Mitäs olette mieltä siitä että noitten kansanedustajien palkat nousevat taas??Korotus ei ole edes pieni vaan noin 200-250 euroa,kun taas tavallisen palkansaajan palkaa nostetaan muutomalla sentilää ja sekin lakkoilun ansiosta,ja tuntuu että sekin korotus kaataa koko suomen.
Kansanedustajat
Työläinen 1
1128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikäli muistan oikein, niin ainoastaan perussuomalaisten eduskuntaryhmä on vastustanut palkkojen korotusta.
Demarit sen sijaan rohmuavat valtionkassan tyhjäksi näin ennen vaaleja siltä varalta, että joutuisivat oppositioon. Sitten on helppo syytellä uutta hallitusta huonosta taloudenpidosta.