Täällä on kovin kiistelty siitä, että onko television hankinta syntiä, kuka on sellaisen opin keksinyt jne.
En haluaisi tässä nyt keskustella tai väitellä siitä.
Haluaisin kuulla muiden kommentteja siitä, että onko televisio uskovaisen kodin huonekalu? Ja mielellään perustelujakin voisi kirjoittaa. Miksi televisiota ei tule hankkia tai miksi sen voisi hankkia?
Itse olen sitä mieltä, ettei televisiota siinä tarkoituksessa, kun se on tehty, tulisi hankkia uskovaiseen kotiin. Täytyy toki muistaa, että televisiolla on muitakin käyttötapoja, kuin televisio-ohjelmien katselu. Toisaalta, on niinkin, että niitä muita käyttötilanteita varten kannattaisi ehkä miettiä muunlaisia ratkaisuja, kuin television hankintaa.
Toisaalta, onhan se niinkin, että toimiva televisio kotona saattaa aiheuttaa kiusauksia rajan siirtämiselle, alkuun ihan vähän. Myöhemmin ehkä vähän lisää, jne.
Mielestäni on siis hyvä, että televisiota ei alunalkaenkaan hankita mihinkään tarkoitukseen. Rajan on hyvä olla sellaisessa paikassa, mistä ei tule ainakaan vahingossa mentyä yli.
En haluaisi tässä nyt keskustella tai väitellä siitä.
Haluaisin kuulla muiden kommentteja siitä, että onko televisio uskovaisen kodin huonekalu? Ja mielellään perustelujakin voisi kirjoittaa. Miksi televisiota ei tule hankkia tai miksi sen voisi hankkia?
Itse olen sitä mieltä, ettei televisiota siinä tarkoituksessa, kun se on tehty, tulisi hankkia uskovaiseen kotiin. Täytyy toki muistaa, että televisiolla on muitakin käyttötapoja, kuin televisio-ohjelmien katselu. Toisaalta, on niinkin, että niitä muita käyttötilanteita varten kannattaisi ehkä miettiä muunlaisia ratkaisuja, kuin television hankintaa.
Toisaalta, onhan se niinkin, että toimiva televisio kotona saattaa aiheuttaa kiusauksia rajan siirtämiselle, alkuun ihan vähän. Myöhemmin ehkä vähän lisää, jne.
Mielestäni on siis hyvä, että televisiota ei alunalkaenkaan hankita mihinkään tarkoitukseen. Rajan on hyvä olla sellaisessa paikassa, mistä ei tule ainakaan vahingossa mentyä yli.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Ei sen enempää, vaikka avauksesi riven välistä luettuna olikin tarkoitettu toisten ihmisten neuvomiseksi. Näin itse ainakin koin.
Eiköhän sovita niin, ettei nuori kokematon uskovainen jakele mitään ohjeita eläämää ja uskonasioita ehkäpä vähän laajemmin katsoville kanssasisarileen ja -veljilleen.
Yritin kyllä monesti sanoa, että "Minun mielestäni...", siis miten minä ymmärrän asian.
Eikö veli saa neuvoa sisarta, ja sisar veljeä? Ettei hän joutuisi väärille teille.
Mutta ihan oikeasti: Missä tilanteessa veli on sellaisessa asemessa, että voi ryhtyä neuvomaan tosia uskovaisia? Kenellä voi olla omasta uskostaan niin vahva oikeassa olemisen varmuus, että voi katsoa olevansa kykenevä neuvomaan toisia uskonasioissa ja mihin tämä varmuus voi perustua? Tätä haluan kysyä kaikilta, jotka pyrkivät mestaroimaan lähimmäisensä uskontilaa.
"Mutta ihan oikeasti: Missä tilanteessa veli on
sellaisessa asemessa, että voi ryhtyä neuvomaan
tosia uskovaisia?"
Niin, olenko minä veljeni vartija? Rakkaudella minä haluan olla keskustelemassa tästäkin asiasta.
että jos joku ei kenties halua ottaa tarjoamaasi ehdollista rakkautta vastaan, kannattaako sitä tyrkyttää.
Olen jo aiemminkin tällä palstalla toisessa yhteydessa todennut, että keskustelu sellaisen ihmisen kanssa on täysin hedelmätöntä, joka jo lähtökohtaisesti olettaa oman uskonsa olevan sen ainoan oikean ja muiden väärän. En todellakaan hyväksy sinua vartijakseni.
>>>että jos joku ei kenties halua ottaa tarjoamaasi ehdollista rakkautta vastaan, kannattaako sitä tyrkyttää.
olipa nuori tai vanha niin oheitakin saa antaa että eläpäs rupea pöykkelemään silmille et näköjään anna toisen mielipiteelle mitään arvoa
parasta kieltaa kaikki huonekalut niin saastyisi rahaa. Kaikki kalusteethan ovat niin syntisen kalliita.
Televisio-keskustelu valaisee lestadiolaisuuden ydintä.
Muistan kuinka kylässä meillä ollut pieni (2vuotias) lestadiolaislapsi peitti silmänsä mennessään olohuoneen läpi. Hänelle oli kotona peloteltu television vaarallisuudesta.
Kun tällainen lapsi kasvaa aikuiseksi hän todennäköisesti suhtautuu televisioon siten kuin äidinmaidossa opetettu. Se paha. Se paha.
Televisio-keskustelu valaisee lestadiolaisuuden uskontoa.
omaan kotiin televisiota. Riittää kun "vahdin" kahden tietokoneen käyttöä kotona. Ettei joku pelaa tuntitolkulla, että vuorolistat pelaa, että läksytkin tulisi tehtyä, ettei mentäisi sopimattomille sivuille ym. En tiedä missä välissä kerkeisin katsomaan televisiota. Jäisikö liikunta harrastus kokonaan sitten pois?
Hyviä ajatuksia ja periaatteita sinulla.
Mutta kyse ei oelkaan noista perusteluista, vaan siitä mitä Raamatussa sanotaan.
Kun vl-päätöksentekijöiden mukaan voidaan Raamatulla osoittaa television hankkiminen synniksi, he ovat päätöksen tehneet. Päätöksen mukaan jokainen joka hankkii kotiin television, on sillä ratkaisullaan osoittanut, ettei ole kuuliainen Juamlan sanalle.
Siksi tämä henkilö voidaan seurakunnassa julistaa "pakanaksi ja publikaaniksi", suoralta kädeltä. Toisin sanoen häntä ei enää pidetä uskovaisena eikä tervehditä.
Näin kuuluu meikäläisyydessä tehty päätös.
kun tietokoneeseen saa virittimen, jolla siitä voi katsoa tv-ohjelmia.
Eikös se tietkan viritinkin ole televisiovastaanotin? Tölsö kuin tölsö, onko sillä merkitystä?
"Haluaisin kuulla muiden kommentteja siitä, että onko televisio uskovaisen kodin huonekalu?"
Nykyisen plasma- ja LCD-tekniikan aikana tuotettuja televisioita ei kai millään ilveellä voi kutsua huonekaluiksi.
SRK-mafioosojen tv-päätöstä masinoidessa televisiot olivat kuvaputkimallia ja putkissa poikkeutuskulma korkeintaan 90 astetta. Televisio oli ilmiselvä huonekalu, varsinkin omalla jalustallaan lattialla seisovana kaappimallina.
"Itse olen sitä mieltä, ettei televisiota siinä tarkoituksessa, kun se on tehty, tulisi hankkia uskovaiseen kotiin."
Tekemis- ja hankkimisvaiheen tarkoitukset ovat varsin erilaiset, niin kuin kaikkien muidenkin laitteen elinkaaren aikana ilmenevät. Tarkoitukset lisäksi ovat usein varsin henkilökohtaisia.
Lainsäätäjä on oikaissut pahan kerran säätäessään kansalaiset maksamaan tv-(lupa)maksua sillä perusteella, että jollain on laite hallussaan. Kun kerran maksaa vakiomaksua, kohtaa hyvin helposti ajatuksen siitä, että urheilua ja muuta hömppää tuijottamalla tuntihinta laskee.
Minusta keskustelua pitäisikin käydä laitteesta riippumattomana siitä, mitä vanhoillislestadiolaiset ovat tehneet parempien televisio-ohjelmien saamiseksi kansalaisten katsottaviksi. Jossain päin tasavaltaa näkyy selvästi kristillinen TV7. Yhtään lestadiolaisen liikkeen tuottamaa ohjelmaa en ole siellä(kään) nähnyt.
Jos viisaat päättää niin taitaa tulla meillekkin tuo tv-lupamaksu maksettavaksi näistä nettikoneista kun näistäkin se tv näkyy :(
Aina puhutaan television haitoista, mutta netti jää syrjään. Televisioista sanotaan mm., että jos se hankitaan ei aikaa jää perheelle eikä ystäville, kun sitä pitäisi koko ajan tuijottaa. Puhutaan myös, että tv:stä tulee niin paljon huonoa ohjelmaa, ja että kiusaukset kasvavat, eikä niitä voi kohta vastustaa.
Ymmärrän nämä huolet osaltaan. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi netin kohdalla ei puhuta samasta asiasta? Miksi ei nähdä, että vielä suuremmalla todennäköisyydellä jää nettiin koukkuun? Miksi ei pelätä, että ei jää aikaa ystäville ja perheelle, kun koko ajan pitää olla netin kimpussa. Miksi ei nähdä, että netistä pääsee miljoona kertaa pahemmille sivustoille/ohjelmiin kuin tv:n kautta koskaan? Jos televisio luo hirvittäviä kiusauksia, joita ei voi vastustaa, niin entä netti sitten? Netin kautta pääsee katsomaan KAIKKEA MAHDOLLISTA, sellaista materiaalia, jota ei koskaan päästettäisi tv:hen. Sekö ei luo kiusauksia?? Hyvä esimerkki on porno. Ainakaan meillä näkyviltä kanavilta ei tule pornoa, mutta tietokoneen kautta pääset siihen käsiksi alle sekunnissa.
En siis voi ymmärtää vl:lien tapaa sanoa, että tv:stä tulevia kiusauksia ei voisi vastustaa, jos sellainen kotiin tulisi. Miten voitte vastustaa kiusauksia, joita tulee netin kautta? Suurimmalla osassa perheistä tv on olohuoneessa, jossa sitä katsellaan yhdessä. Aikuiset voivat valvoa, mitä ohjelmia katsotaa ja miten myöhään. Itse en laittaisi koskaan tv:tä lasten huoneeseen. Netti kuitenkin on usein paikalla, jossa nuoret voivat olla yksin ja rauhassa.
Tv:n ohjelmatiedot voi jokainen tarkistaa, mutta nettiin tuotettua materiaalia ei valvo kukaan. Kumpi on siis sisällöltään pahempi?
Voiko joku siis kertoa IHAN REHELLSESTI, miksi tv on nettiä pahempi?
>Voiko joku siis kertoa IHAN REHELLSESTI, miksi
>tv on nettiä pahempi?
Minun mielestän asia ei ole ihan yksinkertainen. .
Pystyykö tänäpäivänä sivistysvaltiossa elämään ilman nettiä? Ilman televisiota mielestäni pystyy. Pitäisikö esim. työpaikasta kieltäytyä, kun tietokoneella pääsee nettiin? Monessa oppilaitoksessa netti kuuluu opetukseen. Pitäisikö kaikesta opetuksesta kieltäytyä netin olemassaolon takia?
Kokonaan toinen asia on sitten sisältö, joka on se ratkaiseva asia. Kysymyshän on jokaisen kohdalla henkilökohtaisesta uskosta ja valinnoista. Netin kanssa vaarat ovat olemassa, eikä niitä saa vähätellä.
Kysyit "Ymmärrän nämä huolet osaltaan. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi netin kohdalla ei puhuta samasta asiasta? "
Netin vaaroista on hyvä keskustella matkaystävien kanssa, ja kyllä niistä vaaroista keskustellaankin, vaikka se ei ehkä ulospäin näykkään.
Jos television voi jättää hankkimatta, niin se on hyvä niin. Yksi kiusauksia aiheuttava kapistus vähemmän. Toisaalta en näe televisiota edes mitenkään tarpeellisena kapistuksena. Viihdettähän sieltä suurimmaksi osaksi tulee. Saman ajan voi mielestäni käyttää huomattavasti rakentavamminkin.
Loppuun ehkä vähän kärjistäen (suokaa se minulle), että pitäisikö kaupassa tai kioskilla käyminen kieltää, kun sieltä voi ostaa sellaista, mikä ei ole hyväksi uskovaiselle? Jokaisella on oma kilvoittelu kilvoiteltavanaan.
""Loppuun ehkä vähän kärjistäen (suokaa se minulle), että pitäisikö (TV:n katselu kieltää), kun sieltä voi (katsoa) sellaista, mikä ei ole hyväksi uskovaiselle? Jokaisella on oma kilvoittelu kilvoiteltavanaan. ""
Loppukommenttisi voisi muotoilla tähänkin muotoon aivan helposti!!!
Siis telkussakin on se NAPPI, josta sen voi sulkea tahi laittaa kiinni!!!!
Käsittääkseni samasta napista sen saa myös auki eli päälle.
Saahan sen siitä aukikin, mutta kyllä vissiin aikuinen ihminen osaa itse päättää mitä voi/haluaa katsoa!!? Kauheaa paapomista tuo homma.
Tottakai osaa päättää. Liha on kuitenkin heikko ja sielunvihollinen iskee varmasti heikolla hetkellä.
Ei siinä minusta ole mistään paapomisesta kyse.
>Liha on kuitenkin heikko ja sielunvihollinen iskee varmasti heikolla hetkellä.<
heh,eikös se netin kohdalla ole heikko =))
Tottakai voi olla. Missä tahansa muuallakin, kun on olosuhteet ovat suotuisat.
Kirjoitin alkuperäisen kysymyksen.
***Pitäisikö kaikesta opetuksesta kieltäytyä netin olemassaolon takia? ***
En tarkoittanut sitä, että netistä pitäisi kieltäytyä. Ymmärrän, ettei ilman sitä moni voi tulla nykypäivänä toimeen.
Hämmästelin vain ihan aidosti, että miksi juuri tv:n kohdalla sanotaan, että se luo kiusauksia, ei huvita mennä enää seuroihin jne. Kuitenkin netti tekee kaiken saman, ja varmaan vielä pahempana, mutta silti ei puhuta samalla tavalla, että se "saatanan kapistus".
Eli ehkä tavoitteena oli ehkä näyttää tietynlainen kaksinaismoralismi joka velloo tv:n ympärillä. Jotenkin olisi parempi, jos vl:t sanoisivat suoraan, että emme hanki tv:tä, koska se kuuluu vanhoihin tapoihimme tms. Tuntuu kaksinaismoralistiselta kun sanotaan, että tv aiheuttaa sen, että mikään ei kiinnosta, kun koko ajan täytyy vahdata töllöä. Tai, että sieltä tulee niin paljon pahaa, eikä kiusauksia voi vastustaa. Kaikki nämä asiat ovat myös netin ongelmia, joten sinällään tv:llä tai netillä ei ole mitään eroa.
En siis yrittänyt sanoa, että netti pitäisi kieltää. Jokainen ymmärtää, että tänä päivänä se on aika välttämätön. Yritin vain osoitttaa mielestäni kaksinaismoralistiset perustelut, joilla tv-kieltoa perustellaan.
Ja vielä loppuun yksi juttu. Kirjoitit, että: "Monessa oppilaitoksessa netti kuuluu opetukseen. Pitäisikö kaikesta opetuksesta kieltäytyä netin olemassaolon takia? " Tuntuu hullulta, että nykyään kieltäydyttäisiin opetuksesta, joka on hyödyllistä. Kuitenkin vl:t ovat kieltäytyneet 60- ja 70-luvuilla (onkohan vielä 80-luvullakin?) koulun opetusohjelmista. Miksi? Edes opetusohjelmia ei voinut katsoa tv:n välityksellä. Se on sama kuin, että nykyään kieltäydyttäisiin nettiin liittyvästä opetuksesta. Olen myös aika varma, että jos tv:n sijasta netti olisi tullut 60-luvulla suomalaisten koteihin, niin se olisi kielletty SRK:n taholta. Vielä 60-luvulla tv:n ohjelmat olivat niin kesyjä; ei väkivaltaa, ei erotiikkaa eikä mitään vähänkään paheellista tullut tv:stä, mutta silti se kiellettiin. Ajatelkaa jos silloin olisi luotu vekotin, jonka avulla pääset katsomaan pornoa, väkivaltaa ja kaikenlaista pahuutta ja siveettömyyttä alle sekunnissa. Veikkaampa, että tällainen kone olisi kiellety alta aikayksikön.
On niillä 60-luvun tapahtumilla varmaan vaikutusta edelleen, en kiellä. Itse en ole kovinkaan hyvin perillä sen aikaisista tapahtumista. Pitäisi ehkä tutustua enemmän omaan historiaan.
Toisaalta, voisin kuvitella, että sen aikainen elämänmeno on ollut hyvin erilaista. Televisio oli uusi juttu, ja sen vaikutuksia varmasti pelättiin. Ehkä siksi nähtiin parhaaksi tuollainen kielto antaa. Ehkä siihen aikaan on oltu fanaattisempia, kuin nykyään. Jos tuollaista termiä voisi tässä käyttää.
Minkähänlainen kanta televisioon olisi tänäpäivänä, ellei silloin olisi tehty mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen? Voisin kuvitella, että varsin kielteisesti siihen suhtauduttaisiin silti, vaikka joillakin töllötin saattaisi ollakkin. Ehkä sellainenkin tilanne olisi saattanut aiheuttaa epävarmuutta siitä, miten olisi hyvä toimia, ja että ennemmin tai myöhemmin siihen jonkinlainen kanta oltaisiin otettu.
Mitä tulee taas tv-asian ympärillä vellovaan "epävarmuuteen", niin minulle riittää uusimmat "kannanotot". Eli kuten käsittääkseni viimeaikoina on annettu ymmärtää, että "Televisio ei kuulu uskovaiseen kotiin", ja näen tällaisen kannan hyväksi. Toisaalta, ei se minun kantaani ole muuttanut suuntaan eli toiseen, olenhan jo kotona kasvanut ilman vastaanotinta. Minulle on periaatteessa ihan sama onko tv ihan laitteenakin kielletty joskus muinoin, enhän ollut edes syntynyt vielä silloin.
Oot varmaan jo lukenut tuolla ylempänä olevan avauksen,siinä esimerkki netin annista,ei tv:stä tule moista törkyä.
Synnin vaarat ovat ovat kummassakin olemassa, sisällön eroista riippumatta.
Minulla on ollut TV vaikka kuinka monta vuotta ja ei ole tullut kertaakaan vielä mitään ongelmaa. Mielestäni PARAS ohjelmakanava on digitaaliset YLE24 ja YLE-teema niitä voi uskovainenkin katsoa ihan hyvällä omalla tunnolla, sillä ne ei sisällä muuta kuin asiaohjelmaa. Jos ne kanavat pystyy rajaamaan TV:hen ei ole mitään ongelmaa pitää TV:tä huonekaluna.
Hankin television heti sinä päivänä, kun minä sitä tarvin. Ainakaan vielä en tarvi televisiota, en edes maailman tai kotimaan uutisten seuraamiseen. Itseni sivistämisenkin voin hoitaa muita kanavia hyväksi käyttäen.
En ymmärrä, miksi ei-vl-ihmiset huolehtivat jonkun toisen valinnasta elää ilman tv:tä. Varsinkin nykyaikana korostuu tv:n rooli nimenomaan viihteen lähteenä. Oikea ja sivistyksen kannalta tärkeä informaatio löytyy ihan muualta kuin tv:stä. Pelkkien uutisten tai ajankohtaisohjelmien ja vastaavien takia tv:tä ei tarvinne huoneeseensa hankkia?
Tietokone ja internettiyhteys minulla täytyy olla, joskus sekin harmittaa. Jokainen suomalainen saa lainata kirjastoista mielin määrin kiinnostavaa ja sivistävää materiaalia, laidasta laitaan.
Mihin tarvisin televisiota? En ainakaan tiedonsaamiseen. Enkä ole vielä törmännyt yhteenkään sisustuksellisesti kauniiseen telkkuun, joten en hanki sitä myöskään "huonekaluksi" tai "tauluksi".
Kai nyt jokainen televisiosta kieltäytyvää outona pitävä järkevä ihminen ymmärtää ja tunnustaa sen, että ilman televisiotakin pärjää? Ainakin itse olen kasvanut ihan normaaliksi ja ympäristöstä ymmärtäväksi aikuiseksi ihmiseksi ilman televisiota tai sen ohlejmatarjontaa. Samalla tavalla kasvatan omatkin lapseni. Ihan normaaleja ihmisiä hekin ovat.
Ainakin säästymme television ahdistavilta ohjelmilta. Uutisetkaan eivät ole monestikaan lastenkatseltavaa.
Tämä tv-pelko on aivan hysteeristä.
Yrittäisitte edes suhtautua siihen samalla tavalla kuin muihin vastaaviin laitteisiin.
Minä puolestani en ymmärrä, miksi vl-ihmiset huolehtivat jonkun toisen valinnasta hankkia tv, joka on tekninen viestintälaite siinä missä radio, internet, puhelin tai muut vempeleet.
tiedonjakaja. Kesällä siitä tulee senverran "huonoa" ohjelmaa, ettei tule juuri edes uutisia katsottua.
Dokumentit, ajankohtaisohjelmat, kieliohjelmat jne. ovat tosi hyviä.
Meilläkin vl-sukulaiset istuvat kuin tatti tv:n ääressä, mutta me, joilla se jo on pitkään ollut, osaamme valikoida katsottavan.
Kaikkien, joita askarruttaa onko tv sallittu vai ei, kannattaa kysyä suoraan Oulusta Professorintieltä, sieltä saa varmaan tyhjentävän vastauksen. Turhaan täällä sitä jauhatte.
Ja vielä, kannattaa hankkia sellainen tv, jossa on tämä katkaisunappula. Siitä eivät taida olla Professorintielläkään tietoisia.
Huolehtiiko vl:ät jonkun toisen valinnasta hankkia tv? En ole ennen moista kuullut =)
Miksi yhdistit kirjoitukseni tv-pelkoon? Minä en pelkää tv:tä tai sen ohjelmiakaan, mutta en vain tarvi sitä kapistusta tai sen ojelmia.
Kerropa itse, miksi tarvit televisiota?
Ja mitkä laitteet on vastaavia kuin televisio? Taulu? Tuoli? Pöytä? Tietokone? Pleikkari? En kai voi suhtautua televisoon ja samalla sen ohjelmiin samalla tavalla kuin tuoliin tai pöytään tai johonkin muuhun? Hassua, hih.
Kyllä juttu näyttää olevan juuri niin, että nimenomaan vl-liikkeen ulkopuoliset luulevat tv:stä kieltäytymisen liittyvän siihen fyysiseen laatikkoon tai nykyisin tauluun. Onneksi kuitenkin ymmärrän, että tämäkin palsta edustaa vain murto-osaa maailman tai Suomen ihmisistä, ja uskon sinisilmäisesti, että iso osa ihmisiä ymmärtää ohjelmien ja ohjelmia esittävien teknisten apuvälineiden eron.
Jospa tuokin asia vielä kirkastuisi myös sinulle "herran pieksut".
Kaikella ystävyydellä, tämä on koomista..
On totta, että tv on hyvä tiedon välittäjä. Saman tiedon vain saa niin halutessaan myös muualta. Samalla välttyy ehkä infoähkyltä ;)
Sen sijaan en pidä lainkaan tärkeänä tietona sitä, mitä Salattujen elämien tai vastaavien ohjelmien roolihahmot sanoivat tai tekivät edellisenä iltana. Tunnustan suoraan, että olen tuntenut itseni monet kerrat työpaikalla kahvitauolla istuessani suorastaan tyhmäksi, kun en ole voinut osallistua keskusteluun kovin tärkeältä tuntuvasta aiheesta. Minua on jopa pidetty sivistymättömänä tietämättömyyteni tähden. Jos sivistys on tuota, ollos sitten tollo.
Samalla tavalla en ole kaivannut tietoa siitä, miltä näytti pilvenpiirtäjistä maahan hyppäävät paniikkiin joutuneet ihmiset terroristihyökkäyksistä uutisoitaessa. Tänään olen suorastaan onnellinen, kun minun tai lapsieni ei tarvitse uutisia seuratessa nähdä päivästä toiseen kamalampia väläyksiä Israelin pommituksen uhreista. Jos uutiset ovatkin yksi tv:n hyvistä puolista, eivät nekään ole sivistyksen edellytys.
Tv on tiedon jakaja. Joku töllöttömän elämän valinnut tekee vähän enemmän töitä tiedonjanonsa sammuttamiseksi. Hän menee esim. kirjastoon tutkimaan painettua tekstiä. Samalla hän voi loistavalla tavalla valikoida informaation, jonka haluaa omaista. Tv:stä tulee paljon tietoa, jolla ei tee mitään, vai miten on?
Koko palsta on täynnä viestejä, joissa huolehditaan, ettei vl-uskovainen vain erehtyisi hankkimaan televisiota.
En itsekään vertaisi tv:tä tuoliin tai pöytään vaan muihin viestintävälineisiin kuten sanomalehdet, aikakauslehdet, radio, kännykkä, internet jne.
Sattuuko syy olemaan siinä, että vanhat horiskot joskus 60-luvulla ovat erehtyneet tekemään jonkun päätöksen, että tv on synnillisempi kapistus kuin joku toinen. Uskotko heitä?
Ei jummartaa, ei.
kysymykseeni, että mikä tekee tv:stä synnillisemmän kuin muut viestintälaitteet, niin ettei nimenomaan tv:stä saisi tietoa hankkia?
että aika yksisilmäisesti katsot, mutta ymmärrän, kun olet vl.
Tuli kyllä toinenkin asia mieleen. Lehdessä oli, että Oulunsalossa on vanhuksilla hirveän paljon masennusta yms. kun ovat niin yksinäisiä. Siellähän on tietämäni mukaan melkein kaikki vl:iä. Olisi edes tv viihdyttämässä heitä.
Itse en edes tyhjänpäiväisiä sarjoja jouda katsomaan, mutta kerran kun jouduin olemaan viikon yksin kotona, tuntui mukavalta, kun avasin tv:n ja siellä istui uutisten lukija tutulla paikalla. Mukavaa, ei tarvinnut olla yksin!
Ilmeisesti et ole vieläkään ymmärtänyt sitä, että televisio ei ole synnillinen, kuten haluat asian ilmaista.
Saahan sitä tietoa tv:stä hankkia, onko joku kieltänyt? Tähän varmaan vastaat, että "vanhat horiskot joskus 60-luvulla ovat erehtyneet tekemään jonkun päätöksen". Älä takerru siihen, ymmärrät itsekin, ettemme elä enää 60-luvulla.
Mutta en ymmärrä sitä, miksi televisio pitäisi hankkia tiedonhakumielessä? Saman tiedon saa monesta muustakin lähteestä. Mikä tekee tästä televisioasiasta niin vaikean?
TV:stä läytyy paljon turhaa hömppää ja varsinkin lapsille haitallista ohjelmaa, jonka seuraamista voi olla hankala valvoa eli televisiottomuus ei liene huono valinta perheessänne. Tähän haluaisin silti kommentoida
"En ymmärrä, miksi ei-vl-ihmiset huolehtivat jonkun toisen valinnasta elää ilman tv:tä."
Tuskin tuosta kukaan kovin huolissaan onkaan, jos valinta tapahtuu omasta vapaasta tahdosta eikä myöskään toisin valitsevaa vl:ää tai ei-vl:ää katsota kieroon TV:n takia.
Jokuhan voi haluta seurata esim. jääkiekon MM-kisoja, eikä niitä muualta näe kuin TV:stä.
Kyllä kai totuus on se, että pienet perheet ja pienet suvut aiheuttavat paljon enemmän yksinäisyyttä kuin televisiottomuus. Vl:llä on yleensä hyvin laajat ja suuret suvut, ja vl-vanhukset eivät kai ole niitä kaikista yksinäisimpiä. Usko pois.
Ja itsehän tuon jo kerroit, tv korvaa sinullakin paljon sellaista, johon joku muu käyttää kirjoja, kyläilyjä, erilaisia harrastuksia jne. On surkuhupaisaa huomata esim. vanhainkodissa, miten joku oikeasti yksinäinen vanhus seurustelee televisiotoimittajan kanssa. Ainut tuttu.. Samalla tavalla säälin monia lapsia, jotka tv kasvattaa. Heitäkin on.
Sullakin tuntuu olevan yksi silmä ;)
>>>Tuskin tuosta kukaan kovin huolissaan onkaan, jos valinta tapahtuu omasta vapaasta tahdosta eikä myöskään toisin valitsevaa vl:ää tai ei-vl:ää katsota kieroon TV:n takia. >Jokuhan voi haluta seurata esim. jääkiekon MM-kisoja, eikä niitä muualta näe kuin TV:stä.
Piti vähän oikaista.
et ollutkaan vl, kuten epäilin, en myöskään itse ole. Anteeksi vaan!
Veeällille näyttää syntyneen joku trauma televisioittomuudesta. Sitä yritän heiltä poistaa vakuuttamalla, ettei se sen synnillisempi ole kuin muutkaan viestimet.
Heitä tuntuu vaivaavan se, että se on erillisellä päätöksellä kielletty. Tämähän on ymmärrettävää, etteivät he voi suhtautua tv:oon neutraalisti.
Eihän televisio välttämätön ole, mutta eihän tuosta haittakaan liene. Itsekään en televisiosta juuri muuta katso kuin uutiset, joskus ajankoataisohjelmia, luontodokumentteja ja urheilua.
Vielä parempi, jos kisoja seuraa seuraavan päivän lehdestä. Ei tarvi koko perheen kärsiä.
>>>Eihän televisio välttämätön ole, mutta eihän tuosta haittakaan liene.
ratkaisupelit, en vain kuulla ja yrittää kuvitella, millaista peli on.
Ja tuo huolehtiminen voi olla siinä mielessä rasittavaa, jos aina tiukin kanta "voittaa". Ei ole mukavaa, jos pitää ajatella, että toisilla on oikeus arvioida ja arvostella minua ja arkipäivän valintojani.
Pitäisi minun varmaan lukea Raamatusta se kohta veljensä vartioinnista ja yrittää ymmärtää sen merkitys.
En itsekään ole sitä mieltä, että televisio PITÄISI hankkia. Ei se ole välttämätön eikä edes tarpeellinen. Televisiottomuus on ihan hyvä vaihtoehto.
Sitä minä tarkoitan, että vl-uskovaisilta on suljettu pois yksi viestintäväline aivan perusteetomasti. Toisin sanoen he eivät voi valita tiedonhankintakanavaansa yhtä vapaasti kun toiset.
Uskonasioilla ei pitäisi tv:n kanssa olla mitään tekemistä sen kummemmin kuin muidenkaan viestimien.
"Ei ole mukavaa, jos pitää ajatella, että toisilla on oikeus arvioida ja arvostella minua ja arkipäivän valintojani. "
Harvoinhan se on mukavaa, mutta sinähän elät tässä yhteiskunnassa koko ajan toisten arvioitavana ja arvosteltavana. Et tiedä, mikä päivä posti tuo viestiä poliisin automaattiselta nopeudenvalvonnalta. Olet koko ajan valvonnan alla, ei sille voi mitään. Samoin naapurisi, sukulaiset ja lähimmäisesi, hekin arvioivat ja "valvovat" sinua koko ajan. Sinä myös olet vastaavassa roolissa, koko ajan.
Ei me voida elää elämäämme miten sattuu, ilman vanhoillislestadiolaisuuttakaan. Vl:illä on se onni matkassa, että he voivat elää turvallisin mielin ja luottaa, että jos elämä alkaa mennä kovin pahasti vikaan, veljet ja sisaret tulevat kyllä rakkaudella neuvomaan. Turvallista.
Ja mikä on tiukin kanta? Voittaako se aina? Voittaa? Häviää?
Ei paha?
Kun tästä asiasta pitää jankata. Suhteenne televisioon lienee niin traumaattinen, että siitä pitää tehdä jotakin erikoista. Ei se viettele sen enempää kuin lehdet, radio tai internetkään.
Enemminkin olen sitä mieltä, että tv:n katselija on alttiina median vaikutuksille toisin kuin muita tiedonhankintakanavia käyttävä. Eikä tv:n vaikutuksen alaisuudessa elänyt ja kasvanut edes huomaa tuota vaikutusta itsessään.
Vähän kärjistäen, ihan tahallaan.
Onko tv:n hankkimisesta kieltäytyminen sitten sinulle joku trauma? Vai miksi tämä aihe sinua kiinnostaa?
Ymmärrän, että tv ja sen hankkiminen/hankkimatta jättäminen kiinnostaa siitä osatonta, mutta että ihminen, jolla tv on, on näin kiinnostunut toisten valinnasta elää ilman tv:tä, siinä on jotain hauskaa!
Ja kyllä vain, elävä kuva viettelee eri tavalla kuin luettu teksti tai kuunneltu puhe. Se on tosiasia. Vai miksi muuten tv keksittiin??
>>>Sitä minä tarkoitan, että vl-uskovaisilta on suljettu pois yksi viestintäväline aivan perusteetomasti.
Yleensä normaalivalinnat eivät vaaranna ihmisen asemaa yhteisössä tai yhteiskunnassa, mutta vl saattaa olla arempi arvioinnin ja arvostelun suhteen, koska se ei välttämättä jää vain ihmisille yleensäkin normaaliin (??) selän takana puhumiseen. Ehkäpä haluaisin tehdä valinnan ilman pelkoa "potkuista"? TV on ainakin aiemmin ollut liian iso juttu.
Ymmärtääkseni yleensä tiukin kanta voittaa. En menisi keskusteluillassa kertomaan TV:n hyvistä puolista, riippumatta siitä mitä ajattelen.
Lasten TV:n (samoin kuin netin) valvomaton käyttö on huono idea.
Monet vl:t lainaavat videoita, myös elokuvia, kirjastostamme. Ja monet kirjoja, joiden pohjalta on tehty elokuva tai tv-sarja. Yksi nainen sanoi lukevansa Hovimäet sen vuoksi, ettei voi katsoa sarjaa telkusta ja haluaa tietää mistä puhutaan :) Mutta siis jotkut katsovat esim. kyseisen sarjan tv:sta.
Sitten vl:t ovat ahkerimpia aikakauslehtien lainaajia.
En tiedä, minusta ihmisten tulisi saada päättää itse näistä asioista. Ja kyllä omatunto kertoo, milloin sitä tv:n nappia voi painaa, eikö totta?
ja siitä olen ikuisesti kiitollinen, että en ole lapsiani neurotisoinut tällä tv asialla. Hyi olkoon.
Oli tosi mukava katsoa lasten kanssa pikku kakkosta ja muitakin tosi hyviä lastenohjelmia.
Ja harrastuksia ja ystäviä riittää, mm. kuoro, mutta Sinähän et sellaista saa ajatellakaan.
>>>En tiedä, minusta ihmisten tulisi saada päättää itse näistä asioista.>Ja kyllä omatunto kertoo, milloin sitä tv:n nappia voi painaa, eikö totta?
"Ja harrastuksia ja ystäviä riittää, mm. kuoro, mutta Sinähän et sellaista saa ajatellakaan."
Niin, tarkennatko, mitä minä en saa ajatella? Minulla on harrastuksia, ystäviä ja kuoroonkin voisin mennä heti, jos haluaisin. Ei ole lauluääntä, eli en mene.
En ole traumatisoitunut tai neuroottinen tämän tv-asian kanssa. Eivät myöskään minun lapset, heillä riittää harrastuksia ja ohjelmia ilman tv:kin.
Joko sinä alat neuvoa minua, mitä saan ajatella ja mitä en ;)
Sama viihde haetaan sitten kirjasta tai lehdestä, jos ei saa tv:a katsoa. Mutta käsittääkseni monet saavat katsoa.
Eräs lainaaja sanoi jo vuosia sitten, että asiaohjelmien lisäksi klassikot voi hyvällä omalla tunnolla katsoa. Kun kysyin, että mitä ne klassikot on, hän ei siihen oikein osannut vastata muuta kuin, että jotkut vanhat suomifilmit ja vaikkapa venäläiset klassikot. No, mitäpä siihen voi sanoa. Se oli hänen näkemys sallitusta tv-tarjonnasta.
Ja samallalailla muoti, julkkisjuorut sun muu "roska" kiinnostaa vl:a kuin muitakin. Tieto haetaan monesti juuri roskalehdistä ja mielestäni se on inhimillistä.
Mistä tiedät, että lähes kaikki ovat sinun kannallasi, eivätkä halua? Enpä tuosta olisi ollenkaan niin varma.
Täytyy kyllä uskon olla heikoissa kantimissa, jos vääräaikaisella napinpainalluksella usko on mennyttä. Et kai oikeasti ole niin lapsellinen kuin annat ymmätää?
kirjoittaa kaikkien lapsiperheiden puolesta?
Miksi et kirjoita: "Päinvastoin, varsinkin perheellisenä olen iloinen siitä, että on yhteinen selkeä kanta asiaan?"
kirjoittaa kaikkien lapsiperheiden puolesta?
Miksi et kirjoita: "Päinvastoin, varsinkin perheellisenä olen iloinen siitä, että on yhteinen selkeä kanta asiaan?"
En tiedä yhtään vl:sta, jolla olisi televisio televisiolähetysten katselua varten. Pari perhettä tiedän, jossa sitä käytetään pleikkarin tai videokameran näyttönä.
>>>Täytyy kyllä uskon olla heikoissa kantimissa, jos vääräaikaisella napinpainalluksella usko on mennyttä.
kuin, että sain pikku "raivarin" tästä uudesta tv-avauksesta, koska näitä avauksia tälläkin sivulla on jo useita.
Yritän vain sanoa, ettei televisio ole sen kummempi kuin muutkaan viestimet. Miksi se tuntuu monille olevan elämääkin suurempi asia, sitä en ymmärrä.
En kirjoittanutkaan kenenkään puolesta. Totesin vain sen asian, jonka olen itse ollut kokemassa eri perheissä.
Jos haluat lähteä niuhotuslinjalle, niin mielestäni en kirjoittanut, että "varsinkin kaikissa lapsiperheissä ollaan iloisia..." Anteeksi, oli ihan pakko.
Halusin avata keskustelun eri näkökulmasta. Minusta aikaisemmat avaukset ovat olleet lähinnä johonkin 60-luvun päätöksiin liittyviä vedätyksiä, jotka mielestäni on avattu epäasiallisessa hengessä.
Minä tiedän montakin tv:n omistavaa vl-perhettä ja yksityistä henkilöä täältä kunnastamme. Sitä en osaa sanoa, kuinka pitkälle he omiltaan salaavat nämä laitteensa. Mutta eivät kuitenkaan kaikki, kun joskus olen kuullut parin naisen puhuvan kys. asiasta ihan avoimesti.
Ja minähän pidän suuni kiinni kuten työtoverinikin ;)Eikä se asia meille edes kuulu.
Esim. ....kaikki tuntemani lapsiperheet....
Toisin sanoen, yritit tahallasi antaa virheellisen kuvan. Myönnä pois.
että televisio viettelee?
Maailmassa viettelevät niin monet muut asiat varmasti paljon enemmän. En tunne ketään, jonka televisio olisi vietellyt.
Kysymys taitaakin olla vain siitä virheellisestä 60-luvun tv-päätöksestä, jolle tänäpäivänä nauravat jo aidanseipäätkin. Pahinta lieneekin, ettei sitä voida seurakunnan erehtymättömyyden nimissä enää purkaakaan.
Eikö voisi ajatella, että vanhat herrat maalasivat "mörön" seinälle tietämättä edes mikä mörkö tuli maalattua. Ei kai näin mitättömän päätöksen purkaminen uskonliikettä horjuttaisi puoleen tahi toiseen.
Jätän pilkunviilauksesi omaan arvoonsa.
Uskon. Eikä kyse ole pelkästään lihallisesta viettelemisestä. Väkivalta, rikollis- yms. elokuvat eivät ole rakentamassa uskonelämää, päinvastoin.
Toisaalta, miten olisikaan käynyt, jos televisioon ei olisi otettu kantaa silloin aikoinaan?
onkos vaarassa että internettiin otetaan yhtä jyrkkä kanta jossain vaiheessa,kohtahan kaikissa uusissa tietokoneissa on tv:kin.
Luulisin, että siihen ei sen kummempaa kantaa oteta. Keskustelua varmaan käydään jatkossakin siitä, mikä on netissä sopivaa ja mikä ei.
että "Uutisetkaan eivät ole monestikaan lastenkatseltavaa."? Et kai vain ole jossakin katsonut liikkuvaa kuvaa salaa?
Olen toki katsellut toisinaan tv-uutisia. Jos jossain on ollut tv ja on ollut uutisaika ja mahdollisuus uutisten katsomiseen, olen saattanut ne myös katsoa. Joskus jopa olen katsonut uutisia netistä, mutta harvemmin viitsin vaivautua.
Olen joskus jopa katsonut tv:stä jotain moskaakin. Esim. sairaalan poleilla ja osastoilla tv:t ovat yleisesti käytössä, enkä ole paennut niitä. Niin kuin useasti täälläkin on kerrottu, ei se tv-laatikko ole syntiä, mitenkä muovi/metalli voisikaan olla. Se ohjelma siellä saattaa olla sielulle turmioksi.
En näe mitään väärää siinäkään, että minä tai lapseni katsomme koulussa jotain opettajan esittämää elävää kuvaa. Omaan kotiimme emme kuitenkaan halua tv:tä. Emme edes tarvi sitä. Voimme niin halutessamme katsoa vaikka omalta dvd:ltä luontodokumentteja tai muuta mielestämme sopivaa. Kun hankimme kotiimme jonkun dvd:n, teemme kriittisen valinnan jo levyä hankkiessa. Joskus on tullut kannettua kotiin sontaa, ja levy on joutanut jätekuormaan.
Tietokoneeltamme ei pääse nettiin ilman tunnuksia. Sillä tavoin internetin tarjoamaa saastaa pystyy välttämään, ainakin vähän enemmän kuin mitä tv:tä voisimme valvoa.
Television hankinta johtaa uskovaisen valehtelemaan veljille ja sisarille:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000018780205
internetin kautta uskovaiset voivat vapaalla omallatunnolla seurata mitä tahansa sopivaa telewisio-ohjelmaa mistäpäin maailmaa tahansa
Mihin Raamatun kohtaan se perustuu, että analoginen televisiovastaanotin ja sitä kautta tv-ohjelman katsominen on kadottava synti, mutta digitaalisesti eli netistä laajakaistan kautta välitetyt ohjelmat eivät kristittyä kadotukseen vie?
Osaisiko joku palstaa seuraava vl-puhuja valistaa? Esim. perusteellisen hyviä ajatuksia täällä esittänyt nimimerkki VL_perheenisä?
Synti on syntiä, tuli se sitten vasempaan eli oikeaan silmään. Minusta raamatussa puhutaan synnistä paljonkin. Ei sillä ole mitään merkitystä tuleeko se puhelinkaapelia pitkin Soneran runkoverkon kautta, vai ilmassa YLE:n televisiolähettimestä.
tv vastaanottimen hankintakielto on edelleen voimassa
huom. pelkästään siis analooginen telewiisio on kiellettyä hankimasta
mutta tämä ei koske suurnopeus adsl internetyhteyksiä internet-telewisioineen, sekä kaikkine roskineen, koskapa uskovainen kyllä tietää, millaista ohjelmaa tai mazkua hän voi internetistä seurata
eläköön digitaalinen wallankumous
Ei voi. Yritäpä kattoa omalla nettikoneellasi esimerkiksi vaikka mtv3:n tämän hetken ohjelmaa tai jotain ylen kanavilta tulevaa ohjelmaa. Et pysty. Joitakin nauhoitettuja pätkiä esim. uutisia on saatavissa, mutta tietokoneella ja netillä EI todellakaan voi katsoa näitä kanavia suoraan.
Tietokone vaatii virittimen, jotta tv:n katselu onnistuisi. Ja sitten se ei olekaan netin kautta katsomista.
Eipä sotketa selviä asioita.
Viritinkieltopäätöstä värkkäämään. ;)
Sitä ei ole kielletty, ei ole sanottu ainakaan Päivämiehessä.
Olen itse vl-perheestä lähtöisin ja tv on ollut aina syntiä. Mutta, mutta.... Mitä se tämä pieni laatikko sisältääkään, siis pc, voe voe. Tässähän se saatana istuu jos jossain. Sanon sen totuuden äänellä, koska olen työskennellyt tietokoneiden kanssa siitä asti kun ne suomeen tuli. Ja nythän eletään ihan villiä kautta. Ei uskovaisetkin joutuvat laittamaan suodattimia koneisiinsa, jotta lapset ja lapsenmieliset eivät menisi ihan jokaiselle sivulle. Entäs teillä? Ilmeisesti vapaa viidakko. Jännää, vai???? Olen vain huolissani teidän mielenterveydestänne, ei muusta. Ja tietenkin olen huolissani siitä, pystyttekö pokkana olemaan Jumalan lapsia.
Jokainen tuntee itse itsensä parhaiten, ja tietää elämäntilanteensa. Viime kädessä ihminen on itse vastuussa elämästään ja ajankäytöstään, siitä mitä sallii silmilleen ja korvilleen.
Itse vartuin ilman TV:tä, ja hyvin tulin toimeen - tosin silloin siinä oli huomattava kielletyn hedelmän maku :-)
Nyt taas olen ollut vuosia joko TV:n käyttäjä tai ilman sitä, ja kumpikin tilanne sopii.
Tällä hetkellä kodissa on TV, lähinnä tiedonhankinnan lähteenä - uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Muuta ei sillä juuri katsota, paitsi viikonloppuna viatonta englantilaista omaelämäkertaan perustuvaa eläinlääkärisarjaa :-))
Samoin hengellistä TV7-kanavaa.
Ei tee mieli jäädä tuijottamaan mitään roskaa, mitä sieltä tulisi pilvin pimein.
Päätimme hommata TV:n lähinnä informaatiokanavaksi sanomalehtien sijaan. Nidenkin lukemiseen menisi aika...
Nettiyhteys on talossa myös, ja se on aivan yhtä lailla valvomisen paikka kuin TV:kin - sieltä sitä roskaa vasta löytyisikin! Eli, Jumala näkee aivan yhtä lailla minun tietokoneen käyttöni, kuin TV:n katselunikin.
Tärkein asia, eli yhteydenpito Isän kanssa ja Sanan luku ei saa jäädä väliin minkään takia...
Tuntuu siltä, että TV nurkassa ainakin minulla nosti kynnystä sen avaamisessa. Enää ei tee mieli edes nähdä tietovisailuja, joita ennen saatoin katsoa ystävien luona kylässä... :)
Jos tietää, ettei kontrolli pelaa, niin kannattaa välttää toosan hankkimista. Sekä TV:n että tietsikan!
Lapsiperheille en suosittelisi telkkua, mutta jokainen tekee tietysti omat valintansa äitinä ja isänä.
Oletko siis vl ja hyväksyt television kotiin?
Tuo on minulle uutta. Meidän rauhanyhdistyksen piirissä ei tule kysymykseen tv:n hankinta kotiin.
En suosittele nettiä missään nimessä lapsiperheille ,lapset katsovat sieltä kaikkea törkyä kun vanhemmat eivät ole valvomassa sitä netin käyttöä...
Ei, en ole vl, uskova kylläkin.
Tässä ketjussa kysymys oli tv:n sopivuudesta kristittyyn kotiin, ja kerroin oman kantani ja kokemukseni.
Kokemusta on vl-piiristä (minkä vaikutuksessa elin lapsuuteni), kielletyn hedelmän mausta, kuin myös uskovana aikuisena oman harkinnan käytöstä.
Eli, hyvin tulen toimeen ilman TV:tä, mutta vaikka se on nurkassa, osaan sieltä valita, mitä sieltä sopii katsottavaksi, mikä ei.
Tiedän muuten myös monia ei-vl-uskovia, jotka ovat ilman TV:tä, varsinkin lapsiperheet.
Jokainen tekee itse valintansa Jumalan edessä, kuten muissakin elämän kysymyksissä.
(ei uskova), on virittänyt TV:nsä keskelle oh:tta Pitääkö istua aina mh:ssa?? Ja mihinkäs silmät pistän. Ostanko mustat laput vai mikä oikein neuvoksi?
Menettekö naimisiin ulkopuolisten kanssa? Ihmetyttää kysymys. Miten te ylipäätään voitte elää normaalia elämää???????
Minä olen VL kodissa kasvanut, maailman reissun tehnyt ja saanut palaamisen armon. Aina se televisio on silmäni lukinnut ruutuun, mahtavia sarjoja sieltä on tullut ja Tosi Tärkeitä ohjelmia - muka. Olen omistanut ja katsonut televisiota vuosia ennen maailman reissua, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin se saa huomioni. Kiinnostaa se!
Se joka on kasvanut television kanssa ei voi nähdä asiaa samoin kuin meikäläinen. Se on pistin minun lihassani. Jollakin toisella meikäläisellä se on maailman musiikki joka vangitsee, houkuttelee. Musiikista ei onneksi ole minulle ongelmaa, sen pystyn helposti valikoimaan oikein. Mutta tämä pirunsilmä, televisio! On niin helppo muka aloittaa että katson vain asiaohjelmia, ihan vähän vain Discoveryn sotadokumentteja. Ohjelmaa tehokkaimmista tankeista, suurimmista rakennustyömaista. Todella yleissivistävä ja hyvä ohjelma tulee taas keskiviikkona.. Se alkaa ihan pian, katson vain vähän odotellessa tätä SIMPSONIA.. Huu, mahtava sotaelokuva tulee kolmoselta! Ja hups!! Olen ostanut ainakin neljä laitetta heikkouksissani ja kyennyt aina palauttamaan.. No, onko tämä päätös ettei tv:tä hankita uskovaiseen kotiin oikea ja hyvä? No on. Se on siionissa nähty ongelmaksi, vetää pois Jumalan valtakunnasta, tulee seuroja tärkeämmäksi, suoltaa väärää tietoa ja muokkaa arvomaailmaa. Ihan käytännössä nähtiin että sellaiset jotka hankkivat television jäävät pois seuroista. Se on kuin vanhempien tekemä päätös lapsen parasta ajatellen. Meillä on seurakunta äitinä maan päällä. Käskykin sanoo, kunnioita isääsi ja äitiäsi. Ymmärrän täysin päätöksen ja sen siunauksen.
Tässä toinen vl-perheessä kasvanut ja ilman TV.tä lapsuuden viettänyt, ja haluaisin kysyä Sinulta: Entä sitten netti ja sen kautta tuleva hyvä, sivistävä ohjelma sekä suoranainen törky?
Eikö niihin voida jäädä koukkuun yhtä lailla?
Kun olen nyt aikuisena viettänyt aikaa TV saman katon alla, niin ei se ole sen kummempi houkutus kuin moni muukaan asia.
Tietääkseni vl-piireissä ei ole kirjojen lukemistakaan kielletty - vaikka ihminen voisi viettää aikansa lukemalla kaikkea mahdollista roskakirjallisuutta... Siinä siis vielä luotetaan omien valintojen vapauteen...?!
Jos Jumala on ykkönen sydämessä, niin silloin Hän on ykkönen myös katseluvalinnoissa.
Itse ainakin vietän paljon enemmän aikaa tietsikkaruudun kuin telkun ääressä.... roskaa en halua katsoa kummastakaan, mutta sontaan on mahdollista törmätä netissä huomattavasti helpommin kuin TV:ssä.
Eikö sama logiikka - oma vastuu - päde yhtä lailla tietokoneruudun kanssa?
Itse on valvottava mitä tekee, lukee ja katsoo.
Ihan totta. Netti on täynnä roskaa ja en kiellä ettenkö olisi siihenkin sortunut. Valvomisen paikka siis.
Tässä taustalla on sellainen ajatus että jos joku varoittaa vaarasta niin teen väärin jos lähden itse kokeilemaan ja urheilemaan. Televisio on nähty vaarallisena. Se ei ole välttämätön, siis ei hankita. Pitäisikö jokaisen ihan uhalla mennä "heikoille jäille" ja itse kokeilla että jaksaako valvoa katsomisiaan?
Sama asia kirjoissa että jos minulle kerrotaan että kirja on sellainen ettei sitä kannata lukea kun on niin saastaa täynnä niin pitääkö minun joka kerta tutkia asia itse?
Eli jos ottaisin puheeksi tämän palstan muiden kanssa ja he tosiaan varoittaisivat minua tämän paikan vaarallisuudesta niin olisin kyllä melko röyhkeä jos ylenkatsoisin sen neuvon. Pakko ei olisi mutta ymmärrän kyllä jos oltais huolissaan. Minun parasta he ajattelisivat..
Anteeksi jo on vähän sekavaa. Tein juuri 14 tunnin työpäivän ja silmiä painaa..
uuja
"Eli jos ottaisin puheeksi tämän palstan muiden kanssa ja he tosiaan varoittaisivat minua tämän paikan vaarallisuudesta niin olisin kyllä melko röyhkeä jos ylenkatsoisin sen neuvon."
Ei neuvon hylkääminen tarkoita ylenkatsomista, vaikka vl-saarnoissa näin yritetään yksinkertaistaen esittää. Ihminen voi punnita tarkkaan toisen neuvoa, miettiä sitä monelta kantilta ja päätyä toiseen ratkaisuun. Ei tämä ole neuvon ylenkatsomista, vaan kypsää harkintaa. Ylenkatsominen tarkoittaisi neuvon hylkäämistä niin, ettei anna sille minkäänlaista arvoa - ei edes pohtisi neuvon hyviä ja huonoja puolia.
matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoi:
Ei mikään ulkoa tuleva sinua saastuta,
vann se mikä sisältäsi sikiää,
sinut saastuttaa.
Joten mm. tv:n katselu ei ole syntiä.
1. Kor. 8:9-13
9 Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. [Room. 14:13 ]
10 Jos heikko veljesi näkee sinut, jolla on tietoa, aterialla epäjumalan temppelissä, eikö hänen omatuntonsa saa tästä tukea siihen, että hänkin voisi syödä uhrilihaa?
11 Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut. [Room. 14:15]
12 Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan.
13 Näin ollen: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni
Tarkoitatko, että tietoa siitä, että tv ei ole syntiä tulee pitää piilossa, jotta "heikko veli" ei saisi sitä selville?
Ts. Jeesuksen lausumalla on vähemmän painoarvoa kuin Paavalin. Sitäkö tarkoitat?
suksella oli televisio kotonaan/majapaikassaan. Muistaakseni roomalaiset sotilaat heittivat arpaa siita, kuka sai Jeesuksen television. Muita huonekaluja Jeesuksella ei tainnut ollakaan.
Paavalilla ainakin oli pieni kannykkatelevisio mukanaan seka laajakaista-internet.
vaan että se pahentaisin veljeni jos hankkisin, en siis hanki.
On nähty että se vieroittaa Jumalan valtakunnasta ja siksi on sovittu että sitä ei hankita. Siksi en sitä hanki.
Kaksi eri katsantokantaa siis.
anteeksi, puhumme eri asioista.
En siis vastannut kysymykseesi viestilläni vaan vastasin siihen kuin itse luin kysmyksesi. Luin sen VL-näkökulmasta.
Vastasin tuohon ylemmäs juuri kuinka ajattelen.
uuja
"On nähty että se vieroittaa Jumalan valtakunnasta ja siksi on sovittu että sitä ei hankita. Siksi en sitä hanki."
Miten niin? Miten tämä on "nähty"? Televisiopäätös tehtiin käsittääkseni aikana, jolloin juuri kenelläkään ei ollut televisiota. Voin olla tietenkin väärässäkin.
Paavalin vertaus lihan syömisestä (tai siitä pidättäytymisestä) ei kyllä sovi televisioon lainkaan. Paavalin tapauksessa kyse oli siitä, että jotkut "heikot veljet" pahentuivat siitä, että Paavali saattoi syödä myös lihaa, joka oli uhrattu epäjumalille. Paavali toteaa, että tietää varmasti kaiken olevan puhdasta, mutta jos joku "heikko veli" pahentuu häneen ajatellen, että hän PALVOO EPÄJUMALIA syödessään näille uhrattua lihaa, on hänen parempi olla syömättä lihaa lainkaan.
Tästä huolimatta Paavali pitää tärkeänä sitä, että näitä "heikkoja veljiä" valistetaan ja heitä rohkaistaan uskomaan vapaasti ilman tällaisia taakkoja. Television suhteen tällaista raitista keskustelua ei vl-liikkeessä ole käyty.