmän, toiset vähemmän, mutta ilman unelmia ei kukaan jaksa elää, varsinkin jos elämä tuntuu kohtelevan meitä kaltoin. Minua on tässä tuhlaajapojan kertomuksessa aina hieman harmittanut, ettei hänellä ole nimeä. Eihän ole kivaa muistella nuorta miestä, joka tunnetaan ainoastaan nimellä tuhlaajapoika. Jos sallitaan, niin pappi antaa tässä tuhlaajapojalle nimen. Olkoon hän tässä kertomuksessa Aamos. Aamos oli suunnitellut itselleen uraputken. Tuskinpa hän olisi suunnitellut ulkomaille lähtöä, jos hän mielessään olisi epäillyt mahdollisuuksiaan pärjätä täysin vierassa oloissa. Aamos sai järjestettyä isältään ennakkoperinnön, jonka turvin tulevaisuuden piti olla pelkkää nousukiitoa kohti korkeuksia. Isäkin sattui vielä olemaan aika varakas herrasmies. Isä suostui Aamoksen pyyntöön, sillä hän luotti vahvasti poikaansa. Ehkä mielessään hän jo kuvitteli pääsevänsä legendaksi, josta tultaisiin puhumaan vielä vuosisatojen jälkeen. Mutta Aamos ei ehkä ollut lukenut teosta: "Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?" Hän ei ollut tehnyt kotiläksyjään kovin tarkkaan. Sen sijaan Aamos luotti perinteisiin keinoihin, eli alkoi käyttää leveästi varojaan järjestäen kutsuja, jossa tarjottavaa riitti aina aamuyöhön saakka. Ystäviä riittikin ja niitä ilmaantui monesta suunnasta. Aamos oli suosionsa huipulla. Hänestä puhuttiin lupaavana … tai ainakin kehityskelpoisena ulkomaalaisena. Elämä tuntuikin Aamoksesta makealta. Se oli kuin yhtä huumaa. Jos harmeja ilmaantui, niin ne sai hukutettua makeaan viiniin. Mitäpä sitä murehtimaan, kun on vielä nuori. Ja olihan hänellä ystäviä, jos sattuisi huonosti käymään, kuten vaikkapa rahat pääsisivät loppumaan. Mutta sitten kohtalo puuttui Aamoksen elämään. Kun kaiken piti lähteä nousuun, maahan tulikin nälänhätä. Nousuodotukset romahtivat. Ja kun rahatkin loppuivat, Aamoksen koko elämä romahti. Ystävät kaikkosivat. He näkivät, mikä Aamos pohjimmiltaan oli miehiään. Näytöt oli annettu, eikä niissä ollutkaan katetta pysyvään kehitykseen tai asemaan. Aamoksesta tuli yleinen puheenaihe ja varottava esimerkki. Ihmiset alkoivat katsoa halveksuen Aamosta ja puhua hänestä pahaa selän takana. Nälkä pakotti Aamoksen tekemään jotakin oman elantonsa eteen, mutta työtäkään ei juuri ollut tarjolla. Mikä tahansa työ olisi kelvannut hänelle, kunhan vaan hän olisi saanut vatsansa täyteen. Mutta sitäkään hän ei enää saanut. Hänen ei ollut lupa edes syödä sikojen ruokaa, sillä siatkin nousivat suurempaan arvoon kuin hän. Aamos oli täydellisessä umpikujassa. Kotiin ei ollut menemistä, sillä kaikki tiesivät hänen tilanteensa, eikä hän olisi kestänyt kotimaisemissaan sitä halveksuntaa, jonka kohteeksi oli joutunut jo ulkomailla. Aamoksen omanarvontunne oli maan tasalla. Aiemmin Aamos ei ollut hävennyt mitään tekemisiään, mutta nyt hän häpesi syvästi. Aamos kaipasi muutosta, mutta sitä hänelle ei suotu. Yleensä muutostarve alkaa omasta tilannearviosta. Jos ihminen sisimmässään kokee, että elämän on muututtava, hän alkaa pohtia, mitä voisi tehdä oman tilanteensa korjaamiseksi. Monta kertaa tällainen muutos ei ole helppoa. Huomaa, että jatkuvasti palaa samoihin ongelmiin. Vaikka haluaisi muuttaa itseään, se osoittautuu ylivoimaisen vaikeaksi. Kun tyytymättömyys kasvaa riittävän suureksi, lopulta ihminen on valmis tekemään mitä tahansa, että asiat muuttuisivat. Aamoksen kohdalla lopullinen muutos ei kuitenkaan tapahtunut hänestä itsestään johtuen, vaan lopulta Aamos muisti, kuinka hänen isänsä oli rakastanut häntä, Isä oli ottanut hänet syliinsä, kun hän oli pieni poika. Aamos lähti liikkeelle. Tosin nyt isän eteen ei ollut helppoa lähteä, sillä hän oli tehnyt kaiken päinvastoin, kun mitä isä oli opettanut. Aamoksen häpeä oli mittaamaton. Jospa isä kuitenkin antaisi sen verran anteeksi, että ottaisi hänet ruokapalkalla töihin, vaikka hän oli hävittänyt, ei ainoastaan isän omaisuuden, vaan myös koko suvun maineen. Aamos mittaili askeleitaan ja mietti, miten hän kestäisi katsoa isää silmiin, kun varmasti isä oli saanut tietoonsa hänen elämänsä ulkomailla. Mutta, hyvänen aika, isä onkin vastassa. Hän on kuullut, että olenmatkalla kotiin. Isä varmasti sanoo, ettei kotiin ole tulemista, ei nyt eikä ikinä. Aamos on kuitenkin tarpeeksi kärsinyt. Hän haluaa nähdä isänsä, vaikka se on hänelle vaikeaa. Ja lopun te tiedättekin. Isä onkin syli vastassa ja ojentaa kätensä vastaanottamaan rakasta poikaa. Pelko ja nöyryytys oli tiessään. Tilalla oli aito jälleennäkemisen ilo ja täydellinen hämmästys isän rakkaudesta. Isä syleili ja kyynelehti ilosta nähdessään oman poikansa. Tuhlajapoikakertomus on kertomus isästä ja pojasta, vanhemmasta ja hänen nuorestaan. Aamoksella oli hyvä isä. Tällaisia malli-isiä tarvittaisiin tänäkin aikana, kun on jopa asetettu kyseenalaiseksi, tarvitsevatko lapset isää lainkaan. Hyvät konfirmoitavien nuorten vanhemmat ja kummit. Teidän tehtävänänne on ollut ohjata näitä nuoria oikealle tielle. Ehkä teidän sisimmässänne ei ole edes noussut kysymystä nuorten menestyksestä. Mutta varmasti jokainen vanhempi toivoo, että nuori löytäisi oman tiensä, jota on turvallista kulkea. Taivaallisen isän antamaan siunaukseen on hyvä turvautua, kun ajattelemme tämän päivän nuorten elämää ja tulevaisuutta. Eräs maamme tienviitoittajista on ollut aikoinaan J.V. Snellman. Hän on lausunut: "Se, joka ei aseta elämänsä päämäärää korkealle, se ei voi tämän elämän kuluessa saada mitään aikaan. "Päämäärä korkealle asetettuna", tämä antaa voimaa toimintaa, tämä antaa voimaa uhrautumiseen. Taivaallisen Isän rakkaus oli suunnaton Aamosta kohtaan. Taivaallisen Isän rakkaus on se päämäärä, jota kohti saamme joka päivä olla kulkemassa. Paras lähtökohta tulevaisuudelle on usko Jumalaan ja luottamus hänen rakkauteensa meitä jokaista kohtaan. Hän johtakoon elämämme ja tulevaisuutemme tästä päivästä aina viimeiseen saakka. Aamen.
Luuk. 19: 1-10 Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: "Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen." Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan." Tänä iltana meillä on raamatunkohta, joka on monelle tullut tutuksi jo pyhäkoulusta. Siinä on pienikokoinen Sakkeus, joka kiipeää puuhun ja Jeesus joka löytää Sakkeuksen hänen piilopaikastaan. Evankeliumin voisi otsikoida aiheella: "Elämä puntarissa". Oikeuden symboliksi on muodostunut vanhanaikainen punnusvaaka, johon toiselle puolelle asetetaan vastapaino ja toiselle puolelle punnittava kappale. Yleensä olemme tottuneet punnitsemaan valintojamme. Harvassa asiassa on pelkästään myönteisiä puolia, vaan joudumme valitsemaan etujen ja haittojen välillä. Myönteiset seikat kallistavat vaakaa yhteen suuntaan ja kielteiset seikat vastakkaiseen suuntaan. Sakkeus oli joutunut elämässään vaakakuppiin. Tai voisi sanoa, että elämä oli punninnut Sakkeuksen ja havainnut hänet köykäiseksi. Sakkeuksen elämänarvot olivat johtaneet hänet tilanteeseen, jossa häntä halveksittiin ja jossa hän itsekin todennäköisesti halveksi itseään. Ehkäpä alussa Sakkeus koki tyydytystä omasta elämänvalinnastaan. Hän oli päässyt veronkantajaksi, joka sai kerätä tullimaksuja kaupunkiin tulevilta kauppiailta. Ehkä aikansa Sakkeus oli elänut normaalia elämää. Mutta jossakin vaiheessa ahneus oli iskenyt häneen. Sakkeus muuttui epärehelliseksi. Hän alkoi kerätä tullia yli sen, mikä oli kohtuullista. Jeesuksen ajan tullimiehet olivat vieraan Rooman vallan palveluksessa. Roomalaset miehittäjät olivat antaneet tullinkeräysoikeudet valituille henkilöille. Viranomaiset eivät kuitenkaan valvoneet tarkkaan, kuinka tulleja kerättiin. Siinä oli tilaisuus väärinkäytöksille. Me elämme maassa, jossa viranomaisten väärinkäytökset on ankarasti tuomittuja. Mutta tämän päivän maailmassa on paljon maita, jossa viranomaisten epärehellisyys ja lahjukset ovat enemmän tapa kuin poikkeus. Viranomaisena toimiminen antaa suuret valtuudet ja jos väärinkäytöksiin ei olla valmiita puuttumaan, seurauksena on yhteiskunna suuri mielivalta ja vääryys. Aikansa varmasti raha antoi Sakkeukselle tyydytystä. Rahan himo on kuitenkin asia, joka jättää ihmisen lopulta tyhjäksi. Koskaan ei rahaa ole tarpeeksi, vaikka sitä saisi kerättyä yli tarpeen. Vähitellen Sakkeuksen elämänpuntari alkoi kääntyä vahvasti miinukselle. Sakkeus alkoi kaivata muutosta sisimpäänsä, jossa hän koki itsensä hyvin tyytymättömäksi ja onnettomaksi. Yleensä ihmisen muutostarve alkaa omasta tilannearviosta. Jos ihminen sisimmässään kokee, että elämän on muututtava, hän alkaa pohtia, mitä voisi tehdä oman tilanteensa korjaamiseksi. Monta kertaa tällainen muutos ei ole helppoa. Kun huomaa, että jatkuvasti palaa samoihin ongelmiin ja vaikka haluaisi muuttaa itseään, se osoittautuu ylivoimaisen vaikeaksi. Kun tyytymättömyys kasvaa riittävän suureksi, lopulta ihminen on valmis tekemään mitä tahansa, että asiat muuttuisivat. Sakkeuksen kohdalla lopullinen muutos ei kuitenkaan tapahtunut hänestä itsestään johtuen, vaan elämä johdatti hänen luokseen Jeesuksen, jolla oli asiaa Sakkeukselle. Jeesus lähestyi Sakkeusta ja sanoi hänelle: "Tule alas". Sakkeus oli kiivennyt puuhun piiloutuakseen ihmisjoukolta. Mutta samalla Sakkeus oli korottanut itsensä toisten yläpuolelle ja käyttänyt väärin valtaansa. Itsensä korottamalla Sakkeus oli mielessään asettunut ihmisten mielipiteiden yläpuolelle. Seurauksena oli varmasti ylimielinen ja halveksuva asenne toisia kohtaan. Samalla kuitenkin itsensä korottaminen ja ylpeys johtivat Sakkeuksen eristyksiin. Ylpeät ihmiset ovat yleensä yksinäisiä. Vain asettumalla toisten tasolle voi löytää yhteyden toisiin. Jeesus näki Sakkeuksen muutoksen tarpeen. Hän näki, kuinka Sakkeuksen sisin oli kypsynyt elämänmuutokseen. Jeesus ei kuitekaan esittänyt mitään vaatimuksia Sakkeuksen suhteen. Jeesus halusi ainoastaan osoittaa ystävyyttä ja ystävällisyyttä Sakkeusta kohtaan. Tämä sai Sakkeuksen kokemaan, kuinka hyvältä tuntui kokea normaalia ja tässä tapauksessa jopa ylimaallista ystävyyttä. Sakkeus oli valmis tunnustamaan väärän elämäntapansa Jeesukselle sekä julkisesti vieraille. Tämä muutos oli lopulta hyvä ja iloinen asia niin Jeesukselle, Sakkeuksen vieraille kuin myös Sakkeukselle itselleen. Sakkeus oli kyllästynyt petoksiin ja valheisiin. Lopulta ne johtivat hänet totuuden paikalle, jossa elämänarvot punnittiin ja havaittiin köykäisiksi. Oli palattava elämän alkulähteille ja totuuden kohtaamiseen. Tuloksena oli vapauttava tuomio. Sakkeus sai syntinsa anteeksi. Mutta sekään ei vielä riittänyt. Sakkeus halusi hyvittää ja korvata aiheuttamansa vahingot korkojen kera. Todellinen elämänmuutos oli seurauksena ja huomion kiinnittäminen lähimmäisiin. Sama Vapahtaja, joka kerran kutsui Sakkeusta alas puusta kutsuu meitäkin tänään yhteiselle aterialle. Vapahtaja ottaa meidät ystävikseen ja vakuuttaa meille armoaan ja anteeksiantoaan. Ehtoollispöydässä on tilaa myös punnita omaa elämäänsä ja keventää elämän vääriä painoja. Jeesus kutsuu meitä tasapainoon oman elämämme suhteen. Rukoilemme: Herramme ja Kuninkaamme. Itsekeskeisinä ja peloissamme hyljeksimme niitä, jotka ovat erilaisia kuin me. Tahtoisimme olla rauhassa, tahtoisimme lämmitellä tutulla joukolla armosi paisteessa. Sinä, Kuningas, kutsut juhlaasi kaikkien kujien kansan. Auta meitä ymmärtämään, että tänäänkin lähetät juhlapöydästäsi kutsun meidän mukanamme. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.
Luuk. 12: 13-21 Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon." "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa." Ja hän esitti heille vertauksen: "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?' Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona." Päivittäin saamme kuulla ja lukea uutisista monenlaisista rikoksista. Yhteiskunnan järjestystä pitää yllä poliisilaitos sekä oikeusistuimet. Rikoksen tapahtuessa yhteiskunta vaatii rikoksen tekijälle rangaistusta ja myntämään rikoksen uhrille korvausta tehdystä vääryydestä. Kun oikeus toteutuu koetaan, että elämässä on joku järjestys ja mieli. Vääryyden jäädessä vaille seurausta horjuu helposti usko myös koko yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Oikeuksissa käsitellään niin rikos- kuin riita-asioita. Kaikki Riita-asiat eivät läheskään mene oikeuteen. Monissa ristiriidoissa osapuolet hakevat ratkaisua sovittelijan avulla ongelmiin, jotka näyttäävät ratkaisemattomalta. He kaatavat taakkansa sovittelijan päälle ja helposti käy niin, että sovittelijaan ollaan tyytymättömiä. Pahimmillaan sovittelija saa molempien riitaosapuolten vihat niskoilleen. Joku aika sitten uutisissa kerrottiin, kuinka nykyään on entistä useammalla mahdollisuus käydä oikeutta vaikkapa riita-asioissa. Aiemmin siihen on ollut mahdollisuutta vain rikkailla tai sitten varattomilla, jotka ovat saaneet ilmaista oikeusapua. Uutisen mukaan myös keskituloiset voivat saada apua oikeudenkäyntikuluihin. Monet riita-asiat Suomessakin liittyvät perintöasioihin. Erimielisyydet ja riidat kuuluvat ihmisenä olemiseen, mutta valitettavan usein riidat pitkittyessään johtavat pysyvään välirikkoon. Jos tällaisessa tilanteessa on selvitettäviä asioita, on selvää, ettei suhteiden rikkimenemisen jälkeen ole helppoa sopia asioista, jotka ovat saaneet aikan erimielisyyden. Pitkittyneet riidat myrkyttävät elämän ja tekevät sen hyvin raskaaksi. Usein perintöriidoissa on jo etukäteen tiedossa, etteivät ne välttämättä tuota toivottua tulosta, sillä oikeudessa asioiden hoito kuitenkin tuo kustannuksia, johon sitten perintörahat saattavat huveta. Riidasta tule pääasia ja sovusta sivuasia. Mikä sitten saa aikuiset, elämää nähneet ihmiset riitelemään perintöasioissa? On haastateltu asiantuntijoita, jotka näkevät, että perintöriidoissa on pohjimmiltaan kyse paluusta lapsuuteen. Lapset ovat tarkkoja siitä, ettei ketään sisaruksista suosita toisiin nähden. Mutta hyvin moni kokee jääneensä vähemmälle vanhempien huomiosta sisarusten joukossa. Tätä osattomuutta moni kantaa sisimmässään aina vanhempien kuolemaan saakka. Perinnön jaon oikeudenmukaisuus nostaa esiin lapsuuden syvimmät tunteet. Perintö on ikään kuin ilmaus vanhempien rakkaudesta, josta sisarukset ovat keskenään kilpailleet. Ja tuskimpa on vanhempia, jotka olisivat täydellisesti kyenneet olemaan tasapuolisia eri ikäisiä lapsiaan kohtaan. Päivän evankeliumissa Jeesusta pyydetään sovittelijaksi perintökiistaan. Tilanne herättää kaksi kysymystä. Ensiksikin, miksi Jeesusta haluttiin sovittelijaksi riitaan. Toiseksi, miksi Jeesus kieltäytyi hänelle osoitetusta pyynnöstä. Ensinnäkin Jeesusta kohtaan koettiin luottamusta. Usein riita-asioissa toivotaan, että riidan välittäjä tai ratkaisija olisi oikeudenmukainen ja viisas. Toivotaan, että sovittelija kuulisi ja ottaisi huomioon omat perustelut. Tulla kuulluksi omassa asiassa on yleisinhimillinen piirre varsinkin, jos kokee kohdanneensa vääryyttä. Varmasti ei ollut kyse siitä, että Jeesus arvosti vain hengellisiä kysymyksiä. Kysyjillähän oli tuonkin ajan yhteiskunnassa mahdollisuus viedä asiansa tuomarille. Ehkäpä hän luotti yhteiskunnan järjestykseen, niin ettei ulkopuolisten pitänyt puuttua toisille kuuluviin tehtäviin. Tuohon viittaa juuri Jeesuksen vastaus, että häntä ei ole asetettu tuomariksi tai perinnönjaon suorittajaksi. Ainakin Jeesus sai tilanteesta aiheen puuttua kysymykseen, mistä ihmisen elämä pohjimmiltaan riippuu. Tähän yhteyteen Jeesus liittää kertomuksen rikkaasta miehestä. Mies oli ahkera maanviljelijä. Hänen vikansa ei ollut siinä, että hän teki niin paljon työtä ja yritti. Hänen ongelmakseen paljastui itsekkyys. Mies ahkeroi ja keräsi rikkauksia vain itseään varten. Hänenhän ei olisi tarvinnut tehdä suuria varastoja, jos hän ei olisi tavoitellut itselleen suurta omaisuutta. Tai sitten hän olisi voinut jakaa avuntarvitsijoille ja nälkää näkeville sen ylimääräisen, joka häneltä oli jäänyt. Vertauksen mies onnittelee itseään siitä hyvästä, jonka hän oli saanut koottua. Jeesus tuo esille tämän, sillä hän muistuttaa meitä siitä, että lopulta kaikki omaisuus on Jumalan. Ja viimeistään ihmisen sielu kuuluu Jumalalle, vaikka ihminen ajattelisikin, ettei hän Jumalasta välitä. Vanhassa liitossa rikkautta pidettiin Jumalan siunauksen merkkinä. Psalmien kirjassa tosin moni ihmetellen Jumalan edessä kysyy, miksi Jumala sallii jumalattoman menestyvän ja hurskaan elää köyhyydessä. Jo tuolloin nähtiin, ettei aineellinen hyvinvointi jakaudu oikeudenmukaisesti. Uudessa liitossa taivaallinen ja hengellinen rikkaus on maallista rikkautta tärkeämpää. Evankeliumia sanotaan pakanoiden rikkaudeksi. Mutta kuka on oikeastaan se, jolla on "aarre Jumalan luona"? Ihminen on rikas silloin, kun hän elä yhteydessä Jumalaansa ja vapahtajaansa ja kaikessa luottaa häneen. Kun Jeesus vuorisaarnassa opetti phää huolettomuutta, hän ei väheksynyt työntekoa tai yhteiskunnallisen toiminnan merkitystä. Jeesus kehottaa sekä köyhiä että rikkaita uskomaan elämänsä yksin Jumalan haltuun sekä elämään veljinä ja sisarina. Jumalassa rikas ei voi kerätä aarteita vain itselleen. Lopulta elämässä ratkaisee, olemmeko rikkaita Jumalassa, eli omistamme evankeliumin, jonka Jumala meille ilman omia ansioitamme lahjoittaa. Rukoilemme: Pyhä Jumala. Sinä tiedät, miten helposti kiinnymme rahaan ja tavaroihin. Auta meitä elämään erilaisten mainosten ja houkutusten keskellä niin, että emme sorru tekemään vääriä valintoja. Opeta meitä näkemään se, mikä on tarpeellista, ja se, mitä ilman voimme tulla toimeen. Kiitos että elämä, jonka sinä annat, on arvokkaampi kuin mikään maallinen omaisuus. Auta meitä elämään rehellisesti ja oikein. Kuule meitä Jeesuksen tähden.
Joh. 15: 1-10 Jeesus sanoo: "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan." Afrikassa lähetystyössä ollut pappi, Jouko Lankinen kertoo kokemuksensa viiniköynnöksen viljelystä. Hän asui vanhassa pappilassa, jossa aiemmin asunut ruotsalainen pappi oli koonnut monta satoa viinirypäleitä. Köynnöstä oli hoidettu hyvin. Sitä oli kasteltu ja karsittu kuivuneet oksat ohjeiden mukaan. Kun sadon aika koitti, odotetiin jännittyneenä, millainen sato viiniköynnöksestä oikein tulisi, mutta mitään ei alkanutkaan tulla. Hyvästä hoidosta huolimatta köynnös alkoi kuihtua kuoliaaksi. Sitten syykin selvisi. Maan pinnan alla termiitit olivat tehneet tehtävänsä. Ne olivat syöneet köynnöksen juuret poikki. Viinisato jäi saamatta. Hyötykasvien kasvussa on usein ratkaisevinta se, mikä ei näy päällepäin. Se mitä pinnan alla tapahtuu, juuristossa, luovat edellytykset tuottavalle kasvustolle. Viinikasvi tarvitsee, valoa, vettä ja maaperän ravinteita kasvaakseen. Lisäksi köynnöstä täytyy vielä karsia parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Jeesus vertaa hengellistä elämää viiniköynnöksen kasvuun. Jeesuksen monista opetuksista ja vertauksista päätellen hän oli varsinainen luonnonystävä. Ainakin tuon ajan elämässä maanviljelys ja puutarhanhoito olivat keskeisiä elinkeinoja. Sen vuoksi oltiin hyvin kiinnostuneita siitä, miten sato saataisiin mahdollisimman tuottavaksi. Kasvutapahtuman tulokset ovat aina näkyviä, mutta kasvun edellytykset ovat silmälle näkymättömiä. Tarvitaan sekä oikeanlaista tietoa että sopivia olosuhteita, että viljely tuottaisi hedelmää. Jeesus vertaa itseään viiniköynnökseen. Hän sanoo: "Minä olen viinipuu, te olette oksat." Viiniköynnöksen kasvutapahtuma on vertaus hengelliselle elämälle. Se on kuva seurakunnasta. Seurakunta on kuin viiniköynnös, jossa oksat ovat kasvuyhteydessä rungon kanssa. Jeesus korostaa yhtä asiaa hengellisessä kasvutapahtumassa: "Pysykää minussa, muuten ette voi kantaa hedelmää". Yksi nykyajan henkinen ahdinko, josta paljon puhutaan on ihmisen juurettomuus. Kun moni joutuu irralleen tutusta ja turvallisesta kasvuympäristöstä, sopeutuminen aivan toisenlaiseen elinympäristöön ei onnistu. Kun moni kokee itsensä ikään kuin juurilta revityksi, seurauksena on henkinen pahoinvointi. Mutta silti entistä suuremmat joukot lähtevät etsimään elämän edellytyksiä uusilta seuduilta, koska vanha ympäristö ei niitä anna riittävästi. Juurettomuus on ulkopuolisuuden tunnetta. Se on kokemusta siitä, että oikeita kasvun edellytyksiä ole riittävästi, että elämä voisi rakentua ja mennä eteenpäin. Juurettomuus on myös yksinäisyyden kokemista. Kun kaikki sukulaiset ovat muuttaneet toisille paikkakunnille, luontaiset sukuyhteydet ovat heikenneet, ellei katkenneet. Kukaan ei kestä yksinäisyyttä. Kuva viiniköynnöksesta on vertaus myös seurakunnasta. Viiniköynnös itsessään kannattaa oksia, jotka näin saavat juurista veden ja ravinnon tarvitsemansa. Mitä meille merkitsee se, että meidät on jo pienenä kastettu kolmiyteisen Jumalan nimeen, ja näin juurrutettu uskoon, jossa meille on tarjottu kasvumahdollisuutta. Voisiko yksi juurettomuuden kokemus liittyä siihen, että me emme aina tunnista alkuperäämme. Jumala on alun perin luonut meidät ja tarkoittanut meidät elämään yhteydessään kaikissa olosuhteissa ja elämänoloissa, siinä on meidän juuremme ja alkuperäinen tarkoituksemme. Koemme itsemme juurettomiksi, jos emme tunnista, millaiseksi elämämme on tarkoitettu. Jeesus puhuttelee kuulijoitaan hyvin vakavaankin sävyyn, että yksi Jumalan luomistyön tarkoitus on hedelmän kantaminen. Jumala on luonut maailman ja elämän alun perin hyväksi. Ja tämän hyvän luomistyön tuloksiksi ja kantajiksi luoja tarkoitti meidät jokaisen. Prof. Miikka Ruokanen kirjoittaa kirjassaan Pieni kirja Pyhästä Hengestä: "Kirkon usko perustuu historiallisesti ja opillisesti alkuperäiseen todistukseen Kristuksesta. Raamatullisen kielenkäytön mukaisesti kirkon jäsenet ovat Jumalan kansaa ja Kristuksen elävä ruumis. Tässä yhteisössä on kirkkomme opin mukaisesti sekä kuolleita että eläviä jäseniä." Puhe kuolleista jäsenistä viittaa siihen, että yhteys Kristukseen voi katketa. Siinä ei auta aiemmat hengelliset kokemukset tai mitkään suoritukset, kun rakkaus vähitellen viilenee. Alkaa loitontua Jumalan läheisyydestä. Synti tulee Jumalaa rakkaammaksi. Kun aika kuluu, alkaa vähitellen käydä täysin välinpitämättömäksi omasta uskonelämästään. Pahimpana seurauksena on hengellinen kuolema. Jeesuksen opetukset vievät meidät tutkimaan omaa sisintämme. Saako Vapahtaja olla meidän kanssamme jokapäiväisessä elämässämme. Tuntuuko päivittäinen rukous ja Raamatun sana tarpeelliselta ja tärkeältä. Ilman tätä kasvu alkaa vähitellen kuihtua. Ja kuten kaikelle kasvustolle käy, jos se ei saa ravintoa, se vähitellen kuihtuu ja kuolee. Mutta lopulta usko on luottamusta ja lepoa. Joka tuntee tarvitsevansa Vapahtajaa, hän pysyy kiinni uskossa. Rukoilemme: Pyhä Jumala, tänään kumarrumme palvomaan sinua, olemassaolomme syvin salaisuus. Mutta arkipäivän huolet ja pelot ahdistavat meitä, meitä painaa koko elämään kohdistuva uhka. Auta meitä arkeen lähtiessämme luottamaan sinuun, Isä, kulkemaan sinun askelissasi, Poika, ja elämällämme ylistämään sinua, puolustajamme Pyhä Henki.
Jeesus rukoili ja sanoi: "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus." Meillä jokaisella on erilaisia tapoja rukoilla. Kun tulemme kirkkoon, se on monelle hiljentymisen mahdollisuus. /Moni levähtää istahtamalla kotona sohvatuolille ja kuuntelemalla radiosta lähetystä kirkosta sunnuntain messusta tai iltaseuroista./ Joskus on vaikeaa olla omien ajatustensa kanssa. Ajatukset saattavat pyöriä jonkun määrätyn asian parissa, niin ettei siitä saa rauhaa. Kirkkoon tuleminen merkitsee ajan erottamista Jumalalle. Usein, jos tuntee saavansa rauhottua itsensä kanssa, omat ajatukset saattavat lähteä harhailemaan ja kulkea niissä tapahtumissa, jotka viime aikoina ovat tuntuneet tavalla tai toisella merkittävillä. Jokainen meistä tarvitsee aikaa itselleen. On asioita, jotka askarruttavat ja murehduttavat mieltä. On ongelmia, joiden kanssa oma mieli painii ja etsii vastausta. Lienee lähempänä meitä on oman elämän tai lähipiirin vaikeudet. Levoton mieli tekee olon hankalaksi. Haluaisi saada helpotusta ja lievitystä sielulleen. Levottomuuden aiheet ovat eri aikoina erilaisia. Mikael Agricola kuvaa oman aikansa vaikeuksia runonmitassa. Niistä voi todeta, että vaikeudet ovat olleet vakavia aiemminkin. Jos vihollinen sinulle pahaa tekee, ruumiin, maat, rahat ja muun raatelee, Jos joku sinun henkeäsi väijyy, Kun lapsesi, perheesi tai sukusi kuolee, Köyhyydessä, tuskassa ja nälässä, samoin kuin taudit ruumista vaivaa tai kun pilkka, kateus ja viha eivät jätä sinulle mitään sijaa. Agricola tietää hyvän lääkeen silloin, kun on paha olla. Hän kirjoittaa psalttarin, eli psalmien kirjan esipuheessaan: Tämä kirja on sinulle lohduksi, kun huudat Herraa avuksi. Ota nyt vastaan Daavidin Psalmit, kun ne ilman vaivaasi ovat valmiit. Kun hän soittaa kultaisin kielin murheisiin ja raskaisiin mieliin, hän päästää tuskasta ja hädästä, suo turvan ja sielulle evästä. Lievitystä kun et muualta saa, on tässä sielulle herkkua makeaa. Luota ainoaan Jumalaan, niin sinua murheessa lohdutetaan. Meitä nykyajan ihmisiä yhdistää monet sellaiset asiat, joita aikaisemmat sukupolvet eivät ole joutuneet kokemaan. Välillä tuntuu, että kaikki maailman tapahtumat vyöryvät ylitsemme. Huonot uutiset ovat meille arkipäivää. Jatkuvasti saamme kuulla ongelmista, jotka ovat kasvamassa. On ratkaisemattomia ristiriitoja ja selkkauksia. Valitellaan että ei tarpeeksi tuomita sitä ja sitä tahoa tai tekoa. Lu
Lukekaa se saarna alusta loppuun tarkkan.
ISTUMME KAIKKI NYT JA ALOTAMME SE SAARNA,OTTAKAA OSAA HYVÄT IHMISET
-32 Jeesus sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu. Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla. Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.' Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!' Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'" Tänään tahdon kysyä sinulta, joka olet nuori ja jonka elämä on edessäpäin, tahdotko olla menestyjä? Onko sinulla unelmia urasta tai uraputkesta, joka häämöttää edessäpäin? Eikö olisi hienoa paistatella julkisuuden suosiossa, näkyä otsikoissa, olla menestyjä omalla alallaan. Ainakaan elämä ei silloin olisi kovin tylsää. Saisi matkustella ja nähdä maailmaa. Rahasta ei olisi puutetta, vaan saisi toteuttaa suunnitelmansa, niin kuin itselle parhaiten sopii. Vaikka omat suunnitelmat eivät yltäisi kovin pitkälle, niin moni ainakin haaveissaan kuvittelee, millaista elämä voisi olla, jos olisi mahdollisuus toteuttaa kaikki unelmansa. Joskus ainakin tuntuu siltä, että on mukavaa, kun joku suomalainen menestyy, hänestä kirjoitetaan, häntä kehutaan. Siinä ikään kuin samalla kokee olevansa osa menestystä. Ja samaa varmasti koetaan myös ulkomailla. Tämän voi päätellä yksin jo siitä, kun seuraa jalkapallon MM –kisoja. Ehkäpä tuhlaajapojalla oli unelma mielessään. Hän halusi nähdä maailmaa, toteuttaa haaveitaan ja luoda merkittävä ura ulkomailla. Tällainen ajatus ei ainakaan ole kovin kaukana, jos vähänkään tuntee ihmistä. Osa meistä haaveilee enemmän, toiset vähemmän, mutta ilman unelmia ei kukaan jaksa elää, varsinkin jos elämä tuntuu kohtelevan meitä kaltoin. Minua on tässä tuhlaajapojan kertomuksessa aina hieman harmittanut, ettei hänellä ole nimeä. Eihän ole kivaa muistella nuorta miestä, joka tunnetaan ainoastaan nimellä tuhlaajapoika. Jos sallitaan, niin pappi antaa tässä tuhlaajapojalle nimen. Olkoon hän tässä kertomuksessa Aamos. Aamos oli suunnitellut itselleen uraputken. Tuskinpa hän olisi suunnitellut ulkomaille lähtöä, jos hän mielessään olisi epäillyt mahdollisuuksiaan pärjätä täysin vierassa oloissa. Aamos sai järjestettyä isältään ennakkoperinnön, jonka turvin tulevaisuuden piti olla pelkkää nousukiitoa kohti korkeuksia. Isäkin sattui vielä olemaan aika varakas herrasmies. Isä suostui Aamoksen pyyntöön, sillä hän luotti vahvasti poikaansa. Ehkä mielessään hän jo kuvitteli pääsevänsä legendaksi, josta tultaisiin puhumaan vielä vuosisatojen jälkeen. Mutta Aamos ei ehkä ollut lukenut teosta: "Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa?" Hän ei ollut tehnyt kotiläksyjään kovin tarkkaan. Sen sijaan Aamos luotti perinteisiin keinoihin, eli alkoi käyttää leveästi varojaan järjestäen kutsuja, jossa tarjottavaa riitti aina aamuyöhön saakka. Ystäviä riittikin ja niitä ilmaantui monesta suunnasta. Aamos oli suosionsa huipulla. Hänestä puhuttiin lupaavana … tai ainakin kehityskelpoisena ulkomaalaisena. Elämä tuntuikin Aamoksesta makealta. Se oli kuin yhtä huumaa. Jos harmeja ilmaantui, niin ne sai hukutettua makeaan viiniin. Mitäpä sitä murehtimaan, kun on vielä nuori. Ja olihan hänellä ystäviä, jos sattuisi huonosti käymään, kuten vaikkapa rahat pääsisivät loppumaan. Mutta sitten kohtalo puuttui Aamoksen elämään. Kun kaiken piti lähteä nousuun, maahan tulikin nälänhätä. Nousuodotukset romahtivat. Ja kun rahatkin loppuivat, Aamoksen koko elämä romahti. Ystävät kaikkosivat. He näkivät, mikä Aamos pohjimmiltaan oli miehiään. Näytöt oli annettu, eikä niissä ollutkaan katetta pysyvään kehitykseen tai asemaan. Aamoksesta tuli yleinen puheenaihe ja varottava esimerkki. Ihmiset alkoivat katsoa halveksuen Aamosta ja puhua hänestä pahaa selän takana. Nälkä pakotti Aamoksen tekemään jotakin oman elantonsa eteen, mutta työtäkään ei juuri ollut tarjolla. Mikä tahansa työ olisi kelvannut hänelle, kunhan vaan hän olisi saanut vatsansa täyteen. Mutta sitäkään hän ei enää saanut. Hänen ei ollut lupa edes syödä sikojen ruokaa, sillä siatkin nousivat suurempaan arvoon kuin hän. Aamos oli täydellisessä umpikujassa. Kotiin ei ollut menemistä, sillä kaikki tiesivät hänen tilanteensa, eikä hän olisi kestänyt kotimaisemissaan sitä halveksuntaa, jonka kohteeksi oli joutunut jo ulkomailla. Aamoksen omanarvontunne oli maan tasalla. Aiemmin Aamos ei ollut hävennyt mitään tekemisiään, mutta nyt hän häpesi syvästi. Aamos kaipasi muutosta, mutta sitä hänelle ei suotu. Yleensä muutostarve alkaa omasta tilannearviosta. Jos ihminen sisimmässään kokee, että elämän on muututtava, hän alkaa pohtia, mitä voisi tehdä oman tilanteensa korjaamiseksi. Monta kertaa tällainen muutos ei ole helppoa. Huomaa, että jatkuvasti palaa samoihin ongelmiin. Vaikka haluaisi muuttaa itseään, se osoittautuu ylivoimaisen vaikeaksi. Kun tyytymättömyys kasvaa riittävän suureksi, lopulta ihminen on valmis tekemään mitä tahansa, että asiat muuttuisivat. Aamoksen kohdalla lopullinen muutos ei kuitenkaan tapahtunut hänestä itsestään johtuen, vaan lopulta Aamos muisti, kuinka hänen isänsä oli rakastanut häntä, Isä oli ottanut hänet syliinsä, kun hän oli pieni poika. Aamos lähti liikkeelle. Tosin nyt isän eteen ei ollut helppoa lähteä, sillä hän oli tehnyt kaiken päinvastoin, kun mitä isä oli opettanut. Aamoksen häpeä oli mittaamaton. Jospa isä kuitenkin antaisi sen verran anteeksi, että ottaisi hänet ruokapalkalla töihin, vaikka hän oli hävittänyt, ei ainoastaan isän omaisuuden, vaan myös koko suvun maineen. Aamos mittaili askeleitaan ja mietti, miten hän kestäisi katsoa isää silmiin, kun varmasti isä oli saanut tietoonsa hänen elämänsä ulkomailla. Mutta, hyvänen aika, isä onkin vastassa. Hän on kuullut, että olenmatkalla kotiin. Isä varmasti sanoo, ettei kotiin ole tulemista, ei nyt eikä ikinä. Aamos on kuitenkin tarpeeksi kärsinyt. Hän haluaa nähdä isänsä, vaikka se on hänelle vaikeaa. Ja lopun te tiedättekin. Isä onkin syli vastassa ja ojentaa kätensä vastaanottamaan rakasta poikaa. Pelko ja nöyryytys oli tiessään. Tilalla oli aito jälleennäkemisen ilo ja täydellinen hämmästys isän rakkaudesta. Isä syleili ja kyynelehti ilosta nähdessään oman poikansa. Tuhlajapoikakertomus on kertomus isästä ja pojasta, vanhemmasta ja hänen nuorestaan. Aamoksella oli hyvä isä. Tällaisia malli-isiä tarvittaisiin tänäkin aikana, kun on jopa asetettu kyseenalaiseksi, tarvitsevatko lapset isää lainkaan. Hyvät konfirmoitavien nuorten vanhemmat ja kummit. Teidän tehtävänänne on ollut ohjata näitä nuoria oikealle tielle. Ehkä teidän sisimmässänne ei ole edes noussut kysymystä nuorten menestyksestä. Mutta varmasti jokainen vanhempi toivoo, että nuori löytäisi oman tiensä, jota on turvallista kulkea. Taivaallisen isän antamaan siunaukseen on hyvä turvautua, kun ajattelemme tämän päivän nuorten elämää ja tulevaisuutta. Eräs maamme tienviitoittajista on ollut aikoinaan J.V. Snellman. Hän on lausunut: "Se, joka ei aseta elämänsä päämäärää korkealle, se ei voi tämän elämän kuluessa saada mitään aikaan. "Päämäärä korkealle asetettuna", tämä antaa voimaa toimintaa, tämä antaa voimaa uhrautumiseen. Taivaallisen Isän rakkaus oli suunnaton Aamosta kohtaan. Taivaallisen Isän rakkaus on se päämäärä, jota kohti saamme joka päivä olla kulkemassa. Paras lähtökohta tulevaisuudelle on usko Jumalaan ja luottamus hänen rakkauteensa meitä jokaista kohtaan. Hän johtakoon elämämme ja tulevaisuutemme tästä päivästä aina viimeiseen saakka. Aamen.
Luuk. 19: 1-10 Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: "Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen." Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: "Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin." Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan." Tänä iltana meillä on raamatunkohta, joka on monelle tullut tutuksi jo pyhäkoulusta. Siinä on pienikokoinen Sakkeus, joka kiipeää puuhun ja Jeesus joka löytää Sakkeuksen hänen piilopaikastaan. Evankeliumin voisi otsikoida aiheella: "Elämä puntarissa". Oikeuden symboliksi on muodostunut vanhanaikainen punnusvaaka, johon toiselle puolelle asetetaan vastapaino ja toiselle puolelle punnittava kappale. Yleensä olemme tottuneet punnitsemaan valintojamme. Harvassa asiassa on pelkästään myönteisiä puolia, vaan joudumme valitsemaan etujen ja haittojen välillä. Myönteiset seikat kallistavat vaakaa yhteen suuntaan ja kielteiset seikat vastakkaiseen suuntaan. Sakkeus oli joutunut elämässään vaakakuppiin. Tai voisi sanoa, että elämä oli punninnut Sakkeuksen ja havainnut hänet köykäiseksi. Sakkeuksen elämänarvot olivat johtaneet hänet tilanteeseen, jossa häntä halveksittiin ja jossa hän itsekin todennäköisesti halveksi itseään. Ehkäpä alussa Sakkeus koki tyydytystä omasta elämänvalinnastaan. Hän oli päässyt veronkantajaksi, joka sai kerätä tullimaksuja kaupunkiin tulevilta kauppiailta. Ehkä aikansa Sakkeus oli elänut normaalia elämää. Mutta jossakin vaiheessa ahneus oli iskenyt häneen. Sakkeus muuttui epärehelliseksi. Hän alkoi kerätä tullia yli sen, mikä oli kohtuullista. Jeesuksen ajan tullimiehet olivat vieraan Rooman vallan palveluksessa. Roomalaset miehittäjät olivat antaneet tullinkeräysoikeudet valituille henkilöille. Viranomaiset eivät kuitenkaan valvoneet tarkkaan, kuinka tulleja kerättiin. Siinä oli tilaisuus väärinkäytöksille. Me elämme maassa, jossa viranomaisten väärinkäytökset on ankarasti tuomittuja. Mutta tämän päivän maailmassa on paljon maita, jossa viranomaisten epärehellisyys ja lahjukset ovat enemmän tapa kuin poikkeus. Viranomaisena toimiminen antaa suuret valtuudet ja jos väärinkäytöksiin ei olla valmiita puuttumaan, seurauksena on yhteiskunna suuri mielivalta ja vääryys. Aikansa varmasti raha antoi Sakkeukselle tyydytystä. Rahan himo on kuitenkin asia, joka jättää ihmisen lopulta tyhjäksi. Koskaan ei rahaa ole tarpeeksi, vaikka sitä saisi kerättyä yli tarpeen. Vähitellen Sakkeuksen elämänpuntari alkoi kääntyä vahvasti miinukselle. Sakkeus alkoi kaivata muutosta sisimpäänsä, jossa hän koki itsensä hyvin tyytymättömäksi ja onnettomaksi. Yleensä ihmisen muutostarve alkaa omasta tilannearviosta. Jos ihminen sisimmässään kokee, että elämän on muututtava, hän alkaa pohtia, mitä voisi tehdä oman tilanteensa korjaamiseksi. Monta kertaa tällainen muutos ei ole helppoa. Kun huomaa, että jatkuvasti palaa samoihin ongelmiin ja vaikka haluaisi muuttaa itseään, se osoittautuu ylivoimaisen vaikeaksi. Kun tyytymättömyys kasvaa riittävän suureksi, lopulta ihminen on valmis tekemään mitä tahansa, että asiat muuttuisivat. Sakkeuksen kohdalla lopullinen muutos ei kuitenkaan tapahtunut hänestä itsestään johtuen, vaan elämä johdatti hänen luokseen Jeesuksen, jolla oli asiaa Sakkeukselle. Jeesus lähestyi Sakkeusta ja sanoi hänelle: "Tule alas". Sakkeus oli kiivennyt puuhun piiloutuakseen ihmisjoukolta. Mutta samalla Sakkeus oli korottanut itsensä toisten yläpuolelle ja käyttänyt väärin valtaansa. Itsensä korottamalla Sakkeus oli mielessään asettunut ihmisten mielipiteiden yläpuolelle. Seurauksena oli varmasti ylimielinen ja halveksuva asenne toisia kohtaan. Samalla kuitenkin itsensä korottaminen ja ylpeys johtivat Sakkeuksen eristyksiin. Ylpeät ihmiset ovat yleensä yksinäisiä. Vain asettumalla toisten tasolle voi löytää yhteyden toisiin. Jeesus näki Sakkeuksen muutoksen tarpeen. Hän näki, kuinka Sakkeuksen sisin oli kypsynyt elämänmuutokseen. Jeesus ei kuitekaan esittänyt mitään vaatimuksia Sakkeuksen suhteen. Jeesus halusi ainoastaan osoittaa ystävyyttä ja ystävällisyyttä Sakkeusta kohtaan. Tämä sai Sakkeuksen kokemaan, kuinka hyvältä tuntui kokea normaalia ja tässä tapauksessa jopa ylimaallista ystävyyttä. Sakkeus oli valmis tunnustamaan väärän elämäntapansa Jeesukselle sekä julkisesti vieraille. Tämä muutos oli lopulta hyvä ja iloinen asia niin Jeesukselle, Sakkeuksen vieraille kuin myös Sakkeukselle itselleen. Sakkeus oli kyllästynyt petoksiin ja valheisiin. Lopulta ne johtivat hänet totuuden paikalle, jossa elämänarvot punnittiin ja havaittiin köykäisiksi. Oli palattava elämän alkulähteille ja totuuden kohtaamiseen. Tuloksena oli vapauttava tuomio. Sakkeus sai syntinsa anteeksi. Mutta sekään ei vielä riittänyt. Sakkeus halusi hyvittää ja korvata aiheuttamansa vahingot korkojen kera. Todellinen elämänmuutos oli seurauksena ja huomion kiinnittäminen lähimmäisiin. Sama Vapahtaja, joka kerran kutsui Sakkeusta alas puusta kutsuu meitäkin tänään yhteiselle aterialle. Vapahtaja ottaa meidät ystävikseen ja vakuuttaa meille armoaan ja anteeksiantoaan. Ehtoollispöydässä on tilaa myös punnita omaa elämäänsä ja keventää elämän vääriä painoja. Jeesus kutsuu meitä tasapainoon oman elämämme suhteen. Rukoilemme: Herramme ja Kuninkaamme. Itsekeskeisinä ja peloissamme hyljeksimme niitä, jotka ovat erilaisia kuin me. Tahtoisimme olla rauhassa, tahtoisimme lämmitellä tutulla joukolla armosi paisteessa. Sinä, Kuningas, kutsut juhlaasi kaikkien kujien kansan. Auta meitä ymmärtämään, että tänäänkin lähetät juhlapöydästäsi kutsun meidän mukanamme. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.
Luuk. 12: 13-21 Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon." "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa." Ja hän esitti heille vertauksen: "Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?' Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona." Päivittäin saamme kuulla ja lukea uutisista monenlaisista rikoksista. Yhteiskunnan järjestystä pitää yllä poliisilaitos sekä oikeusistuimet. Rikoksen tapahtuessa yhteiskunta vaatii rikoksen tekijälle rangaistusta ja myntämään rikoksen uhrille korvausta tehdystä vääryydestä. Kun oikeus toteutuu koetaan, että elämässä on joku järjestys ja mieli. Vääryyden jäädessä vaille seurausta horjuu helposti usko myös koko yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Oikeuksissa käsitellään niin rikos- kuin riita-asioita. Kaikki Riita-asiat eivät läheskään mene oikeuteen. Monissa ristiriidoissa osapuolet hakevat ratkaisua sovittelijan avulla ongelmiin, jotka näyttäävät ratkaisemattomalta. He kaatavat taakkansa sovittelijan päälle ja helposti käy niin, että sovittelijaan ollaan tyytymättömiä. Pahimmillaan sovittelija saa molempien riitaosapuolten vihat niskoilleen. Joku aika sitten uutisissa kerrottiin, kuinka nykyään on entistä useammalla mahdollisuus käydä oikeutta vaikkapa riita-asioissa. Aiemmin siihen on ollut mahdollisuutta vain rikkailla tai sitten varattomilla, jotka ovat saaneet ilmaista oikeusapua. Uutisen mukaan myös keskituloiset voivat saada apua oikeudenkäyntikuluihin. Monet riita-asiat Suomessakin liittyvät perintöasioihin. Erimielisyydet ja riidat kuuluvat ihmisenä olemiseen, mutta valitettavan usein riidat pitkittyessään johtavat pysyvään välirikkoon. Jos tällaisessa tilanteessa on selvitettäviä asioita, on selvää, ettei suhteiden rikkimenemisen jälkeen ole helppoa sopia asioista, jotka ovat saaneet aikan erimielisyyden. Pitkittyneet riidat myrkyttävät elämän ja tekevät sen hyvin raskaaksi. Usein perintöriidoissa on jo etukäteen tiedossa, etteivät ne välttämättä tuota toivottua tulosta, sillä oikeudessa asioiden hoito kuitenkin tuo kustannuksia, johon sitten perintörahat saattavat huveta. Riidasta tule pääasia ja sovusta sivuasia. Mikä sitten saa aikuiset, elämää nähneet ihmiset riitelemään perintöasioissa? On haastateltu asiantuntijoita, jotka näkevät, että perintöriidoissa on pohjimmiltaan kyse paluusta lapsuuteen. Lapset ovat tarkkoja siitä, ettei ketään sisaruksista suosita toisiin nähden. Mutta hyvin moni kokee jääneensä vähemmälle vanhempien huomiosta sisarusten joukossa. Tätä osattomuutta moni kantaa sisimmässään aina vanhempien kuolemaan saakka. Perinnön jaon oikeudenmukaisuus nostaa esiin lapsuuden syvimmät tunteet. Perintö on ikään kuin ilmaus vanhempien rakkaudesta, josta sisarukset ovat keskenään kilpailleet. Ja tuskimpa on vanhempia, jotka olisivat täydellisesti kyenneet olemaan tasapuolisia eri ikäisiä lapsiaan kohtaan. Päivän evankeliumissa Jeesusta pyydetään sovittelijaksi perintökiistaan. Tilanne herättää kaksi kysymystä. Ensiksikin, miksi Jeesusta haluttiin sovittelijaksi riitaan. Toiseksi, miksi Jeesus kieltäytyi hänelle osoitetusta pyynnöstä. Ensinnäkin Jeesusta kohtaan koettiin luottamusta. Usein riita-asioissa toivotaan, että riidan välittäjä tai ratkaisija olisi oikeudenmukainen ja viisas. Toivotaan, että sovittelija kuulisi ja ottaisi huomioon omat perustelut. Tulla kuulluksi omassa asiassa on yleisinhimillinen piirre varsinkin, jos kokee kohdanneensa vääryyttä. Varmasti ei ollut kyse siitä, että Jeesus arvosti vain hengellisiä kysymyksiä. Kysyjillähän oli tuonkin ajan yhteiskunnassa mahdollisuus viedä asiansa tuomarille. Ehkäpä hän luotti yhteiskunnan järjestykseen, niin ettei ulkopuolisten pitänyt puuttua toisille kuuluviin tehtäviin. Tuohon viittaa juuri Jeesuksen vastaus, että häntä ei ole asetettu tuomariksi tai perinnönjaon suorittajaksi. Ainakin Jeesus sai tilanteesta aiheen puuttua kysymykseen, mistä ihmisen elämä pohjimmiltaan riippuu. Tähän yhteyteen Jeesus liittää kertomuksen rikkaasta miehestä. Mies oli ahkera maanviljelijä. Hänen vikansa ei ollut siinä, että hän teki niin paljon työtä ja yritti. Hänen ongelmakseen paljastui itsekkyys. Mies ahkeroi ja keräsi rikkauksia vain itseään varten. Hänenhän ei olisi tarvinnut tehdä suuria varastoja, jos hän ei olisi tavoitellut itselleen suurta omaisuutta. Tai sitten hän olisi voinut jakaa avuntarvitsijoille ja nälkää näkeville sen ylimääräisen, joka häneltä oli jäänyt. Vertauksen mies onnittelee itseään siitä hyvästä, jonka hän oli saanut koottua. Jeesus tuo esille tämän, sillä hän muistuttaa meitä siitä, että lopulta kaikki omaisuus on Jumalan. Ja viimeistään ihmisen sielu kuuluu Jumalalle, vaikka ihminen ajattelisikin, ettei hän Jumalasta välitä. Vanhassa liitossa rikkautta pidettiin Jumalan siunauksen merkkinä. Psalmien kirjassa tosin moni ihmetellen Jumalan edessä kysyy, miksi Jumala sallii jumalattoman menestyvän ja hurskaan elää köyhyydessä. Jo tuolloin nähtiin, ettei aineellinen hyvinvointi jakaudu oikeudenmukaisesti. Uudessa liitossa taivaallinen ja hengellinen rikkaus on maallista rikkautta tärkeämpää. Evankeliumia sanotaan pakanoiden rikkaudeksi. Mutta kuka on oikeastaan se, jolla on "aarre Jumalan luona"? Ihminen on rikas silloin, kun hän elä yhteydessä Jumalaansa ja vapahtajaansa ja kaikessa luottaa häneen. Kun Jeesus vuorisaarnassa opetti phää huolettomuutta, hän ei väheksynyt työntekoa tai yhteiskunnallisen toiminnan merkitystä. Jeesus kehottaa sekä köyhiä että rikkaita uskomaan elämänsä yksin Jumalan haltuun sekä elämään veljinä ja sisarina. Jumalassa rikas ei voi kerätä aarteita vain itselleen. Lopulta elämässä ratkaisee, olemmeko rikkaita Jumalassa, eli omistamme evankeliumin, jonka Jumala meille ilman omia ansioitamme lahjoittaa. Rukoilemme: Pyhä Jumala. Sinä tiedät, miten helposti kiinnymme rahaan ja tavaroihin. Auta meitä elämään erilaisten mainosten ja houkutusten keskellä niin, että emme sorru tekemään vääriä valintoja. Opeta meitä näkemään se, mikä on tarpeellista, ja se, mitä ilman voimme tulla toimeen. Kiitos että elämä, jonka sinä annat, on arvokkaampi kuin mikään maallinen omaisuus. Auta meitä elämään rehellisesti ja oikein. Kuule meitä Jeesuksen tähden.
Joh. 15: 1-10 Jeesus sanoo: "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan." Afrikassa lähetystyössä ollut pappi, Jouko Lankinen kertoo kokemuksensa viiniköynnöksen viljelystä. Hän asui vanhassa pappilassa, jossa aiemmin asunut ruotsalainen pappi oli koonnut monta satoa viinirypäleitä. Köynnöstä oli hoidettu hyvin. Sitä oli kasteltu ja karsittu kuivuneet oksat ohjeiden mukaan. Kun sadon aika koitti, odotetiin jännittyneenä, millainen sato viiniköynnöksestä oikein tulisi, mutta mitään ei alkanutkaan tulla. Hyvästä hoidosta huolimatta köynnös alkoi kuihtua kuoliaaksi. Sitten syykin selvisi. Maan pinnan alla termiitit olivat tehneet tehtävänsä. Ne olivat syöneet köynnöksen juuret poikki. Viinisato jäi saamatta. Hyötykasvien kasvussa on usein ratkaisevinta se, mikä ei näy päällepäin. Se mitä pinnan alla tapahtuu, juuristossa, luovat edellytykset tuottavalle kasvustolle. Viinikasvi tarvitsee, valoa, vettä ja maaperän ravinteita kasvaakseen. Lisäksi köynnöstä täytyy vielä karsia parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Jeesus vertaa hengellistä elämää viiniköynnöksen kasvuun. Jeesuksen monista opetuksista ja vertauksista päätellen hän oli varsinainen luonnonystävä. Ainakin tuon ajan elämässä maanviljelys ja puutarhanhoito olivat keskeisiä elinkeinoja. Sen vuoksi oltiin hyvin kiinnostuneita siitä, miten sato saataisiin mahdollisimman tuottavaksi. Kasvutapahtuman tulokset ovat aina näkyviä, mutta kasvun edellytykset ovat silmälle näkymättömiä. Tarvitaan sekä oikeanlaista tietoa että sopivia olosuhteita, että viljely tuottaisi hedelmää. Jeesus vertaa itseään viiniköynnökseen. Hän sanoo: "Minä olen viinipuu, te olette oksat." Viiniköynnöksen kasvutapahtuma on vertaus hengelliselle elämälle. Se on kuva seurakunnasta. Seurakunta on kuin viiniköynnös, jossa oksat ovat kasvuyhteydessä rungon kanssa. Jeesus korostaa yhtä asiaa hengellisessä kasvutapahtumassa: "Pysykää minussa, muuten ette voi kantaa hedelmää". Yksi nykyajan henkinen ahdinko, josta paljon puhutaan on ihmisen juurettomuus. Kun moni joutuu irralleen tutusta ja turvallisesta kasvuympäristöstä, sopeutuminen aivan toisenlaiseen elinympäristöön ei onnistu. Kun moni kokee itsensä ikään kuin juurilta revityksi, seurauksena on henkinen pahoinvointi. Mutta silti entistä suuremmat joukot lähtevät etsimään elämän edellytyksiä uusilta seuduilta, koska vanha ympäristö ei niitä anna riittävästi. Juurettomuus on ulkopuolisuuden tunnetta. Se on kokemusta siitä, että oikeita kasvun edellytyksiä ole riittävästi, että elämä voisi rakentua ja mennä eteenpäin. Juurettomuus on myös yksinäisyyden kokemista. Kun kaikki sukulaiset ovat muuttaneet toisille paikkakunnille, luontaiset sukuyhteydet ovat heikenneet, ellei katkenneet. Kukaan ei kestä yksinäisyyttä. Kuva viiniköynnöksesta on vertaus myös seurakunnasta. Viiniköynnös itsessään kannattaa oksia, jotka näin saavat juurista veden ja ravinnon tarvitsemansa. Mitä meille merkitsee se, että meidät on jo pienenä kastettu kolmiyteisen Jumalan nimeen, ja näin juurrutettu uskoon, jossa meille on tarjottu kasvumahdollisuutta. Voisiko yksi juurettomuuden kokemus liittyä siihen, että me emme aina tunnista alkuperäämme. Jumala on alun perin luonut meidät ja tarkoittanut meidät elämään yhteydessään kaikissa olosuhteissa ja elämänoloissa, siinä on meidän juuremme ja alkuperäinen tarkoituksemme. Koemme itsemme juurettomiksi, jos emme tunnista, millaiseksi elämämme on tarkoitettu. Jeesus puhuttelee kuulijoitaan hyvin vakavaankin sävyyn, että yksi Jumalan luomistyön tarkoitus on hedelmän kantaminen. Jumala on luonut maailman ja elämän alun perin hyväksi. Ja tämän hyvän luomistyön tuloksiksi ja kantajiksi luoja tarkoitti meidät jokaisen. Prof. Miikka Ruokanen kirjoittaa kirjassaan Pieni kirja Pyhästä Hengestä: "Kirkon usko perustuu historiallisesti ja opillisesti alkuperäiseen todistukseen Kristuksesta. Raamatullisen kielenkäytön mukaisesti kirkon jäsenet ovat Jumalan kansaa ja Kristuksen elävä ruumis. Tässä yhteisössä on kirkkomme opin mukaisesti sekä kuolleita että eläviä jäseniä." Puhe kuolleista jäsenistä viittaa siihen, että yhteys Kristukseen voi katketa. Siinä ei auta aiemmat hengelliset kokemukset tai mitkään suoritukset, kun rakkaus vähitellen viilenee. Alkaa loitontua Jumalan läheisyydestä. Synti tulee Jumalaa rakkaammaksi. Kun aika kuluu, alkaa vähitellen käydä täysin välinpitämättömäksi omasta uskonelämästään. Pahimpana seurauksena on hengellinen kuolema. Jeesuksen opetukset vievät meidät tutkimaan omaa sisintämme. Saako Vapahtaja olla meidän kanssamme jokapäiväisessä elämässämme. Tuntuuko päivittäinen rukous ja Raamatun sana tarpeelliselta ja tärkeältä. Ilman tätä kasvu alkaa vähitellen kuihtua. Ja kuten kaikelle kasvustolle käy, jos se ei saa ravintoa, se vähitellen kuihtuu ja kuolee. Mutta lopulta usko on luottamusta ja lepoa. Joka tuntee tarvitsevansa Vapahtajaa, hän pysyy kiinni uskossa. Rukoilemme: Pyhä Jumala, tänään kumarrumme palvomaan sinua, olemassaolomme syvin salaisuus. Mutta arkipäivän huolet ja pelot ahdistavat meitä, meitä painaa koko elämään kohdistuva uhka. Auta meitä arkeen lähtiessämme luottamaan sinuun, Isä, kulkemaan sinun askelissasi, Poika, ja elämällämme ylistämään sinua, puolustajamme Pyhä Henki.
Jeesus rukoili ja sanoi: "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus." Meillä jokaisella on erilaisia tapoja rukoilla. Kun tulemme kirkkoon, se on monelle hiljentymisen mahdollisuus. /Moni levähtää istahtamalla kotona sohvatuolille ja kuuntelemalla radiosta lähetystä kirkosta sunnuntain messusta tai iltaseuroista./ Joskus on vaikeaa olla omien ajatustensa kanssa. Ajatukset saattavat pyöriä jonkun määrätyn asian parissa, niin ettei siitä saa rauhaa. Kirkkoon tuleminen merkitsee ajan erottamista Jumalalle. Usein, jos tuntee saavansa rauhottua itsensä kanssa, omat ajatukset saattavat lähteä harhailemaan ja kulkea niissä tapahtumissa, jotka viime aikoina ovat tuntuneet tavalla tai toisella merkittävillä. Jokainen meistä tarvitsee aikaa itselleen. On asioita, jotka askarruttavat ja murehduttavat mieltä. On ongelmia, joiden kanssa oma mieli painii ja etsii vastausta. Lienee lähempänä meitä on oman elämän tai lähipiirin vaikeudet. Levoton mieli tekee olon hankalaksi. Haluaisi saada helpotusta ja lievitystä sielulleen. Levottomuuden aiheet ovat eri aikoina erilaisia. Mikael Agricola kuvaa oman aikansa vaikeuksia runonmitassa. Niistä voi todeta, että vaikeudet ovat olleet vakavia aiemminkin. Jos vihollinen sinulle pahaa tekee, ruumiin, maat, rahat ja muun raatelee, Jos joku sinun henkeäsi väijyy, Kun lapsesi, perheesi tai sukusi kuolee, Köyhyydessä, tuskassa ja nälässä, samoin kuin taudit ruumista vaivaa tai kun pilkka, kateus ja viha eivät jätä sinulle mitään sijaa. Agricola tietää hyvän lääkeen silloin, kun on paha olla. Hän kirjoittaa psalttarin, eli psalmien kirjan esipuheessaan: Tämä kirja on sinulle lohduksi, kun huudat Herraa avuksi. Ota nyt vastaan Daavidin Psalmit, kun ne ilman vaivaasi ovat valmiit. Kun hän soittaa kultaisin kielin murheisiin ja raskaisiin mieliin, hän päästää tuskasta ja hädästä, suo turvan ja sielulle evästä. Lievitystä kun et muualta saa, on tässä sielulle herkkua makeaa. Luota ainoaan Jumalaan, niin sinua murheessa lohdutetaan. Meitä nykyajan ihmisiä yhdistää monet sellaiset asiat, joita aikaisemmat sukupolvet eivät ole joutuneet kokemaan. Välillä tuntuu, että kaikki maailman tapahtumat vyöryvät ylitsemme. Huonot uutiset ovat meille arkipäivää. Jatkuvasti saamme kuulla ongelmista, jotka ovat kasvamassa. On ratkaisemattomia ristiriitoja ja selkkauksia. Valitellaan että ei tarpeeksi tuomita sitä ja sitä tahoa tai tekoa. Lu
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.