Tahtoo vastustaa

Vastustan sitä, ettei peruskoulussamme ole kesäkeitto, pinaatti ja porkkanalettupakkoa? Kannatan pakollista ruotsin, uskonnon ja liikunnanopetusta.

Ainoana asiana jota vastustan on joukko-opin opetus, josta en näe olevan mitään hyötyä millekkään joukolle.

Ihmettelen myös suuresti musiikkiliikunnan olemassa olemista, sitä oli silloin 70 luvulla peruskoulussa ja normaalienkin ihmisten piti ravata pitkin liikunta salia "vanhan rouvan noitarummun tahdissa", se oli omituista. Lisäksi ihmettelen naisia, jotka kokoontuvat pieneen ilmastoimattomaan koppiin heiluttelemaan napojansa itämaisenmusiikin tahdissa, tai hyppivät paikoillaan etenemättä minnekkään jumputtavan musiikin tahdissa seuraten toistensa takamuksia maksaen tästä sievoisia summia? Sitä kutsutaan ilmeisesti jumpaksi (Huom!näköhavainto tästäkin on olemassa!)

Lisäksi olen viime aikoina nähnyt yhä sankempia parvia tod.näk miespuolisia henkilöitä makkaraa ostaessani ruokakaupasta kauppojen vaate ja kosmetiikka osastoilla. Enkä tätäkään käsitä

Tosin olen heteromies ja täten kykyni ovat rajoittuneet vain meille olennaisesti kuuluvien asioiden elämänpiiriin, mutta silti jos sallitte niin näitä en ymmärrä. Ja olen vastustamassa kaikenlaista muuta, mutten ehdoitta paitsi kirjoitukseni ensimmäisen kappaleen prinsiippejä peruskoulusta, joissa olen ehdoton anarkiaan asti.
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mutta mitähän oikein aiot sanoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heteromies. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu