nimeltään lopunajan herätys! Siitä povataan helluntaiherätyksen veroista kestosuosikkia.
Suomeen on rantautumassa uusi ilmiö,
Asiantuntija
5360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on kyseessä. Olenkin ihmetellyt, että käyttävätkö herätyksestä vouhottajat tahallaan samantyylistä ilmaisua kuin lopun ajan suuri eksytys on. Haluavatko he jotenkin alitajuisesti muuttaa Jumalan säätämyksiä? Oletko kuunnellut Teijo-Kalevi Lusaa viime aikoina?
-on tässä koohopellejen touhussa kyse lopunajan suurimmasta, eksytyksestä !
- ja SAATANA EI VÄLITÄ SIITÄ VAIKKA KAIKKI OLISIVAT KUINKA TERVEITÄ, KUNHAN VAAN EIVÄT PELASTU !
-kyllä sille kelpaa että menet ns. terveenä, helvettiin!
-ja Kristukselle kelpaat taivaaseenkin vaikka olisit kuinka sairas !!!
sinun suosikkisi, vaikka hän kuului samaan harhaoppikastiin?
Mikä estää näkemästä?
-olen lukenut kirjan ylivainiosta sekä elänyt hänen vaikutuskautensa aikaa..hänhän oli palava helvetin ja taivaan saarnaaja, alkujaan..kunnes kohtasi Jumalansa, uudelleen sairauksien, vaimon sairauksien ja monien asioiden kautta, hän tyhjentyi omista voimistaan ja totesi Jumalan edessä olleensa kova sekä armoton tulen ja tulikiven, saarnaaja, vaikka taivaskin aina avattiin synneistään, kärsivälle!
-tämän muutosprosessin jälkeen Niilollekkin tapahtui se että hänenkin rukoillessaan ihmisten puolesta, heitä alkoi valua lattialle jms, sitä en muista olisiko Niilo tehnyt tästä opin ja alkanut koroittamaan kaatumista ja ihmistä, tuskinpa !
-Niilolla oli kuitenkin aina sielun pelastus kaikista tärkein asia !
-Niiloa kuvattiin siinä loppupuolen aikana sen herätyksen kuluessa jonkun Profeetan kautta että Hän oli kuin suuri puimuri joka kulki elovainiolla, mutta puintijälki, olisi ollut kovin suttuista..mene ja tiedä sitten..se käsitys minulla kuitenkin Niilosta on ihmisenä, että Hän sairauksiensa keskellä pisti kaiken peliin, niin rahansa, kuin terveytensä ja kaiken muunkin, Hän ei kerännyt aarteita, tänne eikä mainetta, eikä kunniaa, saati NIMEÄ !
Kirjasta.Saarnaaja;
Hän havaitsee, että voiman ilmenemisessä on lainalaisuuksia, joiden kautta Jumala ilmeisesti tahtoo ohjata toimintaa tiettyyn suuntaan, ja joita lakeja noudattamalla hän pystyy jo jossain määrin säätelemään voimaa. Mitä enemmän hän puhuu Pyhästä Hengestä, sen ominaisuuksista, arvovallasta ja kaikkivoipaisuudesta mitä enemmän hän antaa sisäänsä pakkautuvan säälin ihmisiä kohtaan purkautua oman persoonansa kautta rakastaviksi
sanoiksi, mitä enemmän hän korostaa anteeksiantoa, sovitusta, Jeesuksen uhrautumisessa ilmenevää rajatonta
rakkautta, sitä vahvemmin lämmin voima ottaa hänet kanavakseen.
Voima ei innostu raamattutunneista, se tuntuu uinailevan tai peräti heittäytyvän passiiviseen vastarintaan, jos hän alkaa hiukankin sovitella armon ja rakkauden sanoman saumakohtiin ikäänkuin tiivisteeksi syyttäviä sävyjä. Siihen hän huomaa itsellään olevan pyrkimystä, kun väsymys erityisesti painaa ja sen painon päälle vielä lastautuu käytännön huolia ja niiden tuomaa pahaa mieltä.
Vielä hankalammaksi käy olo ja hennommaksi voima, jos hänelle itselleen syntyy mielihalu nousta pystympään, ryhdistäytyä ja antaa ihmisten lumoutuneiden katseiden kutitella itseään aamen-huutojen sateen keskellä.
Hän kirjoittaa näitä havaintojaan muistiinja miettii, että tälle kovuudella ja peloilla ihmisiä nuijivalle ajalle Jumala haluaa saarnauttaa helpotusta, huojennusta, rakkautta, pelastusta ja terveyttä.
Syksyyn mennessä hän huomaa voivansa tekstittömien saarnojen lisäksi puhua itse asiassa lähes jokaisen "vanhan Niilon" käyttämän saarnan myös nyt: samat entiset raamatunkohdat ja aiheet vain hän en suussaan kääntyvät nurinpäin. Sama Jumala josta hän ennen näki julman sinimustana piirtyvän profiilin, tulena palavat ja usein vihaa hehkuvat silrnät, se sama Jumala ottaa nyt ihmisiä kämmenelleen hyvin kärsivällisesti ja rauhoittavasti ja katselee heitä rakkauden välkkeen täyttämin silmin.
Niilo on toisinaan pakahtumiseen saakka täynnä tämän
uuden tunteen ja näyn ja oivalluksien tuottamaa iloa. Se ilo on varattu hänelle kokouksiin. Vain niiden kuluessa hän voi kokea sen täyttävän hänen solunsa niin että lopulta tuntuu kuin nahka olisi revetä ilon paineesta; kun mitkään sanat joita hänellä on varastossa eivät millään äänenpainoilla väritettyinä riitä tuon ilon kuvaamiseen, hän kietoo omat kätensä kesken saarnan ympärilleen, puristaa Raamattua rintaa vasten, hypähtelee ja hihkuu. Kun hänen sanansa ja lauseensa kapuavat ylöspäin
aurinkovuorta, ne riittävät vain puoliväliin. Kun saarnan aaltoliike nousee huipullensa ja päätyy dramaattisiin purkausenomai
siin lauseisiin, hän usein niiden jälkeen huomaa ilon liikkeen
jatkuvan tyhjän päällä, tilassa jossa ei enää olekaan sanoja ja jossa leijuessaan hän voi vain päästellä alkuvoimaisia ääniä:
"Ihiiiiii! Jiuuuuu! Aiiiii! Ooooooo! Tzzziiiii!"
Mutta noilta vuorilta joilla valo loistaa läpikuultavan lasisen
taivaan halki niin että hän unohtaa hakkaavan sydämensä ja