Miksi EU ?

Kertokaapa miksi EU:n pitää tehä jotakin ton Lähi-Idän vuoksi. Eihän noi maat ees ole Euroopassa, saatikka kukaan kuulu EU:hun. Miksei eu auta Angolan ja nuiden afrikan maiden kansalaisia. Miksei Arabiliitto tee mitään ton asian hyväksi. EU:ta vaan lypsetään. USA:n vielä ymmärtää, Israel kun on sen liittolainen että se avittaa vaan israelia. Ja jos Hizbollah saa rahaa, sen tietää mitä se niillä ostaa. Ja onhan USA:llakin ongelmia muslimien kanssa, kuten koko euroopalla. Siis Libanonkin on vääräs paikas, maltillinen arabimaa kun on , ja vielä Israelin vieres, sitä käyttää kaikki terroristit ampumaratana. Ja kun se ei mahda sille juuri mitään. Muu mailma antaa sille vaan sympatiaa,ja se kun ei tahdo riittää. Sanoisin että ainoa mahdollisuus on rinnakkaiselo Israelin kanssa, muuta ei ole kun on valtio Israel olemassa, sille ei nyt voi mitään. Ja kyllä se rauha tulee jos ei anneta Israelille aiheta toimia. Oli aika pitkään rauhallista, mutta pinnan alla tietysti kyti. Hizbollahin kun annettiin voimistua ja aseistautua sinä aikana. Ja olihan Syyrian joukot siellä koko ton rauhallisen ajan. Harit joka yritti tehdä tolle jotain sai väklittömästi murhaajat kannoille. Tossa vieressä Libanonilainen kaveri sanoi, että kaikki joukot pois Libanonista etunenässä Hizbollah ja Amal. Sitten ei enää tota YK:takaan tarvita, kun ei ois ketään joka terrorisois israelia.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niitä auttamaan, jos kerran perustetaan oma valtio, niin siellä olkaa ja hoitakaa tonttinne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outti kirjoitti:

Kertokaapa miksi EU:n pitää tehä jotakin ton Lähi-Idän vuoksi. Eihän noi maat ees ole Euroopassa, saatikka kukaan kuulu EU:hun. Miksei eu auta Angolan ja nuiden afrikan maiden kansalaisia. Miksei Arabiliitto tee mitään ton asian hyväksi. EU:ta vaan lypsetään. USA:n vielä ymmärtää, Israel kun on sen liittolainen että se avittaa vaan israelia. Ja jos Hizbollah saa rahaa, sen tietää mitä se niillä ostaa. Ja onhan USA:llakin ongelmia muslimien kanssa, kuten koko euroopalla. Siis Libanonkin on vääräs paikas, maltillinen arabimaa kun on , ja vielä Israelin vieres, sitä käyttää kaikki terroristit ampumaratana. Ja kun se ei mahda sille juuri mitään. Muu mailma antaa sille vaan sympatiaa,ja se kun ei tahdo riittää. Sanoisin että ainoa mahdollisuus on rinnakkaiselo Israelin kanssa, muuta ei ole kun on valtio Israel olemassa, sille ei nyt voi mitään. Ja kyllä se rauha tulee jos ei anneta Israelille aiheta toimia. Oli aika pitkään rauhallista, mutta pinnan alla tietysti kyti. Hizbollahin kun annettiin voimistua ja aseistautua sinä aikana. Ja olihan Syyrian joukot siellä koko ton rauhallisen ajan. Harit joka yritti tehdä tolle jotain sai väklittömästi murhaajat kannoille. Tossa vieressä Libanonilainen kaveri sanoi, että kaikki joukot pois Libanonista etunenässä Hizbollah ja Amal. Sitten ei enää tota YK:takaan tarvita, kun ei ois ketään joka terrorisois israelia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu