Taivasten valtakunta on sinapin siemenen kaltainen

Eli yhdestä kasvaa monta, pienestä suurta. Tässä on ilmoitettu henkimaailman lisääntymisen luonne, mikä on aivan samoilla periaatteilla tapahtuvaa kuin aineenkin tasoilla. Ja sitähän voisikin ihmetellä, jos ainetaso olisi lainalaisuuksiltaan jotenkin suuresti henkimaailmasta poikkeava.

Kun joku haikaili, saako siellä taivaassa pillua, niin voipi tämän perusteellakin sanoa, että saa, mutta siellä ei ilmeisesti käytetä ehkäisyvälineitä. Paavali: "Kasvaa Jumalan antamaa kasvua":
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisit otsikoinut kirjoituksesi "Taivaassa saa pillua!", niin kirjoituksesi saisi huomattavasti enemmän lukijoita.

Äänestä
  • mutta siitähän nämä kiikouskovaiset olisivat riemastuneet vielä enemmän. Nytkin ne tulee todistelemaan, kuinka taivaassa ollaan kuin enkelit, ei mennä miehelle, Jeesuksen sanoihin vedoten jne, jne.

    Kuitenkin, jos luetaan kokonaisuutena mm. sitä viestiä, jonka Paavali kertoo taivaan valtakunnan luonteesta, on esitetty ajatus oikea. Ei kai sielläkään mikään tyhjästä lisäänny ja aika kaamea paikka se taivas olisi, jos siellä vaan löhöiltäisiin ja korkeintaan harppua helisteltäisiin ja tarkoitan nyt sen nimistä soitinta.

    Äänestä

väitän ettei "pillua" saa,jos kirjoituksiin on uskomista.
Taivaaseenhan ei ole mennyt muita kun Jeesus ja Muhamed toistaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siksak kirjoitti:

Eli yhdestä kasvaa monta, pienestä suurta. Tässä on ilmoitettu henkimaailman lisääntymisen luonne, mikä on aivan samoilla periaatteilla tapahtuvaa kuin aineenkin tasoilla. Ja sitähän voisikin ihmetellä, jos ainetaso olisi lainalaisuuksiltaan jotenkin suuresti henkimaailmasta poikkeava.

Kun joku haikaili, saako siellä taivaassa pillua, niin voipi tämän perusteellakin sanoa, että saa, mutta siellä ei ilmeisesti käytetä ehkäisyvälineitä. Paavali: "Kasvaa Jumalan antamaa kasvua":

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu