PIMEYDESTÄ VALOON
Alan Morrison
http://www.diakrisis.org
(Alan Morrison on pastori, joka nykyisin toimii jakaen raamatullista tietoa ja opetusta netissä. Hän on kansainvälisesti tunnettu kirjailija ja yksi huomatuimpia äärikarismaattisten eksytysten paljastajia.)
Haluan jakaa kanssanne järkyttävän tositarinan erään kristityn naisen kokemuksista hyvin tunnetussa englantilaisessa seurakunnassa, jossa hän toimi ylistyksenjohtajana. 1994 seurakunta vastaanotti ”Toronton siunauksen”. Nainen oli mukana myös ns. ”vapautumis” -toiminnassa.
Jos ajattelet, että tämänkaltainen on jo taaksejäänyttä sanon, että kaikki tämä jatkuu hidastumatta pettäen ja haavoittaen edelleen monia.
Pimeänpuolen hengellinen aktiivisuus, joka on nopeasti raunioittanut seurakuntia ja hankaloittanut oikeanlaista evankeliumin esiintuomista, on saavuttanut yhä enemmän arvostusta kristillisessä kentässä.
En halua tuoda seuraavaa esille vain jonakin ”kauhujuttuna” mielettömyydestä, jota ajassamme harjoitetaan ”Kristuksen nimessä”. Haluan sen olevan meille mahdollisuus nähdä asiat kuten ne ovat. Samalla voimme tarkastaa oman paikkamme ja pysyä siinä, minkä tunnemme oikeaksi. Naisen oman kertomuksen jälkeen aion tuoda esille opetusta ja näkemyksiä asiasta.
Tämän naisen tie eroon petoksesta on ollut pitkä ja raskas. Hän on maksanut kalliin hinnan terveytensä kustannuksella ja on nyt pysyvästi vammautunut. Hän on antanut luvan kertoa kokemuksensa eteenpäin.
______________
Alunperin olin new age oppien seuraaja. Sitten nuo opit sekoittuivat seurakuntaani ja perheeseeni. Kukaan ei sanonut minulle, että ne ovat vääriä. Isäni tausta oli spiritismissä perintönä äidiltään, joka oli meedio. Isä ”pelastui” juuri ennen syntymääni Billy Grahamin suurkokouksessa Lontoossa. Kuitenkin hän jatkoi spiritismin parissa mm. olemalla kuuluisan meedion, Harry Edwardsin, rukouslistalla.
Isä piti kauhujutuista ja sai aina värinöitä rakennuksista. Opin kuinka saada selville tietyn paikan, kuten rakennuksen, historia laittamalla käteni niiden päälle. Sisareni kanssa seurasimme isän jäljissä. Kun omaksuimme ESP:n (aisteista riippumaton havainnointi)[1] kykenin ohjaamaan tapahtumia, kuten saamaan ihmiset poikkeamaan luokseni. Saatoin ennustaa tulevia tapahtumia – aina pahoja sellaisia. Sisareni kanssa edistyimme pitkälle ja harjoitimme kykyjämme tuntikausia. Saatoimme lähettää toisillemme (telepaattisia) viestejä maailman eri puolilta. Kirjoitimme ne muistiin ja tavatessamme vertailimme niitä.
Menin yhä syvemmälle henkimaailmaan. Saatoin levitoidakin.[2] Sisareni kanssa pidimme kykyjämme arvossa. Samalla minusta tuli kuitenkin hyvin pelokas. Minusta tuntui aina, että olin tarkkailun alla. Kun illalla suljin silmäni näin kuolemaa, mätäneviä ruumiita ja muita kauhukuvia.
Annoin elämäni Herralle paikallisessa baptistiseurakunnassa, mutta jatkoin kaikkea kuten ennenkin. Siihen aikaan Uri Geller[3] tuli tunnetuksi TV:n kautta. Seurakunnan nuorten tilaisuuksissa puhuimme näistä asioista ja kokoonnuimme Ouija[4] laudan ympärille.
Koulussa harrastimme levitointia. Laitoimme pulpetit yhteen ja joku kävi makaamaan niiden päälle. Kaikki olisivat halunneet kokeilla. Noiduimme sairauksia makaavan päälle ja päädyimme loihtimaan hänet kuolleeksi. Sitten saatoimme levitoida. Eräänä päivänä kun makasin pulpetilla ja minut sanottiin kuolleeksi, sain mitä kauheimman kokemuksen. Olin äkkiä helvetin porteilla tuli ympärilläni. En ollut koskaan kokenut mitään niin kauhistuttavaa. Hyppäsin ylös makuulta ja vannoin etten koskaan enää tee samaa.
Joitakin vuosia myöhemmin olin työssä kristillisessä kustannusliikkeessä. Ruokatunnilla saatoin mennä pakkaushuoneeseen ja katsella vikojen takia sivuun laitettuja kirjoja. Monet olivat Amerikasta. Kaikki kertoivat Pyhän Hengen kasteesta, parantamisesta ja vapautumisesta. Luin niitä innokkaasti. Rakastin lukemista. Siellä oli myös opetuskasetteja aiheista. Eräänä iltana olin makuuhuoneessani ja halusin epätoivoisesti saada mitä kirjoissa sanottiin. Halusin rukoilla paremmin, koska koin sen vaikeaksi ja kristillinen elämäni oli kuollutta. Äkkiä jokin valtasi minut. Pelästyin, koska en voinut muistaa nimeäni enkä edes puhua englantia. Tunsin kuinka suussani pulppuili ja kieleni kihelmöi. Olin aivan toisessa maailmassa tuntikausia. Seuraavana päivänä menin töihin ja halusin puhua yrityksen johtajan, joka oli helluntailainen, kanssa. Hän oli innoissaan ja sanoi minun tulleen kastetuksi Pyhällä Hengellä.
Tämä “kieli” ei mennyt pois. Sopertelin sitä kaiken aikaa.[5] Kun minun piti mennä naistenhuoneeseen pidin kättä suuni edessä. Näin jatkui kuukausien ajan. Yritin ajatella yhteyttä tämän ja muiden Pyhän Hengen lahjojen välillä, mutta kun yritin rukoilla pääni meni pyörälle ja tunsin olevani kuin karusellissa. Olin hämmentynyt. Sisareni oli aloittanut yliopistossa ja sama tapahtui hänelle. Myöhemmin äitini ja isäni kokivat sen myös. Kaduin okkulttista taustaani enkä enää harjoittanut sitä. Ymmärsin jopa, että ne olivat pahoja eivätkä luonnollisia lahjoja, joiden olemassaolon ihminen on unohtanut.
Seurakunnissamme ”voima” sai tärkeän merkityksen. Jokaisen karismaattisesti suuntautuneen piti kokea se. Luimme kaikki John Wimberin kirjaa ”Power Evangelism”. Kuulimme seurakunnasta, jossa Wimberin mainitsemat asiat olivat alkaneet tapahtua.
Olin ”hengellinen johtajuus” opetuspäivässä kun koin kummia. Olimme kaikki lattialla saadaksemme uutta puhtia kadotettujen sielujen kalastamiseen. Musiikki soi aina lujempaa ja ihmiset alkoivat saada ja ilmaista mitä oudompia kokemuksia. Äkkiä koin kuinka kiinnityin lattiaan enkä päässyt ylös. Minut kiidätettiin pilvien läpi hurjalla nopeudella. Tiesin, että kyse oli astraalimatkasta,[6] joita koin kun harjoitin okkultismia. Huusin Herran puoleen ja palasin henkiruumismatkalta ja pääsin ylös lattialta. Kun kerroin eräille mitä olin kokenut he sanoivat, että oli upeaa kun Herra vei minua läpi maailmankaikkeuden ja minun tulisi vain antaa mennä.
Kun vuodet kuluivat meille kerrottiin seurakunnan edessä, että tällainen oli normaalia. Ihmiset putoilivat tuoleistaan. Meille opetettiin, että ei pidä ajatella eikä yrittää käsittää, vaan ainoastaan ”juoda Henkeä” ja ”hypätä virtaan”. Niin teimme. Kaaos oli vallannut seurakun-tamme. Meidän aito kokemuk-semme “siitä” oli “juopua Hengestä”, ei alkoholista vaan ilmiöistä ja kokemuksista joita saimme.
Lapsemme olivat pieniä ja vaati järjestelyjä mennä vastuuhen-kilöiden opetustilaisuuksiin.
Sinä iltana oli hyvin kuuma ja ikkunoita pidettiin auki. Kun kävelin sisään kokouspaikkaan ihmettelin mitä oli tekeillä. En ollut aiemmin kokenut vastaavaa.
Vieraileva puhuja istui tuolissa, tiedottomana, ”juovuksissa Hengestä”. Hänen kasvonsa olivat pöhöttyneet, todella turvonneet. Puhuja heilutteli käsiään kohti avointa ikkunaa ja huuteli käsittämätöntä soper-rusta kadulla kulkevalle miehel-le.
Kun hän osoitti kädellään kohti huoneessa olevia he kaatuilivat jääden lattialle makaamaan ”Hengestä juopuneina”. Toiset kiemurtelivat huoneen poikki. Ajattelin, että minun ei tule katsoa tätä miestä, sillä heti kun hänen katseensa kohtasi jonkun toisen katseen henkilö oli ”mennyttä”. Kyse ei ollut vain osoittamisesta, vaan myös katsekontaktista. Päätin olla katsomatta häneen.
Ihmiset vääntelehtivät ympärilläni. Jotkut ampuivat toisiaan kuvitelluilla jousipyssyillä ja nuolilla. Huoneessa ei ollut istuimia, joten piti istua lattialla. Ihmisiä kieriskeli joka puolella. Kaaduin selälleni, kun seurakunnan pastori töytäisi niskaani koko painollaan. Huusin Herraa avukseni, koska luulin niskani murtuneen. Niin ei käynyt, mutta kipu oli kova.
Eräs nainen hakkasi rintaansa kuin gorilla ”King Kong”. Ajattelin, mitä ihmettä hän tekee. Hän oli kauniisti pukeutunut, mutta käyttäytyi kuin eläin. Näin joidenkin naisten ujostelevan kaikkea tätä, koska heillä oli hameet ja kieriskely näytti säädyttömältä.
Sitten tein virheen. Katsoin vahingossa puhujaan ja hän katsoi minuun. Hän sanoi, ”anna hänelle se Herra”. Sekunneissa olin outoja mongertava ihmisraunio, kykenemätön puhumaan ja kävelemään. Ruumiini tuntui turpoavan. Aloin nauraa hillittömästi ja ylitseni kieriskeltiin – käsiä, jalkoja, kasvoja. Tiesin, että se tapahtui nyt minulle, mutta en voinut sille mitään. Ryömin lattialla yrittäen päästä ulos. Ulkona oli pimeää ja näin autonvalojen tulevan minua kohti. Ajattelin, että jään jonkun auton alle kykenemättä väistämään, mutta seurakunnan pastorit pelastivat minut ja veivät kotiin. He olivat innoissaan siitä, kun saatoin päästä ”voiteluun” niin nopeasti.
Sitä kesti useita päiviä. Eräänä sunnuntaina mieheni tuli saman puhujan valtaamaksi. Tässä vaiheessa puhujan suosikkimenetelmä oli osoittaa mikrofonilla kohti ihmisten jalkateriä. Ihmiset tulivat vallatuiksi nopeammin jalkojen kautta. Sinä iltana mieheni ajoi meidät kotiin pää kiinni ohjauspyörässä täysin juopuneena. Siitä eteenpäin oli helppoa saada kokemus. Kun joku osoitti sormella tai pani kätensä päällemme, saimme sen. Asennutimme kotiimme ”Christian Channel Europe”[7] satelliittikanavan. Ohjelma ohjelman jälkeen noudatti samaa kaavaa kuinka saada ”se”, varsinkin kun jo olit tuon voiman alla. Siitä lähtien olimme täysin ”torontolaisia”. Oli elokuu 1994.
Toukokuussa 1995 menetimme seurakuntamme soittokunnan rumpalin. Hän kuoli laittaessaan päänsä ulos liikkuvan junan ikkunasta pään osuessa siltapalkkiin. Ikää oli vasta 16 vuotta. Viikkoa ennen tätä olimme kokeneet enkelien vierailun ja tämä ”kokemus” johti meidät taas uuteen hengelliseen oravanpyörään.
Viikko viikon jälkeen olimme siunattavina kätten päällepanon kautta voiman takia. Mitä enemmän sait aikaan ääntä sitä enemmän puhujat innostuivat ja antoivat itsestään. Jos jäit syrjäiseen nurkkaan etkä tullut ”siunatuksi”, sinua pidettiin kummajaisena. Tällaista ihmistä oikein ”jahdattiin” ja hänen päälleen saatettiin pirskottaa öljyä. Eräässä johtajuuskonferenssissa öljyllä pirskottaminen oli runsasta. Muistan kuinka muiden naisten kanssa menimme naistenhuoneeseen pesemään öljyä hiuksistamme ja puhdistamaan vaatteitamme. Tässä tilaisuudessa yksi nuorimies sai kunnian tulla huomatuksi erityisen voitelun saajana, kun hän jatkuvasti päästeli kovia ääniä, vapisi kovin ja heittäytyi tuolistaan lattialle. Meitä kehotettiin kokoontumaan hänen ympärilleen saamaan osa tästä voitelusta. Monet kaatuivatkin hänen päälleen. Useimmat naiset eivät.
Jokaisena sunnuntaina meitä opetettiin tottelemaan pastoreitamme eikä epäilemään heitä. Ei ollut hyväksyttävää mennä kotiin ja kysyä ensin Herralta oliko Hänen tahtonsa tehdä jokin tietty asia, johon pastori oli kehottanut. Kokouksen aikana oli useita alttarikutsuja tulla esille saamaan heidän jakamansa ”voitelu” ja muuta.
Mieheni oli ollut pitkään onneton ja koki seurakunnan tilanteen vääräksi. Hän lähti ja se aiheutti epätoivoa minussa. Mieheni ja poikani liittyivät anglikaaniseen kirkkoon. Tyttäremme ja minä jäimme seurakuntaan. Mieheni painosti meitä, mutta koska hän oli ollut johtamassa meitä seurakuntaan ajattelin, että paikka oli oikea. Minun mielestäni hän oli nyt väärässä. Silti minulla oli monia epäileviä ajatuksia.
Eräänä sunnuntaina Benny Hinnin veli Henry[8] oli puhujavieraana. Jokainen oli hyvin innoissaan. Pastorimme oli muualla ja joku oli uskaltanut parkkeerata autonsa hänen pysäköintipaikalleen. Henry oli tästä hyvin vihainen ja kertoi sen seurakunnalle. Kokous kesti myöhään. Kello oli jo 23 illalla ja olin hyvin uupunut puhumattakaan 5-vuotiaasta tyttärestäni. Henry ei sallinut kenenkään lähteä, koska muuten ”voitelu häiriintyisi”. Hän vahti jokaista. Hiivin salin peräosaa kohti kantaen tytärtäni selässä. Se kesti jonkin aikaa. Pääsimme puhelimen luo ja onnistuin soittamaan kotiin miehelleni ja kerroin missä olemme näin myöhään. Pelkäsin Henry Hinnin pysäyttävän minut ja estävän lähtöni, mutta luulen, että hän ei havainnut minua.
Soitin seurakunnan orkesterissa kosketinsoitinta ja minulla oli myös mikrofoni johon laulaa. Eräs seurakuntalainen oli tehnyt laulun, jonka nimi oli ”Put the Roar Back”. Se alkoi, ”Put the roar back, roar back, put the Lion of Judah in your hearts, then we will take back, take back…”. (Suora käännös: Laita karjuminen (kiljuminen, mölyäminen, pauhaaminen) takaisin, laita Juudan Leijona sydämeesi, sitten voimme ottaa takaisin…) Laulu tarkoitti kaiken ottamista “takaisin”, palauttamista siihen tilaan, jossa oletettavasti seura-kunnan tuli olla: Raha, rikkaus, kansojen aarteet, terveys ja hyvinvointi.
Karjuimme kuin leijonat suut auki, kiljuimme ja huusimme. Erään aamukokouksen jälkeen tunsin leuoissani pahaa kipua enkä voinut sulkea suutani. Menin sairaalaan hätätapauksena ja he sanoivat leukani menneen sijoiltaan. Paikalla oli lääkäriksi opiskelevia ja hoitava lääkäri käytti leukaani näyttääkseen kuinka leuat menevät sijoiltaan ja kuinka ne saadaan paikalleen. Minä huusin kivusta. Lääkäri sanoi ettei minun tulisi pelätä.
Seuraavalla viikolla minulla oli hammaslääkäri. Hän sanoi ettei voi hoitaa minua koska suuni ei aukea. Hän soitti sairaalaan ja samana päivänä menin erikoislääkärin vastaanotolle. Röntgenkuvissa näkyi, kuinka leukaluuni olivat pahoin rappeutuneet. Nukuin 9 kuukauden ajan leukaluuni ja pääni siteisiin kiedottuna kärsien kovia kipuja. Voimistuvia kipuja alkoi olla myös oikeassa lonkassani. Diagnoosi oli, että minulla oli niveltulehdus.
Koska kärsin jatkuvista kivuista luovuin tehtävästäni johtaa seurakunnan musiikkipuolta. Tässä vaiheessa Herra alkoi avata silmiäni.
Erään kerran yksi nainen tuli luokseni rukoillakseen lonkkani ja leukani puolesta. Makasin lattialla ja hän huusi vieressä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Sama nainen pakotti rullatuolissa istuvan osittain halvaantuneen miehen nousemaan ylös ja työntämään rullatuoliaan. Mies kärsi silminnähden kovista tuskista. Tämä kaikki järkytti minua.
Pastorimme kiivaus kävi aina ilmeisemmäksi. Seurakunnassamme vieraili monia amerikkalaisia, TV:stä tuttuja kuuluisia puhujia. Eräänä sunnuntaina meille kerrottiin, että hyvin erityinen vierailija olisi tulossa. Puhuja oli sanonut pastorillemme, että meidän ei tulisi tulla kokoukseen ellemme valmistaudu tekemään mitä hän sanoo.
Monet pelkäsivät mutta silti tulivat tilaisuuteen. Hän oli mies, joka oli profetoinut Christian Channelin johtajille heidän TV-toimintansa aloittamiseksi. Miehen nimi oli Jonathan David. Hän on nimensä muuttanut malesialainen.[9]
Tilaisuudessa ei ollut istuimia. Musiikki oli kuurouttavaa. Meidän piti tehdä määrätyt liikkeet musiikin soidessa. Liikkua vasemmalle ja liikkua oikealle. Kutsua Henkeä antamaan meille lisää.
Prosessi kesti tunnin. Sitten olimme valmiit tulevaan. Hän aikoi johtaa meidät ”valtaistuin-saliin”. Äitini, joka oli mukana, alkoi itkeä. Hänen kuolleet vanhempansa ilmestyivät hänelle ottaakseen hänet luokseen. He olivat kuolleet kristittyinä jonkun aikaa sitten. En ollut tästä ilmiöstä mitenkään mielissäni, koska ymmärsin että meidän ei ole sallittu nähdä kuolleita ja olin aina ajatellut, että demonit voivat ilmestyä näin.
Tilaisuus päättyi lopulta ja ihmiset olivat suuren illuusion vallassa. Olin keskellä tätä ihmisjoukkoa. Meitä oli koolla n. 500. Raivasin itselleni tien puhujan eteen, koska halusin nähdä miehen lähempää. Kun olin päässyt n. 3 m:n päähän pyrin näkemään miltä hänen silmänsä näyttävät. Katsoin häntä ja hän oli hyvin pelottava, hyvin ilkeän-oloinen. Ajattelin, kuinka hänessä ei ole mitään, mikä muistuttaisi Jeesuksesta. Jeesus ei olisi tällainen.
Sitten mies kokosi lähelleen kaikki seurakunnan johtajat ja profetoi heille.
Miehen profetiat olivat varsin erikoislaatuisia, kuten, ”tulet tunnetuksi parantamislahjoistasi ja pukeudut pitkään samettiseen viittaan”.
Olimme paikalla sisareni kanssa ja sinä iltana vaihdoimme ajatuksia kuluneen viikon kokouksista. Sanoimme, että jos puhuja olisi pyytänyt ihmisiä hyppäämään parvekkeelta he olisivat totelleet. Silmämme avautuivat kaiken aikaa lisää.
Sen jälkeen kun mieheni erosi seurakunnasta ja luovuin musiikinjohtamisesta en enää ollut mitään tässä yhteisössä.
Ihmiset saattavat ajatella, ”miksi et lähtenyt sieltä, mikä sinussa on vialla?”. Mutta me olimme olleet tämän ”voitelun” vaikutuspiirissä niin kauan, että olimme juuttuneet ansaan. Lähteminen ei ollut niin yksinkertaista. Tuo ”jokin” oli todellista, mutta mitä?
En ole varma vuodesta, mutta se tapahtui pääsiäissunnuntaina –97 tai –98. Olin tullut varmuuteen, että käytäntö oli väärää ja minun tuli erota siitä. Ymmärsin, kuinka manipuloivia saarnat olivat.
Naispastori huusi erään kokouksen alussa: “Täällä on paha ilmapiiri ja joku saa sen aikaan. Joku estää voitelun saamista”. Huh! Tiesin olevani tuo ”joku”, koska jo kauan olin ollut menemättä eteen saamaan ”voitelua”. Hän juoksi kohti minua ja kiljui: ”Sinä olet se!” Hän työnsi minua ja kaaduin taaksepäin kohti erästä naista, joka yritti estää kaatumiseni. Lensimme taaksepäin muutaman askeleen ja kaaduin naisen päälle. Nousin hämmentyneenä ylös oikein tajuamatta mitä oli tapahtunut. Olin järkyttynyt ja istuin alas. Musiikki oli kuurouttavan kovaa. Näin takanani kaatuneen naisen ryömivän tuskissaan, mutta en tajunnut hänen yrittäneen ottaa minua kiinni. Tapauksen nähneet kertoivat siitä minulle jälkeenpäin. Monet heistä olivat vihaisia naispastorille ja jäivät pois srk:sta tapauksen takia.
Menin maassa makaavan naisen luo. Hän itki kivusta ja selitti minulle mitä oli yrittänyt tehdä. Tilanne oli uskomaton. Rukoilin hänen puolestaan, mutta kivut olivat kovat. Hän pyysi soittamaan ambulanssin. Menin pastorin luo ja kerroin tämän. Hän kielsi sen sanoen, että ei kukaan koskaan poistu täältä ambulanssissa. Pastori jatkoi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pyysin apua monilta ja jotkut tulivat avukseni puhumaan pastorille. Kun ambulanssi saapui sen miehistö osoittautui uskoviksi ja siitä oli paljon apua. Nainen röntgenkuvattiin ja ilmeni, että hänen selkänsä oli murtunut. Oli hiuskarvan päässä, ettei hän olisi halvaantunut.
Vierailin sairaalassa ja tunsin oloni tyhjäksi. Minulle kerrottiin, että olin aiheuttanut sen, mutta itse en muistanut mitään. Koin olevani vastuussa. Tietenkin pastori syytti minua, koska ”estin voitelua”. Näin kuitenkin totuuden ja tajusin petoksen. Kävin kuitenkin edelleen kokouksissa tarkkailijana. Herra alkoi näyttää minulle pala palalta, kuinka vaarallista kaikki oli.
Eräänä sunnuntaina päätin testata päästetäänkö minut takaisin musiikkiryhmään. Ajattelin, että voisin muuttaa jotakin parempaan päin. Pääsin takaisin, mutta en entiselle paikalleni. Erään musiikkituokion aikana tulin varmuuteen, että täältä piti lähteä. Soitin kosketinsoitinta tilaisuudessa, jossa vieraana oli tunnettu, seurakuntaamme liittymässä oleva henkilö. Hän oli muusikko, joka on esiintynyt myös kristillisessä TV:ssa. Rummuilla oli merkittävä osuus musiikissa. Kun harjoittelimme lauluja meidän piti päästä tiettyyn ”tilaan”. Huusimme, haukuimme, valitimme kuin synnytystuskissa tai nauroimme hysteerisesti. Tunnettu vieraamme piti saada ”juopumaan hengestä”.
Tilaisuuden johti naispastorimme. Meillä oli mies- ja naispastoripariskunta. Naispastorin mukaan musiikkimme ei johtanut mihinkään, joten hän siirtyi itse rumpuihin. Sitä jatkui ja jatkui, rummutus kuului yli muun musiikin ja ihmiset hälisivät ”kielillä” puhuen. Nainen kiihdytti rummutustaan ja alkoi äännellä kuin intiaani toteemipaalun äärellä: Woo-woo-woo-woo… Hän piti kättä suunsa edessä auttamaan äänen synnyssä. Nyt minusta tuntui todella kamalalta ja minun piti pyytää Jumalalta anteeksi läsnäoloani. Naisen mukaan voimme pyhittää minkä tahansa äänen.
Tiesin, että väärät henget olivat vaikuttamassa. Päätin lähteä tilaisuudesta. Menin kotiin ja kerroin tapahtuneesta miehelleni, joka oli jättänyt seurakunnan jo 9 kk ennen. Myöhemmin keskustelin monien seurakuntalaisten kanssa ja koin, kuinka pitävä ote seurakunnalla kuitenkin oli. Monet tunsivat samoin, mutta pelkäsivät lähteä, koska opetus oli ollut, että hylkäämällä voitelun joudumme hengenvaaraan. Pastorimme mukaan hän hautaisi lähtijät kolmen vuoden sisällä. Se oli kirous. Voit päätellä miten se pelotti monia. Pastorimme viittasi asiaan monesti: Voitelua ei saanut jättää.
Seuraavana sunnuntaina en ollut soittamassa, vaan istuin salissa tyttäreni kanssa. Rummut rymisivät taas pitkään. Se oli kauheaa, ikään kuin joku oltaisiin uhraamassa. Nousimme ylös ja lähdimme. Tärisin koko ajan. Menimme kauppaan ja ostimme suklaata hermojen rauhoittamiseksi. Sitten otimme taksin ja menimme mieheni seurakuntaan. Hän yllättyi nähdessään meidät.
Mutta seurakuntani ei halunnut luopua minusta helpolla. Sain puhelinsoittoja ja luonani vierailtiin. Se tuntui pahalta. Kävelin tyttäreni kanssa kadulla peläten tiettyjen ihmisten kohtaamista, pelkäsin ovikellon ja puhelimen soittoa.
Anglikaanisessa kirkossa tuntui erilaiselta. Se oli kuin kulttuurishokki. En enää luottanut mihinkään enkä kehenkään. Kun kirkossa laulettiin musiikkia, joka oli samankaltaista kuin mihin olin tottunut, tunsin kuinka aloin vaipua ”voitelun” alle. Samaa koki myös mieheni. Meillä oli kova työ estää se. Vieroitukseen kului noin vuosi. Puolestamme rukoileminen auttoi myös. Tässä anglikaanikirkossa ei koskaan vastaanotettu ”torontolaisuutta”.
Noin puoli vuotta myöhemmin ystävä entisestä seurakunnasta sanoi, että meidät oli julkisesti kirottu, koska olimme jättäneet paikkamme ja kukaan ei saanut puhua kanssamme. Meitä pidettiin pahoina ja vaarallisina. Puhkesin itkuun.
Olimme ottaneet yhteyttä järjestöön, joka auttoi kaltaisiamme ihmisiä. Olimme lähettäneet heille kirjeen ja kertoneet kuinka peloissamme olimme. Järjestö laittoi kertomuksemme internettiin sellaisenaan paikannimet ja henkilönimet mukaan lukien. Entisen seurakuntamme jäsen näki sen ja kertoi pastorille. Siksi meidät kirottiin julkisesti.
Pelkäsin vielä enemmän. Mieheni joutui sairaalaan saatuaan veritulpan, mutta hän selvisi siitä Jumalan armon avulla. Entisessä seurakunnassamme yksi mies kuoli ja monet kärsivät mielenterveysongelmista. Itse sairastuin aivokalvontulehdukseen, jonka jälkivaikutuksista kärsin edelleen
Hengellisesti emme tienneet mitä tehdä. Emme edes olleet varmoja rukoilemmeko oikeaa Jeesusta vai väärää. Olimme unohtaneet mitä on tavallinen kristillisyys. Meitä oli opetettu huutamaan kielillä joka kokouksessa vuosien ajan ja vastaanottamaan ”voitelu”, mutta Raamatun tutkiminen oli vähäistä. Jouduimme lähtemään ikään kuin alusta tappioineen ja voittoineen. Miltei annoimme periksi. Mutta isoäitini baptistivirsi oli suureksi avuksi. Vanhan laulun sanat ja sävel olivat ankkuroituneet mieleeni. Näin tulin taas tuntemaan oikean Jeesuksen ja pääsin takaisin normaalitilaan.
Olin hyvin sairas enkä kyennyt huolehtimaan itsestäni. Aivokalvontulehdus oli vaikea. Aloin lukea Joni Ericksonin kirjoja. Kykenin lukemaan vain vähän kerrallaan. Koin, että oikea Jeesus ei ollut kaukana. Pyysin anteeksiantamusta ja puhdistusta.
Oli vaikeaa tulla takaisin. Kaupungissamme on raamattukauppa, joka avataan vain, kun ovikelloa soitetaan. Lähinnä se toimii varastona ja paikkana, jossa on raamatunopetusta. Heillä oli joitakin videoita joissa Alan Morrison käsitteli ”toronton siunausta”. Vuokrasin videot ja katselin ne. Se auttoi silmiäni avautumaan. Morrison mainitsi myös entisen kristillisen suuntamme nimeltä. Raamattukaupan ihmiset olivat hyvin avuliaita. Löysin myös Alan Morrisonin nettisivut ja ne olivat suureksi siunaukseksi.
Totuus kuitenkin on, etten koskaan enää tule entiselleni. Mieheni ei ole täysin päässyt asian yli eikä voi edes puhua siitä. Hänkään ei ole entisellään. Tuo kaikki vahingoitti meitä monen vuoden ajan. Lapsistamme se vaikutti vanhimpaan, poikaamme. Elämä ei ole helppoa etenkään nyt, kun terveys on mennyt. Herra on kuitenkin armollinen ja näyttää missä totuus on. 1990-luku oli painajainen ja 2000-luku alkoi sairauden myötä, joka vahingoitti aivojani.
En haluaisi muiden kokevan samaa. Mutta monet kokevat ja kärsivät. Monet huijaa mukaan (äärikarismaattinen) ”kristillinen TV”. On helppo manipuloida ihmisiä TV:n kautta.
Menneisyyteni ei ole jättänyt minua. Ohessa yksi esimerkki mitä tapahtui ollessani ulkoilemassa pyörätuolissani. Olin tyttäreni kanssa ostamassa hänelle kouluvaatteita. Liikkeessä tapasin naisen, joka kuului entiseen, suureen karismaattiseen seurakuntaamme. Hän katsoi minua kauhistuneena ja tokaisi, ”Oletko edelleen pyörätuolissa?” Sitten hän tarttui olkapäähäni kovalla otteella ja sanoi lujaa, ”Ei ole Jumalan tahto, että olet siinä, sinun ei pitäisi olla siinä”. Hän sanoi hyvin kovalla tavalla ettei Jumalan tahto koskaan ole, että kukaan sairastaa ja minun tulisi parantua. Sitten hän alkoi kertoa puhujasta, joka oli tulossa heidän seurakuntaansa ja jolla oli parantamisen lahja.
Hänen henkensä oli kova ja välinpitämätön. Hän oli ottanut käteni käsiinsä ja irrotin ne sanoen, että tällä hetkellä Jumalan tahto oli pitää minut rullatuolissa. Hän huusi ”ei koskaan”.
Liikkeessä oli paljon ihmisiä ja siellä oli kuuma. Läsnäolijat kuulivat puheemme. Yritin selittää kuinka Herra rakastaa ihmisiä ja välittää vajavaisista ja sairaista, sekä kuinka omassa tilassani tavoitan näitä ihmisiä. Kerroin naiselle, kuinka Jumala on pehmittänyt sydäntäni sairaita kohtaan. Kun itse kuulun heihin, minulla on hyvä mahdollisuus osoittaa Jeesuksen rakkautta heitä kohtaan. Kerroin, että voi olla etten koskaan enää ole terve. Hän hiljensi äänensä ja puhui loukkaavia sanoja. Halusin päästä pois, mutta en voinut. Herjaus oli kamalaa.
Kun sanoin, että aiemmin pidin pyörätuolilla liikkuvia esteenä, mutta nyt Herra on antanut minun nähdä asiat uudella tavalla, hän oli vihainen ja nauroi loukkaavasti.
Sanoin Jumalan rakastavan sairaita ja monet kristityt, jotka etsivät parantumista kokouksissa, ovat edelleen sairaita. Heitä on loukattu ja he tarvitsevat armoa selvitäkseen päivästä toiseen. Kerroin tarvitsevani Herran apua tunnista tuntiin, sillä minulla on paljon kipuja. Hämmästyneen oloisena hän sanoi, ”niinkö?” Sanoin sairaiden kaipaavan ennen muuta rakkautta, rauhaa ja hiljaisuutta. Nainen käänsi selkänsä minulle ja lähti vihaisena pois. Seuraavana yönä en saanut unta ja minulla oli pahoja sydämentykytyksiä. Mieheni rukoili puolestani.
Jälkeenpäin ajattelin puhuimmeko naisen kanssa lainkaan samasta Jeesuksesta. Rukoukseni on, että jokin sanomani voisi auttaa häntä ymmärtämään sairaita seurakunnassa, eikä loukkaamaan heitä, kun he eivät parane. Ehkä sillä oli jokin tarkoitus. En tiedä onko niin. Itse olin tilanteessa heikoilla.
Haluan kertoa painajaismaisen kokemukseni “vapauttamistoiminnasta”. 1991 olin raskaana ja odotin tytärtämme. Mieheni ja minä kuulimme paikasta, joka suoritti kristillistä parantamis- ja vapauttamistoimintaa. He toimivat suuressa eteläenglantilaisessa kartanossa. Olimme innokkaita, koska meillä kummallakin oli selkä huonossa kunnossa.
Osallistuimme erääseen heidän kokoukseensa. Kun menin eteen rukoiltavaksi kuulin, että selkärangassani oli ”Kundaliini henki”. (Käärmevoima, joka hindu-uskonnon mukaan asuu ihmisen sisällä.) Heidän mukaansa ei ollut oikein rukoilla nyt paljon, mutta he ”sitoivat” hengen ja sanoivat prosessin jatkuvan, kun lapsemme olisi syntynyt.
Tyttäremme syntyi 1992. Sen jälkeen menin järjestön haastatteluun. Kaksi naista kyseli paljon lapsuudestani. He järjestivät tapaamisen erään parin kanssa ja heidän kanssaan osallistuin puolen vuoden ajan järjestön tilaisuuksiin.
Useimmat tilaisuudet alkoivat klo 10 aamupäivällä jatkuen aina klo 21:een illalla. Joka kerran jälkeen olin rättiväsynyt.
Minut saatiin visualisoimaan kummia ja pelottavia asioita, kuten että rotkoon heitettyjen ja abortoitujen lasten sielut olivat ansassa minun ruumiissani. Oli myös lentäviä mattoja. Aivan oikein. Niiden avulla visualisoitiin matkoja Kauko-Itään. Ennen pitkää minussa oli satoja demoneja, jotka ajettiin ulos joka kerta. Uskoin miltei kaiken. Minulle kerrottiin, että ympärilläni oleva henkimaailma pääsi minuun erityisten voimapisteiden kautta. Henkien yläpuolella olevat ihmiset sanoivat minun olevan todella pahassa jamassa ja siksi piti lähteä parantamiskeskukseen, joka oli mainittu suuri kartano. Minun piti mennä sinne heinäkuussa –93. Kun aika koitti hyvästelin perheeni ja lähdin.
Kun tulin sinne minulle kerrottiin, että olin toinen henkilö, joka sai tätä palvelua. Paikan johtaja oli auttanut erästä henkilöä tällä tavoin ja autettu oli sitten välittänyt saman avun jollekin toiselle.
Minut ohjattiin asuntolaan. Minulla oli keittiö, oleskelutila, makuuhuone ja pesuhuone. Yksi nainen nukkui samassa tilassa kanssani.
Paikka oli kuin mielisairaala. Minut lukittiin sisään ja pääsin ulos vain kahden ihmisen seurassa. Ruoka tuotiin keittiöstä. Useimmat ”istunnot” alkoivat vasta klo 22 illalla, koska niiden johdossa oleva henkilö oli ”yöihminen”. Niin minulle sanottiin. Itse en ollut.
Minussa sanottiin olevan monta lasta, jotka olivat jääneet minuun lapsuuteni eri vaiheissa. Joka ilta niitä houkuteltiin esiin, kunnes ne olisivat valmiit tulemaan ulos. Tajusin pian, että jos en tee yhteistyötä heidän kanssaan, en koskaan pääse eroon koko paikasta. Pääasia oli, että minun tuli kohdata vihani. Isot tyynyt annettiin, jotta niitä voisi pieksää ja vapauttaa patoutunut viha.
Eräänä iltana kolme naista ja kaksi miestä oli “auttamassa” minua. Kaikki paitsi yksi kaatuivat ja kokivat ilmiöitä.
Kolmannella viikolla olin jo mustelmilla, mutta en vielä ollut päässyt siihen, mitä odotettiin. Tuona iltana vastuussa oleva nainen alkoi nimitellä minua saadakseen minut reagoimaan ja antamaan takaisin samalla mitalla. Sen sijaan rojahdin maahan itkien hysteerisesti. Tunti toisen jälkeen sama jatkui ja hän nimitteli, haukkui, tyrkki ja työnsi minua. Mutta minä kykenin vain itkemään ja päädyin aina lattialle.
Sitten tapahtui pahin. Hän kiipesi päälleni teeskennellen aikovansa hyväksikäyttää minua. Se oli liikaa. Olin hämmentynyt ja hyvin pelokas. Klo 3 aamuyöllä raivostuin ja kävin häneen kiinni. Hän oli tyytyväinen, että lopulta näytin vihani. Minusta otettiin jopa valokuva.
Seuraavana päivänä sanottiin, että minussa oleville lapsille pidettäisiin teekutsut. Kutsuille pyydettiin mies, jonka tuli olla pikkupoika. Myös hänessä sanottiin olevan pikkulapsia. Minun tuli käyttäytyä kuin lapsi. Itse asiassa tunsinkin niin. Se oli outoa. Sitten he kutsuivat kaikki lapset ulos minusta, alkaen 3 vuoden iästä siihen asti kun olin täysi-ikäinen.
Seuraavana päivänä minun sanottiin olevan kunnossa ja olin vapaa ilman lukkoja ja kontrollia. Samalla terapeuttini alkoivat olla itse ongelmissa. Näkyi kyyneleitä ja kuului sanoja. Kolmen päivän ajan olin omillani ja lopulta kysyin mistä oli kyse. Kaikilla oli ongelmia johtajan kanssa.
Seuraavana päivänä ajoin kotiin ja koin olevani kaikkea muuta kuin ehjä. Siinä se.
Muutaman viikon kuluttua pääpaikassa oli avointen ovien päivä ja kävin siellä. Minulle kerrottiin, että muutoksia oltiin tekemässä ja paikkaa oli johdettu väärin. Johtaja pyysi minulta anteeksi erään toisen henkilön välityksellä. Minun jälkeeni mieheni kävi ”vapauttamistoiminnassa” ja koki mielipahakseen, kuinka hänet johdatettiin monien sukupolvien takaisiin asioihin.
Tästä kaikesta hullutuksesta tulimme kun liityimme suureen “torontolaiseen” seurakuntaamme. Hyppäsimme kuumalta pannulta suoraan tuleen!
Kun jätimme seurakunnan 1998 meille ehdotettiin, että hakisimme apua samasta paikasta, jossa olimme olleet. Meille sanottiin sen muuttuneen. Meninkin sinne, mutta menetelmät olivat samoja. Pian tämän jälkeen sairastuin keuhkokuumeeseen, sain aivovaurion ja mieheni sai veritulpan.
Olemme nyt baptistiseurakunnassa. Joitakin aikoja sitten menin rukoiltavaksi. Mies, joka johdatti minut ”vapauttamistoimintaan” oli puhumassa. Hän puhui kanssani ja sanoi edelleen kuuluvansa ko. liikkeeseen. Hän sanoi minulle, että sairauteni johtuu osittain siitä, että jonkun toisen henki, johon olen ollut yhteydessä ja jolla on ollut aivokalvontulehdus, siirtyi minuun. Tämä henkilö oli kuulemma aiemman seurakuntani naispastori…
Tässä sitä ollaan. Hämmennyksissä, haavoittuneena, mutta vakaasti päättäen säilyttää oma vapaus.
Kertomus päättyy.
_____________
Alan Morrison jatkaa:
(Tilan takia Alan Morrisonin osuutta on hiukan lyhennetty alkuperäisestä, asian silti muuttumatta / J.A.)
Haluan kommentoida edellä kuvattua. Saatat ajatella, että edellä kerrottu on ääritapaus eikä kovin yleistä. Mutta sellainen ajatus voi olla virheellinen. Olen joutunut kohtaamaan satoja samankaltaisia tapauksia viimeisen 10 vuoden aikana. Monet tulevat seurakuntiin saamaan apua, mutta joutuvatkin vuosia kestävän ikeen alle. Miksi näin?
Ennen kuin yritän vastata kysymykseen sanon ensin, että mainittu seurakunta ja liike nauttivat yleistä luottamusta Britannian evankelisessa kentässä. Vaikka niin ei olisi niin silti tuskin kukaan puhuisi sitä vastaan pelosta tulla leimatuksi hajottajana. Se, että tällaista toimintaa kunnioitetaan on loukkaus Kristuksen määräystä vastaan ja merkki seurakunnan luopumuksen tilasta tänä aikana. Kuvatunlainen ”vapauttamistoiminta” demonien ym. ulosajamisineen on niin kaukana Kristuksen työstä kuin vain voi kuvitella.
Millä raamatullisella pohjalla ihmiset, jotka pitävät itseään kristittyinä, voivat asettaa kirouksia niiden ylle jotka eivät ole kaikessa samaa mieltä, vaan jättävät seurakunnan? Koko ajatus on mielipuolinen ja täysin pakanallinen. Sama käytäntö tulee vastaan mustassa magiassa. Kuinka kukaan, itseään kristittynä pitävä, voi toimia näin? Se on käsittämätöntä.
Voimme kysyä edelleen: Ovatko tällaiset kiroukset oikeasti toimivia ja tehokkaita? Vastaus kuuluu: Ne ovat sitä vain siinä määrin, kun niiden kohteeksi joutunut uskoo niin olevan.
En usko kirouksia jakelevan hairahtuneen ihmisen voivan vaikuttaa millään voimalla todellisiin kristittyihin. Kirouksilla ei ole vaikutusta. Uskovilla on vakuutus, että Kristus on, ”… pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan”, Kol.1:13.
Meillä on varmuus, että ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha”, 1Joh.5:18.
Samoin, ”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen”, 2Tim.1:7.
Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin rohkaisuksi kristityille, jotka manipuloinnin kautta on alistettu pelon valtaan.
Lausuma 1. Jokainen meistä on vajavainen monin eri tavoin tässä elämässä.
Lausuma 2. Jokainen meistä kuolee joko sairauteen tai ruumiin toimintojen heikkenemisen kautta.
Lausuma 3. Jumala ei edes oleta, että kaikki meistä olisivat jatkuvasti terveitä, rikkaita ja onnellisia.
Lausuma 4. Jumala voi järjestää niin, että joku Hänen omistaan joutuu kärsimään (myös sairauden kautta) täyttääkseen elämälleen määrätyn tarkoituksen. Kaiken takana on aina päämäärä, että uskovan elämä on kuitenkin tarkoituksenmukainen iankaikkisuusnäkökulmaa vasten ja muovaa häneen enemmän Kristuksen kaltaisuutta.
Nämä lausumat ovat tärkeitä tänä aikana, koska monet aktiiviset kristityt ajassamme ajattelevat tyhmästi, että sairaus, vajavuus, kovat koettelemukset tai kärsimys ovat merkki huonosta jumalasuhteesta, tottelemattomuudesta Häntä kohtaan tai Hengen murehduttamisesta. Olen kirjoittanut aiheesta laajemminkin.
Opetus, että kristityn ei tulisi sairastaa ja että meillä on oikeus pysyvään terveyteen tässä elämässä on eräänlaista perfektionismia ja johtuu Raamatun sanan vakavasta väärinymmärtämisestä. Raamattu selvästi sanoo, että koko luomakunta ”huokaa” syntiinlankeemuksen tilassa. Myös me, joilla on ”hengen esikoislahja” huokaamme sisimmässämme odottaen ”ruumiimme lunastusta”. Kerran koko luomakunta vapautetaan ”turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen”, Room.8:20-24.
Tämä on perustavaa laatua oleva Raamatun opetus koskien nykyistä tilaamme ja koko maailmankaikkeuden lunastusta.
Sairaus on läsnä, koska elämme langenneessa maailmassa. Kristitty on osa tulevaa maailmaa, hän kuuluu jo Jumalan valtakuntaan, mutta silti olemme fyysisesti läsnä tässä ajassa. Sen rajoitukset ja ongelmat koskevat meitä ja heikkenemme ja kuolemme fyysisen prosessin kautta. Siksi on totta, että olemme kaikki tavalla tai toisella vajavaisia tässä elämässä. Jotkut eivät voi kävellä, joidenkin aivotoiminta on puutteellista, toiset eivät voi kirjoittaa, toiset eivät pysty ratkomaan ongelmia, eräät eivät osaa kasvattaa lapsiaan, eräät eivät näe silmillään, toiset eivät näe sydämellään, jne.
Kun tämä asia ymmärrettäisiin säästyttäisiin monilta itkuilta seurakunnassa.
Jos olisi niin, että Jumala ei koskaan haluaisi meidän olevan sairaita ja meillä olisi oikeus ainaiseen terveyteen, siitä seuraa, että Hän ei haluaisi meidän myöskään kuolevan, vaan saavuttavan ikuisen elämän jo tässä ajassa. Mutta kristitynkin on kuoltava ja useimmat kuolevat sairauteen, monet tuskien kautta. Ei ole merkitystä kuinka uskollisia tai heikkoja uskonelämässämme olemme olleet. Fyysinen ruumis rapistuu. Se on ihmiskunnan lankeemuksen tulosta.
Matthew Henryn mukaan, ”uskomattomalle kuolema on kaikkien ilojen loppu, uskovalle taas kaiken kärsimyksen loppu”.
Mitä kaikki kristityt eivät hyväksy on, että uskovan tulee odottaa tämän elämän jälkeistä aikaa voidakseen elää täydessä terveydessä ja vauraudessa, Ilm.21:7.
Siihen asti joudumme elämään rullatuolien, kävelykeppien, tekonivelten ja leikkausarpien maailmassa. Tässä ajassa koemme tulevan ajan armon, mutta emme vielä sen täyttä loistokkuutta. Se odottaa meitä tämän elämän jälkeen.
Varmasti Jumala haluaa meidän olevan onnellisia. Mutta Hänen käsityksensä onnesta saattaa olla –ja lähes aina on – erilainen kuin meidän. Meidän mielestämme onnen tulee olla tässä ja nyt, mutta Herra näkee asian pidemmällä aikavälillä. Hän tietää, että meidän todellinen ja lopullinen onnemme (siunauksemme) saattaa edellyttää joutumista rullatuoliin tai vammautumista auto-onnettomuudessa. Voimme joutua vankeuteen, kidutetuksi tai tulla tapetuksi. Kuinka vähän ymmärrämme Jumalan suurta suunnitelmaa.
Moni suuriääninen parantamis- ja vapautustoiminta voikin olla Jumalan tahdon vastainen enemmän kuin sen mukainen.
Kärsimyksen kautta Jumala muokkaa meitä Kristuksen kaltaisuuteen. Jos kiellät sen, lue Hep.11:32-40, 12:3-11 ja Room.8:28-29. Jos edelleen kiellät sen, lue historiasta kuinka moni pyhä on kärsinyt vainoissa ja ahdingoissa aina marttyyrikuolemaan saakka. Oliko heidän elämänsä merkki epäuskosta? Opetus, että Jumala haluaa jokaisen olevan aina terve, rikas ja onnellinen tässä elämässä on merkki Jumalan syvän viisauden torjumisesta. Äärikarismaattisuus ja ”torontolainen” kokemuskristillisyys kulkee käsi kädessä ”uskon sana” ja ”menestysteologia” liikkeen kanssa.
Kuinka on mahdollista, että tällaiset seurakunnat ja liikkeet, tai paremminkin kultit, sallitaan? Jos samoilla menetelmillä johdettaisiin sairaaloita, hoitoloita, vanhusten koteja, päiväkoteja, tai mitä tahansa sosiaalista toimintaa ne joutuisivat heti tarkkailuun ja häpeäksi tulleet väärät käytännöt karsittaisiin pois. Jotkut joutuisivat rikostutkintaan. The Mail on Sunday lehdessä 8.3.1992 mainitun vapauttamiskeskuksen johtajan vaimo sanoo, että keskus on ”vaarallinen paikka” ja se, mitä hänen miehensä tekee ”on yhtä vaarallista kuin okkultismi, jota vastaan hän (paikan johtaja) saarnaa”. BBC:n dokumentissa 1995 paikan entinen terapeutti kertoo kuinka hänessä havaittiin ”himon demoni” ja kuinka muut paikan työntekijät järjestivät oudon ”vapauttamisrituaalin”. Paikan johtaja näkee demoneja lähes jokaisessa. Entinen terapeutti jatkaa, ”Tunnen inhoa näitä menetelmiä kohtaan. En voisi suositella niitä kristittynä käytäntönä millään tavoin. Ne ovat loukkaavia, väkivaltaisia ja kaikin tavoin epäkohteliaita. Enkä pidä niitä ketään auttavina. On monia, jotka kärsivät edelleen sen takia mitä ovat kokeneet terapiassa.”
Meidän tulisi puhua julkisesti kristillisessä kentässä vallitsevaa manipulointia ja puoskarointia vastaan. Miksi uskonnollisen perversion sallitaan jatkua? Ne eivät vain tuota häpeää aidolle kristillisyydelle, vaan ovat myös vastaan normaalia jokapäiväistä elämänmuotoa. Mitä tapahtui kertomuksen naiselle ja monille muille on rikollista. Kuinka tällaisen toiminnan johtajat ja sallijat eivät joudu vastaamaan teoistaan? Miksi nämä voivat vuodesta toiseen jatkaa ja kerätä itselleen omaisuuksia toisten manipuloinnin ja hyväksikäytön kautta?
Kaksi vastausta tulee ensin mieleen.
- Uhrit ovat niin loppuun palaneita ja uhkailujen kautta peloteltuja, että he eivät voi puolustaa omia, laillisia oikeuksiaan.
- Monet rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset ovat toiminnassa mukana ja suojelevat sitä.
Nämä kaksi asiaa selittävät ilmiötä vain osittain. Asialla on myös syvempi puolensa. Kultin omaiset seurakunnat ja liikkeet menestyvät, koska niiden takana on näkymättömän maailman mustat voimat, joiden halu on tuhota seurakunnan uskottavuus maailman silmissä. Mitä enemmän pimeyden voimien sallitaan ilmetä sitä laajemmalle kaaos etenee.
Sinun ja minun tehtävänä on kertoa asiat niin kuin ne ovat. Meidän tulee tarjota pelastava käsi niille, jotka ovat uhreja, mutta liian väsyneitä ja pelokkaita itse puhumaan puolestaan. Monet kärsivät ja epäilevät sen toiminnan oikeutusta, jossa ovat mukana, mutta pelko estää sen julkituomista. Jos me tuomme asiat esille julkiseen tarkasteluun, se rohkaisee monia kärsiviä ja tekee heidän paluunsa aitoon kristityn elämään helpommaksi.
--------------------------------------------------------------------------------
[1] ESP eli aisteista riippumaton havainnointi liitetään parapsykologiassa tiedon saamiseen ilman normaalien aistien myötävaikutusta. Siihen kuuluu karkeasti ottaen kolme erilaista parapsyykkistä ilmiötä: 1) telepatia (mielen suora yhteys toisen mieleen), 2)ennaltanäkeminen (kyky saada tietoa tulevista tapahtumista, ennustaminen) ja 3) selvänäköisyys (kyky saada tietoa etäällä olevista tapahtumista ja paikoista).
[2] Painovoimasta riippumaton ihmisen tai esineen ilmaan nouseminen.
[3] Uri Geller on israelilainen temppujen tekijä, joka sai maailmanlaajaa kuuluisuutta saadessaan lusikat taipumaan ”mielenvoimalla” TV-lähetyksissä. Hän vieraili aikanaan Suomessakin ja ihmiset kertoilivat kuinka siellä ja täällä TV:n ääressä kodeissa lusikat taipuivat ja kellot pysähtyivät. Geller on edelleen kuuluisa paranormaalien temppujen tekijä ja kiertää ympäri maailmaa. Tutkija James Randi, joka on paljastanut useita trikkejä ja temppuja, sanoo Gelleriä huijariksi, jonka lusikkatemppukin on ennalta valmistettu. Nykyisin Geller markkinoi myös (hyvällä menestyksellä) new age ideologian mukaista itseapu/menestys ajatusta. Hän myy oppaita, joissa mm. opetetaan löytämään taidot selvänäkemiseen, telepatiaan, kristallien kautta saatavaan voimaan, yms.
[4] Oiuja lautaa käytetään yhteydenotossa henkimaailmaan. Laudassa olevien kirjain- ja numeromerkkien avulla henki voi tehdä sanomansa tiettäväksi asiaan vihkiytyneiden läsnä ollessa. Ouija lautaa on markkinoitu harmittomana ajanvietteenä, etenkin nuorisolle.
[5] Mainitessaan kielilläpuhumisen Raamattu ei tarkoita jotakin pakonomaista tai väkisin aikaansaatua kokemusta. Raamattu painottaa, että uskovan ei tule missään vaiheessa antaa itsekontrollia jonkun muun valtaan, vaan hänen pitää ja hän voi kaikissa tilanteissa säilyttää oman arvostelu- ja harkintakyvyn.
[6] Ns. ruumiista irtautumiskokemus.
[7] Christian Channel Europe (perustettu 1995) on eurooppalainen vastine amerikkalaiselle TBN, eli Trinity Broadcasting Networkille. Perustajia ja johdossa ovat Rory ja Wendy Alec. Samat äärikarismaattiset julistajat esittävät ohjelmiaan sekä TBN:ssa että sen eurooppalaisessa vastineessa. Eurooppalainen kanava tunnetaan nyt nimellä GOD TV (!) ja se perustaa paljolti uskon sana/ menestysteologiaan.
[8] Yves Brault, kirjan ”Kulissien Takana” kirjoittaja, tuli vuosien aikana tuntemaan Hinnin veljekset. Kirjassaan hän kuvaa myös Henryn toimintaa. Kirja saatavissa Kristityn Foorumista. H. 12 Eur.
[9] Jonathan David lisää nimensä eteen Dr., eli Tri, tarkoittaen teologian tohtoria. Hän on perustanut ja johtaa Full Gospel Centre, Muar & Praise Celebration Centre, Malesiassa. Hän on myös perustaja ja “johtava apostoli” International Strategic Alliance of Apostolic Churches yhteisössä, jonka tarkoitus on hallita paikallisia seurakuntia ympäri maailmaa.
David sanoo olevansa maailman apostolien ja profeettojen tunnustama johtaja. Hän haluaa edistää ”Jumalan nykyistä toimintaa” karismaattisessa ”herätyksessä”.
http://www.kristitynfoorumi.fi/valoon.htm

Vastaukset 5
Vanhimmat
paskaahan se kf-forum suoltaa...
miksi jotkut mongertelevat ja tärisevät,ihme hakralakaproja puhuvat,samat mongerrokset joka kerta!Kuinkahan moni noistakaan "kielillä puhumisista"on todella Jumalasta?Paavali kielsi tällaisen "joukkohysterian",hän sanoi,että puhukoon kukin kotonaan,yksikseen,ettei ole häiriöksi toisten hartaudelle.Varmasti paljon vain itsetehostusta koko touhu.Ei Jeesuksen antama usko ole lattialla kieriskelyä,naurua,huutamista ja vaahtoa suupielessä,vaan rauha ja ilo Pyhän Hengen eheyttämässä ja täyttämässä sydämessä.Paholainen tietää kaikki temput ja saa ihmiset tekemään mitä ihmeellisempiä asioita jos emme ole valppaita.Näin se vaan on!Jeesuksen rauhaa kaikille Hänen omilleen!
HE KIIHKOISIA KIRJOITUKSIAAN NÄPSYTTÄÄ, VÄLILLÄ HENKI HEITTÄÄ HEIDÄT TULEEN.. JEESUS ARMAHDA!
Paavali oli opettanut ja varoittanut
Efeson uskovia eksytyksistä, ja kuinka
heidän omasta porukastaan nousisi niitä,
jotka opettivat väärää opetusta.
Kuinka monessa esim.
helluntaiseurakunnassa
on opetettu varomaan näitä
raatelevia susia, jotka eivät
ole laumaa säästäneet?
Pikemminkin on niin, että on
saarnaamalla saarnattu, ettei saa
arvostella eikä tuomita kenenkään
puheuita eikä touhuja, vaan pitää
antaa rakkaudelle sijaa,
ja siunata kaikkia.
Nyt on sitten se vaihe, kun susia
on lammasten vaatteissa enempi,
kuin oikeita lampaita.
20:28 Ottakaa siis itsestänne vaari
ja kaikesta laumasta, johon Pyhä
Henki on teidät pannut
kaitsijoiksi, paimentamaan
Herran seurakuntaa,
jonka hän omalla verellänsä on
itselleen ansainnut.
20:29 Minä tiedän, että minun
lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne
ulee julmia susia, jotka eivät
laumaa säästä,
20:30 ja teidän omasta joukostanne
nousee miehiä, jotka väärää puhetta
puhuvat, vetääkseen opetuslapset
mukaansa.
20:31 Valvokaa sentähden ja muistakaa,
että minä olen kolme vuotta
lakkaamatta yötä ja päivää
kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.
20:32 Ja nyt minä uskon teidät
Jumalan ja hänen armonsa sanan
haltuun, hänen, joka on voimallinen
rakentamaan teitä ja antamaan
teille perintöosan kaikkien
pyhitettyjen joukossa.
20:33 En minä ole halunnut kenenkään
hopeata tai kultaa tai vaatteita;
20:34 te tiedätte itse, että nämä
minun käteni ovat työllänsä hankkineet,
mitä minä ja seuralaiseni olemme
tarvinneet.
20:35 Kaikessa minä olen osoittanut
teille, että näin työtä tehden
tulee huolehtia heikoista ja muistaa
nämä Herran Jeesuksen sanat,
jotka hän itse sanoi: 'Autuaampi
on antaa kuin ottaa.'"
20:36 Ja tämän sanottuaan hän polvistui
ja rukoili kaikkien heidän kanssansa.
20:37 Ja he ratkesivat kaikki haikeasti
itkemään ja lankesivat Paavalin
kaulaan ja suutelivat häntä,
20:38 ja enimmän suretti heitä se sana,
jonka hän oli sanonut, etteivät he
enää saisi nähdä hänen kasvojansa.
Ja he saattoivat hänet laivaan.
Hakusana (esim. pelastus):
Hakualue: Koko RaamattuUusi testamenttiVanha testamenttiMooseksen kirjatHistorialliset kirjatRunolliset kirjatProfeettakirjatEvankeliumitApostolien teotPaavalin kirjeetYleiset kirjeetIlmestyskirja
Hakuohjeet
Raamatunpaikka (esim. Joh. 3:16):
Asiayhteys: Vain haettu jae -1 jae -2 jaetta -3 jaetta -4 jaetta -5 jaettaKoko luku
Raamatun teksti
Vertailuteksti 1
Vertailuteksti 2
---- Suomenkieliset ----Biblia 1776Raamattu 1933/38Raamattu 1992---- Pohjoismaiset -----Svensk Bibeln 1917Danske Bibel 1931Norsk Bibelen 1930-- Englanninkieliset ---King JamesYoung's literalDarby BibleAmerican standardInternational standardWorld English BibleGreen's literal----- Muut kielet -----Louis SegondLuther 1545Lutherbibel 1912Riveduta BibbiaReina-ValeraRusskaja Biblija- Antiikin käännökset -SeptuagintaEnglish tr. of PeshittaLatin Vulgata----- Alkutekstit -----Biblia HebraicaBysantin tekstilaitosTextus ReceptusWestcott-Hort laitos

5. Mooseksen kirja 3
5. Mooseksen kirja 4
5. Mooseksen kirja 5
1 "Ja nyt, Israel, kuule ne käskyt ja säädökset, jotka minä teille opetan, että seuraisitte niitä, eläisitte ja ottaisitte omaksenne sen maan, jonka Herra, teidän isienne Jumala, teille antaa.
2 Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan.
3 Te olette omin silmin nähneet, mitä Herra teki Baal-Peorin asiassa, kuinka Herra, sinun Jumalasi, hävitti sinun keskuudestasi jokaisen, joka lähti kulkemaan Baal-Peorin perässä.
4 Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä.
5 Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.
6 Noudattakaa ja seuratkaa niitä, sillä se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä. Kun he kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: 'Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa'.
7 Sillä onko toista suurta kansaa, jonka jumalat ovat sitä niin lähellä, kuin Herra, meidän Jumalamme, on lähellä meitä, niin usein kuin me häntä rukoilemme?
8 Ja onko toista suurta kansaa, jolla on niin vanhurskaat käskyt ja säädökset, kuin on koko tämä laki, jonka minä tänä päivänä teille annan?
9 Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt, ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille:
10 mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, sinun Jumalasi, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen'.
11 Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan vuoren juurelle, ja vuori paloi tulena, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä.
12 Ja Herra puhui teille tulen keskeltä. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen.
13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
14 Ja minun Herra silloin käski opettaa teille käskyt ja säädökset, että te seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.
15 Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari-sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa-
16 ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa,
17 ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa,
18 ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa;
19 ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.
20 Onhan Herra ottanut teidät ja vienyt pois rautapätsistä, Egyptistä, että teistä tulisi hänen perintökansansa, niinkuin nyt on tapahtunut.
21 Mutta Herra vihastui minuun teidän tähtenne ja vannoi, etten minä saa mennä Jordanin yli enkä tulla siihen hyvään maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi,
22 vaan että minä kuolen tässä maassa enkä mene Jordanin yli. Mutta te menette sen yli ja otatte tuon hyvän maan omaksenne.
23 Niin varokaa, ettette unhota Herran, teidän Jumalanne, liittoa, jonka hän on tehnyt teidän kanssanne, ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, mitään sen muotoista kuvaa, jota Herra, sinun Jumalasi, on kieltänyt sinua tekemästä.
24 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on kuluttava tuli, kiivas Jumala.
25 Kun sitten sinulle on syntynyt lapsia ja lasten lapsia ja te olette vanhentuneet maassa, ja jos te silloin menettelette kelvottomasti ja teette itsellenne jumalankuvan, minkämuotoisen kuvan hyvänsä, ja siten teette sitä, mikä on pahaa Herran, sinun Jumalasi, silmissä, ja vihoitatte hänet,
26 niin minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että teidät äkkiä hävitetään siitä maasta, johon te menette Jordanin yli ottamaan sen omaksenne; te ette saa kauan elää siellä, vaan teidät tuhotaan kokonaan.
27 Ja Herra hajottaa teidät kansojen sekaan, ja ainoastaan vähäinen joukko teitä on jäävä niiden pakanakansojen keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa.
28 Ja siellä te palvelette jumalia, jotka ovat ihmiskätten tekoa, puuta ja kiveä, jotka eivät näe eivätkä kuule, eivät syö eivätkä hajua tunne.
29 Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi.
30 Kun olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä.
31 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.
32 Sillä kysy menneiltä ajoilta, jotka ovat olleet ennen sinua, alkaen siitä päivästä, jona Jumala loi ihmiset maan päälle, kysy taivaan äärestä toiseen: onko koskaan mitään näin suurta tapahtunut, tai onko mitään tällaista ikinä kuultu?
33 Onko mikään kansa kuullut Jumalan äänen puhuvan tulen keskeltä, niinkuin sinä olet kuullut, ja kuitenkin jäänyt elämään?
34 Tahi onko mikään jumala koettanut mennä ottamaan itsellensä kansaa toisen kansan keskuudesta koettelemuksilla, tunnusteoilla ja ihmeillä, sodalla, väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella ja suurilla, peljättävillä teoilla, minkä kaiken Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt teille Egyptissä, sinun silmiesi edessä?
35 Sinun on annettu se nähdä, tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän.
36 Taivaasta hän antoi sinun kuulla äänensä opettaaksensa sinua, ja maan päällä hän antoi sinun nähdä suuren tulensa, ja sinä kuulit hänen sanansa tulen keskeltä.
37 Koska hän siis rakasti sinun isiäsi ja valitsi heidän jälkeläisensä itselleen ja itse suurella voimallaan vei sinut pois Egyptistä
38 karkoittaen sinun tieltäsi kansoja, suurempia ja väkevämpiä kuin sinä, ja tuoden sinut heidän maahansa antaakseen sen sinulle perintöosaksi, niinkuin nyt on tapahtunut,
39 niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä, eikä muuta jumalaa ole.
40 Noudata hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, että sinä ja sinun lapsesi sinun jälkeesi menestyisitte ja että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle ainiaaksi."
41 Silloin Mooses erotti kolme kaupunkia tuolta puolelta Jordanin, auringon nousun puolelta,
42 että niihin voisi paeta tappaja, joka on tappanut toisen tahtomattaan ja häntä ennestään vihaamatta; paetkoon hän johonkin näistä kaupungeista, niin hän saa elää.
43 Ne olivat: ruubenilaisille Beser erämaassa, ylätasangolla; gaadilaisille Raamot Gileadissa ja manasselaisille Goolan Baasanissa.
44 Tämä on se laki, jonka Mooses antoi israelilaisille,
45 ja nämä ovat ne todistukset, käskyt ja oikeudet, jotka Mooses julisti israelilaisille, heidän lähdettyään Egyptistä,
46 tuolla puolella Jordanin, laaksossa, vastapäätä Beet-Peoria, Siihonin, amorilaisten kuninkaan, maassa, hänen, joka asui Hesbonissa ja jonka Mooses ja israelilaiset voittivat, lähdettyänsä Egyptistä.
47 Ja he ottivat omakseen hänen maansa ja Oogin, Baasanin kuninkaan, maan, kahden amorilaisten kuninkaan maat, jotka ovat tuolla puolella Jordanin, auringon nousuun päin,
48 alkaen Aroerista, joka on Arnonjoen rannalla, aina Sirjonin vuoreen, se on Hermoniin, saakka,
49 sekä koko Aromaan, tuolla puolella Jordanin, idän puolella, aina Aromaan mereen saakka, Pisgan rinteiden juurelle.
Copyright © 2001-2005 Kts. copyright tiedote